Luonnonvärjäyksen monimuotoisuus

Artikkelin ja tutkijatapaamisen pohjalta asiantuntijatiimimme jäi pohtimaan luonnonvärjäykseen liittyviä keskeisiä asioita. Huomiomme kiinnittyi mm. siihen, että kiinnostus luonnonväriaineiden muita kuin väriominaisuuksia kohtaan on lisääntynyt ympäristötietoisuuden myötä.

Luonnonväreillä on lääkinnällisiä, esim. antibakteerisia ja uv-säteiltä suojaavia ominaisuuksia. Kun väriaine on väriliemenä, jossa on tekstiili värjäytymässä, on siellä mukana antibakteerisia ominaisuuksia, esim. flavonoideja, jotka siirtyvät tekstiiliin.
UV-suoja syntyy, kun tekstiilissä oleva väriaine ”sitoo” UV-säteen, eikä päästä sitä iholle. Näin ollen tekstiilin käsittelystä voidaan poistaa yksi vaihe, kun nämä ominaisuudet saadaan värjäyksen yhteydessä.

Vaikka luonnonväreissä on todettu olevan paljon hyvää, on niiden matka värjäyksen valtavirtaan vielä pitkä. Ongelmana ovat mm. asenteiden ja rahan ohella tuotannolliset haasteet. Luonnonväreillä värjätyt vaatteet koetaan helposti ”ekohippien vauhkoiluna”. Tehtaiden tuotannon kääntäminen ympäristömyötäisempään suuntaan, vaatisi suuria investointeja ja motivaatiota, niin laitteiden kuin markkinoinnin saralla. Luonnonvärejä on hankala tuottaa tasalaatuisesti ja suuria määriä. Viljelyyn ei ole välttämättä tarpeeksi tilaa ja se vaatii tietynlaiset olosuhteet ja mm. kastelusta johtuva energiankulutus on suurta. Luonnonväriaineita saadaan lisäksi sienistä, levistä ja bakteereista joiden tuottaminen on huomattavasti nopeampaa ja helpompaa, eivätkä vaadi ympäristöltään samanalaisia resursseja kuin kasvien tuottaminen. Tutkija Riikka Räisänen uskoo niiden potentiaaliin tulevaisuuden väriaineden lähteinä.

Pohdimme ryhmässä millä tavalla ihmisten tietoisuutta ja mielenkiintoa saataisiin lisättyä luonnonvärjäystä kohtaan. Tietoisuutta voitaisiin mahdollisesti lisätä kampanjalla, jossa olisi mukana jokin suuri muotitalo. Tämä tuottaisi luonnonväreillä värjätyn pienen malliston, jotta ihmiset näkisivät että luonnonväreillä värjätyt vaatteet voivat olla moderneja ja kauniita.

Tutkimusryhmä,

Minttu, Helmi, Minna-Mari, Marja, Jenni, Jenna, Pauliina, Niina, Roosa ja Katri

9 Replies to “Luonnonvärjäyksen monimuotoisuus”

  1. Ehkei siihen tarvita isoa muotitaloa, vaan pienempi toimija todella hyvällä idealla, joka saa ensin edelläkävijät (hipsterit) innostumaan. Esimerkkinä ruokapuolelta nyhtökaura. Kiinnostus luonnonväreihinkin voisi olla osa tätä “ekologista liikehdintää”, joka on nostanut niin luonnonkosmetiikan kuin luomu-, lähi- ja kasvisruokienkin suosiota. Ehkä tekstiilien luonnonvärit on seuraava nyhtis?

    1. Luononnväreistä seuraava nyhtis! Miten hieno idea =) Tätä pitäisi kyllä ehdottomasti lähteä kampanjoimaan tässä ekobuumissa jollain tavalla. Nyt olisi varmasti tosi hyvä sauma vaikuttaa ihmisiin ja herättää heidän mielenkiintoa luonnonvärejä ja ympäristöasioita kohtaan muillakin, kuin vain ruuan saralla.
      Niina/Luonnonvärit

  2. Mielenkiintoista kuulla uusista ekologisista vaihtoehdoista vaateteollisuuteen! Uskon, että vaatteiden luonnonvärjäys ei ole kovin tuttu aihe monelle, joten tietoisuuden levittäminen olisikin hyvin tärkeää tämän asian eteenpäin viemisessä. Tähän tarvittaisiinkin esimerkiksi toimiva some-kampanja. Uskon, että monet nuoret olisivat tukemassa kampanjaa, sillä ekologisuus on tärkeä aihe.

    – Nea/Mamut rokkaa

    1. Some-kampanja voisi olla juuri hyvä markkinointikeino nimenomaan nuorten kiinnostuksen herättämisessä. Se on arkipäivää ja moni seuraa somen synnyttämiä trendejä.
      Niina/ Luonnonvärit

  3. Valtavirran innostaminen vaatisi varmastikin juuri tuon, että saataisiin joku iso muotitalo mukaan. Uskon, että monella mielikuva luonnonvärjätyistä tuotteista on nimenomaan ns. “hippituotteet”. Ehkä luonnonvärjäystä ei kannattaisi ylikorostaa tuotteiden markkinoinnissa, vaan niiden pitäisi olla muutenkin houkuttelevia.

    Kiinnostava aihe!

    1. Samaa mieltä ollaan tutkimustiimimme kanssa! Valtavirran kiinnostus pitäisi jollakin tavalla herättää luonnonvärejä kohtaan.
      Niina/Luonnonvärit

  4. Yrityksiä ja yhtiöitä ajaa raha ja he tarjoavat sitä mitä ostetaan, eli meillä on kuluttajina mahdollisuus äänestää ostopäätöksillämme mitä haluamme. Luonnonvärit ovat monesti hailakampia, kuin muilla väreillä värjätyt tuotteet, ja mielestäni ihmiset täytyisi saada innostumman myös nästä väreistä. Nuorten tietoisuus näistäkin asioista lisääntyy kokoajan ja toivotaan että erilaiset tempaukset ym. saisivat ihmiset ymmärtämään luonnonvärien hienouden.

    1. Juuri näin! Ihmiset pitäisi saada kiinnostumaan luonnonväreillä värjätyistä vaatteista ja ottamaan ne vaihtoehdoksi vaatteita ostettaessa siinä missä mikä tahansa muukin vaate. Luonnonvärjäyksestä pitäisi tehdä normaalia ja muodikasta.

  5. Moikka! Teidän tutkimusta aktiivisesti seuranneena jäin pohtimaan ihmisten tietoisuutta luonnonväreistä. Itse ainakin aiemmin en ollut tajunnut edes ajatella, mitä vaihtoehtoja on ja miten minun vaatteeni on värjätty, eikä siitä tosin vaatteissakaan mainita. Olisiko tässä kehittämisen paikka? Miten kuluttaja voi kiinnittää asiaan huomiota, jollei asiasta mainita tuotteissakaan? Tai jos ei edes tiedä vaihtoehdoistaan?
    Entä pitäisikö asiasta muutenkin tiedottaa enemmän?

    Mirka/Seikkailijat

Leave a Reply to Mirka / Seikkailijat Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *