Posts

Posted on

Väliaika ilman taukoja

Tällä hetkellä olen tuuliajolla. Maanantaina pääsee taas ilmoittautumaan uusiin opintoihin, jotta kesällä ei olisi liian kuivaa. Siihen asti olen vailla Helsingin avoimen yliopiston kursseja. Sain lopputyön edelliseen valmiiksi noin viikkoa ennen määräaikaa ja sain sen jopa palautettua oikeaan paikkaan Kaisaniemeen, vaikka luentomonisteissa kehotettiinkin palauttamaan työ Bulevardille.

Sain heti seuraavana päivänä valmiiksi myös varsinaiseen opinahjooni toisen esseen – noin kuusi sivua laskennallisia asioita bruttokansantuotteesta ja maailmankaupan vapauttamisen vaikutuksista köyhemmissä maissa. Kulkivat niin rinta rinnan nuo aiheet, että saatoin aika lailla samoilla lähteillä kirjoittaa molempiin. Oli myös suunnattoman helppoa kirjoittaa kuuden sivun essee samasta aiheesta kuin aiemmin tuli tehtyä 15 sivua! Esseekimaran kruunasi tieto siitä, että edellinen Britteihin lähtenyt essee sai arvosanan 90 %, joka on sama kuin ylin mahdollinen meillä (85 % – 100 % = kiitettävä omassa yliopistossani). Ei tullut siis tehtyä töitä turhaan!

Olivathan ne esseen kirjoittamisen vaiheet kohtalaisen ankeita. Työmatkalla bussissa oli pidettävä mukana vain oppikirjoja ja jätettävä dekkarit väliin. Mitään rientoja ei voinut ajatellakaan, kun takaraivossa tykytti ajatus, että esseen tulisi pian olla valmis. Tuskailin yhden iltapäivän BKT-laskukaavojen kanssa, kun nuo logaritmit eivät ole minulle luontaisimpia matemaattisia laskuja. Mutta! Mikä onnistumisen tunne, kun sain sen laskun tehtyä ja sain jopa sanallisesti selostettua miten päädyin lopputulokseen! Olo vastasi varmaan Tenzing Norgayn ja sir Edmund Hillaryn fiilistä heidän päästyään vaikeuksien jälkeen Mount Everestin huipulle. Aivan itse, minä sen tein ja minä selätin sen hankalan tehtävän!

Liian pitkää aikaa en ehdi lepäämään; minua odottaa tehtävä, jossa tarvitaan peliteorian sovellusta Afrikan kalakantoihin maailmankaupan näkökulmasta ja toivottavasti ehdin ilmoittautua lukemaan psykologian perusopintoja kesäksi! Itsenäinen opiskelu on minulle sopivin suoritusmuoto ja koen oppineeni valtavasti näistä kirjallisista töistä. Tenttiä kirjoittaa kokeen tarkistajaa varten, mutta essee tulee itselle. Nyt jään odottamaan miten Suomen päässä työni arvostellaan. En odota liikoja – 15 sivua oli vaikea saada täyteen.

Posted on

Yksinpuurtajan itsetunto

Muutama viikko sitten olin menettää uskoni itseeni aivan kokonaan. Olin aloittanut 4 op verkkokurssin arvosanan määrittävän analyysin valmistelun ajoissa ja lukenut analyysin pohjaksi tarkoitettua materiaalia useaan kertaan ja tutustunut taustamateriaaliin muutenkin laajalti. Viime metreillä usko alkoi loppua, alun muistiinpanot ja analyysin runko tuntui järjettömältä sekamelskalta ja aihekin alkoi tuntua käsittämättömältä. Kolme päivää ennen analyysin palautusta olin tilanteessa, jossa vakavasti harkitsin analyysin palauttamatta jättämistä. Puursin epätoivoissani analyysin jonkinlaiseen pakettiin ja joka kerta sen lukiessani tunsin myötähäpeää itseni puolesta. Teksti oli poukkoilevaa, ydin kateissa ja tuntui etten ole sisästänyt mitään itse aiheesta saati kurssin tavoitteista muodostaa koherentti kuvan jostain tutkimusmenetelmästä ja sen soveltamisesta. Tuntia ennen palautusaikaa tein päätöksen ja tallensin kirjoituksen palautustilaan, suljin koneen ja mietin tilannetta, jossa kurssin opettaja lukee analyysiani ja suorastaan säälii asioita sekoittavaa opiskelijaa. Hävetti, paljon..

