Tappaako digitaalinen materiaali esityksen?

Viimeisimmän tapaamiskerran jälkeen pohdimme ryhmien esityksiä yleisesti. Kävimme pientä dialogia asiaan liittyen: 

Digio: Useat oppimistehtävät tulee esitellä yleisölle. Ehdottomasti paras tapa on hyödyntää digitaalisia välineitä ja mahdollisuuksia esitystä koottaessa. Näin esitys on selkeä ja havainnollinen 

Papurys: Ilman digitaalisia välineitä esitys voi olla myös havainnollinen. Kun esiintyjällä ei ole digimateriaalia turvanaan, hän joutuu antamaan itsestään enemmän”. 

Digio: “Jokaisella ihmisellä on kuitenkin erilainen kyky oppia. Tästä syystä esityksen tulee olla mahdollisimman monipuolinen, mikä pystytään helposti toteuttamaan digitaalisilla välineillä esimerkiksi kuva, animaatio ja video”. 

Papurys: “Tämä antaa mahdollisuuden esiintyjälle piiloutua materiaalin taakse. Esimerkiksi esitys on kokonaan “kirjoitettu” seinälle, eikä esiintyjä anna mitään lisäarvoa. Näin vuorovaikutus häviää”. 

Digio: “Esiintyjä on joka tapauksessa vuorovaikutustilanteessa luokan edessä ollessaan. Digitaalisten välineiden tai laitteiden käyttö ei sinänsä heikennä vuorovaikutustaitoja.  

Papurys: “Usein käy kuitenkin niin, että kuulijat somettavat omilla älylaitteillaan esityksen seuraamisen sijaan. Markuskin tietää sen, Markus vs some“. 

 

Millainen on sinun mielestäsi erinomainen esitys, jonka aikana somettaminen ei vain tule kysymykseen? 

Näkemyksiänne odottaen, 

Tiina & Iiro / Digijengi 

3 Replies to “Tappaako digitaalinen materiaali esityksen?”

  1. Mielestäni mukaansatempaavan esityksen avain on puhujan karisma ja aiheen koskettavuus, ajankohtaisuus tai innovatiivinen lähestymistapa muuten “tylsään” aiheeseen.

    Esimerkiksi Ted Talkseissa monet puhujat käyttävät hyvin vähän digitaalisia keinoja, mutta saavat vangittua yleisön mielenkiinnon alusta saakka. Huumori, vuorovaikutteisuus ja havainnollistaminen esimerkiksi tarinoiden avulla ovat näennäisesti hyvin simppeleitä keinoja, mutta vaativat rohkeutta ja persoonaa onnistuakseen. Intohimoista aiheelleen omistautunutta puhujaa on inspiroivaa kuunnella.

    Digitaalisen materiaalin käyttö voi auttaa aiheen havainnollistamisessa, kunhan siitä ei tule esityksen pääpointti. Suoraan dioista lukeminen vie heti mielenkiinnon. Hyvin harjoiteltu, itsevarma ja selkeä esitys persoonallisella twistillä ja ripauksella huumoria saisi minut lämpeämään.

  2. Mielenkiintoinen aihe ja kysymys!

    Luulen, että tässä on myös paljon kyse esityksen perimmäisestä tarkoituksesta. Totta kai lähtökohtaisesti on tarkoitus välittää tietoa, mutta on suuri ero, onko kyseessä asiantuntijan intohimoinen puhe omasta erityisosaamisalueestaan (esim. Sannin kommentissa mainittu Ted Talks) vai nopealla aikataululla tehty yksittäinen, tiedonantotyyppinen katsaus, jolla ei ole suurempaa merkitystä esiintyjän (tai yleisön) elämään. Toki näiden väliin mahtuu runsaasti erilaisia esitystilanteita.

    Arkisten esitysten toteuttaminen mielenkiintoisesti vaatii ajallista panostusta. Diojen pohjalta puhuminen on usein ajankäytöllisesti houkuttelevan tehokas vaihtoehto, mutta vaatii sitten puolestaan kuuntelijoilta kiinnostusta vastaanottaa tietoa esittämistavasta huolimatta. Tästä lähtökohdasta itse seuraan esityksiä, mutta onhan taitavaa esiintyjää kieltämättä viihdyttävämpää kuunnella kuin paperista/dioistalukijaa.

  3. Heippa!
    Tää on aikas mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi! Kieltämättä itsekin syyllistyn siihen, että tylsän esityksen aikana tulee liian helposti kaivettua kännykkä kouraan ja uppouduttua somen ihmeelliseen maailmaan.
    Tiedän, että pitäisi kuitenkin oppia antamaan mahdollisuus esiintyjälle ja aiheelle.
    Jos jokainen näpräisi puhelintaan, kun toinen yrittää esittää omaa aihettaan se kyllä väkisin syö tunnelmaa nii yleisöltä kuin esiintyjältäkin.
    Mutta sitten siihen matskuun. Esimerkiksi luennolla digitaalinen materiaali on melko tärkeä osa esitystä. Jokainen oppii omalla tyylillään ja monille diojen seuraaminen sekä puheen kuunteleminen on ehdotonta oppimisen kannalta. Itse täytyy kyllä myöntää, että kello kahdeksan luennolla diojen seuraaminen on ainakin omasta mielestäni aika raskasta. Varsinkin, jos ne ovat aivan täynnä tekstiä 😀
    Mielestäni kuitenkin lyhyet ja ytimekkäät diat ovat hyvä tuki ja turva niin esiintyjälle kuin yleisölle.
    Silloin esitystä on ehkä mukavampi ja helpompi seurata esiintyjästä tai aiheesta huolimatta. Aihe ei koskaan voi olla kaikille mielenkiintoinen tai innostava. Tässä täytyy esiintyjän olla tärkeässä roolissa, että homma saadaan mielenkiintoisemmaksi. Ylempää kommentoijaa komppaan siinä, että onhan se totta ja itsestään selvää, että mitä viihdyttävämpi, hauskempi ja mielenkiintoisempi aihe sekä esitys on sitä paremmin se saa ihmiset heräämään, innostumaan ja pitämään somet toivottavasti kiinni!

    Janette/Motivaatiosafka

Leave a Reply to Janette Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *