Takaisin opintojen pariin

Opintoni ovat olleet tauolla vauva-arjen myötä ja kovasti yritän nyt tehdä paluuta sekä varsinaisten opintojeni (teologisessa), että Avoimen yliopiston kautta suorittamieni sivuaineopintojen pariin. Koko kevään aikana en ole tenttikirjoja availlut, joten täytyy sanoa, että nyt jopa vähän polttelee päästä taas tositoimiin.

Psykologia on edelleen ykkösprioriteettini avoimen opintojen suhteen, mutta lapsen myötä kiinnostus on suuntautunut myös kasvatustieteisiin ja erityispedagogiikkaan, jota aion nyt ainakin muutaman kurssin verran suorittaa..Katsotaan nyt sitten mihin asti innostus johtaa. Viestintä saa nyt toistaiseksi väistyä, kaikkeen kun ei aika riitä mitenkään.Jännä nähdä miten opintojen käynnistäminen tauon jälkeen lähtee sujumaan, kun ajankäyttö ei ole enää omissa käsissä, vaan sitä määrittää the Boss.Vaan on tuo onneksi ollut toistaiseksi työnjohtajista leppoisimmasta päästä;)

Tsemppiä opintoihin kaikille uusille ja vanhoille, ja erityisesti pienten lasten vanhemmille!

Journalismin juurilla, sukellus someen ja viestintäpolitiikkaa

Oletko pohtinut, että Twitterissä on oikeastaan vain n. 50 000 aktiivista suomalaiskäyttäjää tuottamassa sisältöä, mutta silti siellä käytyjä keskusteluja nostetaan varsin aktiivisesti esille mediassa? Ikään kuin yhteistä linjaa luodaten, suuntaa näyttäen? Kenen näkökulmasta se oikeastaan kertoo, ja miten kattavasti?

Tiesitkö, että internetissä, sosiaalisessa mediassa pätee 90-9-1 sääntö, jonka mukaan 90% osallistuu vain sisällön seuraamiseen, 9% kommentoi ja ainoastaan alle 1% tuottaa sisältöä? Miten suureksi tämän yhden prosentin valta muodostuu?

Entä oletko ajatellut, että tulevaisuuden toimituksellisissa rekrytoinneissa voi varsin merkittävä rooli olla hakijan jo olemassa olevalla kontaktiverkostolla facebook-ystävineen ja instagram-seuraajineen?

En ollut ajatellut minäkään. Kesäkurssieni myötä olen ajatellut näitä ja varsin monia muita kiinnostavia asioita, aivan uusin silmin.

Olin etukäteen hieman miettinyt, miten onnistuisin yhdistämään yhteisen loman koko perheen kanssa huvipuistoillen, reissaten ja kesäpäivistä torikahveilla ja jätskillä nauttien, varsinkin kun heti puolison ensimmäiselle kesälomaviikolle napsahti erään opintojakson lopputehtävän palautus. Turhaan huolehdin, asioilla on tapana järjestyä. Niin nytkin. Lasten nukahdettua touhukkaan päivän päätteeksi oli aikaa istuskella milloin ilta-auringossa, milloin työhuoneessa naputellen esseitä tai välitehtäviä ja valmistautua tenttiin.

Opintopisteitä ropisi tältä kesältä melkoinen määrä, vaikkakaan niillä ei itselleni aikuisopiskelijana ole suoranaista merkitystä tässä mittakaavassa. Positiivisen palkitsevaa silti.

Kannustava ja innostava päätös myös se, että avoimessa yliopistossa järjestetään tässä määrin kesäopintoja ja etenkin verkko-opiskelun mahdollistavia. Näin ne lukukaudet eivät jää vain syksyyn ja kevääseen, vaan haluttaessa on mahdollista tehdä läpi vuoden.

Kesä on kääntymässä syksyyn, uudet opintojaksot odottavat vaahteranlehtien pudotessa maahan ja tuulen kääntyessä lämpimästä syksyn viimaiseksi.

 

– Marika

tentti_viestintarakenteet

 

Mitä varten me oikein opiskellaan?

Aikuisopiskelijana tulee miettineeksi kerta toisensa jälkeen, opintojaksosta opintojaksoon ja tentistä tenttiin sitä, mitä varten ja millä menetelmillä me oikeastaan opiskelemme – ja mihin juuri tätä tietoa tarvitsemme.

Oma taustani on vahvimmin kasvatustieteen, psykologian ja kaupallisten aineiden opinnoissa. Siis sen virallisen korkeakoulututkintoni osalta 2000-luvun alusta. Kouluttajana en ole juuri toiminut, mutta aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot tein tuolloin ennen kaikkea kiinnostuksesta erilaisiin pedagogisiin menetelmiin, oman opetusfilosofian pohdintaan ja siihen, että opin kriittisesti tarkastelemaan koulutukseen liittyviä uskomuksiani ja näkemyksiäni – ja kenties, toivottavasti, muutan rutiinejani.

Sisäinen opettajani, yliopistomaailman kasvatti ja lukuisien akateemisessa maailmassa vietettyjen vuosien tutkijaminäni nostaa päätään nykyisin poikkeuksetta joka kerta, kun tutustun opintojaksoihin tai seuraan (hyvin sivukorvalla tosin) keskustelua koulutuksen ja työelämän tulevaisuudesta. Meidän tulevaisuuden yhteiskunnastamme osaajineen.

Miten uudistua – ihan konkreettisesti – niin, että nämä opintojaksot ja koulutuskokonaisuudet vastaisivat tulevaisuuden ja tämänkin päivän moninaisiin tarpeisiin? Miten kouluttaa ihmisiä, jotta heillä olisi valmius vastata haasteisiin, joista emme vielä edes tiedä? Työtehtäviin, joita vielä tänään ei ole edes olemassa?

Luin jokin aika sitten tätä hallituksen koulutuspoliittista keskustelua seuratessani Opetushallituksen ja koulutusorganisaatioiden sivuilta sitä, miten määritellään yliopistokoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen ero, ja noin opiskelijan silmin katsottuna – mihin niillä pyritäänkään.

“Yliopistoille on ominaista tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus. Ammattikorkeakoulut suuntautuvat työelämään ja perustavat toimintansa sen asettamiin korkean ammattitaidon vaatimuksiin.” Hmm.

Muistan lukuisat keskustelut opiskeluvuosiltani, että mitä me teemmekään valmistuttuamme, kun vain harva saa yliopistosta selkeän suunnan työelämälleen (pl. juristit, lääkärit ja opettajat sekä jokunen muu). Silloinkin ympäripyöreästi hoettiin, että saatte monialaiset valmiudet toimia erilaisissa työtehtävissä ja pätevyyden julkisten virkojen hoitoon. Järin paljon tuo ei avannut elämän suuntaa silloin vähän reilulle kakskymppiselle, joka mietti elämänsä suuntaa.

Hämmästyksekseni samaa mantraa prikulleen samoin sanoin löytyy yhä Opetushallituksen sivuilta. Yliopistot tieteellisen tutkimuksen jalanjäljillä yleissivistäen, ammattikorkeakoulun puolella viittaus työelämälähtöiseen toisen vaiheen korkeakoulututkintoon.

Kyseenalaistamatta nykyisin melko hataran perehtymiseni kautta sitä, mitä koulutusjärjestelmämme on, en voi silti olla kiinnittämättä huomiota työelämälähtöisyyteen. Tai siihen, että sitä sanana ei mainita lainkaan piiiiitkässä yliopiston tehtävästä kertovassa kuvauksessa. Eikös me kuitenkin joka ikinen opiskella uutta kehittyäksemme itseämme ja sitä kautta työelämän tarpeita varten? Eikö laadukkaan koulutuksen ja uraauurtavan tutkimuksen tavoite ole lopulta antaa valmiuksia työelämään? Tutkimustulosten edesauttaa aktiivisesti ympäröivän yhteiskunnan ja talouselämän kehittymistä?

Että tämä meidän yhteiskuntamme yhä kiristyvin taloudellisin resurssein olisi silti edelläkävijä ja korkean tason osaajista tunnettu?

Yliopistolaki, viralliselta kuulostavissa momenteissaan ja pykälissään, on määritellyt, että yliopiston tulee “tehtäviään hoitaessaan edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus? Vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa? Saattaapi olla, oman akateemisen maailman tuntemuksellani, että näitä asioita pohditaan vielä pitkään.

Laaja yleissivistys juu, hieno kattoterminä, mutta sen rinnalla toivon koulutuksen soveltavan laajasti tieto- ja viestintäteknologiaa digiajan ratkaisuissa, linkittyvän työ- ja yrityselämäyhteistyöhön sitä kehittäen ja hyödyntäen, luovan oppiainerajat ylittäviä ratkaisuja opetukseen, laajentavan ymmärrystä eri kulttuureista ja tuovan kriittisen ajattelun taitoa. Nämä noin niin kuin keveinä alkupaloina.

Niin, ja se ihan alkuperäinen pointti, mistä koko pohdintani tällä kertaa lähti. Suoritin juuri loistavan aineopintotasoisen kriisiviestinnän tentin, josta kriisiviestintäguru-Mintulle loistopisteet. Tein kotitentin, a) jota en tehnyt neljän tunnin aikarajojen puitteissa tuskanhiki otsalla kirjoittaen, vaan tentti oli avoinna kaksi vuorokautta antaen aikaa valita muun elämän lomassa se oma paras hetki ajatusten kirjoittamiselle, b) jonka kysymyksissä jopa termien määrittelyt olivat arjessa käytettäviä (mm.humanitaarinen katastrofiapu) ja c) jonka laajin kysymys koski päästömittauksista kiinni jääneen DAS-auto slogania ylpeydellä kantaneen Volkswagenin katastrofia. Hyvin käytännönläheistä, arkeen sidottua pohdintaa teorioiden soveltamisineen ja laajoja kokonaisuuksia hahmottaen.

Koko opintojakso oli rakennettu pitkälti samalla tavalla tunnettujen kriisicasejen ympärille koulusurmista Charlie Hebdoon. Kriisiviestinnän kurssista riitti keskusteltavaa kotona useitakin kertoja, niin monia uusia näkökulmia se avasi.

Ihan jokainen opintojakso ei tähän ole yltänyt, ei edes rimaa hipoen, mutta on ilo nähdä, että joukossa on näitä helmiä.

Viisaus ei enää asu (vain) kirjastojen hipihiljaisissa käsikirjastoissa paksujen opusten takana. Se on siinä, että osaamme yhdistää asioita – niitä kirjoista luettuja ja muualta kerättyjä. Uskallamme oivaltaa ja olla innovatiivisia. Löydämme rohkeuden hypätä jo nyt meille monille vielä aika vieraaseen digiympäristöön. Osaamme yhdistää voimavaramme ja olemassa olevan osaamisen järkevämmin.

Siksipä odotankin avoimin mielin useita loppukesästä ja alkusyksystä alkavia opintojaksoja – millaisia tulevaisuuden avaimia ja oivalluksia niissä piileekään?

– Marika

 kriisiviestinnäntentti

Lukuvuosi 2015-2016: mitä jäi käteen?

Tämä lukuvuosi alkaa olla paketissa minun osaltani ja on aika katsoa mitä tuli opittua.

Sain valmiiksi sosiaalipsykologian perusopinnot! Ou jea! Tähän isot aplodit ja hurraa! -huudot. Kyllä se vaan hyvältä tuntuu saada tällainen kokonaisuus valmiiksi, vaikka jossain kohtaa tutkimusmenetelmäkurssia mietinkin miksi en vaan voinut keskittyä niihin kiinnostavimpiin kursseihin ja unohtaa järjestelmän sanelemat raamit opiskelulle.

Tämän blogin nimi ei sattumalta ole “Elämää ja opintoja” -erityisen tärkeä on tuo sana “ja”. Viimeisen vuoden aikana hetkittäin oli vain töitä ja opintoja ja elämä jäi elämättä.

Tutustuin psykologian opintoihin. Kaksi kolmesta kurssista jäi kesken. Ymmärsin, että psykologian opinnot eivät ole (ainakaan juuri nyt) minun juttuni. Ihmisellä on taipumus ehtiä ne asiat, jotka haluaa ehtiä.

Luovuttaminen ei olekaan niin paha juttu. Sen myöntäminen, että tämä ei olekaan nyt minulle, on myös voimauttavaa ja vie eteenpäin. Turha puskea ehdoin tahdoin vastavirtaan, kun voi myös heittäytyä kellumaan myötävirtaan ja antaa elämän mennä.

—> Oma kiinnostus on onnistuneiden opintojen salaisuus.

Luota omiin kykyihisi. Työtä pitää tehdä, mutta ei sen enempää. Liian usein ennen tenttiarvosanan katsomista käyn mielessäni läpi “kunhan menee läpi” tai “jos ei mene läpi, niin vielä on uusintatenttejä” -ajatukset. Aivan turhaan. Joka kerta.

Sanoisin, että aika hieno lukuvuosi takana siis. Kesäopinnoille sanon päättäväisesti tänä kesänä “ei” ja keskityn jäätelön syöntiin, pilvien katseluun ja muiden kuin tenttikirjojen lukemiseen.

Iloa ja valoa kaikkien kesään, kuuluipa siihen sitten opintoja tai ei!

T:T

IMG_20160415_113614

Se paljon keskusteltu käsilaukku

Jotakin mystisen kiehtovaa ja kutkuttavaa tuntuu liittyvän siihen, mitä naisen käsilaukku pitää sisällään. Etenkin kesän lähestyessä monet huuhaalehdet julkaisevat ties mitä lukijatutkimuksia siitä, kuinka monelta naiselta löytyy käsilaukusta aurinkolasit, huulikiilto tai vaikkapa puhtaat sukat.

Muistikirja. Se on ollut jotakin, mikä epämääräisen sekaisessa käsilaukussa on uskollisesti kulkenut mukana vuosia. Siihen olen raapustanut sekalaiset ajatukset yhtäkkiä mieleen tulevista hoidettavista asioista, kirjoitellut ruokaostosten listaa ja tehnyt muita muistiinpanoja. Juuri siksi käsilaukkuni, jolle en muuten juuri anna – ilmeisesti naisille epätyypillisesti – suurta arvoa, on ollut tärkeä. Sen muistikirjan takia. Siksi, että aina tarvittaessa käden ulottuvillani on jotakin, johon kirjoittaa asiat nopeasti ylös.

Muutaman päivän takaisilla luennoilla hämmennys oli suuri, kun käsilaukku kätki kyllä sisäänsä joukon muita aarteita, mutta muistikirja loisti poissaolollaan. Juuri se, johon olisin halunnut tallettaa oivallukset, vetää pari ranskalaista viivaa ja piirtää ideoista nuolia.

Totesin samalla, että taidan ilmeisesti vielä olla enemmän kotiäiti kahden pienen tytön kanssa arkea eläen kuin mekko ojennuksessa sipsutteleva uranainen tai edessä kirkkaasti kimaltavaa, vielä tuntematonta tulevaisuutta tähyävä (nuori) opiskelija   – ainakin käsilaukustani paljastuneet Muumi-rusinat ja muut pikkuihmisen välipalat, kimaltelevan glitteriset Frozen-pampulat ja kuopuksen unitutti viittaisivat siihen. “Onhan sinulla käsilaukussasi ainakin nämä”-klikkiotsikon takaa löytyvässä listauksessa olisin todennäköisesti saanut auttamatta pelkkiä säälipisteitä.  

Sanotaan, että naisen käsilaukun sisältö kertoo hänen luonteestaan ja sen perusteella tyypitellään jo niin menestyminen työelämässä kuin vanhempanakin. Että se, mitä kannat mukanasi, määrittää, mikä sinulle on tärkeää.

Tämän katsauksen perusteella sujuva arki ja perhe. Sitä muistikirjaa olisin tosin kipeästi kaivannut. Se olisi tehnyt ajatuksia avartavalla luennolla olostani huomattavasti mukavamman. Se olisi saanut minut tuntemaan itseni hetken ihan oikeaksi opiskelijaksi. Sellaiseksi, jolla tosin käsilaukusta löytyvät takuuvarmasti myös opiskelija- ja kirjastokortti, pari kahvilakuittia ja kenties viime hetkien lukemista varten tenttikirjakin.

– Marika

käsilaukku

Ps. Se muistikirjakin löytyi illan pimeinä tunteina isomman tytön huoneesta. Neiti oli liimannut kanteen muutaman Nalle Puh-tarran ja piirtänyt mitä todennäköisimmin iltapalalla istuessaan pari suloista ihmishahmoa kohta neljävuotiaan taiteellisella silmällä. Mikäs siinä, tarvitseehan pienikin oman tärkeiden asioiden tallettamispaikan.

Elämyksiä varten – Pöllölaakson vieraana

Pöllöt. Punainen. Kaupallisuus. Viihde. Maikkari, MTV.

Uutisia seuratessaan tulee harvoin miettineeksi, mitä kaikkea uutistoimitusten taustatyöhön kuuluu ja miten ankkurin, tuottajan tai toimittajan arki rakentuu. Että onhan se muutakin kuin muutamien minuuttien pyörähtäminen kameroiden edessä telkkariruudussa kotisohvalla istujia moikaten tai nopsasti naputeltu juttu nettiin. Laajoja taustoituksia, uutisten kirjoittamista omille sanoille, verkostoitumista ja rohkeutta laittaa itsensä peliin kotimaassa ja maailmalla, ajan hermolla pysymistä ja jatkuvaa kehittymistä. Moniosaamista.

Vierailu MTV:n pyhätössä, Ilmalan Pöllölaaksossa, toi uutistoimitusten elämän ja rutiinit konkreettisiksi, kun näimme niin netti- kuin rikostoimitustenkin nurkat, uutisstudion ja Huomenta Suomen tutut sohvat. Monta kiinnostavaa keskustelua kotien aamuvalmistautumisten lomaan on lähetetty juurikin tuosta studiosta ja tuhansittain uutisia on naputeltu klikattaviksi omilla päätteillämme.

Moniosaaja. Multitasking. Teet yhtä ja ajattelet jo toista. Suunnittelet, valmistaudut, aikataulutat, otat haltuun kokonaisuuden. Pyörität uskomatonta palettia, jossa jokaisen palasen on loksahdettava paikoilleen. Vähän niin kuin nainen tekee joka päivä 😉 No, näin tekee myös journalisti, etenkin ulkomaantoimituksissa maailmalle raporttia tekemään lähetetty.

Keskustelimme ulkomaan toimittajan ja ankkurin, Aino Huilajan, sekä tuottajan, isäntämme Jouni Sipilän, kanssa paljon siitä, mitä journalistin(kin) työssä edellytetty moniosaajuus oikeastaan on. Että mitä tarkoittaakaan, kun työelämä vaatii laajentamaan omaa osaamista, ja esimerkiksi toimittajan työssä tietyissä olosuhteissa sama henkilö taitaa jutun kirjoittamisen taustoituksineen, nettieditoinnin, videoklipit ja kuvaamisen kuvankäsittelyineen, somenkin sujuvasti muistaen. Niin, ja karistaa väsymyksen silmistään lennon saapuessa hektisen (vaikkakin hyvin odotetun) ulkomaan rupeaman jälkeen kotimaan kamaralle ja suuntaa vielä ennen ansaittua lepoa yölennon unisen sikkuraisilla silmillä suoraan aamun uutislähetykseen kommentoimaan ajankohtaisimmat päivitykset kulloistenkin uutistapahtumien keskipisteestä.

Journalistin työssä tulee erinomaisesti esille se, miten työelämä on kautta linjan muuttunut. Harvemmin enää riittää, että olemme tarkkalinjaisesti jonkin erikoisosaajia. On uskallettava ja osattava astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja opeteltava taitoja, jotka täydentävät ydinosaamista. Tosin väistämättä herää kysymys, joka sopii meistä varsin monen työnkuvaan – mitä moniosaaja lopulta osaa erityisen hyvin? Kun kaikesta osataan jotakin, osataanko mistään mitään kunnolla? Vai onko se niin, että kovinta huutoa on juuri nyt se työelämäosaaja, joka pystyy ydinosaamisensa ympärille rakentamaan sieltä täältä poimituilla ei-ehkä-niin-taidokkailla palasilla isomman kokonaisuuden?

Toinen, mikä Ilmalan mediakeskittymässä puhututti, oli jatkuvasti lisääntyvä tarve digiosaamiselle. Uusissa rekrytoinneissa moninainen digiosaaminen saa painoarvoa ja vaatimus sille, että pystyy käyttämään sujuvasti erilaisia alustoja, kasvaa.

Ajelin Pasilasta kotiin Porvooseen tuohon aikaan jo rauhallisella moottoritiellä ja kauniissa kevätillassa mieli myllersi valtaisasti – mitä voisinkaan seuraavaksi opetella, mihin perehtyä, mitä priorisoisin? Mahtavaa, miten nämä opintojaksot käytännönläheisine otteineen antavat uutta energiaa.

–  –  –  –  –

Viestinnän aineopintojen myötä olen siis mukana journalismin kurssilla, jossa paitsi tutustumme journalistien työhön sitä ohjaavine periaatteineen, myös teemme käytännössä itse juttuja mediaan. Jutun teossa onnistuessamme ihan sinne oikeaan mediaan, Maikkarin nettisivuille. Siihen valmistautuminen on lähipäivien asia. Vaan sitä ennen on luvassa kuitenkin kriisiviestintää, kesäopintojen moninaisesta paletista poimittuna.

–  Marika

blogi_MTV_Huomenta_Suomi

 

 

Opiskelutaidot (kuiva, mutta tärkeä aihe)

Kirjoittaessani kevään viimeistä esseetä viime viikolla, tajusin kuinka paljon olen kehittynyt siinä lajissa nyt parin vuoden aikana. Ja kuinka iso osa opiskeluja ovat opiskelutaidot.

Monen mieli on varmasti jo aivan muualla kuin opiskelutaidoissa, mutta tässä kuitenkin kolme asiaa, joista on ollut minulle hyötyä opinnoissani:

  1. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen. Paras kokemus oppimispäiväkirjasta on kurssilta, jossa puolet arvosanasta tuli max. neljän sivun oppimispäiväkirjasta. Päiväkirjassa oli tarkoitus ottaa yksi tai muutama itseä kiinnostava kurssin aihe ja kirjoittaa siitä/niistä syvällisemmin, analysoiden ja reflektoiden tämän päivän ilmiöitä. Aiheeseen tuli paneuduttua kunnolla ja omakohtaisesti.
  2. Miellekartat. Tämä on melko työläs vaihtoehto, mutta sekavalta tuntuvien asiakokonaisuuksien kohdalla todella tehokas.
  3. Kirjoittamisen/opiskelun säännöt. Tämän opin Taitava kirjoittaja -kurssilla. Esimerkiksi minun opiskeluni keskeytyvät milloin mihinkin ajatukseen kauppalistasta laskujen maksuun. Yksi sääntöni onkin, että jos kesken opiskelujen tulee jokin muu asia mieleen, kirjoitan sen muistilapulle ja palaan niihin opiskelujen jälkeen. Se, etten lähde tekemään muita juttuja välillä, on parantanut keskittymistäni. Sääntöjen kirjoittaminen kannattaa aloittaa siitä, että miettii missä kohtaa opiskelu ei usein onnistu tai on vaikeaa. Sen jälkeen miettii konkreettisia asioita, joilla näistä tilanteista päästään eteenpäin ja kirjaa ne säännöiksi itselleen.

Millaisia opiskelutaito-vinkkejä muilla on?

Opiskelun iloa ja valoa kesäopintoihin!

T:T

_DSC0056

Motivaatiota etsimässä

Olen tänä keväänä perehtynyt opinnoissani motivaatioon ja sen merkitykseen oppimistulosten kannalta. Lukemani perusteella näyttää siltä, että motivaatio parantaa merkittävästi oppimisen laatua. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys. Aloin kuitenkin pohtia, miten motivaatio vaikuttaa omalla kohdallani. Miksi muistan lukemani romaanin yksityiskohdat ilman, että niitä tarvitsee tietoisesti painaa mieleen? Tai jos mielessäni on jokin kiinnostava kysymys, jonka vuoksi etsin tietoa, muistan tuolloinkin erittäin hyvin selville saamani asiat. Tenttikirjan kohdalla tilanne on usein paljon hankalampi. Tietysti yksi syy on se, että tenttikirjan sisältämä tiedon määrä on usein valtava. Mutta motivaatiollakin on merkityksensä. Jos tenttikirjan aihe ei ole erityisen mielenkiintoinen, on asioiden oppiminen paljon vaikeampaa.
Tärkeintä oppimisen kohdalla on sisäinen motivaatio, joka on lähtöisin ihmisestä itsestään, kuten esimerkiksi henkilökohtainen kiinnostus tai halu oppia. Jos sen sijaan motivoivia tekijöitä ovat vaikkapa tentin läpäiseminen tai hyvä arvosana, on kyseessä ulkoinen motivaatio. Pelkästään ulkoiseen motivaatioon perustuva opiskelu on usein pinnallista, koska opiskelijalta puuttuu halu sisäistää ja ymmärtää asioiden merkityksiä. Tenttiin lukiessa kannattaa siis keskittyä itselle merkityksellisten asioiden löytämiseen. Jos saa oman mielenkiintonsa heräämään, on oppiminen todennäköisesti tehokkaampaa ja ainakin mielekkäämpää.

IMG_0134
Joskus on vaikea sanoa, onko kyseessä sisäinen vai ulkoinen motivaatio tai esiintyvätkö molemmat samanaikaisesti. Esimerkiksi halu saada hyviä arvosanoja ei välttämättä sulje pois sisäistä kiinnostusta aihetta kohtaan. On hyvä välillä pohtia, mihin oma oppimismotivaatio oikein perustuu. Ehkäpä samalla voi myös parantaa motivaatiota tai löytää sen kokonaan uudelleen. Useimmille on koulussa opetettu, että sellaisiakin asioita on opeteltava, jotka eivät yhtään kiinnosta. Niinhän se on, että tekemällä riittävästi töitä oppimisensa eteen, oppii melkein mitä vaan. Itse olen kuitenkin aikuisopiskelijana päätynyt siihen, että kaikkea ei kannata enää väkisin päntätä. Omat kiinnostuksenkohteet ovat jo aika hyvin selvillä. Kun itsellä on mahdollisuus vaikuttaa opintojen sisältöön, voi tehdä haluamiaan valintoja. Tällöin asioiden syvällinen oppiminen on paljon helpompaa.

Motivaatiota kesäkursseille!

Johanna

Digiä, wikiä, twitteriä ja facea…

Viime päivinä olen yllättänyt useamman kerran itseni miettimästä, mitä (opintojen) digitaalisuus erilaisine alustoineen oikeastaan tarkoittaa ja toisaalta sitä, miten avoimen yliopiston opiskelija on usein aika omillaan kaikkeen perehtyessään.

Osallistun huomenna Loviisa16-valmiusharjoitukseen, joka on Loviisan ydinvoimalan kansallinen pelastustoimintaharjoitus. Kriisiviestinnän opintokokonaisuuteni johdattamana toimin harjoituksessa toimittajana, paikallislehti Uusimaan toimittajaa edustaen. Rinnalleni samaan tiimiin saan itseasiassa Uusimaan ja Loviisan Sanomien toimittajat, joten kerrassaan mahtava tilaisuus tehdä toimittajayhteistyötä mahdollisimman aitoa kriisitilannetta simuloiden.

Odotan päivää paljon, vaikka kieltämättä Tshernobylin ydinvoimaonnettomuuden 30-vuotispäivän läheisyys saa hieman epämiellyttäviä vilunväreitä selkärankaan. Tausta-aineistona kun olen käynyt laajasti läpi ydinvoimalatietoutta ja poikkeuksellisen tarkoin perehtynyt juuri turvallisuuskysymyksiin ja näihin valitettaviin katastrofeihin Tshernobylissa ja Fukushimassa.

Valmiusharjoitus

Kansallisessa harjoituksessa kiinnitetään erityisen paljon huomiota viestinnän onnistumiseen ja erityisesti sähköiseen mediaan viestintäväylänä. Niinpä sosiaalisen median simulointialustat Yammerissa Twitterille ja Facebookille sekä uutisten luominen wikialustalle ovat olleet mielessä useana iltana. Niitä varten on tehty varsin perusteelliset ohjeet, mutta silti olen kerran jos toisenkin pyyhkinyt tuskanhikeä otsalta. Omatoiminen perehtyminen on työlästä ja epävarmuus alustan tarkoituksenmukaisesta käytöstä valtaa hetkittäin mielen. Nämä ovat niitä hetkiä, joissa avoimen opiskelija on yliopiston varsinaiseen opiskelijaan verrattuna erilaisessa asemassa ja lähtökohdissa. Verkoton ainakin osin.

Siinä, missä varsinainen opiskelija ottaa erilaiset työkalut haltuun luontevasti opintojen edetessä laajoina kokonaisuuksina, avoimen opiskelijalta odotetaan erilaisten alustojen taitamista varsin lyhyessä ajassa yksittäisten kurssien sitä vaatiessa. Usein hyvinkin itsenäisesti, kun kukaan ei huhuile laitoksen käytävillä perään tai tarjoa eteen (lähes) valmiita ratkaisuja ja luontaiset tiedonvaihtoon tarjoutuvat kahvihetketkin yliopiston kahvilassa opiskelijakavereiden kanssa ovat vähissä, kun kohtaamiset ovat pitkälti (suorittamista) verkossa. Puuh. Puuh. Kapasiteettini käsitellä asioita on juuri nyt aika rajallinen.

Yammer

Äärimmäisen kiinnostava valmiusharjoitus siis vain tuntien päässä. Vielä jokunen tunti aikaa opetella wikit ja digit, yammerit twittereineen ja hastageineen. Onneksi meilit kulkevat ja kannustavat sanat tavoittavat iltateen ääressä ihmettelevän.

Fortum, Säteilyturvakeskus. Poliisi. Pelastuslaitos. Ministeriöt. Kunnat. Lukuisat muut tahot. Mikä verkosto twiiteille ja uutisvirralle säteilyarvoista ja toimintaohjeista.

Oma asemapaikkani on Porvoon pelastusasemalla. Onpas kiehtovaa.

– Marika

Aurinkoenergiaa ja katse kesään

Kesäopinnot avoimessa yliopistossa läppäriä mukana kuljettaen vai rentoilua hiekkarannalla meren tuntumassa varpaat lämpimään hiekkaan upottaen?

Tulevana kesänä ajattelin yhdistää molemmat. Ainakin pyrin niin tekemään.

Näin kevään kynnyksellä, kun talven lumesta on jäljellä enää muutama pieni kasa varjoisammissa paikoissa, krookukset valtaavat kukkapenkit ja leskenlehdet kylpevät auringossa, huomaa löytävänsä itsestään mielettömän määrän lisäenergiaa. Malttamattomana jo odotan, että ekat hiirenkorvat kurkistaisivat kotipihan koivusta ja ilma lämpenisi sen verran, etteivät varpaat palelisi (liian) aikaisin käyttöön otetuissa tennareissa.

Näen silmissäni lukuisat hetket perheen ja ystävien kanssa kotipihalla grillaillen ja herkutellen, uimarantareissut lasten kanssa piknikkori ja huopa matkaan napattuina, aurinkorasvasta tahmaiset aurinkolasit sormenjälkineen ja lasten onnellisen kikatuksen merenrannassa, kiertelyt kauniissa Porvoon vanhassa kaupungissa(mme) tunnelmallisissa pikkuputiikeissa, Muumimaailman ja Titi-Nallen talon. Paljon ystäviä, jäätelöä, aurinkoa, valoa, onnellisia muistoja. Kiireetöntä aikaa.

Kiireetön aika ja lukuisat valitut kesäopinnot – ristiriita?

Toivon, ettei. Niinä illan hiljentyvinä hetkinä, kun pikkutytöt nukahtavat ja puoliso saa oman hetkensä elokuvan tai kirjan ääressä, ajattelin itse toisinaan sukeltaa verkkoviestinnän, kriisiviestinnän, sosiaalisen median ja journalistisen työn maailmaan. Olen vakuuttunut, että ihan joka kerta konetta avatessa ei motivaatio ole huipussaan, mutta silti se, että opinnot mielenkiintoisine kokonaisuuksineen etenevät kesälläkin, tuntuu oikealta ratkaisulta. Hyvältä ratkaisulta.

Innostusta lisää se, että monet opintojaksoista vaikuttavat ainakin kuvauksensa perusteella oikeasti käytännönläheisiltä. Verkkojulkaisemista, sosiaalista mediaa verkkoviestinnän työkaluna, mediatekstien ja mainonnan sukupuolioletuksia, kriisiviestintää ja sen johtamista. Ei vain (sinänsä merkityksellistä) teoriaa, vaan tartuntapintoja teorian kautta käytäntöön.

Tätä kesää odotan erityisen paljon. Pääsemme muuttamaan vapun tienoilla uuteen kotiimme rempan valmistuessa ja saan olla lasten kanssa koko kesän kotona yhteisestä ajasta ja tekemisestä iloiten. Koko perheen yhteiselle kesälomallekin on mukavia, odotettuja suunnitelmia. Kyllä sinne muutamat verkkokurssit mahtuvat lomittuen väliin.

Auringosta saa juuri nyt huiman paljon energiaa.

– Marika

kesa