Mankelin läpi, taas kerran

Jokainen verkkotentti tai tehtävän palautus tuntuu kuin minut vedettäisiin mankelin läpi. Kaikki tieto puristuu mykkyrästä sileäksi kokonaisuudeksi ja ”suorituksen” jälkeen tuntuu kuin kaikki mehut olisi puristettu ulos. Tenttiin vastaaminen myös jäsentää kirjallisuuden aiheita isommiksi kokonaisuuksiksi ja tekee asiat selkeämmiksi. Verkkotenteistä antoisimmiksi koenkin ne, joissa soveltavat tenttikysymykset on annettu jo etukäteen ja aineistoa tulee lukeneeksi laajemmasta näkökulmasta.

Vuosi alkoi vauhdikkaasti viestinnän oppihistorian verkkotentillä ja torstaina sain reilun tunnin ennen määräaikaa palautettua tutkimustaitojen kurssiin liittyen graduanalyysin. Graduanalyysin työstäminen muodostui tähän asti vaikeimmaksi hommaksi koko avoimen opiskelujeni aikana. Välttelin työn aloittamista viimeiseen asti, luin oheiskirjallisuutta ja itse gradua, mutta sanaakaan itse analyysiä en saanut paperille ennen kuin määräaika oli neljän päivän päässä.

Mietin useaan otteeseen etten ole vielä tarpeeksi oppinut arvostelemaan toisen opiskelujen päätteeksi työstämää tutkielmaa. Tuntui jopa törkeätä esimerkiksi arvostella tutkijaa tutkimusaiheen ja aineiston rajauksesta kun itse koko ajan mittailee oman analyysin merkkimäärää ja miettii milloin analyysillä on tarpeeksi pituutta. Tuskailin tekstin kanssa edestakaisin viimeiset neljä päivää ja olen täysin vakuuttunut siitä, että homma meni penkin alle pelkän panikoinnin takia.

Verkkotentti sen sijaan meni hyvin ja huonosti, tentissä oli mukana jo perusopintovaiheessa tenttimäni kirja, josta olin tehnyt jo vuotta aikaisemmin kattavat muistiinpanot. Olen aina merkinnyt muistiinpanoihini jokaiseen kohtaa merkinnän lähdekirjasta ja sivunumerosta, tällöin niitä voi hyvin käyttää aineistona verkkotentissä, jossa ei todellakaan ole aikaa etsiä tärkeitä kohtia itse kirjoista. Tentissä oli kaksi kysymystä, johon toiseen vastaus tuntui kumpuavan selkärangasta ja muistiinpanoista, toinen kysymys käsitteli aihetta, jonka oli täysin sivuuttanut. Onneksi kysymysten arvo oli painotettu juuri sen hallitsemani aiheen mukaan.

Useita verkkotenttejä tehneenä olen jo kehittänyt itselleni parhaan tavan selvitä vastaamisesta lyhyessä ajassa. Luettuani kysymykset aikataulutan niihin vastaamisen niiden painoarvon mukaan. Sitten kirjoitan nopeasti kaikista kysymyksistä mieleen tulevat pääkohdat, ja lähden kahlaamaan muistiinpanoja ja kirjoitan tarkennuksia niiden mukaan ja kirjoitan tenttivastaukseen mukaan myös sivunumerot ja lähteet. Sen jälkeen käytän aikaa jäsentämiseen ja järkevien lauseiden ja kappaleiden muotoiluun ja liitän mukaan omaa pohdintaa. Vielä viimeiseksi käyn tekstin läpi poistaen lähdeviittaukset ja samalla luen kohdan aineistosta siltä varalta että olen muistanut tai ymmärtänyt jotain väärin.

yh6ajayg

Perjantain mietteitä

Uusi jakso alkoi ja aherran edeltävän jakson verkkotentin kimpussa. Kolme kirjaa ja 18 kysymystä etukäteen annettuina, joista kolme valikoituu tenttiin. Kaksi kirjaa on ollut lähteinä esseisiin viime syksyn mittaan ja olisin samalla voinut kirjoittaa vastauksia kirjatenttiin. Voi minua tyhmää kulkijaa, kun en sitä tehnyt.

Yksi kirjoista ei aukea helposti. Onko syy kirjoittajan tyylissä, vai onko vika kirjan sisällössä, joka kertoo viestinnän johtamisesta. En ole koskaan johtanut viestintää työelämässä, mutta se on järjellä aukaistavissa olevaa toimintaa kuitenkin. Päädyn syyttämään kirjoittajan kerronnallista tyyliä.

Olen pitkin syksyä kaivannut omaa rauhallista työtilaa. Olen maininnut, että talomme on perusteellisessa remontissa. Ukko tekee pikkuhiljaa, joten työ etenee hitaasti, mutta jälki on siistiä. Meillä on yläkerrassa ollut valmiina yksi huone, joka oli makuuhuone televisioineen ja tila tietokoneelle. Minulla on aikaa päivisin opiskella, mutta olen tottunut – järki tuntuu juoksevammalta- syventymään kirjoihini iltaisin.

Toinen huone valmistui ja kalustettiin muutama päivä takaperin eli kaipaus on saanut täyttymyksenä ja minulla on se rauhallinen huone omassa käytössäni. Mutta mitä minä tein. En pystynyt keskittymään opiskeluun, vaan seilasin kahden huoneen väliä onnellisena siitä, että se toinen on valmis ja toinen on minun. Piti istua alas ja miettiä sisustuksen täydentämistä kummassakin huoneessa. Piti istua alas myös siitä syystä, että olin niin hyvilläni.

Viikonloppuja, Leena

 

Viikonloppu opiskellen

Keskiviikon luento oli edelleen vanhan kertausta. Saimme myös nähdä muutamat esimerkit siitä, millaiset lopputyöt kurssilla oli viime vuonna tehty. Se hieman lievensi jännitystä 15-sivuisen projektin osalta. Aiheet tuttuja, pyörien maailmankaupan ja köyhimpien maiden ympärillä. Minitutkielma ei vaikuttanut pelottavalta, minulle tuli vain mieleeni, että voisin lisätä omaani hieman kaavioita yms., joita ilmeisesti ei viime vuonna nähty. Kaupan osalta graafinen aineisto kertoo toisinaan enemmän kuin sanat – toki kaavio vaatii aina sanallisen selvityksen seurakseen.

Aion kuluttaa suurimman osan viikonlopustani opiskellen. En ole valvonut öitä opintojeni takia, enkä aio moista aloittaa nytkään. Avaan hieman lukijoille tässä ajankäyttöäni. Opiskelen täysimittaisesti etänä brittiläisessä avoimessa yliopistossa ja jos kaikki menee hyvin, tarkoitus olisi saada kandidaatin tutkinto valmiiksi syksyn aikana sieltä. Pääaineenani on kansainvälinen politiikka. Virkistyksekseni opiskelen kehitysmaatutkimusta Helsingin avoimessa yliopistossa.

Suunnilleen kerran kuussa per kurssi täytyy minun suorittaa suurempi tehtävä Open Universityyn, helmikuussa minulla alkaa toinen sikäläinen kurssi, joten limittäin menevät kolme kurssia. Ehkä olisi osuvampaa puhua opintokokonaisuuksista, joka tapauksessa tekemistä riittää. Olen suunnitellut, että kuun loppuun mennessä täytyy minun saada valmiiksi neljäs essee Britteihin ja aloittaa kehitysmaatutkimuksen lopputyön esivalmistelut. Olen jo ehtinyt valikoida aiheen kehitysmaatutkimusta silmällä pitäen, viikonlopun aikana kypsyttelen ajatusta edemmäs ja keskiviikkona voisin luentotauolla kysäistä, olenko oikeilla jäljillä.

Kehitysmaatutkimuksen osalta viikonloppuun mahtuu kansantaloustieteen kertausta sekä nettietsintää sen osalta, mistä maista olisi tarjolla luotettavaa dataa jollain kielellä, jota hallitsen. Tänään käytin useamman tunnin brittiläisen avoimen interaktiivisen opintomateriaalin äärellä ja sain luettua kurssin tekstit. Voin siis aloittaa esseen kirjoittamisen heti huomenaamulla ja jatkaa iltapäivällä köyhien maiden kauppapolitiikan äärellä. On mielenkiintoista, miten erilaisiltakin kuulostavat aiheet tukevat toisiaan: esseeni tulee käsittelemään fundamentalismin käsitettä puhuttaessa uskonnosta ja politiikasta, kun taas lopputyöhöni päässee jokin maailman köyhimmistä maista sekä suurempi ja rikkaampi kauppaa tekevä yksikkö – näkökulman toivon kirkastuvan viikonlopun kuluessa.

Nautin siitä, että saan herätä ennen aamullisen sanomalehden saapumista, kirjoittaa muutamat inspiroituneet rivit, jonka jälkeen teen itselleni hyvän kupin teetä ja jähmetyn tietokoneen ääreen kolmeksi, neljäksi tunniksi. Viikon varrella olen kirjoittanut itselleni muistilappuja ideoiden virratessa mieleeni töissä, työmatkalla tai vaikka kaupassa. Työmatkalla luen paljon kaunokirjallisuutta ja usein sieltäkin kumpuaa jotain, jonka haluan sisällyttää osaksi tekstiäni. Toisinaan loistavana pitämäni oivallus ei avaudu paperin arvostelijalle, mutta parasta onkin se tunne, kun huomaa käsittävänsä suurempia kokonaisuuksia.

Antoisaa viikonloppua vietit sen sitten opintojen parissa tai vain nautiskellen vapaa-ajasta!

Mulla on tentti!

Suuren alkuinnostuksen vallassa ja sen jälkeisessä seesteisessä mielentilassa olen kuunnellut kaikki ääniluennot, lukenut tenttikirjan ja palauttanut oppimispäiväkirjan. Pikku hiljaa ajatukset alkavat suuntautua tenttiin. Ei ehkä olekaan tarpeeksi, että on lukenut kirjaa tiedonhalun ja uteliaisuuden kannalta. Vai onko? En tiedä, millainen on verkkotentti. Siinähän kaikki oppimateriaali saa olla mukana. Päättelen siis, että tentti tulee olemaan erittäin vaikea, ja alan stressaantua.

Erilaiset arjen tilanteet kasaantuvat ja aika ei tunnu millään riittävän tenttiin valmistautumiseen. Tuttuuden tunne valtaa mielen, kun huomaan 2 päivää ennen tenttiä, että en olekaan ehtinyt kertaamaan kaikkia tenttikirjan aiheita. Vielä edellisenä iltana valvon yli puolenyön ja kuvittelen, että viime hetken lukemisesta jää jotain mieleen. Niinhän sitä tuli tehtyä silloin joskus päätoimisena opiskelijanakin, vaikka silloin ajanhallinnan olisi pitänyt olla helpompaa. Kyseessä taitaa olla vain luonteenpiirre, eikä kissa karvoistaan pääse, vaikka ikää tulisikin lisää.

Puolisen tuntia ennen tentin alkua varmistelen, että nettiyhteys toimii ja pääsen Avoimen yliopiston sivuille. Nyt en kaipaa mitään IT-ongelmia, tahdon vaan päästä tekemään tenttiä ilman häiriöitä. Tenttikysymykset saapuvat sisäpostissa muutamia minuutteja etuajassa, ja pää tuntuu täysin tyhjältä, kun tuijotan viestin sisältöä. “Vastaa kahteen  valitsemaasi kysymykseen alla olevista vaihtoehdoista”. Vaihtoehtoja on kolme. Eikö kysymyksiä olekaan enempää? Eivätkö ne olekaan tämän vaikeampia? Olen niin helpottunut, että en melkein malta alkaa miettimään vastauksiani. Vaikka minulla on tenttikirja mukana, tahdon kuitenkin vastata niin pitkälti omaan tietooni tai muistiini pohjautuen kuin mahdollista – vain joitakin asioita tarkistan kirjasta.

Kirjoitan vauhdilla ja mietin, riittääkö aika. Ei mitään hätää, kolme tuntia kahden vastauksen kirjoittamiseen on loppujen lopuksi pitkä aika, ja lopetan hyvissä ajoin. Tarkistan vielä Opintokansiosta, että vastaus on tallentunut, ja suljen kurssisivut. Noin. Tehty. Minun ensimmäinen verkkotenttini!

Uusi vuosi ja opintojen jatkuminen

Uusi vuosi ja uudet kujeet? Näinhän se meni? No, ei suinkaan minulla tällä kertaa. Mitään opintoihin liittyviä uuden vuoden lupauksia en tälle vuodelle tehnyt, sillä opintoni Helsingin avoimessa yliopistossa alkoivat verkkoviestinnän perusopintojen osalta jo viime keväällä.  Nyt ne on vain tarkoitus tämän kuluvan kevään osalta saattaa loppuun. Ei siis mitään uutta. Joten ei siis mitään luvattavaa.

Itselleni asettamaani kysymykseen opintojeni tämän vuoden käynnistämisestä tuli nopeasti selvä vastaus: sähköpostiini oli tullut viesti uuden kurssin alkamisesta, ja kyseisen kurssin nettisivujen avautumisesta. Ei siis muuta kuin sivuille surffaamaan. Ja mitä sieltä sitten oikein löytyy? Uudet kirjat on ainakin hankittava. Joko kirjastosta tai muualta.  Surffaan äkkiä itseni kirjaston sivuille jos sieltä vaikka löytyisi haluamani kirjat. Ei löydy, joten varaan kirjat. Ehkäpä minua onnistaa ja saan kirjat lainattua riittävän ajoissa, jottei minun tarvitse mennä niitä kaupasta ostamaan. Toivotaan parasta!

Ai niin, ei tässä vielä kaikki. Minunhan tulee ilmoittautua vielä viime vuoden puolella käymäni kurssin tenttiin jota en ole vielä suorittanut. No, siihen on vielä onneksi aikaa. Tentti on vasta maaliskuun puolella. Työkiireiden vuoksi tenttiin lukeminen on pakko aloittaa kuitenkin ajoissa. Ei vielä tänään kuitenkaan. Maniana ehkä? Tai sitten manianamaniana…

Perhosia vatsassa

Avoimen yliopiston WWW-palvelusta tulee viesti: verkkokurssi alkaa. Mielessäni häivähtää ajatus siitä, että minusta on taas tulossa opiskelija. Hymyilen itselleni, ja klikkaan viestissä olevaa linkkiä.

Kehitysmaatutkimuksen johdantojakso. “Lue opettajan tervehdys Foorumilta”, kehottaa etusivulla oleva kalenteri. Heti lukemaan, katsotaanpa mistä löydän sen foorumin. En malta odottaa päästäkseni tutustumaan verkkoympäristöön ja kurssimateriaaleihin. Jokainen ääniluento kuulostaa toinen toistaan houkuttelevammalta. Valitsenko ensin Ympäristön ja kestävän kehityksen vai tutustunko Valtioon ja kehitykseen? Tahdon tehdä kaiken yhtä aikaa, tahdon alkaa jo kirjoittaa oppimispäiväkirjaa ennen kuin olen edes osallistunut aloituskeskusteluun.

Vedän syvään henkeä. Ei minulla ole mitään kiirettä. Verkko-opinnoissa aikataulustaan voi päättää itse. Alkuinnostuksen vallassa voi tietysti kuunnella vaikka monta luentoa peräkkäin, mutta rauhoituttuaan kannattaa miettiä, miten paljon aikaa tarvitsee mihinkin tehtävään, ja missä järjestyksessä ne tahtoo tehdä. Aloitan siis lukemalla ohjeet ja kirjoitan ensimmäisen viestini aloituskeskusteluun. Sitten tilaan nettikaupasta tenttikirjan, ja päätän kuunnella yhden ääniluennon seuraavana päivänä, kun tiedän minulla olevan siihen sopivasti aikaa.

Tunnen oloni jo melkein oikeaksi opiskelijaksi!

Jo muutaman päivän kuluttua tiedän, että olen tehnyt oikean valinnan. Töiden lomassa ei luennoilla käymiseen jää juurikaan aikaa, erityisesti kun kotona odottavat alle kouluikäiset lapset. Netissä opiskelu sen sijaan sujuu joustavasti ja ylimääräisen stressin sijasta saan siitä piristystä ja lisämaustetta elämään.

Uusia alkuja

Kotona taas; luennolta on kotiuduttu. Kehitysmaatutkimuksen aineopinnot pyörähtivät osaltani käyntiin – vaikkakin harva tuntuu edes käyttävän koko kehitysmaa-sanaa enää. Kenties pian vaihtuu koko aineen nimi?

