Päättökokeet peruskouluun?

Tutkijatapaamisessamme ehdimme käydä läpi monia asioita. Pohdimme mm. arvosanojen vertailukelpoisuuden tärkeyttä ja yksi keskustelun myötä esille noussut asia oli valtakunnallisen peruskoulun päättökokeen käyttöönotto. Edistäisikö se lukioon tai ammattikouluun pyrkivien tasavertaisia sisäänpääsymahdollisuuksia? Vai olisiko päättökoe liian stressaava ysiluokkalaisille?

Opettajat antavat arvosanoja keskenään erilaisilla perusteilla. Tämä näkyi myös lukemassamme tutkimuksessa, jossa lukion kurssiarvosanoja vertailtiin ylioppilastutkinnon arvosanoihin. Koulujen välillä oli eroja siinä, miten hyvin ne vastasivat toisiaan. Peruskoulun opetussuunnitelmassa annetut arviointikriteerit ovat hyvin tulkinnanvaraisia ja väljiä. Jääkö arvioinnissa yksittäiselle opettajalle liikaa valtaa? Olisiko peruskoulun yhteinen päättökoe ratkaisu ongelmaan? Arvosanat antavat oppilaalle palautetta hänen osaamisestaan. Ei kai oppilaalle saa antaa virheellistä kuvaa hänen osaamistasostaan?

Arvosanoilla on väliä, kun hakee opiskelupaikkaa seuraavalta koulutusasteelta. Mielestämme on oppilaan oikeusturvan kannalta ongelmallista, jos arvosanoja ei voi luotettavasti vertailla keskenään. Kilpailu opiskelupaikoista voi olla kovaa, varsinkin suurilla paikkakunnilla, jolloin pienetkin erot arvosanoissa voivat olla ratkaisevia. Mitä jos tämä pieni ero johtuu mielivaltaisesta arvioinnista?

Päättökokeen avulla koulut saisivat palautetta opetuksensa tasosta ja pystyisivät kehittämään opetustaan. Pohdimme, johtaisiko tämä kilpailuun koulujen välillä. Kilpailusta voi seurata hyvääkin, esimerkiksi motivaatiotason nousua.

Riskinä on kuitenkin, että opettajat alkaisivat opettamaan päättökoetta varten. Toisaalta se ei välttämättä ole ongelma, jos päättökoe on laadukas ja mittaa osaamisesta olennaisia asioita. Hetkeen sidottu päättökoe on altis häiriötekijöille: entä, jos oppilas on kipeä? Tai jännittää niin paljon, ettei hän suoriudu kokeesta omalla tasollaan? Onko ysiluokkalainen liian nuori kokemaan tulevaisuuttaan määrittävän yksittäisen kokeen aiheuttaman stressin?

Asiassa on monta puolta ja aihe herätti ainakin meissä paljon pohdintaa. Millaisia ajatuksia sinussa heräsi?

Terveisin,

Lukiotiimi, the other half

 

10 Replies to “Päättökokeet peruskouluun?”

  1. Peruskoulun päättökoe on mielenkiintoinen ajatus. Itselleni koulu oli aina hyvin helppoa, joten päättökoe olisi sopinut minulle hyvin. Yleisemmällä tasolla en olekaan aivan varma asiasta, paljon riippuisi kokeen toteutuksesta. Miten esimerkiksi uusimismahdollisuus olisi järjestetty, vai olisiko tulevaisuus pitkäksi aikaa kiinni tästä yhdestä päivästä?

    Oman mausteensa kysymykseen tuo viime vuonna voimaan tullut opetussuunnitelma, joka mahdollistaa numeroarvioinnin aloittamisen jopa vasta kahdeksannelta luokalta. Nyt kun sanallisen arvioinnin käytännöt ovat vielä vieraita sekä opettajille että oppilaille (vanhemmista puhumattakaan), saattaa kahdeksannen luokan todistuksessa osalle tulla negatiivisia yllätyksiä, joiden paikkaamiseen ysiluokka on melko lyhyt aika. Sen päälle paineet päättökokeesta voisivat tietää melkoista luku-urakkaa viimeiseksi vuodeksi.
    Anne / Digijengi

  2. Kiitos kommentista, Anne! Ja hyvä että huomasit tuon ongelman, jonka kertaluonteinen koe tuo tullessaan. Tuota uusimismahdollisuutta ja sen toteuttamiseen liittyviä haasteita mekin mietimme löytämättä helppoa ratkaisua. Mutta on selvää, ettei nuorilla voisi olla vain yhtä mahdollisuutta tehdä päättökoe.

    Sen sijaan tuo uuden OPS:n mukanaan tuoma mahdollisuus aloittaa numeroarviointi vasta kahdeksannella luokalla voisi jopa puoltaa tätä peruskoulun päättökoetta.

    Ainakin tähän asti peruskoulun päätötodistuksen numerot ovat määräytyneet kahdeksannen ja yhdeksännen luokan numeroiden keskiarvosta. Jos kahdeksannella luokalla tulisi arvosanoissa näitä mainitsemiasi ikäviä yllätyksiä, ne eivät tässä päättökoemallissa enää heikentäisi jatkomahdollisuuksia. Silloin olisi nimenomaan enemmän aikaa ryhdistäytyä, koska varsinaiset jatko-opintoihin vaikuttavat numerot/pisteet annettaisiin vasta vuoden kuluttua.

    Totta, että stressiä olisi luvassa ämpärikaupalla. Tästä mekin olimme huolissamme. Meidän mielestämme se olisi ehkä silti pienempi paha kuin jatkaa nykyistä, osin epäoikeudenmukaista tapaa asettaa oppilaat peruskoulun jälkeen viivalle. Toiset opettajat kun antavat numeroita helpommin kuin toiset.

    Juttelimme pitkään myös siitä, millaisia kysymyksiä päättökokeessa tulisi olla ja kuka kokeet arvioisi, jotta tavoiteltu tasavertaisuus toteutuisi mahdollisiman hyvin.

  3. Tämä oli mielenkiintoinen ajatus, toivon kuitenkin että Suomeen ei tulisi peruskoulun päättökokeita. Pohditteko tarkemmin, että olisiko kokeeseen tarkoitus tähdätä/opiskella vasta yläkoulussa vai tähtäisikö siihen koko peruskoulun opetus?

    1. Hei Anniina, jonkin verran sivusimme tätäkin aihetta ryhmäkeskustelussamme, ei niinkään tutkijatapaamisessa. Meidän mielestämme nimenomaan opetuksen ei tulisi tähdätä tähän kokeeseen, vaikka käytännössä se olisi varmasti lähes mahdotonta. Mutta koe tulisi laatia niin, että se mittaisi olennaisia asioita ja niiden soveltamista eri oppiaineista, ei nippelitietojen muistikykyä. Mutta emme tosiaan ehtineet tämän pohdinnassa kovinkaan pitkälle vielä.

  4. Mielenkiintoinen aihe pohdinnassa!
    Kuten todettu, peruskouluista saadut arvosanat eivät ole keskenään vertailukelpoisia, eikä reitti toisen asteen opintoihin ole tasa-arvoinen. Toisaalta lukion päättötodistuksen arvosanatkaan eivät ole keskenään vertailukelpoisia, “paremmista” lukioista on vaikeampi saada hyviä kurssiarvosanoja kuin “huonommista” lukioista. Valtakunnallisilla peruskoulun päättökokeilla voitaisiin puuttua tehokkaasti näihin ongelmiin.

    Toisaalta minua mietityttää koulushoppailun mahdollisuus. Mikäli koulujen tulokset olisivat julkisia, syntyy lähes väistämättä kilpailutilanne paremmin rankatuista kouluista, kun etenkin suuremmissa kaupungeissa valinnanmahdollisuuksia on paljon ja koulujen tasoissa eroja. Tälläisessä tilanteessa oppilaan sosioekonominen tausta todennäköisesti korostuu; kenen vanhemmat ymmärtävät, haluavat ja pystyvät valita lapselleen paremman koulun, jotta lasta prepataan alusta asti päättökokeisiin, jotka vaikuttavat toisen asteen opintoihin sijoittumiseen. Uuden pääsykoeuudistuksen myötä ylioppilaskirjoitusten tulosten merkitys kasvaa valtavasti, joten lukiollakin on merkitystä aiempaa enemmän.

    Jonkinlainen avosanojen tasapäistäminen tulisi mielestäni tarpeeseen. Haasteena on vain sen toteutus siten, ettei pääsykokeet itsessään aseta opiskelijoita epäarvoiseen asemaan taustan, asuinalueen, varallisuuden ym. perusteella.

  5. Tunteita herättävä aihe kyllä tämä. Vaikea olla selkeästi puolesta tai vastaan, koska ensimmäiseksi itselläni tuli mieleen juurikin nuo mahdolliset positiiviset vaikutukset. Päättökokeella olisi helppo selvittää miten opetuksen tavoitteet on saavutettu mutta toisaalta tuo koulun muuttuminen testeihin valmistavaksi olisi varmasti väistämätöntä. Miten otettaisiin huomioon kaikki erilaiset oppijat? Meidän koulujärjestelmämme perustuu vahvasti mm.tasa-arvoon ja kehittävään arviointiin eli arviointi tieto on ensisijaisesti tarkoitettu kehittämiseen ja parantamiseen. Miten päättökoe sopisi näihin perusteisiin? Jään miettimään…

  6. Terhi ja Susan, pohdintanne kuulostavat hyvin samankaltaisilta kuin meidänkin. Kiehtova aihe, eikö totta? Kysymyksiä tuntuu heräävän huomattavasti enemmän kuin vastauksia tai selkeitä mielipiteitä. Mainitsemanne koulushoppailu ja erilaisten oppijoiden huomioiminen ovat erinomaisia pointteja!

