Tunnelmia orientaatioviikolta

Uusi alku tavallaan uudessa paikassa avaa odotuksia ja toiveita. Itselleni tämä orientaatioviikko oli uudessa koulutusohjelmassa tai tutkinnossa opiskelijana jo kolmas. Vaikka sinänsä olen pyörinyt Helsingin yliopistolla jo vuosia, on minullakin paljon opittavaa.

Ensimmäisenä päivänä eli maanantaina tapasimme tuutoriryhmämme kanssa. Meitä oli sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmasta ja kahdesta ruotsinkielisestä maisteriohjelmasta. Tutustuimme eri paikkoihin ja esimerkiksi Topelia oli itselleni uusi tuttavuus. Sama koski Aleksandriaa. Porthaniassa olin jo käynytkin ja nautin siellä ensimmäistä kertaa lounasta. Siitä muistoksi otin valokuvan servetistä.

Tutustuminen uusiin opiskelutovereihin on erityisen tärkeää ja se kannattaakin tehdä jo alkuvaiheissa. Koska sukupuolentutkimukseen hakeutuu moninainen, mutta tietyllä tavalla hyvin samanmielinen joukko, on helppo havaita yhtäläisyyksiä. Sukupuolentutkimuksesta olenkin kirjoittanut yleisellä tasolla jo aikaisemmin, mutta on sanottava, että varsin avoimen vastaanottavainen henki tuntui olevan ryhmässämme, josta suuresti kiitän kaikkia. Tämä alkoi näkyä hetkeä ennen tiedekunnan järjestämää maisteriopintojen infoa, kun jutustelua olisi riittänyt.

Tiistaina oli humanistisen tiedekunnan dekaanin tervehdys aamulla. Tämän jälkeen opintopäällikkö esitteli tiedekuntaa ja lopuksi oli opiskelijaraati kertomassa omasta opintiestään. Tässä vaiheessa aloin tuntea selviä kurkun karheuden tuntemuksia ja tajusin saaneeni usein lukuvuoden alussa ärsyttävän flunssan. Seuraavaksi meninkin lounaalle Porthaniaan hyvän ystäväni kanssa ennen seuraavaa tapahtumaa.

Seuraava tapahtuma ei kuulunutkaan osaksi orientaatioviikkoa, vaikka se olikin erityisen hyödyllinen. Kyseessä oli avoimen yliopiston avajais- ja infotilaisuus, jossa oli paljon erilaista ohjelmaa. Erityisesti koskettavaa viestiä tuli jatkuvasta oppimisesta, joka ei ole mikään ohimenevä ilmiö, vaan pysyvä olotila. Mukana oli niin positiivista ja kannustavaa viestiä opiskelijoille kuin avoimen henkilökuntaakin neuvomassa opinnoissa eteenpäin.  Esitysten lisäksi kaikki saivat keskustella opinnoista henkilökohtaisesti. Itsekin juttelin kolmen avoimen edustajan kanssa opintoasioista virallisemmin. Eikä tässä vielä kaikki: parasta oli kohdata kaksi mukavaa tuttuani avoimesta ja somesta sekä vaihtaa kuulumisia. Tästä voin sanoa, että verkostoituminen luo positiivista elämänlaatua, sillä flunssanpoikasesta huolimatta jaksoin hyvin olla mukana. Vaikka tilaisuudesta jäi henkistä pääomaa, oli siellä tarjolla karkkia, bambukyniä (kuulakärkikyniä, joissa on myös kosketusnäyttöominaisuus) ja kierrätysmuovipulloista valmistettuja reppuja, jollaisesta alla on kuva.

Miniorientaatioviikon viimeinen päivä oli keskiviikkona. Silloin meillä oli mukava oppiaineen tervetulotilaisuus. Tämä oli eniten odottamani tilaisuus siksi, että tiesin sen olevan orientaation huipentuma. Siellä sai tutustua uusiin opiskelijakavereihin enemmän, sillä osa oli vasta siellä ensimmäistä kertaa mukana. Samoin henkilökunta tuli nyt ensimmäistä kertaa tutuksi. Ainakin omat ajatukseni opinnoistani vahvistuivat.

Nyt pienestä flunssasta huolimatta olen onnellinen. Tiedän, että seuraavat 3 – 4 vuotta olen Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijana. Monet toivovat, että valmistuisin kahdessa vuodessa, mutta se ei tule olemaan realismia. Voi olla, että teen myös valinnaisen harjoittelun jossakin. Graduteema on minulla jo tiedossa, mutta mieli senkin suhteen voi muuttua.

Jos satut olemaan tilanteessa, että haaveilet jostakin opiskelupaikasta, niin voin suositella, että teet työtä sen eteen niin paljon kuin jaksat. Yleensä sinnikkyys palkitaan ennemmin tai myöhemmin. Orientaatioviikolla tuleva todellistumisen tunne on korvaamaton, innostava ja mieltä lämmittävä.

t. Jukka