Koululainen Erin Norris kirjoitti mielipiteenään (HS 13.9.2017), että digioppiminen aiheuttaa jo päänsärkyä. Hänen mukaansa digitalisoitumisen fyysiset vaikutukset näkyvät ja tuntuvat oppilaissa paitsi päänsärkynä, myös huonona ryhtinä. Useiden tuntien näytön tuijotus päivittäin väsyttää.
Älylaitteet ovat useimmilla nuorilla käytössä aamusta iltaan. Pientä ruutua tuijotetaan ja viestejä vaihdetaan eri alustoilla niin, että joku kuulemma näkee unensakin viestivaihdon muodossa emojein koristettuna!
Vielä muutama vuosi sitten koulu oli rauhan satama, mitä tulee älylaitteiden käyttöön. Tokihan joskus käytiin erillisessä ”koneluokassa”, mutta kännykät kerättiin tuntien ajaksi pois. Tunnilla istuttiin pöydissä ja käytettiin paperia, kynää ja kirjaa. Älytaululle sentään katsottiin.
Tällä hetkellä jo ala-asteella digitaalisuus on huomattavasti enemmän läsnä. Koneluokkia ei välttämättä ole erikseen, vaan tabletit tuodaan tarvittaessa luokkaan. Joissakin kouluissa ne on saatu jopa omaksi. Itse hankitut kännykät saavat olla mukana ja niitä myös hyödynnetään opetuksessa. Koulun älylaitteita kun ei aina riitä kaikille. Läksynä voi olla kännykällä kuvaaminen ja kuvasta kirjoittaminen, suoraan luokan blogiin. Ja puhun nyt kolmasluokkalaisista.
Omia laitteita ei velvoiteta ostamaan, mutta oletus on, että joka kodista löytyy perussetti tietoteknisiä laitteita sekä aikuinen, joka osaa niiden käytössä neuvoa. Legendan mukaanhan lapset neuvovat vanhempiaan digiasioissa, mutta kun matikkapeli kaatuu kesken läksyjen teon juuri, kun pistekoppa on melkein kukkuroillaan, joutuvat useimmat ala-asteikäiset lapset toistaiseksi vielä kokeilemaan ihan perinteistä konstia: ”Äitii…!”
Vaikka uusimmat kasvatusohjeet ovat jo hylänneet ruutuajan käsitteen, neuvoton vanhempi saa myös päänsärkyä ja miettii pelilaitteiden täystuhoa, nähdessään lapsensa lopulta oikaisevan niskansa ja verestävin silmin lopettelevan läksyjenteon läppärillään, siirtyväkseen tyytyväisenä huokaisten nojatuoliin poikittain pelaamaan kännykkäpeliä.
Jokaisella ajalla on omat uusiin ilmiöihin liittyvät kauhuskenaarionsa, mutta kyllä liika on liikaa. Ihmistä ei ole luotu ympärivuorokautiseen ruudun tuijotteluun. Fyysiset haitat alkavat näkyä joskus vasta vuosien kuluttua, mutta digitaalisten laitteiden liikakäyttö aikaansaa myös levottomuutta, pahantuulisuutta ja jopa arjen hallinnan menetystä, mikäli unohtaa hoitaa arkihommansa pelin ääressä istuessaan.
Mielestäni on tervettä, jos koululaiset ja opiskelijat ovat huomanneet tämän itse. Ehkä trendi on kääntymässä fyysisen läsnäolon suosimiseen viestittelyn sijaan? Vai… kohdistuukohan lasten ja nuorten mielestä digin vähennystarve vain koulun vaatimaan osuuteen?;)
Anne / Digijengi
Loistava kirjoitus! Nämä ovat kyllä päivänpolttavia kysymyksiä ja näkökulmia aiheeseen tuntuu piisaavan. Kultaisen keskitien löytämiseksi tarvitaan kipeästi relevanttia tutkimustietoa ja konsteja saattaa tieto myös “rahvaan” keskuuteen!
Kiitos palautteesta 🙂 ja olen samaa mieltä, ääripäästä toiseen meneminen harvoin on hyvä ratkaisu, eli kultaisen keskitien kannalla.
Anne/Digijengi
Moikka!
