Jäähyväisiä, uusia tuulia ja muutakin

Kirjoitustaukoni venyikin pitemmäksi kuin olin kuvitellut. Minulla on ollut pitkin syksyä yksi projekti, joka on ottanut aikaa enemmän kuin olin kuvitellut. Tutkinto-opinnot ovat ottaneet omat hetkensä myös ja välillä tuntuu, että 48 tuntia vuorokauden mitaksi olisi tervetullut aika.

Vammaistutkimuksen luennot yli kuukausi sitten. Ensimmäinen tentti meni ohi, kun muistin ilmoittautumisen pari tuntia sen umpeuduttua. Tänään menen katsomaan tenttikysymykset, sillä parempi sekin kuin ei mitään. Varsinainen tentti jää siis kolmannelle kerralle. Samalla voin ajatella, että silloin jätän jäähyväiset vammaistutkimuksen kurssille.

Continue reading “Jäähyväisiä, uusia tuulia ja muutakin”

Vammaisena avoimessa yliopistossa

Kuten moni lukija tietää, on minulla pitkällinen kokemus avoimen yliopiston opinnoista. Aloittaessani minulla oli päämääränäni päästä yliopiston opiskelijaksi ja olin valinnut alakseni psykologian. Kuitenkin päädyin opiskelemaan pääaineenani erityispedagogiikkaa ja sittemmin myös sosiologiaa.

Tiistaina aloitin Johdatus vammaistutkimukseen –opintojakson. Minulla se lukeutuu osaksi yhteiskuntapolitiikan perusopintoja. Ensimmäisellä luennolla kävimme läpi myös vammaisuuden omakohtaisuutta. Minullahan tätä vammaisuuden kokemusta on erittäin paljonkin ja olenkin jo kaksi vuotta sitten aikonut kirjoittaa enemmänkin asiasta.

Synnyin oikea käsi tynkänä ja vasen käsi nyrkkiin puristuneena. Pikkulapsena sain käsiproteesin ja vasempaan käteeni paljon lastahoitoa. Sormeni alkoivat hiljalleen saada toimintakykyä. Viisivuotiaana kuuloni katosi melkein kokonaan. Hoidon ansiosta kuuloni parani, mutta ei siitä koskaan ihan normaalia ole tullut. Ollessani melkein 15-vuotias kävin sormiani suoristaneessa leikkauksessa ja vietinkin peruskoulun 9. luokan kolme sormea lastoitettuna.

Continue reading “Vammaisena avoimessa yliopistossa”

Alkushokkina hylätty ja primitiivireaktio

Oli syksy 1996. Aloltin silloin opinnot avoimessa yliopistossa. Opiskelin silloin eräässä kansanopistossa. Suoritin Turun yliopistoon psykologian perusopintoja ja Helsingin yliopistoon sitä tutkintoon kuuluvaa ruotsia.

Perhetaustani ei ole akateeminen. Olin kyllä ollut hyvä opiskelija lukiossa lukuun ottamatta pitkää englantia ja laajaa matematiikkaa. Vahvimpiin aineisiini lukiossa kuuluivat äidinkieli ja uskonto.

Ensimmäisiä opintoviikkojani sain orientaatiojaksoista. Sitten tuli ensimmäinen oppimistehtävä psykologiassa. Arvosana-asteikko oli hyväksytty/hylätty. Tein työtäni suurella innolla ja yritin tehdä hienoa jälkeä. Saimme muutaman viikon kuluttua oppimistehtävät takaisin ja sain omani tuloksella hylätty.

Continue reading “Alkushokkina hylätty ja primitiivireaktio”

Helteestä melkein höyrystyneenä ympäristöpolitiikassa

Tämä kesä on kuuma. En ole koskaan ollut helteiden suuri ystävä, sillä silloin jaksan paljon vähemmän. Näin on nytkin. Useissa paikoissa huomaan hikoilleeni paitani märäksi, mikä ei esteettisesti tunnu mukavalta. Toisaalta märkä paita ei ole mukava yllä, mutta kamalampi näky olisi minä ilman paitaa.

