Millaista on tentin tekeminen yliopistossa?

Olen nyt helmikuussa tehnyt kandidaatintutkielmaani, käynyt Kuopiossa joitakin kertoja, suorittanut yhden tentin ja lukenut toiseen, joka on maaliskuun alussa. Kyseinen tentti, johon luen, on Helsingin avoimen yliopiston yhteiskuntapolitiikan perusopintojen yhden kurssin tentti, joka suoritetaan verkkotenttinä.

Avoimen yliopiston tentit ovat samanlaisia ja vaatimustasoltaan yhtä korkeita kuin varsinaisessa yliopistossakin. Yliopistossa tentissä pärjääminen vaatii laajojen kokonaisuuksien hallitsemista. Toisin kuin toisella asteella esimerkiksi, tentin koealueet ovat laajempia yliopistossa, esim. 500-1000 s./tentti. Kuitenkaan yhtä ”nippelitietomaisesti” lukemaansa, kuin toisella asteella, ei tarvitse hallita.

Lukeminen tenttiin on myös hyvin intensiivistä, koska on tärkeää, että luettavat asiat sisäistää. Tentti kestää yliopistossa n. 4h. ja usein, ainakin itsellä, aika menee lähes kokonaan. Ensihetkellä tenttikysymykset nähtyään, voi tuntua, että osaanko vastata mihinkään kysymykseen, mutta vastaukset kyllä löytyvät, kun hetken miettii. Käytän paperitenteissä (ja myös verkkotenteissä) ns. ”suttupaperia”, jolle kirjoitan ensin ne asiat, joita jokaisen kysymyksen alueesta muistan ja lopuksi kirjoitan sitten vastaukset. Varaan ”suttupaperin” tekemiseen oman ajan, yleensä puoli tuntia ainakin.

Uskon, että tenttijännitys on yleistä. Toisaalta pieni jännitys/adrenaliinipiikki auttaa laittamaan suoritukseen parhaansa. Helsingin avoimen yliopiston verkkosivuilla on muutama luento tenttijännityksestä (skrollaa sivu alas asti):

Tenttijännitys

Yliopistossa ja etenkin avoimessa yliopistossa verkkotentit ovat yleisiä. Niissä tenttimateriaali on mukana, mutta tenttiin täytyy kuitenkin huolellisesti valmistautua ja lukea tenttialue hyvin, koska kysymyksissä vaaditaan myös soveltamista. Soveltamista yleensäkin vaaditaan yliopiston tenteissä ja usein lisäksi omaa pohdintaa.

Valvotuissa lähitenteissä tentissä saa olla mukana vain kirjoitusvälineet ja pienet eväät. Valvottu lähitentti voi tuntua verkkotenttiä jännittävämmältä, koska tenttisalissa on muitakin. Tenttipaikasta saa kuitenkin lähteä aika pian alun jälkeen, jos tuntuu, ettei paperille saa silloin mitään aikaiseksi. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, jos alueen on hyvin lukenut. Aikuisopiskelijoilla etenkin kun se “oma rima” arvosanojen ja muun opiskeluissa pärjäämisen suhteen tuntuu nousevan hyvin korkeaksi, ehkä liiankin korkeaksi. Itse olen myös tämän huomannut verrattuna opiskeluihin kaksikymppisenä. En tiedä, onko meillä vanhemmilla tarkoitus ”näyttää, että mekin vielä voimme pärjätä opinnoissa” vai mistä on kysymys…;-).

Anyway..tsemppiä siis Sinullekin opiskeluihin ja tentteihin ja palataan taas maaliskuussa,

-Maria-

Helsingin avoimeen yliopistoon tieni käy taas..

Olen ollut tauolla opiskeluista täällä Helsingin avoimessa. Viime keväänä keskityin hakemaan eri yliopistoihin jatkamaan täällä tehtyjä sosiaalityön perus- ja aineopintojani sosiaalityön maisterintutkintoon eli käytännössä sosiaalityöntekijäksi. Olen aiemmalta koulutukseltani sosionomi AMK, joten haku oli mahdollista tehdä. Maisterintutkintoa täytyy sosionomi AMK tutkinnon omaavien sitten täydentää yksilöllisesti eri opinnoilla ennen maisterivaihetta.

