Moikka!
Täältä välittelen suunnannäyttäjien viikonlopputerveisiä, vaikka eri suunnissa sitä vietämmekin.
Kiva lukea muiden ryhmien kuulumisia, ja mukavaa päästä tutustumaan muidenkin alojen opiskelijoihin. Meidän ryhmästämme löytyy: Oona, Silvia, Kaisa, Heidi, Sofie ja Iina kässän puolelta, Tuuli, Elina-Maria ja Susanna köksästä, ja saatiin joukkoomme myös Ida yleisen ja aikuiskasvatustieteen puolelta.
Päädyimme aiheemme pariin tunteita herättävän lööpin vuoksi – ”Voi aikoja, voi tapoja! Nuorilla ei ole suuntaa elämälleen”. Kaikilla meistä varmaan ensimmäisenä nousi pintaan ärsyynnys lorvivia teinejä kohtaan, mutta sitten aloimme pohtia tutkimustyölle tärkeää kysymystä miksi? Miksi nuorilla ei ole suuntaa? Olimmeko itse nuorena sen aktiivisempia vai ovatko odotukset nuoria kohtaan kasvaneet?
Aihe synnytti heti paljon keskustelua. Pohdimme esimerkiksi; kuka asiaa on tutkinut ja miksi, ketkä määritellään nuoriksi, mitä tarkoitetaan elämänsuunnalla, kuka/mikä/ketkä sen määrittelee, kokevatko nuoret näin itse vai onko se kenties jonkun muun tahon kokemus nuorista? Mitä nämä ajat ja tavat ovat, joita voivotellaan, miten ne ovat kenties muuttuneet ja mihin niitä verrataan. Aiheesta voisi jatkaa pohdintaa loputtomasti, ja huomasimmekin aiheen rajauksen tärkeäksi heti alkuvaiheessa.
Päädyimme ensimmäistä oppimistehtävää varten rajaamaan aiheemme liittymään opinto-ohjaukseen, joka koskee kaikkia peruskoulun käyneitä nuoria. Tiistaina kuulette lisää mihin suuntaan meidän tutkimuksemme on lähtenyt. Meidän ryhmässämme ammatinvalintatestit peruskouluaikana eivät osuneet oikeaan, joten haluaisimme kuulla teidän kokemuksia opinto-ohjauksesta. Mitä hyvää opinto-ohjauksessa peruskouluikäisenä oli, ja miten opinto-ohjausta teidän mielestänne voisi parantaa?
Nähdään tiistaina! 🙂
-Suunnannäyttäjät
Jjo Suunnannäyttäjät! Juolahti mieleeni, että yksi tämänvuotisista pääsykoearikkeleistahan liippasi aihettanne, tsekatkaa ihmeessä se!:)
Moikka! Me motivaatiosafkan porukka juteltiin äsken meiän opoista ja päädyttiin siihen tulokseen että jokaisella meistä on ollut tosi erilaisia opoja. Osan opot on ollut tosi aktiivisia ja esillä, osalla taas “näkymättömiä”. Voisko tää olla yks syy siihen miksi kaikilla nuorilla “ei ole suuntaa elämälleen”? Jos kaikki saisi enemmän tukea, ehkä se auttaisi siihen että suurempi joukko saisi jonkinlaisen suunnan.