Eilen osallistuin kurssin palauteluennolle hieman myöhässä, priorisoin jumpan luentoa tärkeämmäksi, olin varma etten tulisi pääsemään kurssista läpi ja palautteen kuuleminen ahdisti. Opettaja ei ollut antanut arvosanoja suoritussivuille ja soitin luennon jälkeen tuttavalleni, jonka tiesin osallistuneen verkkoluennolle. Järkytyksekseni hän sanoi opettajan sanoneen että kaikki olivat suoriutuneet kurssista kiitettävästi ja että huonoin arvosana olisi nelonen! Jäin miettimään miksi omasta mielestäni surkea suoritus oli opettajan mielestä kiitettävä. Onko itsenäisesti opiskelevan omakuva jotenkin pienempi kuin ryhmässä opiskelevan, koska vertailukohtaa ja tukiverkkoa kokemuksille ei ole? Kurssien oppimisympäristöissä tarjotaan mahdollisuus keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, mutta harvoin siellä syntyy keskustelua epävarmuuksista ja heikoista hetkistä. Monesti verkkokeskusteluissa halutaan nostaa esille asiakysymyksiä ja niihin vastataan vain nokkelilla asiavastauksilla. Miten keskustelujen ja keskustelijoiden rimaa saisi alemmaksi, jotta keskustelut tukisivat yhteisöllistä opiskelua myös itse asian ulkopuolella?

Posted on

Huuto

Viime torstaina oli proseminaarini opponointi, mikä oli täysi katastrofi. Ei niinkään siksi, että työssäni oli joitakin virheitä. Niitä on kaikilla, niistä on oltava tietoinen ja ne on korjattava. Omalla opponoijallani ja muillakin oli joitakin hyviä parannusehdotuksia, joita lähden työstämään. Katastrofin tästä teki opettajan reaktio.

Aiheenani oli siis analysoida kolmea alkemistista teosta, joiden teemana ovat askelmat. Tutkin millä tavoin alkemian maailmankuva ilmenee näissä teoksissa, jotka näyttävät erilaisilta. Onko niillä sittenkin sisällöllisiä yhtäläisyyksiä ja jos on, millaisia. Kun proseminaari oli valmis, kävimme sitä kahdestaan opettajan kanssa läpi. Hän sanoi, että minun olisi hyvä lisätä alkuun kappale siitä, mikä alkemistin maailmankuva on, jotta asiasta tietämätönkin lukija saa näkemyksen.

Opettajamme puhuu monotonisesti ja proseminaarien käsittelyn aikana hän on jättänyt oman kommentoimisensa aina loppuun. Minun kohdallani hän keskeytti opponoijaani usein ja koko homman päätteeksi piti lähes 20 minuutin huutosaarnan. Hän tarttui halveksuvalla ja vähättelevällä sävyllä tekemiini virheisiin ja suurin osa tästä kritiikistä keskittyi siihen, että olen kertonut alkemiasta ja selittänyt sen aivan kuten hän oli pyytänyt. “Tämä alkemistiasia on jätettävä kokonaan pois! Sulla on törkeää yleistystä! Et voi mitenkään sanoa, että alkemisti on tällainen ja tällainen! Yhtä lailla voisi sanoa, että kristityt syövät joka aamu sämpylän! Alkemistien sisällä on yhtä lailla erilaisuutta kuin kristittyjen keskuudessa! Et voi missään nimessä tehdä tällaisia väitöksiä!”. Mutta tämä esittely on kirjasta otettua tietoa. “Näin väittävät kirjat ovat täyttä roskaa!”

Totuushan on, että alkemisti on alkemisti ja kristitty kristitty. Jos eri uskonnoilla ja filosofioilla ei olisi mitään eroa keskenään, ei olisi uskontoja ja filosofioita. Asioilla on tietyt raamit, jonka puitteissa ne toimivat ja niiden mukaan asia määritellään. Seassa toki tapahtuu hajaannusta, mutta kaksi toisistaan poikkeavaa alkemistia toimivat näiden raamien mukaan joka tapauksessa ollakseen alkemisteja eivätkä esimerkiksi juutalaisia.

Meillä on kummallisia opettajia. He ottavat pienen ryhmämme joukosta yhden suosikin ja pari nälvittäviksi. Näin ovat tehneet järjestäen kaikki, paitsi ensimmäinen neljästä, Mikko Lindqvist. Kiitän häntä hänen objektiivisesta ja reilusta opetustavastaan. Käytännössä tämä tyyli tarkoittaa sitä, että me aikuiset ihmiset olemme maksaneet 220 euroa saadaksemme harrastuksen, jossa tulemme koulukiusatuiksi. Eräästä opettajasta jouduttiin tekemään jopa virallinen valitus korkeammalle taholle ja itse olen meinannut lopettaa koko koulun useaan otteeseen.

On pidettävä mielessä, että tätä tekee itsensä vuoksi. Kyllä tämä tästä. Enää syksy jäljellä.

Posted on

Verkkokurssi ilman tenttiä?

Uusi kehitysmaatutkimuksen verkkokurssi on alkanut, ja olen innoissani, koska kurssille on valittu taas hieman aiempaa erilaisia tehtäviä. Tällä kertaa esimerkiksi kirjoitetaan yhden pitkään esseen sijasta useita lyhyempiä esseitä, joista yksi pohjautuu aineistotehtävään.

Aloituskeskustelu on korvattu sosiaalisen mielikuvituksen tehtävällä, jossa kukin osaltaan miettii, mitä yhteiskunnallisesti merkittävää voi sisältyä arkipäivän tilanteisiin. Muut opiskelijat voivat kommentoida toisten luomia kuvitelmia arkisista tilanteista, josta toivottavasti syntyy kiinnostavaa keskustelua arkielämän yhteiskunnallisista taustoista.

Tähänkin kurssiin kuuluu kuitenkin lopuksi verkkotentti, jota oikeastaan vähän ihmettelen. Mielestäni kurssin olisi voinut rakentaa niin, että muut tehtävät korvaavat tentin kokonaan. Olisin mielelläni kirjoittanut vaikka neljännenkin esseen jonkun mielenkiintoisen aineiston pohjalta.

Tentit ovat tietysti hyviä siinä mielessä, että perustietoa aiheesta kuin aiheesta saa helpoiten tenttikirjoista, joita tuskin tulisi luettua, jos tietämystä ei testattaisi mitenkään. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että erityisesti aikuisopiskelijoille suunnatut verkkokurssit voisi aivan hyvin suunnitella niin, että asetetut tehtävät riittävät jo sinänsä mittaamaan perustiedon hallintaa samalla kun innostavat luovempaan ajatteluun.

Posted on

Otteita elämästä: kuluttajat makeisosastolla

Tämä aihe ei mitenkään liity opintoihini Helsingin avoimessa yliopistossani, mutta päätin kirjoittaa siitä silti. Minulla on niin sanottu viha- rakkaussuhde kaikkeen epäterveelliseen, kuten vaikkapa makeisiin. Tavallaan rakastan niitä, mutta tavallaan vihaan niiden mukanaan tuomia lisäkiloja. Tämän vuoksi pyrinkin mahdollisuuksien mukaan välttämään niitä, ja ostamaan vain satunnaisesti vähän joitain hyvää jos kerran ns. ”pakko” on.

Mutta se todettakoon, että ihmisiä on erittäin mukava tarkastella makeisosastolla ruokakaupassa. Me ihmiset nimittäin muodostamme hyvin monenkirjavia ja monenlaisia ostajasegmenttejä minkä voi hyvinkin lyhyellä ostostarkkailulla havaita. Makeisosastolta löytyy ns. runsaskuluttajat, viikonloppukuluttajat, satunnaisostajat, sekä nuuhkijat muun muassa. Toki muunlaisia ja kattavampiakin luokituksia varmasti löytyy.

Runsaskuluttajat pitävät kovasti makeasta. He kuluttavat makeisia paljon. Voi jopa todeta, että he hamstraavat kun kerran päättävät taas tarttua makeiskauhaan kiinni. Viikonloppukuluttajat puolestaan ostavat melko maltillisesti makeisia vain erityisten juhlapyhien kuten myös viikonloppujen tullessa. He ostavat makeaa ikään kuin palkitakseen itseään jostain suorituksesta. Myös satunnaiskuluttajat ostavat makeaa maltillisesti. He saattavat ostaa pahimpaan makeannälkään vain jotain pientä hyvää, jotta pääsevät siitä eroon. Kaikkein hauskin kuluttajaryhmä on mielestäni ns. nuuhkijat. Näitä ns. nuuhkijoiksi nimeämiäni henkilöitä löytyy joukostamme paljon. Saattaa toki olla, että he kuuluvat myös muihin edellä mainitsemiini segmentteihin. Nämä ns. nuuhkijat käyvät koko makeisosaston elämykset läpi katselemalla ja nuuhkimalla. He pidättäytyvät makeannälässään kokonaan, ja tyytyvät vain näkö- ja hajuaistin tarjoamiin hetkellisiin nautintoihin kun he kävelevät läpi koko makeisosaston. Heidän tekee makeaa siis kovasti mieli, mutta he ovat sinnikkäästi päättäneet, että eivät kyllä osta mitään. Ja eivät he myöskään sitä sitten ainakaan sillä kertaa osta.

Näin kevään kunniaksi minunkin pitäisi tehdä päätös siirtyä ns. nuuhkijaryhmään. Jos teen sen päätöksen, niin saa nähdä kuinka kauan päätös pitää J .

Mukavaa kevättä!

Posted on

Kaksi viikkoa deadlineen

Armoton kirjoitusrumba meneillään. Kurssin lopputyön palautuspäivä on tasan kahden viikon päästä. Tällä hetkellä kahdeksan sivusta viidestätoista vaaditusta on valmiina. Lähdeluettelo on jo kahden sivun mittainen (ei siis sisälly niihin kahdeksaan sivuun tämä).

Osaanko valita relevantteja lähteitä? Vastaanko tarpeeksi hyvin omaan otsikkooni? Pääseekö tällä kurssista läpi? Jos näin, niin tyydyttääkö saatu arvosana minua? Tähän mennessä on jo paljastunut, että valitsemastani aiheesta on tarpeeksi materiaalia saatavilla; sitä minun ei enää tarvitse pohtia. Voin siis onnitella itseäni aiheen hyvästä valikoinnista sekä aiheen riittävästä rajaamisesta.

Ainakin tiedän, miten vietän pääsiäisen. Viilaan esseetä ja pidän silmäni auki Nepalin tilanteen suhteen. Olen oppinut valtavasti uusia asioita aloitettuani kirjoitusprojektin ja taas ymmärsin, miksi tällaisia tehtäviä meille opiskelijoille asetetaan. Väistämättä tulee oppineeksi enemmän kuin paperille tihkuukaan. Omaehtoinen etsintä aiheen parissa tuo valtavasti enemmän uutta tietoa kuin passiivinen kuuntelu luennoilla.

Toinen etu tästä työstä on se, että se mittaa myös omaa mielenkiintoani aineeseen. En ehkä kuitenkaan olisi “pelkän” Kehitysmaatutkimuksen opiskelija – yhteiskuntatieteellinen kiehtoo ehdottomasti, mutta tämä ei ole se kaikista omin aine. Useamman avoimen yliopiston kurssin jälkeen on huomannut, että mikä on sitä ominta alaa. Vaikka tähän on mennyt aikaa, on se kuitenkin vienyt vähemmän vuosia kuin, että olisin aloittanut päätoimisen opiskelun aineessa x ja sitten havainnut muutaman kurssin jälkeen, etten olekaan matkalla kohti unelma-alaani. Voin kuitenkin todeta, että suhteellisen läheltä liippaa. Kirjoitan siis esseetäni ja jään odottelemaan noin kuukauden päästä julkaistavia LUMID-maisteriohjelmaan valikoituja hakijoita.

Posted on

Opinnot ja avara maailma

Kun on lukenut ensimmäisen tenttikirjan tietyltä aihealueelta, ajattelee tietävänsä siitä aiheesta jo kaiken ja on tiedostaen tai tiedostamattaan samaa mieltä kirjoittajan kanssa ainakin suurimmasta osasta kirjassa esitettyjä ajatuksia. Erityisesti näin käy, kun kirja ei ole tarkoitettu ainoastaan oppikirjaksi, vaan suunnattu suuremmalle yleisölle, ja siksi kirjoitettu hyvin vakuuttavasti ja helppotajuisesti.

Kun sitten tarttuu seuraavaan kirjaan, eteen aukeaakin aivan uusi maailma. Kirja saattaa käsitellä samoja aiheita kuin ensimmäinen, mutta täysin päinvastaisesta näkökulmasta, joka on kuitenkin aivan yhtä vakuuttavasti esitetty. Eri kirjoissa voi myös olla aivan eri sisältöä, jolloin näkökulma aiheeseen laajenee joskus yllättävälläkin tavalla. Ensimmäisen lukukokemuksen jälkeinen vakuuttuneisuus oman tiedon määrästä alkaa järkkyä, ja tilalle tulee epätoivoinen ymmärrys siitä, että kaikkea aiheeseen liittyvää tietoa ei ole mitenkään mahdollista omaksua. Onneksi perusopintojen tenteissä ei täydellistä ja kaiken kattavaa tietoa vaaditakaan.

Ennen tenttiä täytyisi vielä järjestää omat ajatukset aiheesta jonkinlaiseksi loogiseksi kokonaisuudeksi. Joskus tässä auttaa jokin irrallinen tiedonjyvänen, jonka kuulee vaikkapa uutisista tai lukee jostain muusta lähteestä kuin tenttimateriaalista. Kun kuulee konkreettisen esimerkin vaikkapa köyhän kehitysmaan poliittisesta tilanteesta, loksahtaa taas yksi uusi pala kehityspolitiikan viidakossa kohdalleen, ja yhdistää teorian todelliseen maailmaan.

Vaikka tällaisia suuria oivalluksia ei ehkä joka uutisesta saakaan irti, on omiin opintoihin liittyvien aiheiden seuraaminen mediassa mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Posted on

Sivupolkuja

On ollut puhetta sivupoluista, jotka nousevat kiinnostavammiksi kuin itse tekstin lukemisen jatkaminen. Riittäisi vain pikku tarkistus. Esiin tuli vertaus amerikkalaisen viestintäajattelun älyllisestä Marshall- suunnitelmasta. Mietin liittyykö Marshall toiseen maailmansotaan, joku kenraali?  Tarkistin ja herra Marshall oli kenraali ja Yhdysvaltain ulkoministeri myöskin. Hän esitti, että Eurooppa voisi palautua sodasta Yhdysvaltain avun turvin eli siitä nimi. Yllätyin, ettei Suomi kuulunut Wikipedian mukaan Yhdysvaltain avun piiriin toisen maailmansodan jälkeen.

Ukon kimppuun, kuuluiko Suomi Marshall-avun piiriin toisen maailmansodan jälkeen? Kyllä, hänen vanhempansa kertoivat näin tapahtuneen. Että siis mitä. Tarkistan vielä kerran ja kyllä, Suomi ei uskaltanut ottaa Neuvostoliiton vihoja pelätessän Marshall- apua. Mistä apu sitten tuli?

Unicefin tiedän entuudestaan. Löytyi sitä aikaisempi, myös YK:n alainen hätäapu- ja jälleenrakennusjärjestö UNRRA, jonka kautta Suomi sai avustusta eli paketit olivat Yhdysvalloista, mutta eivät olleet Marshall-apua.

Sitten ukko sekoittaa minut muistaessaan kerrotun, että nyt jo tyhjänä seisova terveysasema neuvoloineen on rakennettu sodan jälkeen ruotsalaisten avustuksella. Ruotsi sai Marshall- apua vaikka ei ollut sodassa. Antoivatko ruotsalaiset apua “salaa” Neuvostoliitolta Suomelle? Plääh! Annan olla ja palailen Veikko Pietilän tekstin pariin.

Posted on

Proseminaari purkissa!

Sain viimein proseminaarini kasaan (tähän voin laittaa sulkeisiin helpottuneen huokaisun). Puskin sitä tehokkaasti kuin pieni peura ja lopulta voin sanoa olevani tulokseen tyytyväinen. Huomenna saan siitä opettajan arvion ja viilausten jälkeen jään odottamaan opponoijan kirpsakkaa kieltä. Hyvä kun sain viimein opponoijan ylipäätään. Minulla on sen verran kummallinen aihe.

