Sosiaalinen media

HUOM! Sisällöt ovat vapaasti ladattavissa linkeistä. Lisenssi: CC BY-NC-SA

Hankkeessa on tuotettu lukiolaisille sisältöä sosiaaliseen mediaan. Sisällöt voi julkaista esimerkiksi lukion omalla Instagram-tilillä. Noora-Sofia Hermansson (KK, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistosta sekä Tuulia Rytkönen (tekn.yo) Aalto-yliopistosta loivat lukiolaisille suunnattua Instragram-sisältöä toiminnanohjauksesta.

Toiminnanohjaus

Esikatselu:

Kanban-julkaisu (opiskelun suunnittelu)

Aikataulu-julkaisu

Kesäaikataulu-julkaisu

Noora-Sofia Hermansson loi Instagram-sisältöä lukiolaisille myös opiskelu-uupumuksesta, perfektionismista sekä itsemyötätunnosta. Jokaiselle aiheelle on oma teemaviikkonsa, jolloin sisällöt on tarkoitus julkaista. Teemaviikoille on luotu syötejulkaisuja kuvatekstiehdotuksineen sekä tarinoita. Teemaviikkojen aloitus- ja päätöstarinoiden kysymysten yhteyteen on tarkoitus lisätä julkaisuvaiheessa Instagramissa äänestykset opiskelijoita varten. Lisäksi syötejulkaisuja voi halutessaan vielä mainostaa jakamalla ne omassa tarinassa.

Opiskelu-uupumus

Esikatselu:

MA: Mitä on opiskelu-uupumus?

TI: Miten opiskelu-uupumus kehittyy?

KE: Miksi opiskelu-uupumus on haitallista?

TO: Mikä suojelee opiskelu-uupumukselta?

PE: Miten opiskelu-uupumusta voi välttää?

Opiskelu-uupumus -teemaviikon kuvatekstiehdotukset

Opiskelu-uupumus -teemaviikon tarinat:

MA: Opiskelu-uupumus -teemaviikon aloitustarina

PE: Opiskelu-uupumus -teemaviikon päätöstarina

Perfektionismi

Esikatselu:

MA: Perfektionismi – Mitä se on?

KE: Mitä perfektionismista on hyvä tietää?

PE: Riittävyyden tunteen vahvistaminen

Perfektionismi-teemaviikon kuvatekstiehdotukset

Perfektionismi-teemaviikon tarinat:

MA: Perfektionismi-teemaviikon aloitustarina

PE: Perfektionismi-teemaviikon päätöstarina

Itsemyötätunto

Esikatselu:

MA: Itsemyötätunto

TI: Millaista itsemyötätunto on?

KE: Itsekritiikki

TO: Itsemyötätunnon merkitys

PE: Itsemyötätunnon harjoitteleminen

Itsemyötätunto-teemaviikon kuvatekstiehdotukset

Itsemyötätunto-teemaviikon tarinat:

MA: Itsemyötätunto-teemaviikon aloitustarina

PE: Itsemyötätunto-teemaviikon päätöstarina

Lisäksi Sonja Ojala (KM, EO, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) tuotti Instagram-julkaisuja avun hakemisesta.

Avun hakeminen

Esikatselu:

Jokainen tarvitsee joskus apua

Mistä saisin apua? – Huom! Tarkista, että linkit toimivat ennen tämän sisällön julkaisua.

Lisenssi: CC BY-NC-SA

Materiaaleja saa kopioida, välittää, levittää ja esittää. Materiaaleista saa tehdä muokattuja johdannaismateriaaleja ja niiden osia saa käyttää toisten materiaalien osana. Alkuperäisten materiaalien ja johdannaisten käyttäminen kaupallisessa tarkoituksessa (esim. yrityksille suunnatut koulutukset, materiaalin jakaminen mainosrahoitteisella blogilla tai verkkosivustolla) on kielletty. Materiaaleista saa tehdä muokattuja versioita, mutta nämä on julkaistava tällä samalla lisenssillä, millä alkuperäiset materiaalit on julkaistu. Hankkeen nimi on mainittava alkuperäisinä tekijöinä.

