Oppijan oikeus – opettajan taito -hanke

Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeella on vastattu siihen opettajien osaamistarpeen muutokseen, joka kumpuaa uudesta lukiolainsäädännöstä ja ammatillisen koulutuksen reformista. Näkökulmana on erityisesti opiskelijan oikeus saada erityistä tukea ja ohjausta.

Hankkeen koko nimi on Oppijan oikeus – opettajan taito. Erityinen tuki ja monialainen ohjaus toisella asteella opettajankoulutuksen kehittämiskohteena ja se toteutetaan ajalla 1.10.2018-30.9.2021. Hanke on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman toimeenpanon edistämiseksi.

Oppijan oikeus – opettajan taito -hanketta on toteutettu yhdeksän opettajankoulutusyksikön yhteistyönä. Hankkeen koordinaattorina on toiminut Hämeen ammattikorkeakoulu, ja muina toteuttajina ovat olleet Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi.

Hankkeen yhteiset verkkosivut

Hankkeen somekanavat:

Blogi: https://blog.hamk.fi/oppijanoikeus/
Facebook: Oppijan oikeus – opettajan taito
Twitter: @oppijanoikeus #oppijanoikeus

Tälle sivustolle on koottu kaikki Helsingin yliopiston toimesta Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeessa tuotetut julkaisut ja materiaalit. Helsingin yliopistossa hanketyön painopisteenä on ollut lukiokoulutus. Sivulta löytyy mm. videoita, pro gradu -tutkielmia sekä diaesityksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *