Aloitin innokkaana nyt kollokviona suoritettavan sosiaalipsykologian aineopintojen opintojakson. Ensitapaamisesta jäi todella mukava tunnelma ja olin innostunut. Kuitenkin samana päivänä olin saanut kiireellisesti suoritettavan toisen, sosiologian kandidaatin tutkielmaan liittyvän, tehtävän. Molemmat piti olla tehtynä alle 48 tunnin sisällä. Priorisointi on tärkeää, joten päätin valita pääaineeni tehtävän järjestyksessä ensimmäisenä. Sen sainkin tehtyä, mutta sitten aloin nähdä kirjaimellisesti tähtiä ja lisäksi tuli päänsärky – eli sain migreenikohtauksen. Sen vuoksi tehtävä jäi tekemättä ja osallistuminen istuntoon jäi siihen.

Seuraavalle kerralle pääsin valmistautumaan ihan mukavasti. Mutta seuraavalle kerralle asiat taas muuttuivat. Sain vatsani sekaisin jostakin syystä. Sen vuoksi en saanut tehtävää tehdyksi, enkä myöskään voinut lähteä tapaamiseen. Koska läsnäolovelvollisuus on olemassa, jouduin keskeyttämään tämän kollokvion liiallisten poissaolojen takia.

Pelkäsin jo etukäteen, etten tulisi onnistumaan tämän kurssin läpiviemisessä. Epäonnistumisen pelko ottaa vallan helposti. Se saattaa alitajuisesti vaikuttaa siihen, ettei opiskelu sujukaan. Kun tarpeeksi epäonnistuu, ei enää usko itseensä. Sitä tulisi välttää. Kun pettymyksiä tulee liikaa, on vaara joutua epäonnistumisen kehään ja saattaa käydä niinkin, että aikaisemmin se kaikista mielenkiintoisin aihe tuntuu kamalalta ja vastenmieliseltä. Ehkäpä paras mahdollinen keino välttää epäonnistumisen kehä on puhua asiasta omille sosiaalisille verkostoilleen.

Toisaalta kaikilla ei ole valmiita verkostoja. Silloin kannattaa etsiä tietoja netistä. Keskustelupalstoja on monenlaisia, joskin niissä saattaa majailla monenlaisia ihmistyyppejä. Jos asioista kertoo, suosittelen varovaisuutta sen suhteen, mitä kaikkea kertoo. Omia tunteitaan voi kuvailla ja asioita käsitellä. Kun saat asiasi kirjoitettua, voi opiskelu helpottua. Myös toisten vastaavista kokemuksista voi saada hyviä vinkkejä siihen, kuinka päästä pois tilanteesta.

Myös opettajiin ja opetuksen suunnittelusta vastaaviin henkilöihin kannattaa olla yhteyksissä, jos epäonnistumisen pelko kummittelee mielessä tai epäonnistuminen on tapahtunut. On muistettava, etteivät kaikki osaa välttämättä kannustaa sillä tavalla, mikä auttaa pelon tai epäonnistumisen selättämisessä. Mikäli sosiaaliseen verkostoosi kuuluu kavereita, jotka ymmärtävät opintojesi tärkeyden, kysy ainakin, jos voisitte keskustella asiasta.

Omalla kohdallani on toivoa, sillä sain siirron verkkotenttiin. Teen myös Johdatus sosiaalipolitiikkaan -verkkokurssia parhaillaan. Haluan uskoa, että onnistun näissä opinnoissani. Vaikka kaikki ei ole aina itsestä kiinni, motivaatio auttaa paljon. Kadonneen motivaation etsiminen tuottaa usein onnellisen oivaltamisen ja innostuksen löytämisen.

Menestystä opintoihin,

t. Jukka