Blogikirjoitukset

Hankkeessa on julkaistu aktiivisesti blogikirjoituksia. Helsingin yliopiston toimesta hankkeen blogiin on tuotettu yhteensä kuusi kirjoitusta, joiden tekijöinä ovat Minna Saarinen, (KT, YTL, EO, yliopistotutkija) Nelli Saarelainen, (KM, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) Mari Pohjalainen, (KM, EO, pro gradun tekijä) Nora Taipale, (KM) Kirsi Ikonen, (KM) Saara Honkanummi, (KK, hankeharjoittelija) Sonja Ojala (KM, EO, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) sekä Noora-Sofia Hermansson (KK, tutkimusavustaja). Blogikirjoituksissa käsitellään muun muassa lukiolaisten tukemista, heidän hyvinvointiaan sekä erityisopettajan työnkuvaa.

Saarinen, M. (2019). Lukiolain uudet tuulet erityisen tuen ja ohjauksen näkökulmasta.

Saarelainen, N. (2020). Lukiolaisten hyvinvoinnin ulottuvuudet.

Pohjalainen, M. (2020). Lukiolaiset kertovat millaista tukea tarvitsevat opintoihinsa.

Taipale, N. (2020). Oppimisen ja hyvinvoinnin tuen toteuttaminen uudistuvassa lukiossa.

Ikonen, K. (2020). Lukion erityisopettajan muotoutuva työnkuva.

Honkanummi, S. & Ojala, S. (2021). Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä?

Hermansson, N-S. (2021). Perfektionistiset lukiolaiset koulu-uupuneita?

Ojala, S. (2021). Kenelle oppimisen tukeminen lukiossa kuuluu? – Opetushenkilöstön näkemyksiä.

Jokinen, S. (2021). Ammatillisen oppilaitoksen opettajat opiskelijoiden tukijoina ja oman osaamisensa kehittäjinä.

Lisenssi: CC BY-NC-SA

Materiaaleja saa kopioida, välittää, levittää ja esittää. Materiaaleista saa tehdä muokattuja johdannaismateriaaleja ja niiden osia saa käyttää toisten materiaalien osana. Alkuperäisten materiaalien ja johdannaisten käyttäminen kaupallisessa tarkoituksessa (esim. yrityksille suunnatut koulutukset, materiaalin jakaminen mainosrahoitteisella blogilla tai verkkosivustolla) on kielletty. Materiaaleista saa tehdä muokattuja versioita, mutta nämä on julkaistava tällä samalla lisenssillä, millä alkuperäiset materiaalit on julkaistu. Hankkeen nimi sekä materiaalien tekijät on mainittava alkuperäisinä tekijöinä.

Podcastit

Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeessa on tuotettu paljon erilaisia podcasteja. Nelli Saarelainen, (KM, EO, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistosta, Jaksaa jaksaa -hankkeen koordinaattiori Oona Hänninen sekä ammatillinen erityisopettaja Tuula Jägerroos Ammattiopisto Livestä keskustelevat yhdessä podcastissaan toisen asteen opiskelijoiden hyvinvoinnista, sen taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä tuen tarpeista.

Saarelainen, N., Hänninen, O. & Jägerroos, T. (2020). Toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointi ja tuen tarve.

Pauliina Vesterinen (AMK TT, KK, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistolta kokoaa podcastissaan Mari Koposen, Nelli Saarelaisen sekä Nora Taipaleen pro gradu -tutkielmien sisällöt tiiviiksi kuunneltavaksi paketiksi.

Vesterinen, P. (2021). Lukio-opiskelijoiden oppiminen ja opiskelun tuki.

Sonja Ojala (KM, EO, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) ja Noora-Sofia Hermansson (KK, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistolta loivat yhdessä podcast-jaksot omista pro gradu -tutkielmistaan. Hermanssonin gradua käsittelevässä podcastissa paneudutaan lukiolaisten perfektionismin ja opiskelu-uupumuksen yhteyteen. Ojalan gradua käsittelevässä podcastissa taas keskustellaan lukion henkilöstön näkemyksistä oppimisen tukemiseen liittyen.

Hermansson, N-S. & Ojala, S. (2021). Opiskelu-uupumus ja perfektionismi lukiossa.

Ojala, S. & Hermansson, N-S. (2021). Opetushenkilöstö oppimisen tukijoina uudistuvassa lukiossa.

Noora-Sofia Hermansson loi vielä podcast-jakson lukiolaisten kuunneltavaksi. Sen tarkoitus on antaa lukiolaisille tietoa mielenterveydestä ja sen vahvistamisesta.

Hermansson, N-S. (2021). Tietoa mielenterveydestä ja sen vahvistamisesta lukiolaisille.

Lisäksi Helsingin yliopiston erityispedagogiikan professori ja Oppijan oikeus -hankkeen johtoryhmän jäsen Markku Jahnukainen oli mukana yhdessä Ari Jussilan sekä Simo Uusinokan kanssa podcastissa, jonka aiheena on opinto-ohjaajan sekä erityisopettajan yhteiset tehtäväalueet.

Jahnukainen, M., Jussila, A. & Uusinoka, S. (2021). Opinto-ohjaaja ja erityisopettaja – yhteistä osaamista sekä yhteistä työtä.

Lisenssi: CC BY-NC-SA

Materiaaleja saa kopioida, välittää, levittää ja esittää. Materiaaleista saa tehdä muokattuja johdannaismateriaaleja ja niiden osia saa käyttää toisten materiaalien osana. Alkuperäisten materiaalien ja johdannaisten käyttäminen kaupallisessa tarkoituksessa (esim. yrityksille suunnatut koulutukset, materiaalin jakaminen mainosrahoitteisella blogilla tai verkkosivustolla) on kielletty. Materiaaleista saa tehdä muokattuja versioita, mutta nämä on julkaistava tällä samalla lisenssillä, millä alkuperäiset materiaalit on julkaistu. Hankkeen nimi sekä materiaalien tekijät on mainittava alkuperäisinä tekijöinä.

Tallenteet

Hankkeessa on tuotettu tallenteita, joita voi seurata joko videona tai pelkästään kuuntelemalla. Sonja Ojala (KM, EO, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistolta teki tallenteet osallisuuden edistämisestä lukiossa, toiminnanohjauksen taitojen tukemisesta, motivaatiosta ja kiinnostuksen tukemisesta sekä erityisopettajan työnkuvasta ja erityisopetuksesta lukiossa.

Ojala, S. (2021). Osallisuuden edistäminen lukiossa.

Ojala, S. (2021). Toiminnanohjauksen taitojen tukeminen.

Ojala, S. (2021). Motivaatio ja kiinnostuksen tukeminen.

Ojala, S. (2021). Erityisopettaja ja erityisopetus lukiossa.

Sonja Ojala teki myös yhdessä Minna Saarisen (KT, YTL, EO, yliopistolehtori) kanssa esityksen tukitoimien suunnittelusta ja toteutuksesta. Tallenne on tuotettu HOHTO- ja Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeiden yhteistyönä. Lisäksi Ojala ja Saarinen loivat yhdessä tallenteet kielitietoisuudesta sekä trauman kohdanneen nuoren kasvun ja kehityksen tuesta lukiossa.

Saarinen, M. & Ojala, S. (2021). Tukitoimien suunnittelu ja toteutus.

Saarinen, M. & Ojala, S. (2021). Kielitietoisuus lukiossa.

Saarinen, M. & Ojala, S. (2021). Trauman kohdanneen nuoren kasvun ja kehityksen tuki lukiossa.

Pauliina Vesterinen (AMK TT, KK, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistolta loi sekä lyhyen että pitkän tallenteen muistista ja oppimisen vaikeuksista. Lisäksi Vesterinen loi yhdessä Sonja Ojalan kanssa tallenteen käyttäytymisen haasteista lukiossa.

Vesterinen, P. (2021). Muisti ja oppimisen vaikeudet (lyhyt versio).

Vesterinen, P. (2021). Muisti ja oppimisen vaikeudet (pitkä versio).

Vesterinen, P. & Ojala, S. (2021). Käyttäytymisen haasteet lukiossa.

Lisenssi: CC BY-NC-SA

Materiaaleja saa kopioida, välittää, levittää ja esittää. Materiaaleista saa tehdä muokattuja johdannaismateriaaleja ja niiden osia saa käyttää toisten materiaalien osana. Alkuperäisten materiaalien ja johdannaisten käyttäminen kaupallisessa tarkoituksessa (esim. yrityksille suunnatut koulutukset, materiaalin jakaminen mainosrahoitteisella blogilla tai verkkosivustolla) on kielletty. Materiaaleista saa tehdä muokattuja versioita, mutta nämä on julkaistava tällä samalla lisenssillä, millä alkuperäiset materiaalit on julkaistu. Hankkeen nimi sekä materiaalien tekijät on mainittava alkuperäisinä tekijöinä.

Diaesitykset

Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeessa on luotu useita diaesityksiä eri aiheista. Sonja Ojala (KM, EO, pro gradun tekijä, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistolta esittelee diasarjassaan lukiolaisten hyvinvoinnin ja oppimisen tukea kokoamalla yhteen Nelli Saarelaisen, Nora Taipaleen, Kirsi Ikosen sekä Mari Koposen hankkeen yhteydessä tekemien pro gradujen tulokset. Tämän diaesityksen pohjalta luotiin englanninkielinen diaesitys hankkeesta, jonka kääntämisestä vastasivat Noora-Sofia Hermansson (KK, tutkimusavustaja) Helsingin yliopistolta sekä Ojala. Minna Saarinen (KT, YTL, EO, yliopistotutkija) Helsingin yliopistolta puolestaan esittelee diaesityksessään yksilöllisten tukitoimien suunnittelua sekä toteutusta lukiossa.

Ojala, S. (2020). Lukiolaisten hyvinvoinnin ja oppimisen tuki uudistuvassa lukiossa.

Ojala, S. & Hermansson, N-S. (2021). Right to Learn – Skills to Teach: The Project From a Research Perspective.

Saarinen, M. (2021). Yksilöllisten tukitoimien suunnittelu ja toteutus lukiossa.

Lisenssi: CC BY-NC-SA

Materiaaleja saa kopioida, välittää, levittää ja esittää. Materiaaleista saa tehdä muokattuja johdannaismateriaaleja ja niiden osia saa käyttää toisten materiaalien osana. Alkuperäisten materiaalien ja johdannaisten käyttäminen kaupallisessa tarkoituksessa (esim. yrityksille suunnatut koulutukset, materiaalin jakaminen mainosrahoitteisella blogilla tai verkkosivustolla) on kielletty. Materiaaleista saa tehdä muokattuja versioita, mutta nämä on julkaistava tällä samalla lisenssillä, millä alkuperäiset materiaalit on julkaistu. Hankkeen nimi sekä materiaalien tekijät on mainittava alkuperäisinä tekijöinä.

Pro gradu -tutkielmat

Hankkeessa tai sen teemoihin tiiviisti liittyen on hankkeen toiminta-aikana valmistunut Helsingin yliopistossa kuusi erityispedagogiikan pro gradu -tutkielmaa. Ne käsittelevät muun muassa lukiolaisten hyvinvoinnin ulottuvuuksia, lukion erityisopettajan työnkuvaa, tuen tarpeita ja tarjontaa lukiossa sekä lukion tukijärjestelmää.

Huom. Tähdellä (*) merkittyjä tutkielmia ei ole tehty osana hanketta, mutta niiden tuloksia on hyödynnetty hankkeessa.

Huusko, Liinu. (2019). Kahden erityispedagogiikan koulutuksen opetussuunnitelmat inkluusion ydinarvojen viitekehyksessä.

Saarelainen, Nelli. (2020). ”Painolasti omilla harteilla” Lukiolaisten hyvinvoinnin ulottuvuudet ja tuen tarve opiskelijoiden näkökulmasta.

* Ikonen, Kirsi. (2020). Lukion erityisopettajien työnkuva ja heidän siinä kokemansa haasteet.

Koponen, Mari. (2020). Tuen tarpeet ja tuen tarjonta lukiokoulutuksessa – lukiolaisten näkemyksiä ja kokemuksia.

* Taipale, Nora. (2020). Oppimisen ja hyvinvoinnin tuki lukiossa. Tapaustutkimus lukion tukijärjestelmän rakentumisesta.

Ojala, Sonja. (2021). Tärkeitä tavoitteita, suuria kysymysmerkkejä – lukion opetushenkilöstön näkemyksiä oppimisen tukemisesta osana omaa työnkuvaa.

* Hermansson, Noora-Sofia. (2021). Lukiolaisten perfektionismin ja opiskelu-uupumuksen yhteys.

Jokinen, Sara. (2021). ”Mitä sinulle kuuluu?” -Ammatillisen oppilaitoksen opettajat opiskelijoiden oppimisen tukena ja oman osaamisensa kehittäjinä tuen tarpeeseen vastaamisessa.