T. Motivaatiosafka
Olen itse huomannut samanlaisen ilmiön. Tarkoituksena ei ole haukkua “opoja”, mutta heidän tunneillaan koki tulevaisuuden lähinnä vaikeaksi pääsykokeiden ja epäonnoistumisen ristikentäksi. Tajusin vasta monen vuoden opiskelun jälkeen, ettei yo-arvosanoilla ole juuri mitään arvoa ja, että yliopistoon voi päästä melko helpostikin aloittamalla opiskelun avoimessa yliopistossa. Omien opojen mielipide oli, että jos ei pääse sisään niin kannattaa yrittää uudelleen tai vaihtaa kiinnostusta ja alaa. Todellinen valinnanvapaus puuttui ja joka toisella tunnilla täytettiin nettikysymyspattereita, joilla olisi pitänyt pystyä määrittämään ihannealoja. Tiesin jo yläasteella, että tahdon lukemaan historiaa tai arkeologiaa ja jostain syystä nettisivut sanoivat, että kannattaisi ryhtyä merikapteeniksi. Erityisen ärsyttävää, kun kärsin matkapahoinvoinnista jo junassa…
Moikka! Opinto-ohjauksesta pitäisi mielestäni olla tosiaan hyötyä, mutta sitä ei valitettavasti aina saa. Ylempänä jo kerrottiin oman ryhmänj pohdinnoista, että tuki on tärkeää ja niinhän se oikeasti on.
Mun mielestä jokaisen yhdeksäsluokkalaisen lapsen/nuoren pitäisi saada riittävästi apua ja tukea koulusta sekä kotoa, että löytäisi tosiaan jonkun suunnan elämälleen peruskoulun jälkeen. Itse en ainakaan kokenut saavani paljon apua mihin peruskoulun jälkeen jatkaisin. Ymmärrän, että koulussani oli valtavasti opiskelijoita ja resurssit eivät millään yhdellä opolla riittäneet tukemaan kaikkia samalla tasolla olevia oppilaita. Mielestäni se on sääli, sillä juuri tolloin pystyy eniten vaikuttamaan siihen ettei osa syrjäytyisi. Ihmettelen kovasti miksi kouluissa on yleensä vain yksi opo, vaikka tarvetta olisi todellakin useammalle? Onko kyse vain kuntien resursseista vai eikö opoja muka teidän mielestä tarvittaisi enemmän?
-Janette/motivaatiosafka
Mielestäni opinto-ohjauksen tulisi olla melko henkilökohtaista, mikä edellyttää että opolla pitäisi olla aikaa tutustua oppilaisiin ja yhteistyötä tulisi tehdä pitkin koulutaivalta. Muistaakseni itselläni oli ensimmäinen kontakti opoon ihan yläasteen lopussa eikä siinä syntynyt sellaista kontaktia mitä tämänkaltaisessa ohjaustyössä tarvittaisiin. Ei riitä, että koululainen täyttelee nettitestejä ja “aina voi opolta tulla kysymään jos on jotain epäselvää” . Ammatinvalintatestit ja muut vastaavat ovat vain työkaluja, joiden antia pitäisi voida opon kanssa työstää.
Näen, että ammatinvalinta kannattaa tehdä omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden pohjalta. Opon tehtävänä on auttaa näiden tunnistamisessa.
Omat opinto-ohjaus kokemukseni eivät ole varsinaisesti hyviä, eikä huonoja. Yhteiset opinto-ohjaustunnit olivat mielestäni suurimmaksi osaksi tylsiä, kun tutustuttiin niin laajasti eri ammatteihin, sellaisiinkin joihin itsellä ei ollut minkäänlaista kiinnostusta. Toisaalta sellaiselle, joka ei yhtään tiedä tulevaisuudestaan voi tämä toimintatapa olla erittäin hyvä.
Itsenäni harmitti se, että opinto-ohjaajaa pääsi tapaamaan kahdenkeskisesti vain kerran vuodessa hyvin lyhyen ajan. Toisin sanoen opinto-ohjaaja ei pystynyt tutustumaan oppilaisiin henkilökohtaisesti. Komppaan aikaisempaa kommenttia siitä, että opinto-ohjauksen tulisi olla melko henkilökohtaista.
Koin itse aikoinani, että asioista piti itse ottaa selvää, ja kertoa mikä itseä kiinnosti, jolloin opinto-ohjaaja antoi lisätietoa haluamastani alasta.
Linnea/Digijengi
Aika vaikea lööppi tosiaan, juurikin aiheen rajaamisen takia. Kiinnostaisikin tietää, mitä tässä on oikeasti tutkittu!
Itse näen opinto-ohjauksen hyvin tärkeänä sekä yläasteella että lukiossa, ja varsinkaan ysiluokkalaista ei voi mielestäni jättää yksin etsimään elämälleen suuntaa. Juurikin omien mielenkiinnonkohteiden tunnistaminen voi olla nuorelle vaikeaa, ja niin kuin Tytti sanoi, voisi opinto-ohjaaja auttaa näiden löytämisessä.
Omassa koulussani tunnuttiin olettavan, että peruskoulun jälkeen siirrytään lukioon. Ammattikouluja ei kovin paljoa esitelty, mikä oli mielestäni hieman harmillista. Toisille kun ammattikoulu voi sopia paljon paremmin.
Arvostan kuitenkin jälkeen päin kovasti lukioaikaisen opinto-ohjaajani omistautumista työlleen, koska hänelle tuntui olevan todella tärkeää, että jokainen löytää juuri itseään kiinnostavan alan. Olisinpa silloin itse osannut ottaa tarjotun ohjauksen paremmin vastaan.
Tässä vielä linkki uutiseen, jossa kerrotaan Helsingin kaupungin toteuttamasta kokeilusta tehostetusta opinto-ohjauksesta: https://www.hel.fi/uutiset/fi/opetusvirasto/tehostettua_opintojen_ohjausta_kokeillaan
Kian mainitsema tehostettu opinto-ohjaus on ainakin saanut hyviä tuloksia Oulussa: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tehostetusta-opinto-ohjauksesta-hyvia-tuloksia-oulussa/770918/
Tehostettu opinto-ohjaus on suunnattu nivelvaiheeseen, eli jatko-opintojen suunnitteluun ja hakuvaiheeseen. Yhteys opoon säilyi vielä uuden opiskelupaikan syyslukukauden ajankin! Tuloksien mukaan nuorten elämänhallinta ja tietoisuus eri ammateista lisääntyi kokeilun aikana. Itse olisin ainakin aikoinaan kaivannut lisää tietoa eri mahdollisuuksista sekä tukea hakuprosessin aikana.
Arvokasta varmasti on myös artikkelissa mainittu tuki tet- paikan tai kesätyön löytymiseen, sekä yksilöohjaus esimerkiksi itsetuntemuksen ja motivaation suhteen.
Komppaan edellisiä kommentteja! Koitin muistella oman yläasteaikani opo-tunteja, mutta jostain syystä hirveästi muistikuvia ei ole. Ammatinvalintatestejä yms. tuli silloin rustattua, mutta päälimmäisenä muistan turhautumisen tunteen ja sen, että olisin kaivannut enemmän jotain hyödyllistä tietoa. Muistan olleeni todella epävarma omasta suunnasta koulun suhteen. Näiden muistikuvien pohjalta voisi varmaan todeta, että mun opinto-ohjaaja sitten varmaan kuului siihen vähemmän aktiivisempaan kategoriaan. Siinä iässä ehdottomasti henkilökohtainen opastus ja rohkaisu olisi hyvin tärkeää, mutta useimmissa tapauksissa juurikin resurssit eivät siihen riitä. Loppujen lopuksi tuntuu kyllä aivan utopistiselta ajatukselta, että yhden opinto-ohjaajan rahkeet riittäisi monen sadan oppilaan ohjaukseen.
Pauliina / Luonnonväri
Me ollaan niiden syrjäytyneiden kanssa käytetty tällaista kirjaa
https://goo.gl/images/4mzX3B
oman näköinen elämä, jos toi linkki ei aukea. Kirja on tosi hyvä. Sitä voi käyttää oman itsensä löytämiseen silloin jos suunta muutenkin on hukassa. Siinä on hyviä harjoituksia.
– Jaana –