Aamuvirkulle iltaluennot ovat aika tukalia. Onnekseni luennolla ja ilmeisesti koko kurssilla käytävät asiat ovat minulle jo entuudestaan tuttuja. Kurssi toimii siis lähinnä tietojeni päivittämisenä. Se vähän jäi mietityttämään, kun luennoitsija mietti ryhmän mahdollista epäsuhtaa, sillä luennolla oli sekaisin yliopiston kirjoilla olevia opiskelijoita sekä meitä avoimen opiskelijoita. Ei siinä välttämättä aina ole epäsuhtaa varsinkaan niin päin, että yliopisto-opiskelijalla olisi ylivertainen tietomäärä tai ylilyöntiasema. Tämäkin kurssi liippaa niin läheltä taloudellista puolta, että monella voi olla aiempien opintojensa tai työnsä kautta saatua tietoa aihepiiristä, kun taas puhtaasti yhteiskunnallisia aineita lukenut yliopisto-opiskelija voi olla hukassa talouden puolen termien kanssa.

Ensimmäinen luento meni kuten tavallista käytännön asioiden selvittämiseen. Tuntui helpottavalta kuulla, ettei mitään ylitsepääsemätöntä ole tiedossa. Lopputyön aiheenkin taisin jo valita. Aloitan mieluusti aikaisin. Palautus on vasta huhtikuun puolivälissä, mutta varasin jo kalenteristani päivät itselleni, jolloin työstän tätä 15-sivuista työtä. Kevään aikana kun pitäisi vielä saada päätoimiseen yliopistooni tehtyä etänä useammatkin esseet ja projektit, täytyy ajankäyttö suunnitella huolella. Vapauttava fiilis valtasi minut luettuani, että lopputyön voin tehdä myös englanniksi. Lähteiden ollessa pääasiassa tällä kielellä tullee vähemmän virheitä, jos voin kirjoittaa tekstin englanniksi. On myös helpompaa plagiarisoida vain kääntämällä sanasta sanaan suomeksi kuin esittää asia englanniksi omin sanoin; englanti sallittuna kielenä siis turvaa opiskelijankin asemaa.

Ensi viikolla pääsemme luultavasti syvemmälle itse asiaan. Menen tänä iltana nukkumaan levollisin mielin: 5 opintopistettä 15 sivusta tekstiä + 9 pakollisesta luennosta on kohtuullinen työmäärä. Kevään aikana seuraan kuinka hyvin pidän kaikki langat käsissäni, samaan aikaan suoritan 120 brittiläistä opintopistettä etänä, töissäkin käyn ja lastenkin koulunkäynnissä olisi oltava tukena.

Acessories for the new decade

Saan heti muistutuksen siitä, etten ole enää nuori opiskelija. Vasta kaukolainaamani ensimmäinen tenttikirja ei mahdu käsilaukkuun ja joudun kantamaan sitä kädessä. On kauhean ylpeä olo, kohta unohdan kirjan Ravintola Alvariin vain saadakseni hakea sen myöhemmin ”Anteeksi jäiköhän tänne filosofian kirjaa? Niin minun, luen tämänkaltaista kirjallisuutta päivittäin.”

 Kerroin ystävättärelle, että kaukolainaamani kirja on saapunut. Ensimmäinen tenttikirja tenttiin jonka päivämäärää en ole selvittänyt. Toivottavasti ei ollut tänään. Ei hätää, vertaistuki tunnustaa, ettei ole edes kirjautunut sisään syksyllä alkaneisiin omiin opintoihinsa. Huoahdan, aikuisten maailma on lorvijoita täynnä.

 Toinen kirja on vielä karussa. Se on saatavilla Turun yliopiston kirjastossa, mutta joku uusii sitä jatkuvasti. Joko joku on menossa samaan tenttiin kanssani tai gradun tekijä, joka kasaa ensin kirjat kotiinsa ja jättää ne sitten lukematta. Yliopiston kirjasto pyytää pini-koodia. Mihinhän olen omani tallettanut ja mihinkähän sähköpostiosoitteeseen pyysin salasanavahvistuksen. Milloinkahan olen viimeksi käyttänyt akateemista kirjastoa? Olenkohan edes kirjoilla niillä enää? Se selviäisi, jos löytäisin pin-koodini, mutta minkähän vuoden almanakan takasivuilla se on?

 Opiskelu vaatii jämerää otetta ja alituista päämäärätietoisuutta. Pahaksi onneksi tein uudenvuodenlupauksen ja lupasin kuntoilla enemmän. Pitää mennä. Sorkke.