  7. Minua ainakin kauhistuttaa koulushoppailu. Tiedostan, että varsinkin isoissa kaupungeissa on ns. hyviä ja huonoja kouluja. Voiko koulujärjestelmäämme enää sanoa tasa-arvoiseksi?
    Itse olen käynyt peruskoulun pienellä paikkakunnalla, jossa ei ollut vaihtoehtoja, vaan tasan yksi yläkoulu. Tiedostan, ettei opetuksemme ollut siellä kovinkaan tasokasta. Opiskelin kuitenkin itse ahkerasti ja pääsin isomman kaupungin lukioon. En kannata peruskoulun päättökokeita, vaikka asiassa olisi hyviäkin puolia.

    Miliza/pedagogit

  8. Mielenkiintoinen ja hyvin ristiriitainen aihe teillä! Tosiaan tottahan se on etteivät peruskoulun arvosanat ole todellakaan vertailukelpoisia keskenään ja valtakunnallinen päättökoe voisi tuoda ratkaisun asiaan. Toisaalta tämä taas voisi johtaa teidän mainitsemaanne päättökoetta varten opettamiseen tai jopa liioitellusti valmennuskursseihin. Mutta olisiko sekään hyvä, että oppilailla ei olisi mahdollisuutta valmistautua päättökokeisiin vaan se tulisi “yllättäen” heille vastaan? Myös kokeen mahdollinen yksipäiväisyys herättää ajatuksia. Olisivatko peruskoululaiset valmiita stressaaviin päättökokeisiin? Entä jos ei pysty osallistumaan kokeeseen? Koulushoppailuun toivon olevan ratkaisuna joidenkin kuntien noudattama malli siitä, että lapset sijoitetaan lähikouluun, jollei ole esittää painavaa syytä mennä eri kouluun. Itse muistan ollessani yläasteella yhdeksännellä luokalla joistakin aineista olleen “pakollisia” valtakunnallisia kokeita ja joistain valinnaisia, mitkä määritettiin ymmärtääkseni koulukohtaisesti. Yhdessä stressattiin kokeita vaikkeivät ne olleetkaan niin merkittäviä. Ehkä se olisi kuitenkin hyvä, että peruskoulustakin löytyisivät jonkinlaiset päättökokeet raameina opetukselle. Niiden merkityksen voisi yhdessä määrittää, mutta voisivathan ne tuoda myös opettajalle uusia ajatuksia omista toimintatavoistaan.

    Mirka/Seikkailijat

  9. Minustakin tämä aihe on erittäin paljon ajatuksia herättävä. Minulla heräsi myös sellainen ajatus, jota olen miettinyt myös ylioppilaskokeiden kohdalla. Sensoritkin ovat vain ihmisiä ja jotkut tykkäävät jostain tyylistä ja toiset taas toisenlaisesta. Esimerkiksi äidinkielen ylioppilaskokeen sensorit, joilla on oma makunsa. Se on vain tuurista kiinni pääseekö oma essee tai teksitaito juuri oikealle ihmiselle arvioitavaksi eli tarkoitan sitä, että pääseekö koe sensorille, joka tykkää juuri siitä sinun kirjoitustyylistä. Joten, ketkä ovat kokeita arvioimassa jos koe sisältää essee tyyppisiä tehtäviä? Oman koulun opettajat saattaisivat antaa hyvälle opiskelijalle huonostakin suorituksesta hyvät pisteet, kun taas ulkopuolinen arvostelija ei tietäisi opiskelijoista mitään, jolloin pisteytyksessä säilyisi tasavertaisuus.

    Peruskoulun päättökoe on samanlainen tilanne kuin ylioppilaskokeet, joissa on käytännössä vain yksi mahdollisuus suorittaa koe. Toiset ihmiset stressaavat älyttömän paljon kokeista, joissa täytyisi onnistua täydellisesti juuri tiettynä päivänä ja tiettynä aikana. Osa menee aivan lukkoon tällaisissa tilanteissa ja oma suoritus menee tällaisen takia alakanttiin, jolloin myös mahdolliset jatko-opiskelu mahdollisuudet kaatuvat. Vai olisiko peruskoulun päättökokeessa mahdollisuus uusintaan? Olisiko uusinta mahdollisuus vain puolen vuoden välein, jolloin toisaalta olisi enemmän aikaa kerrata asioita?

    Lähteekö tämäkin (peruskoulun päättökoe) siihen suuntaan, että opiskellaan kaikki asiat mahdollisimman hyvin ulkoa, muttei kuitenkaan sisäistetä yli puoliakaan? Minun mielestä oppimisessa on tarkoitus sisäistää asiat ja osata ne, kuin oppia asiat hetkellisesti ulkoa ja unohtaa ne yhtä nopeasti kuin ne on opiskelutkin.

    Mona / Luova yhteisö

Leave a Reply to Sari/Lukiotiimi Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *