Verkkokeskustelun tavoitteet

Näkyvä osa Avoimen yliopiston verkkokursseja ovat opiskelijoiden väliset verkkokeskustelut. Yleensä kursseihin liittyy ainakin aloituskeskustelu ja loppukeskustelu, joista toinen saattaa olla vapaaehtoinen. Lisäksi tehtäviin voi kuulua kriittinen keskustelu jostain annetusta aiheesta.

Olen miettinyt välillä paljonkin, miten näistä keskusteluista voisi saada enemmän irti. Ensimmäinen oma puheenvuoroni saattaa olla ihan asiallinen ja perusteltu, mutta toisten puheenvuorojen kommentointi tuntuu jo vaikeammalta, ja tulee kirjoitettua jotain sellaista, joka jää ajatuksena vain puolitiehen. Erityisesti aloituskeskustelussa omien mielipiteiden muotoilu on jo lähtökohtaisesti hankalaa, kun aihe ei välttämättä ole vielä lainkaan tuttu.

Keskustelujen tarkoitus ei varmastikaan ole se, että jokainen esittelisi omaa tietämystään mahdollisimman hyvässä valossa. Uskon, että tarkoituksena on synnyttää aitoa dialogia kurssin aiheista ja opiskelijoiden omista mielipiteistä ja kokemuksista. Ehkä kurssista vastaavan opettajan aktiivinen osallistuminen keskusteluihin innostaisi kurssilaiset syvällisempään pohdintaan. Toisaalta on hyvin ymmärrettävää, että ihan jokaista keskustelua opettajan on hankala ehtiä kommentoimaan.

Kyseessä on ainakin omalla kohdallani jonkinlainen kynnys esittää mielipiteitä asioista, joita en koe osaavani vielä hyvin. Tästä kynnyksestä täytyisi päästä yli, ja luottaa siihen, että aito keskustelu on tärkeintä. Muut keskustelijat tietävät asioita, joita minä en tiedä, ja minun näkökulmani voi toisaalta tuoda oivalluksia muille. Verkkokeskustelu avaa hienon mahdollisuuden saada opintoihin ja pohdintoihin tukea melko suurelta vertaisryhmältä – täytyisi vain osata käyttää tätä tilaisuutta tehokkaasti hyväksi.