Pääsin opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon, Kuopion yksikköön, kalakukkojen kaupunkiin. Olen onnellinen opiskelupaikasta, sillä se on vaikeaa tänä päivänä saada. Nyt tulenkin sitten takaisin tänne avoimeen suorittamaan yhteiskuntapolitiikan perusopintoja 25op tutkintoani varten. Myöhemmin, jos saan valita jotain vapaasti valittavia, niin katson täältä, josko löytyisi jotain minulle sopivaa ja joka täydentäisi hyvin valmistautumista gradun tekemiseen. Eri yliopistoilla on erilaista tarjontaa, joten itselle sopivimpia kursseja kannattaa ehdottomasti hyödyntää ympäri Suomen.

Koska asun perheeni takia Espoossa, niin minusta tuli nyt samalla sitten nk.”etäisyysopiskelija” suhteessa Kuopioon. Mikä tietää reissaamista Kuopioon ja takaisin. Etäopiskelu ei missään Suomen yliopistossa ole vielä mahdollista, joten puhunkin nyt tuosta “etäisyysopiskelusta”, jonka käsitteen löysin alla olevasta gradusta:

“ETÄISYYSOPISKELU LAPIN YLIOPISTOSSA – ROVANIEMEN ULKOPUOLELLA ASUVIEN OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ OPISKELUSTA”

Graduun kannattaa tutustua ja huomata, ettei ole ainoa laatuaan, jos ei asu opiskelupaikkakunnalla. Sosiaalityössä tämä on varsin tyypillistä, sillä moni sosiaalityön opiskelijoista opiskelee eri paikkakunnalla kuin asuu. Moni heistä tekee myös opiskelunsa työn ohella ja on iäkkäämpiä, mikä toisaalta kertoo elämänkokemuksen tuomasta vankasta pohjasta sosiaalityöntekijän työlle väheksymättä myös niitä, jotka aloittavat opintonsa aiemmin. Tapoja on monia ja ihmiset ovat erilaisia. Oikeustieteen opinnoissa myös “etäisyysopiskelu” on tyypillistä, sillä kovin monessa yliopistossa Suomessa sen opiskelu ei ole edes mahdollista. Oikeustieteellisen opiskelijat ovatkin monesti edelläkävijöitä etäopinnoissa.

Ja palatakseni vielä Helsingin avoimeen.. olen innoissani alkavista yhteiskuntapolitiikan opinnoista. Minua kiinnostaa erityisesti vammaistutkimus. Helsingin avoimen opiskelukäytännöt ovat minulle myös varsin tuttuja, joten alkaminen ei tuota (vielä ainakaan) liikaa päänvaivaa.

Toivotankin kaikille oikein mukavaa opiskelusyksyn alkua,

  • Maria

Tiukkoja faktoja ja pohdiskelevia esseitä

Avoimen yliopiston opinnoissa olen nauttinut vapaudesta ja siitä, että olen saanut suunnata energiaani asioihin, jotka minua kiinnostavat. Olen ajatellut, että tällaista yliopistossa opiskelu on.

Olen opiskellut lähinnä sosiaalipsykologiaa, joka sisältää melko laajan skaalan kaikenlaista. Jopa Helsingissä ja Tampereella opetettava sosiaalipsykologia on painottunut hieman eri tavoin. Työelämässä sosiaalipsykologi voi olla yhtä hyvin suunnittelemassa kaupunkia kuin yrityksen hr-henkilönäkin -riippuen omista kiinnostuksen kohteista. Useimmilla kursseilla on kannustettu keskittymään niihin aiheisiin, jotka itseä kiinnostavat. On ollut tietynlainen valinnan vapaus kurssin sisältämistä aiheista.

Myös psykologia on minusta kiinnostavaa ja aloitinkin perusopinnot nyt syksyllä. Ensimmäisenä kurssina oli Neuro- ja kognitiivinen psykologia. Kurssi sisältää melko paljon tietoa ja monet tenttivätkin neuro-osuuden ja kongnitiivisen osuuden erikseen. Oppiakseni mm. mitä aktiopotentiaali tarkoittaa, olen tehnyt muistikaavioita ja pieniä lappusia ympäri asuntoa. Aikamoista ulkoaopettelua siis. Täytyy myöntää, että tämä hieman yllätti minut. Olin tottunut oppimispäiväkirjoihin ja pohdiskeleviin esseisiin, joissa asioita käsitellään monelta eri kantilta. Hermosolun rakenne kuitenkin on juuri se mikä se on, eikä siinä ole pohdinnalle sijaa.

Omat tietoni eivät riitä erittelemään sosiaalipsykologian ja psykologian eroja tämän enempää. Luulenpa kuitenkin, että psykologiassakin kannustetaan suuntaamaan niitä asioita kohti jotka kiinnostavat, se hetki vain ei ollut ihan ensimmäisellä kurssilla vielä. En epäile ettenkö selviäisi tämänkin kurssin (jostakin niistä kolmesta) tentistä ihan kunnialla. Käsittääkseni muut psykologian kurssit ovat hieman erilaisia ja ehkä lähempänä sitä mitä odotin. Katsotaan mitä vastaan tulee, kun keväällä edessä on persoonallisuuspsykologian kurssi.

T:T

IMG_20151012_174907

Opiskelijan arki

Haluan toivottaa lämpimästi omasta puolestani uudet bloggaajat tervetulleiksi tänne opiskelijablogiin! Täällä on jaettu niin iloja kuin surujakin, joita opiskeluun liittyy ja aremmistakin aiheista on uskallettu kirjoittaa ja kokemuksia jakaa, mikä on mielestäni hieno asia. Olemme saaneet myös iloita, kun joku bloggaajistamme pääsee sisään yliopistoon jossain vaiheessa ja toivottaa voimia, kun niitä on kaiken keskellä tarvittu.

Itselläni syksy on alkanut kiireisesti, kuten ounastelinkin tämän kuun alussa. Pian on tämän syksyn ensimmäinen lähiopetuskerta (”Asiakastyön taidot” – opintojakso) yliopistolla arki-iltana. Uusia kirjoja on tullut hankittua, tämä on ehkä yksi asia, joka opiskelijoille on aika ajoin haasteellista. Opettajilta on kyllä saanut asiaan hyvin apua ja vastaan on tultu korvaavina kirjoina, jos tiettyä kirjaa ei millään ole mistään enää saanut (tällaisia tilanteita voi joskus eteen tulla..).

Opiskelijoitten kirjathan on hyvin suosittuja ja niitä käyttävät useammat opintoahjot, joten joskus tiettyä kirjaa voi joutua myös jonottamaan. Joitakin kirjoja olen myös ostanut, toisaalta itse ostamisessa on ollut se hyvä puoli, että kirjoihin on voinut jälkikäteen myöhemmin palata, vaikka ostamishetkellä hinta onkin mieltä ns. ”kirpaissut”. Ehkä kaipaisin enemmän sellaisia foorumeita kuin ”täällä voit vaihtaa ja myydä edelleen käytettyjä kirjoja” tai sitten niitä on useampia olemassa, mutten ole niihin vain törmännyt.

Opiskelijan arkeen kuuluu myös kirjojen hankinnan lisäksi oman aikataulun ja opiskeluaikataulun suunnittelu. Siinä opintojen ohjaaja voi toimia apuna tai sitten esim. tentteihin liittyen avuksi saa mm. ”Opiskelun taidot”- kursseilta, joita Helsingin avoin yliopistokin tarjoaa. Tietoa on siis saatavilla, mutta opiskelijan täytyy itse aktiivisesti etsiä tietoa, jotta sitä saa, se on hyvä muistaa.

Opiskelijan arki on siis ajoittain haasteellista, mutta hyvin palkitsevaa ja siihen kannattaa varautua myös, että välillä tulee onnistumisia ja välillä epäonnistumisia, mutta kaikesta huolimatta eteenpäin kannattaa mielestäni jatkaa. Sen itse olen tässä opintomatkassani avoimessa yliopistossa oppinut. Nähdään siis avoimen kursseilla ”opiskelukollegat”! 🙂kirjat

Hä?

Sain sitten lykkäystä proseminaarilleni – onneksi! Jätin töiden teon pariksi päiväksi ja omistauduin pelkästään tälle projektille, enkä siitä huolimatta saanut valmista massaa.

Tutkielma on kuitenkin hyvällä mallilla. Suurin osa tekstistä on tehty, vain analyysiosa puuttuu. Sitten on tietysti hiottava koko työn kieltä ja tarkastettava, onko merkinnyt kaikki viitteet oikein. Hiominen ei ole pikkujuttu, vaan aikaa vievää nysväämistä. Onneksi olen luonteeltani pilkunviilaaja, joten saan siitä jonkin sortin nautintoa.

Kaksi asiaa tässä proseminaarissa kummastuttaa. Ollessani Vaasan ylioppilaslehden päätoimittajana, kirjoitimme jutun tutkinnonrakenneuudistuksesta ja kuinka sen myötä proseminaari jää kokonaan pois. Etappityöt ovat siis kandidaatintutkielma, seminaari ja gradu. No, nyt sitten väsään sitä poisjäänyttä osaa enkä ymmärrä sen merkitystä.

Toinen on ohjauksen puute. Onneksi olen tehnyt kandin ja tiedän kuinka homma toimii. Hallussa on myös opponointi. Pariinkin otteeseen kuitenkin kysyin neuvoa siihen, kuinka proseminaarini tekisin. Minulla kun on lennokas aihe ja siihen oli saatava raamit ja ryhtiä. Sain ylimalkaista selvitystä liian tiiviillä puhenopeudella.

Ehkä se on vain kokeneiden opettajien tapa. Kun asia on itselle selvä, sitä ei välttämättä osaa vääntää rautalangasta. Erään opettajan ohjauksessa sain tehtäväksi tehdä esitelmän taidehistorioitsija Kenneth Clarkista. Kysyin, että teenkö hänestä siis elämänkerran. Opettaja myönteli, mutta vastaus oli niin ohimennen sanottu, etten ollut varma kuuliko hän koko kysymystä. Kysyin toisella tunnilla toistamiseen ja sain saman vastauksen. Kun sitten pidin esitelmän herra Clarkin elämästä, opettajan vastaus oli: “Tämän ei pitänyt olla elämänkerta.”

Onneksi disposition aikana opettaja viimein antoi minulle vinkkejä, joihin voi tarttua, ja proseminaaria tehdessäni punainen lanka on alkanut valjeta. Olenkin päättänyt suhtautua asiaan positiivisesti ja ajatella opettajan pitävän minua sen verran pätevänä, ettei minulle tarvitse selittää yhtään mitään.

Lukeminen kannattaa – aina?

“Mitä enemmän mä luen, sitä enemmän mä tiedän, sitä vähemmän mua ku aasia narun peräs viedään”, heittää Steen1. Aivan totta. Pelkkä eletty elämä ei tee ihmistä fiksuksi. Kokemuksista on myös opittava. Ne ovat välineitä, joiden avulla sielua jalostetaan. Lukeminen ja kirjatieto muokkaavat ajattelua ja sitä kautta tapaamme käsitellä elämää sekä vastaantulevia tilanteita kerta toisensa jälkeen paremmin.

Sitten on niitä, jotka jämähtävät vain lukemiseen. Opiskellessani varsinaisessa yliopistossa nykysuomea tällaista näkee pelottavan paljon. Tutkijoita lainataan keskusteluissa, toistetaan kirjoissa olevia mielipiteitä, ei muodosteta omia. Eräs tuttavani opiskelee filosofiaa. Hän ei osaa sanoa juuta eikä jaata omasta näkökulmastaan keskustelun aiheeseen, vaan tokaisee: “En pysty vastaamaan tuohon mitään, koska en ole vielä löytänyt filosofiasta yhtään teoriaa, joka tukee tätä.” Niin.

Yliopisto tekee ihmisistä lampaita. Vain tietyllä osalla on lupa sanoa kuinka asiat ovat, muiden on lainattava tämän eliitin kehittelemiä teorioita niin kauan kuin ovat itse saavuttaneet vastaavan aseman. Erityisen selkeästi tämä on huomattavissa suurissa etappitöissä, joita tehdessä opettajat suhtautuvat nihkeästi niihin, jotka haluaisivat käyttää omia aivojaan.

Tämä aihe on poukkoillut pääkopassani erityisesti nyt pakertaessani taidehistorian proseminaarityötä (ja olen jälleen kerran myöhässä aikataulusta). Olen positiivisesti yllättynyt. Meillä ei tarvitse olla kenenkään keksimiä kaavoja, matriiseja, ajatuskarttoja tai teorioita, joita on pakko käyttää lähestyttäessä tutkittavaa aihetta. Me saamme analysoida itse! Me saamme tutkia aihetta useista eri näkökulmista, ei laatikon pohjalta.

Uskon sen johtuvan taidehistoriasta oppiaineena. On toki teorioita tutkia taidetta, lähestyä sitä vaikka semiotiikan keinoin. Mielestäni on kuitenkin tärkeää käyttää teorioita vain välineinä, ei omaksua niitä uskomusjärjestelmikseen.

Valitsinkin sitten hieman kummallisen aiheen ja luvassa on varmasti kummallista lähdekirjallisuutta. Mutta ei se mitään. Joskus olen yrittänyt olla lammas, mutta se on tuonut kulta-aarteen sijaan ämpärillisen lantaa, joten mielsin sen vähemmän palkitsevaksi käyttäytymiseksi.

Mutta turha on uhota, jos en saa edes helmen alkua aikaiseksi. Noin viikko aikaa suoltaa 12 sivun tutkimus. Aloitan tänään. Nyt. Oikeasti.