Onneksi täällä Turun yliopiston atk-luokassa on viileää. Tosin nyt tilanne tällä viikolla on sellainen, että seuraan mielelläni yleisurheilun EM-kisoja, joten atk-luokkaan tulen vain tärkeämmissä asioissa. Nyt kuitenkin suoritan yhteiskuntapolitiikan perusopintoihini kuuluvaa ympäristönpolitiikan perusteita, joka on herättänyt suuremmaksi pienehköä kiinnostustani ympäristöasioita kohtaan. Tosiaankin, jos voisin ja ehtisin, valitsisin ehkäpä ympäristöasioiden hallinta- ja monitieteisen ympäristöopintokokonaisuus-opintokokonaisuudet, jos niille olisi aikaa. Hyvä kuitenkin on miettiä tulevaisuuden mahdollisuuksia, koska olen elinikäinen oppija.

Menneisyyshän on haamuna opintojen epäonnistumisissa. Kuitenkin nyt olen saanut suoritettua ajoissa jo kahdet oppimistehtävät ympäristöpolitiikan perusteissa. Jätin viestinnän tutkimuksen perusteet nyt hiukan sivummalle, mutta niihin palaan kyllä niin, että saan senkin opintojakson suoritettua.

Continue reading “Helteestä melkein höyrystyneenä ympäristöpolitiikassa”

Kesäiltojen ilo

Luulisi, että moni viettää kesäiltansa omissa oloissaan esimerkiksi perheen tai kavereiden kanssa. En nyt kuitenkaan mene etsimään tätä veikkaustani tukevia ajankäyttötutkimuksia, vaikka tiedänkin niitä tehdyn esimerkiksi sosiologian alalla. Itse kuitenkin voin kertoa, että en kuulu nyt tällaista elämäntapaa viettäviin, sillä kulutan eräässä atk-luokassa tuolia saadakseni opintojani eteenpäin.

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, minulla meni opintosuunnitelmani tällä kertaa aika tavalla uusiksi. Teen toki Viestinnän tutkimuksen perusteet, kuten olin suunnitellutkin, mutta opiskelen nyt kesällä ja syksyllä enemmänkin yhteiskuntapolitiikan perusopintoja siirtymäsäännöksin. Vielä en tiedä, mihin tulen tuon opintokokonaisuuteni sijoittamaan, mutta kurssit siihen kyllä olen valinnut.

Hiukan yllättäen ja pyytämättä päädyin Ympäristöpolitiikan perusteet -kurssille. Kurssi on siinä mielessä tuttu, että aloittelin sitä vuonna 2016 keväällä. Tosin silloin diabetekseni näytti olemassaoloansa (vaikken syytä tiennyt), enkä jaksanut seurata luentoja. Epäilin, että kyseessä olisi vain motivaation puute, joka korjaantuisi ajan mittaan.

Continue reading “Kesäiltojen ilo”

Opinnot uusiksi!

Jotkut tietävätkin, että aloitin aikoinaan sosiaalipsykologian aineopinnot ja yhteiskuntapolitiikan perusopinnot täällä avoimessa yliopistossa. Valitettavasti ne jäivät alkuvaiheeseen, vaikka erilaisia keskenjääneitä melko hyviäkin kurssisuoritusyrityksiä on ollut. Tällä hetkellähän opiskelen viestinnän opintoja, joskin niiden suoritustahti muuttuu nyt.

Luulo ei ole tiedon väärti, kuuluu sanonta. Luulin, että olen menettänyt mahdollisuuteni näiden opintojen suhteen. Kuitenkin mietin, että monissa eri yhteyksissä olen aikaisemminkin saanut todeta, että opetussuunnitelmien muuttuessa harvoin vanhoista opinnoista on tullut kelvottomia. Näin ollen päätin lähetellä viestiä koulutusasiantuntijalle.

Vastaus häneltä oli erityisen ystävällinen sekä luonteeltaan että informaatioltaan. Siirtymäajan puitteissa pystyn suorittamaan nuo molemmat opintokokonaisuudet loppuun. Yhteiskuntapolitiikan kurssien kohdalla ei ole epäselvyyksiä, mitä suoritan. Sen sijaan sosiaalipsykologian puuttuviin valinnaisiin suorituksiin sopivia opintojaksoja onkin enemmän. Tunsinkin oloni hiukan vastaavaksi kuin pieni lapsi karkkikaupassa. No, sitten kuitenkin realiteetit huomioiden katselin näitä kurssimahdollisuuksia ja pystyin tekemään hiukan rajauksia.

Continue reading “Opinnot uusiksi!”

Ensimmäisen tehtävän jännitys

Aina välillä alkuun pääsemisessä on omat haasteensa. Joskus innostus on niin kova, että tehtävänannot tulee luettua niin, että jotakin olennaista unohtuu ja tulos muistuttaa lässähtänyttä ja puoliraakaa pannukakkua. Toisaalta opiskelumateriaalin etsimisessä on omat haasteensa ja jotakin tiettyä teosta ei tunnu olevan missään. Pahin kuitenkin on, kun kyseenalaistaa omat kykynsä. Niinkin on käynyt jopa minulle. Silloin, kun diabetekseni oli hoitamaton, enkä siis tiennyt olevani sairas, tuntui siltä, etten osaa, eikä minulla ole kykyjä (vaikka opintopistemääräni olikin reippaasti yli 400 ja yksi proseminaaritutkielma oli tehtynä).

Olen (toivottavasti) alkanut saada opinnoistani kiinni. Eilen, juhannusaattoiltana saavuin Turun yliopiston atk-luokkaan ja aloin hoitaa useampia asioita. Yksi oli se, että tein alkurungon ensimmäiseen viestinnän tehtävään. Kirjoitin reilu puoli liuskaa tekstiä pienehköllä fonttikoolla. Tätä vielä hiukan parantelen sitten lähempänä tenttiä.

Sen jälkeen myöhään illalla tai yöllä aloin kuunnella pari vuotta sitten ostamieni kuulokkeiden kautta seuraavaa luentoa. Olin kieltämättä ilahtunut siitä, että tämä luento oli oikeasti sellaista, mikä kiinnostaa itseäni; onhan minulla menneisyyttä euroviisuharrastajatoimittajana ja jonkin verran muutakin viestintäkokemusta. Joskus olen jopa lueskellut viestinnän ja tiedotusopin pääsykoekirjoja, mutta tuolloinkin hakemiseni on keskittynyt muualle.

Continue reading “Ensimmäisen tehtävän jännitys”

Kesäopintoihin tauon jälkeen

Hei kaikki blogin lukijat!

Täällä blogialueella on ollut pitkään hyvin hiljaista. Jokaisella on varmasti ollut omat syynsä. Itse voin kertoa suoraan, ettei taukoilu ole ollut päähänpisto, vaan ihan todellisen elämän aikaansaannoksia. Olen elänyt ainakin viisi vuotta väsymysongelmien kanssa. Piikkikammoisena uskaltauduin vasta alkuvuodesta tutkimuksiin ja 1.3. minulla todettiinkin todella korkea paastoverensokeri (19,9). Parhaillaan yritän päästä hyvään tasapainoon verensokerin kanssa.

Koska melkein kaikki muuttui opintojen suhteen Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa, muuttuivat minunkin opintoni. Minulta jäi kesken sosiaalipsykologian aineopinnot ja yhteiskuntapolitiikan perusopinnot, jotka olisin halunnut tehdä loppuun asti. Näin ollen aloitan pitempään haaveissani olevat viestinnän opinnot. Ajatuksenani on suorittaa 25 opintopistettä, mikä laajuudeltaan vastaa perusopintokokonaisuutta esimerkiksi Turun yliopistossa, jossa opiskelen pääaineinani erityispedagogiikkaa ja sosiologiaa.

Continue reading “Kesäopintoihin tauon jälkeen”

Paluu opintoihin

Olen viettänyt täysin toisenlaisen talven kuin olin kuvitellut. Ajattelin, että suoritan kuin liukuhihnalta opintoja Turun yliopistossa ja jotakin siinä sivussa täällä Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Valitettavasti ei käynyt niin.

Tammikuu vielä menikin aikomallani tavalla. Sen sijaan helmikuussa hiukan ennen kuun puoliväliä alkoi pientä yskää. Vatsa meni hiukan sekaisin. Ajattelin, että pieni flunssa onkin hyvä sairastaa nyt, koska opinnot ja kuntavaalikampanjani veisivät maalis-huhtikuussa aikaa. Voimakas kurkkukipu alkoi 15.2. ja jatkuikin tosi pitkään (eli viikkoja). Jotenkin merkityksellistä on se, että edellisenä päivänä valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi. Yskä oli jotenkin omituisen sitkeä – se hävisi kokonaan vasta vaaliviikolla.

