Previously on pedagogit

YO!

Lähdimme tarkastelemaan ensimmäisessä oppimistehtävässä lööppiämme “Pelkkä koulutus ei riitä tekemään yliopisto-opettajasta pedagogia”. Tutkimuskysymyksemme: Onko yliopistossa opettavan pedagogisella koulutustaustalla merkitystä opiskelijoiden oppimistuloksiin ja kokemukseen omasta oppimisestaan? Voidaanko opettajalla havaita muita onnistunutta opetusta tukevia taustatekijöitä kuin pedagoginen koulutus?

Ajattelimme toteuttaa tutkimuksemme lähettämällä ensin kyselylomakkeen vapaaehtoisille yliopisto-opettajille, joilla on erilaiset pedagogiset taustat. Seuraavaksi kyselisimme opiskelijoilta heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan opetuksesta ja omasta oppimisestaan kyseisten opettajien kursseilla. Kurssien päätyttyä keräisimme vielä opiskelijoiden kurssiarvosanat, jotka yhdistäisimme opiskelijanumeroiden avulla kyselyn tuloksiin.

Toisessa oppimistehtävässä saimme vihdoinkin käsiimme nimikkotutkijamme Anne Nevgin sekä Erika Löfströmin tutkimusartikkelin The development of academics’ teacher identity: Enhancing reflection and task perception through a university teacher development programme.

Yllätyimme, kuinka erilainen oli nimikkotutkijamme lähestyminen tutkimukseen, kuin meillä. Merkittävimmät erot olivat tutkimusmenetelmässä, otoskoossa ja kohdejoukossa. Tutkimuksessa käytettiin narratiivista tutkimusmenetelmää, eli tutkimuksen kohteena olivat opettajien omat kokemukset opetuksestaan ja sen kehittymisestä yliopistopedagogisten opintojen aikana. Tutkimusmenetelmän myötä otoskoko oli pieni; vain yksitoista opettajaa, kun meidän tutkimussuunnitelmassamme olisimme tutkineet suurempaa joukkoa opettajia ja lisäksi myös heidän opiskelijoitaan.

Tapasimme nimikkotutkijamme Anne Nevgin perjantaina 22.9. Sattumalta huomasimme, että Helsingin Sanomiin oli samana aamuna kirjoitettu aiheeseen liittyvä artikkeli. Tapaaminen sujui hymyssä suin ja saimme jopa makesia. Koska artikkelimme on englannin kielinen, oli aiheen käsittely ajoittain vaikeaa. Joidenkin termien kääntäminen on tutkijallekin haastavaa, koska suomen kieli ei välttämättä mahdollista sitä. Äänitimme keskustelun tutkijan luvalla, jotta voimme tarvittaessa palata haastatteluun.

Anne Nevgillä on pitkä historia yliopistopedagogiikan parissa. Hän havaitsi opettajia ohjatessaan, että yliopiston pedagogiset opinnot eivät tukeneet kaikkien opettajuuden kehitystä, ja halusi lähteä selvittämään mahdollisia syitä. Tutkimuksen edetessä materiaalista nousi esille reflektion vaikutus kehitykseen. Tärkein löydös oli neljä erilaista opettajan identiteettityyppiä, joiden erot olivat reflektion käyttämisessä ja suhtautumisessa opetukseen.

Tutkimuksessa esitetyssä jatkotutkimusideassa on monia yhtäläisyyksiä ryhmämme ensimmäisen oppimistehtävän tutkimussunnitelman kanssa. Vaikka alku tuntui kovin hapuilevalta, löysimme kuitenkin jotain hyvin olennaista.

Helsingin Sanomien juttu aiheeseemme liittyen.

 

To be continued…  PEDAGOGIT

4 Replies to “Previously on pedagogit”

  1. Tuo Hesarin artikkeli on mielestäni hyvä. Monesti huomaa opettajien mielenkiinnonkohteen olevan (ymmärrettävästi) lähinnä tutkimisessa, mikä näkyy oman kokemukseni mukaan siinä, kiinnostaako opettajaa oikeasti opiskelijoiden oppiminen. Uskon kyllä ryhmäkoon myös varmasti vaikuttavan opetuksen laatuun, koska pienessä ryhmässä vuorovaikutuksen toteutuminen on helpompaa.

    Aloin pohtia tätä asiaa enemmän käytyäni suurimman osan tutkintooni kuuluvista kielikursseista, kun huomasin näillä kursseilla olleeni todella innostunut siitä huolimatta, että joutui koettelemaan aika paljon omia rajojaan (paljon esiintymistä yms.). Olen oppinut näillä kursseilla todella paljon myös muita asioita kielten lisäksi. Tajusin, että ero muiden aineiden ja kielten opettajien välillä on yleensä se, että kielten opettajilla on pedagoginen pätevyys. Tutkijat eivät aina ymmärrä, mikä opiskelijalle voi tietyn asian oppimisessa olla vaikeaa, ja joskus kysymyksiin voikin jopa saada vastaukseksi suunnilleen: “en osaa paremmin selittää, se nyt vain menee näin”. Toisaalta välillä vedotaan siihen, että toiselle opiskelijalle neuvojen antaminen olisi toiselta pois, mikä kuulemma taas erään kielen opettajani mielestä kuulostaa järjettömältä ajatukselta. Oppiminen taitaa kuitenkin olla se kaikista tärkein asia, ja jotkut tarvitsevat siihen enemmän apua.