Olen itse ollut peruskoulussa aikana, jolloin puhelimissa ei ollut nettiä eivätkä ne siis aiheuttaneet häiriöitä samaan tapaan. Olen seurannut tilanteen eskaloitumista vierestä, ja koulujen käytännöt eivät ole pysyneet mielestäni kehityksen perässä, hyvässä tai pahassa. Ehkä siksi artikkelista heräsi minulle muutamiakin asioita mieleen. Ensimmäisenä mietin tuota odotusta siitä, että jokaisesta perheestä tulisi löytyä perussetti digivekottimia. Suhteellisen köyhyyden käsitteellä tarjoitetaan yksilön tai ryhmän selkeää huono-osaisuutta verrattuna muun väestön keskimääräiseen elintasoon tai elintapaan. Esimerkiksi jääkaappi on aikanaan ollut luksustuote, mutta nykyään se lasketaan peruselintasoon kuuluvaksi tuotteeksi. Tuleekohan näin käymään myös digilaitteiden kanssa? Esimerkiksi älypuhelimen laskisin itse jo kuuluvan tällaiseksi peruselintasoon kuuluvaksi esineeksi, odotetaanhan kaikilta verkkopankkien ja emailin käyttöä.
Toiseksi mietin sitä kehitystä, että digilaitteet on nyt otettu osaksi opetusta ja koulukin odottaa ruutujen tuijottelua. Pitäisikö opetussuunnitelmissa lisätä samassa suhteessa esimerkiksi liikuntatunteja, vaatia aktiivisia välitunteja tai pyrkiä lisäämään oppitunneille esimerkiksi energizereita tai esimerkiksi työpaikoilla jo tuttuja seisomatyöskentelypaikkoja?
T. Jutta / Mamut rokkaa
Moikka!
Mielenkiintoista ja mielestäni hyvä asia, että jo yläkoululaiset ovat huomanneet digioppimisen ongelmat. Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla myös teidän mielipide digioppimiseen, tulisiko se aloittaa jo alakouluissa vai tulisiko oppimisen tapahtua mahdollisimman pitkään perinteisen kynän ja paperin avulla?
Anna / Mamut rokkaa
Kiitos kommenteista! Ajatukseni siitä että koulussa “oletetaan löytyvän perussetti digilaitteita” perustuu omiin havaintoihini lasteni kouluista: ketään ei edellytetä ostamaan, mutta lause jatkuu, että “.. mutta kun kaikilla nyt taitaa olla, niin.. “. Varmasti on koulukohtaisia eroja tässä, myös siinä miten vanhemmat tähän suhtautuvat. Itse en ole huomannut suurempaa vastarintaa asiassa.
Ryhmän omia mielipiteitä digioppimiseen toivottiin myös: täysin henkilökohtaisena mielipiteenäni on, että digi ja muut uudistukset ovat hyvästä, jos ne pystytään ottamaan tarkoituksenmukaisella tavalla mukaan oppimiseen. Päälleliimattuna, pelkästään välineen vuoksi tekemällä, niistä ei ole apua tai ne ovat jopa haitaksi. Perinteisiä menetelmiä ei kuitenkaan missään olosuhteissa tulisi unohtaa kokonaan: esimerkiksi käden ja silmän yhteistyöllä (kirjoittaminen) on kuitenkin todettuja positiivisia vaikutuksia oppimiseen.
Todella mielenkiintoinen aihe! Teknologian käyttö lisääntyy jatkuvasti, joten ehkä kannattaisi miettiä miten sitä voisi käyttää niin, että se ei heikentäisi hyvinvointia. Kynää ja paperia käyttäminen vaatii yleensä pöytää, jonka ääressä pitää yleensä istua. Seisomatyöskentelypaikkojakin on paljon nykyään, ja hyvä niin. Tablettien ja älypuhelimien käyttö mahdollistaa myös erilaisia työskentelyasentoja, esimerkiksi niiden kanssa voi makoilla. Oli sitten käytössä kynä+paperi tai digilaite, tärkeintä olisi joka tapauksessa lisätä taukoja, joilla olisi mahdollisuus liikkua.
Terve.
Digitalisaatiolla on tosiaan huonot ja hyvät puolensa. Itse kannatan “vanhan liiton” välineiden, eli vihkojen ja kirjojen käyttämistä opetuksessa. Mielestäni molempia vaihtoehtoja, eli tabletteja, tietokoneita ja puhelimia tulisi käyttää yhdessä tavanomaisilla välineillä siksi, että opiskelumetodit säilyisivät monipuolisina. Omasta mielestäni kirjaan on helpompi keskittyä kuin sähköiseen ruutuun.
Hyvä kirjoitus erittäin ajankohtaisesta aiheesta. Itse myös pidän enemmän “perinteisestä” oppimisesta, jossa kynä ja paperi ovat hallitsevat oppimisvälineet. Täytynee kuitenkin muistaa, että nykymaailmassa emme pärjää ilman digitaitoja, joten on hyvä, että koulussa opetellaan tulevaisuuden taitoja jo varhain.