Vaalit menivät ja omalla kohdallani ne menivät poikkeuksellisen surkeasti. Vajaa viikko myöhemmin kiirastorstaina aloin tuntea hammassärkyä ja ajattelin, että sinnittelen yli pääsiäisen. Kuinka sitten kävikään? Varhain ensimmäisen pääsiäispäivän aamuna huomasin oikean silmän näkökenttäni pienentyneen ja aamulla soitin päivystykseen ja sain pääsiäissunnuntain iltapäivälle ajan. Niinpä olin poski voimakkaasti turvonneena Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystyksessä ja pian siitä juurihoidossa tai sen ensimmäisessä osassa. Viikon verran söin antibioottikuureja, joten ei liene ihme, että puhti on ollut poissa.

Tällä hetkellä viimeistelen sosiologiassa kandidaatin tutkielmaa. Lisäksi minulla on joitakin muita opintoja. Teen myös paluun tänne Helsingin avoimen yliopiston sosiaalipsykologian aineopintoihin. Ilmoittauduin verkkokurssille Monikulttuurisuus työelämässä. Tämän lisäksi on muutama verkkotentti, joita varten saan etsiä ja lukea kyllä aika monta kirjaa. Jättäisin näitä opintoja mielelläni tulevaisuuteen, mutta nämä opetussuunnitelmien muutokset eivät anna armoa. Haluan suorittaa sosiaalipsykologian aineopinnot loppuun sekä omaksi iloksi että sivuaineeksi valtiotieteiden maisterin tutkintooni. Lisäksi vastaan tuli pari mielenkiintoista erään toisen oppiaineen muuta kurssia, mutta niistä kerron enemmän, jos niistä edes toiseen päätän osallistua.

Ennakkotiedot tulevan lukuvuoden opinnoista julkistettiin eilen. Siellä oli varsin mielenkiintoisia opintokokonaisuuksia. Saa nähdä, mitä alan suorittaa syksyllä. Aika varmaa on, että jotakin yritän. Etenkin johtamisen pieni 15 opintopisteen opintokokonaisuus kiinnostaa, kuten myös viestinnän opintokokonaisuudet.

Kirjoittelen pitkin kesää kuulumisiani. Suosittelen jokaiselle myös kesäopintoja, joita on runsaasti tarjolla. Toivotan kaikille lukijoille mieluisaa kevättä ja oppimisen iloa.

 

Jatkanko vai enkö jatka?

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Henkilökohtaisista syistä johtuen blogikirjoitukset ja opinnot täällä Helsingin yliopiston avoimen puolella jäivät seisahtuneeseen tilaan. Koko syksy oli itselleni raskas ja rankka. Kevätkin tulee olemaan vauhdikas, sillä eräs aktiviteetti huhtikuun alkupuolella vaatii kunnon järjestelyjä.

Suurin kysymys lieneekin se, kuinka jatkan opinnoissani. Sosiaalipsykologian aineopinnot haluan saada valmiiksi. Sen sijaan joudun pohtimaan tarkasti, suoritanko yhteiskuntapolitiikan perusopinnot loppuun nyt vai en. Sosiaalipsykologiaa olisi aikomus suorittaa keväällä ja kesällä. Pelkona on vain se, että kesälle tulisi tehtävää liikaa, jolloin pahimmassa tapauksessa tulee ylikuormitus ja lopputuloksena vain keskeytyneitä kursseja tai huonoja kurssiarvosanoja. Molemmista lopputuloksista tulee lannistunut opiskelija. Nythän on poikkeuksellisesti kiire, sillä opinnot ja opintokokonaisuudet muuttuvat nyt täällä Helsingin avoimessa yliopistossa tämän lukuvuoden jälkeen.

Asiaan vaikuttaa myös muut opintoni, joita on paljon tiedossa. Itse asiassa en ole viettänyt päivääkään ilman opintojeni pohtimista. Turussa tein tenttiakvaariossa tenttejä jopa joulu- ja uudenvuodenaattoina! Lisäksi on muita suorituksia tekeillä, mutta ne ovat keskeneräisinä, joten niistä ei sen enempää tällä erää.

Tietenkin harmittaa todeta, että haikeudella joudun jättämään tulevaisuuteen haluamiani viestinnän opintoja. Kuitenkin sanonnan mukaan kaikelle on aikansa ja paikkansa. Siihen minäkin uskon vahvasti. Olisi myös ollut mukavaa suorittaa vammaistutkimuksessa ensi viikolla alkava opintojakso. Ehkäpä sinä, hyvä lukija, suuntaat juuri näille opintojaksoille.

Motivaatiota opintoihisi ja elämääsi toivottaa

Jukka