Tutkin kolmea alkemistista teosta, Ramon Lullin De nova logicaa, Agrippa von Nettesheimin Scala del numero dieciä sekä J. Browningin First Degree Boardia. Työt ovat keskenään muutoin täysin erilaiset, mutta niissä kaikissa teemana on askelmat. Askelmat ovat osa alkemistien Opus Magnumia, suurta teosta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa sellaiset teemat kuin Aatamin lankeemus, kaaos, suihkulähde, tuli, käärme, linnoitus, aamurusko, kaaos ja synkkä yö. Tarkoituksenani on selvittää, millä tavoin mystiikan maailmankuva ilmenee näennäisesti hyvin erilaisissa teoksissa.

Joten kun kyselin opponoijia, yleisin vastaus oli: “Mutta en minä tiedä mitään alkemiasta!” No, tuskin suurin osa Suomesta tietääkään. Niinpä suhtauduin työhöni eräänlaisena sivistystehtävänä ja suurella intohimolla. Onhan jonkun kerrottava eksyneille lampaille siitä kuinka homma oikeasti makaa.

Tällaisen suuren työn vääntäminen työn ohella on rassaavaa. Ajatusten on pysyttävä kasassa, jottei unohda tärkeitä ideoita, mieleen tulvahtaneita tulkintoja ja sitä mitä yleensäkin on aikaisemmin kirjoittanut kuusi sivua sitten. Tällaiseen moodiin ei ole helppo päästä, kun pää on ollut hetkeä aikaisemmin työasioissa.

Kaikista vaikeinta proseminaarissani oli sanojen suomentaminen. Alkemistinen kuvasto vilisee latinan ja heprean kielen sanoja, joista kaikki mahdollinen oli suomennettava, jotta kuvia pystyi ylipäätään tulkitsemaan. Niinpä istuin nenä kiinni Kabbalan elämänpuussa ja sormet hypistellen latinan sanakirjaa. Voinkin sanoa muodostaneeni erittäin symbioottisen suhteen kummankin kanssa niin, että hoen oppimiani sanoja jopa suihkussa. Kether, Hokhmah, Binah, Gevura, Hesed, Tif’eret, Hod, Netsah, Jesod, Shekhina…

Vedin syvään helpotuksen henkeä saadessani laittaa paperikasan nippuun, kunnes seuraavalla tunnilla hoksasin, että viikon päästä on tentti. Olen juossut maratonin ja heti perään pitäisi pyrähtää sadan metrin lenkki. Ja arvatkaa, mitä aihealuetta tentti koskee. Kirkkoja.

Posted on

Aina opiskelu ei ole yhtä herkkua!

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä se tosiasia, että opiskelu ei aina ole yhtä juhlaa ja herkkua, vaikka olisikin valinnut itselleen sen kaikista kiinnostavimman aihealueen. Opiskelu ei ole aina yhtä juhlaa minullekaan. Lisäksi olen huomannut itsessäni sen piirteen, että nykyään, kun on jo suorittanut yhden kunnon tutkinnon, ja ikääkin on jo jonkin verran kertynyt, ei viitsisi millään lukea  (tai tehdä jotain sellaista harjoitustehtävää), joka ei erityisemmin kiinnosta. Nykyisin haluaisi perehtyä vain niihin aineistoihin ja tehtäviin, joissa on omasta mielestään sitä jotain; x-factoria ilmeisesti;) Mutta olen päättänyt, että jos ja kun kerran olen ilmoittautunut johonkin sellaiseen opintokokonaisuuteen, niin kaikki suoritetaan vaikka hammasta purren!

Nyt kuitenkin on kiva huomata, että uusi tänään alkava kurssi, vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Pääsen kurssilla (Viestinnän instituutiot) mm. tekemään alustusta ja esseetä valitsemastani mediasta. Tämä on juuri sitä mikä minua kiinnostaakin! Innostuksissani meninkin ja valitsin itselleni median etukäteen annetusta luettelosta. Minulle tuli kiire valita itseäni kiinnostava media heti, sillä kurssin tehtävänannossa sanottiin, että samasta mediasta minkä joku toinen on jo valinnut, ei voi enää itse kirjoittaa. Niinpä rupeankin sitten jossain vaiheessa kevättä tutustumaan NRJ:hin. Ensin täytyy vaan saada nyt vielä kesken oleva kurssi suoritetuksi.