Tag: Aikuisopiskelu

Posted on

Luopumista

Helsingin avoimen yliopiston kesäopintoihin voi nyt ilmoittautua. Itse aluksi ajattelin, että tekisin yhden kurssin vielä ensi kesänä 2017 täällä, mutta päätinkin ottaa tämän kesän vähän rennommin eli vähentää yhden kurssin opintoaikataulusta. Eli jätän sen kurssin väliin ja aion kyllä opiskella kesälläkin, mutta opinnot jatkuvat Itä-Suomen yliopistossa. Siellä suoritan loppuun myös muut opintoni. Tarkoituksena olisi valmistua sosiaalityöntekijäksi keväällä 2019, jos kaikki menee aikataulussa eikä tule mitään yllätyksiä. Minullahan on ollut yksi täydentävä vuosi lisänä maisteriopintoihin, jota olen tehnyt tämän vuoden. Kesäopintoja suorittamalla ensi kesänä pystyn viemään eteenpäin huomattavasti opintojeni suorittamista. Se on hyvä vaihtoehto myös nuorille, joille ei löytynyt kesätyöpaikkaa, koska se vauhdittaa huomattavasti työelämään pääsyä.

Luopumista tämä on siinä mielessä, että kun viimeinen kurssini päättyy täällä Helsingin avoimessa yliopistossa nyt keväällä 2017, niin pitkä ”matka” täällä on ohi. Aloitin syksyllä 2013 täällä sosiaalityön perusopinnoista sosiaalityön opiskelun maisterivalintaa varten. Tosin siitä ei alkanut varsinainen opiskeluni täällä, vaan olen suorittanut täällä myös ”erityispedagogiikan perusopinnot 25op.” vuonna 2011 ollessani hoitovapaalla. Useampia vuosia olen siis täällä opiskellut.

Uskon, että erityispedagogiikan opinnoista on minulle hyötyä tulevassa ammatissani, koska yksi erikoistumisalueeni on vammaispalvelu. En siltikään usko, että nämä jäävät viimeisiksi kursseiksi täällä, koska Helsingin avoimessa opiskelu on ollut minulle myös harrastus. On vielä joitakin kursseja, joille palan halusta osallistua täällä, joko ”harrastusmielessä” tai omassa ammatissa kehittymisen mielessä.

Nyt olen ollut ”Ympäristöpolitiikan johdantokurssilla 5op.” liittyen yhteiskuntapolitiikan perusopintoihin. Kurssilla on käsitelty mielenkiintoisia asioita. Ympäristöasiat ovat minulle olleet aina jollain tavalla läheisiä. Ehkä tämän kurssin jälkeen vielä enemmän.

Olen myös tehnyt kandintyötäni ahkerasti. Tavoitteena on edelleen saada se tänä keväänä valmiiksi. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ”harjoitustutkimusta” tehnyt, pitkälti yli 10 vuotta sitten (sosionomi AMK-päättötyö). Mutta pikku hiljaa asiat ovat alkaneet palautua mieleen. Tutkimuksen tekeminen on vaativaa työtä. Aivot lienevät opiskelijan tärkein elin ja työskentely kuluttaa energiaa. On hyvä pitää taukoja opiskelutehtävän teon aikana. Ihan samalla tavalla opiskelu vaatii 8 h, ehkä jopa enemmänkin, työntekoa päivän aikana

Lopuksi mainitsen, että tämä ei kuitenkaan jää viimeiseksi blogiksi minulta täällä, aion kirjoittaa tänne vielä yhden blogin tai kaksi tämän kevään aikana. Sitten onkin aika siirtyä eteenpäin. Kuitenkin luopumista tämä minulle on, koska olen nauttinut Helsingin avoimessa yliopistossa opiskelusta valtavasti. Ja oppinutkin paljon. Tosin yhtä hyvää paikkaan olen jatkamassa eli Itä-Suomen yliopistoon.

Posted on

Back to School

Aloitin kasvatustieteiden opinnot Avoimessa tänä syksynä. Takana on kohta kolme vuosikymmentä työuraa – uraa jonka aikana en useinkaan ajatellut tosissani ryhtyväni opiskelemaan uudestaan. Ei-ei. Kun on töissä, niin on töissä. Ja sikäli kun vapaa-aikaa on, se käytettäköön visusti mukaviin harrastuksiin ja perheen kanssa oleiluun, sen tunsin ansainneeni. Elämäntapa-opiskelijat ovat epäilyttävää porukkaa, joilla ei ole muuta sisältöä elämässään.

Suunnilleen näin kulkivat ajatukseni, kunnes oma urani alkoi puuroutua ja oli aika miettiä mitä tekisin eläkeikään saakka, tehokasta peliaikaa kun vielä on jäljellä n. 10 vuotta. Seurasi tiukkaa henkistä jaakobinpainia, kun tosissani mietin mitä osaan ja mistä nautin – ja mistä voi myös elantonsa saada vaikka ikää on mittarissa reippaasti päälle viidenkymmenen.

Tuota iterointia kesti aikansa, jonka tuloksena siis kirjoittaudun lukemaan kasvista Avoimessa. Sen ohessa haen aktiivisesti työtä niin vanhalta osaamissaraltani, rahoitus & talous kuin myös kouluttajana tuon alan koulutuslaitoksista. Ja siis hännän huippuna ryhdyn bloggaamaan – pääteemana ”aikuisopinnot uranvaihdon fasilitaattorina”.

Tästä ehkä löytyy blogini punainen lanka: kokemukset ja tuntemukset, vaikeudet ja voitot, ahaa-elämykset ja turhautumat kun elämän tässä vaiheessa jälleen tarttuu tenttikirjaan. Opiskelu Avoimessa on yksinäistä puuhaa ja vertaiskokemukset ovat siksikin tervetulleita ja kannustavia.

Miten tutulta tuntuukaan kulkea arjet farkuissa, jonottaa tenttikirjoja lainaksi, syödä opiskelijakuppiloissa ja liikkua julkisilla. Tutulta tuntuu, silti moni asia on muuttunut. YO:n järjestelmissä pitää osata navigoida. Sovellusten kirjo on toki työelämästäkin tuttua mutta nämä tulevat päivittäin käytettyinä hyvinkin tutuiksi ja tukea on työkavereiden kautta aina saatavilla. Nyt satunnainen kurkistelu YO:n järjestelmiin tuntuu kammottavalta, mutta taipuu sekin tahtooni kun jaksaa punnertaa.

Opiskelu on nyt niin paljon konkreettisempaa, määrätietoisempaa. Ei iloista opiskelijaelämää oheisharrastuksineen, ei märkiä iltoja ja krapulaisia aamuluentoja. Aika lailla puurtamistahan tämä on.

Ja tuttua on sekin, miten mielenkiintoiselta esim. imurointi saattaa tuntua kun vaihtoehtona on kirjan avaaminen. Tästä ja paljon muusta tuonnempana.

Opiskelun iloa!
t.Piparjuuri

Posted on

Ystävystyin rouva Keski-iän Kriisin kanssa

 

Rakas blogini

Nyt minä, keski-ikäinen nainen, aion tunnustaa Sinulle, että kaikkien näiden vuosien aikana en ole ollut oikeastaan koskaan tyytyväinen omaan uravalintaani. Ja voiko tuota parin kymmenen vuoden mittaista työputkea kutsua edes uraksi? Opiskelin pakon sanelemana itselleni ammatin, sillä minun oli päästävä töihin ja leivän syrjään kiinni. Olisin niin halunnut opiskella yliopistossa, mutta rahaa ei ollut eikä liioin opintojen rahoittajiakaan. Valmistumiseni jälkeen pääsin heti töihin, eli sukelsin työputkeen. Opin työn, sopeuduin alalle eli opin talon tavoille ja minusta tuli näkymätön, hajuton ja mauton virkailija. Vaihdoin virastoa, työt jatkuivat ja konsulteilla riitti työsarkaa organisaatiomuutosten suunnittelussa. Vuosien päästä löysin itseni yhä useammin haaveilemasta ajatuksissani työpöydän ääreltä, jolloin silmieni eteen piirtyi pitkä työputki, jota aikansa kuljettuani näkisin putken päästä kajastavan kirkkaan valon kajon. Tein vuosia töitä ja haaveilin auringon paistavan joskus myös risukasaan.

Todellisuudessa työputken pää ei häämöttänyt, puhumattakaan valon kajosta, jota odotin. Työ muuttui aina vain raskaammaksi ja armottomammaksi, eikä aurinko edes pilkahtanutkaan risukasaan. Ei siis auttanut muu kuin ottaa kohtalo omiin käsiin ja ryhtyä pelastamaan itsensä. Onnekseni satuin törmäämään nykyään ylimpänä ystävänäni tunnettuun aina niin energiseen Rouva Keski-Iän Kriisiin. Hän osoittautui todella hyväksi neuvonantajaksi ja tukijaksi. Aluksi suhtauduin uuteen ystävääni epäröiden. Pohdin uskallanko hypätä hänen kelkkaansa, mutta pian sain huomata, että oli hyvä, kun annoin vihdoin periksi hänen houkutuksilleen hänen lempeästi painostaessaan minua. Jossain vaiheessa yritin vielä selittää uudelle ystävälleni, kuinka pidän tekemästäni asiakastyöstä ja kuinka koen siinä päivittäin onnistumisen hetkiä. Rouva Keski-Iän Kriisi palautti kumminkin nopeasti mieleeni, kuinka jo 45 ikävuoden nähnyt, koko ikänsä istumatyötä tehnyt nainen on todellisessa vaaravyöhykkeessä omien työtapojen ja tottumustensa kanssa. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo silloin, kun jatkuvan istumatyön rasittamana aloin oireilla jatkuvilla epämääräisillä kivuilla ja säryillä.

Niin minä ja uusi ystäväni teimme sopimuksen, jonka mukaan minun, keski-ikäisen jo 45-vuotta täyttäneen naisen, oli hakeuduttava pois turvallisen virastokankeuden piiristä kohti elämää, jossa aikuinen nainen opettelee elämään itselleen ja kokeilemaan sellaisia taitoja, joita hän ei aiemmin tiennyt edes omaavansa. Näin rouva Keski-Iän Kriisi ohjasi minut aikuisopintojen pariin ja tokaisi minulle: ” Mitäs sinä ystäväiseni tykkäisit humanistisista aineista? Ja jos oikein tarkkoja ollaan, etkös se ollut juuri sinä, joka kuljit nuorena tyttönä, siinä intianpuuvilla lookissasi, pyöreät silmälasit nenälläsi ja haaveilit opiskelevasi taideaineita ja kulttuurialaa?”Punastuin muistaessani nuoruudenaikaisen ”humanoidihahmoni” ja nolostuneena totesin hänen olevan oikeassa. Se olin tosiaankin minä. Kohensin ryhtiäni ja tokaisin ystävälleni: ”Hyvä on, kun syksy koittaa, ilmoittaudun heti ensimmäisten joukossa Avoimen yliopiston taidehistorian kurssille. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, eikös taidehistoria tarvitse tuekseen myös estetiikan opintoja?”