    Se on fakta, että yliopistossa opiskeleminen on itsenäistä, mutta mielestäni opetusta silti tarvitaan, eikä se tai sen puute saa lannistaa opiskelijaa. Olen kyllä onnekseni saanut olla monien sellaisten tutkijoiden opetettavana, jotka ovat aidosti kiinnostuneita opiskelijoista sekä opettamisesta ja kurssin lopuksi kiittelevät itselleenkin opettavaisesta kokemuksesta. Ehkä kehitys todella on menossa oikeaan suuntaan, niin kuin artikkelissa mainitaan.

  2. Ensimmäisten yliopistoviikkojeni (nyt menossa jo kuudes viikko, kohta ollaan konkareita!) suurin järkytyksen aiheuttaja oli juuri tämä aihe. Opetuksen laadussa tai ehkä enemmänkin siinä, onko tutkija kiinnostunut oikeasti opettamaan, huomaa jo näin opintojen alkuvaiheessa suuria eroja. Tavallaan ymmärrän hyvin tämän. Sydämeltään tutkija on eri asia kuin sydämeltään opettaja. Miksi tutkijan työhön tulee välttämättä sisältyä opettamista? Voisiko tutkija halutessaan korvata vaaditun opetustyön jollain muulla yliopistolle kannattavalla toiminnalla? Silloin ne tutkijat jotka kokevat opetuksen pakolliseksi pahaksi, saisivat vapautuksen ja me opiskelijat saisimme oppia heiltä ketkä haluavat meitä opettaa.

  3. Nyt kun itsellä on ensimmäinen jakso Yliopisto opintoja takana, niin teidän tutkimus herätti enemmän kiinnostusta. Olen huomannut suuria eroja jo nyt opetuksen tasossa. Eräs opettaja vastaa meidän käsityön opettajaksi opiskelevien kysymyksiin tuhahtaen ¨no mitä itse ajattelet¨ tai ¨osaatko käyttää omia aivoja¨. Tämä tuntuu minusta julkiselta nöyryyttämiseltä ja alentavalta. Tämä on johtanut omalla kohdalla siihen, etten uskalla enää ollenkaan esittää kysymyksiä hänelle. Kuvittelin, ettei yliopistossa enää 2000-luvulla tämmöistä opetusta olisi! Tuntuu, että opiskelijoiden kysymykset ovat hänelle rasite. Itse ajattelen, että kysymykset ovat osoitus kiinnostuksesta kyseistä asiaa kohtaan tai joskus sillä saatetaan varmistaa esimerkiksi, että on ymmärretty tehtäväanto oikein. Oppilaiden kysymykset ei saisi olla asia joka pitää hiljentää! Ja me tosiaan olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita ensimmäisellä jaksolla, joten ei voine olettaa, että olisimme kyseisten asioiden asiantuntijoita jo. Ja eikö esimerkki ole myös yksi tapa opettaa? Oletan, että Helsingin yliopiston tarkoitus on tuottaa meistä opettajaopiskelijoista hyviä opettajia.

    Mielestäni Yliopiston tulisi reagoida oikeasti, jos opiskelijoilta tulee paljonkin palautetta tämän tasoisesta opettamisesta mitä kuvailin. Meillä opiskelijoilla pitäisi olla oikeus laadukkaaseen opettamiseen kaikilla kursseilla. Ehkä kaikkien tutkijoiden ei tarvitsisi täyttää opetusvelvollisuuttaan henkilökohtaisesti. Voisiko joku muu henkilö välittää tutkijan osaamisen tapauksissa joissa tutkija ei todellakaan kykene sivistyneeseen opettamiseen? Välittäjän tulisi olla pedagogiset taidot omaava henkilö ja semmoinen joka oikeasti haluaa opettaa.

    Onneksi olen kokenut myös hyvin toisenlaista ja kiinnostavaa ja kannustavaa opetusta. Ja en anna yhden huonon kokemuksen pilata omaa intoani ja asennettani opiskelua kohtaan.

    Mari, Luova yhteisö

  4. Kiitos kaikille kommenteista! Anita olen hyvin samaa mieltä kanssasi. Tuo idea tutkijan vaaditun opetustyön korvaamisen jollain muulla yliopistolle kannattavalla toiminnalla on kyllä hyvä idea. On se aivan eri olla luennoilla, jossa opettaja nauttii opetustyöstään kuin semmoisilla luennoilla missä luennoitsijan tunnistaa tutkijaksi eikä hän nauti opettamisesta.
    Terv. Elina/Pedagogit

Leave a Reply to Kia/Menestyksen hinta Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *