Kouluruokailu, ohjattua vai nuorten mahdollisuus virkistymiseen?

Uuden opetussuunnitelman mukaisesti kouluruokailu on ohjattu tapahtuma. Opettajan tai koulun muun henkilökunnan tulee ohjata nuoria ruokailuhetken aikana toimimaan yleisten periaatteiden mukaisesti. Näitä ovat muun muassa hyvät käytöstavat, ravitsemussuosituksien tiedostaminen ja vastuullinen kuluttajuus. Nuorien taustat ovat hyvin erilaisia, eikä kaikki välttämättä saa yhdenmukaista ravitsemuskasvatusta kotona. Vaikka ruokailu koetaan enemmänkin vapaa-aikana, on se kuitenkin kasvatustavoitteellinen tapahtuma. Yksi keskeinen käsite meidän mielestä on ruokataju. Se on omakohtaista ymmärrystä ruokavalinnoista. On tärkeää, että nuori tiedostaa ruokavalintojaan ja osaa hahmottaa ruokajärjestelmää kokonaisuutena. Ruokataju sisältyy yleisesti myös mukaan hyvinvointioppimiseen, joka on jokaisella elinikäinen prosessi. Opettajan rooli ruokailussa on näyttää malli ruokailutottumuksille omilla arvoilla ja asenteillaan.
Moni nuori kokee kouluruokailun omaksi ajakseen, ajattelematta kasvatustavoitteita. Nuoret ovat tietoisia esimerkiksi lautasmalleista, mutta eivät koe tätä ruokailua opetukseksi. Varsinkin yläasteella opettajat syövät omissa pöydissään, eikä istu nuorten seassa. Tämä luo illuusion vapaasta ajasta. Monelle tämä ruokailuhetki on kiva hengähdys opintojen välissä.
Mielenkiintoista on, loppuuko kouluruokailun tavoitteellisuus alakoulusta poistuttaessa?
Omista alakoulukokemuksista muistelimme, että ruokailussa opettajat vahtivat tarkasti kouluruokailuntavoitteiden toteutumista. Esimerkiksi opettajat pitivät huolta, että lautaset syötiin tyhjiksi tai päähineet otettiin pois ruokalaan saavuttaessa. Yläkouluun mentäessä koimme, että opettajat luottivat jo meidän osaavan ruokailunperustaidot, eikä ruokailu ollut enää niin kasvatuksellinen ja vahdittu tilanne. Enemmän opettajamme kiinnittivät huomiota siihen, että kukaan ei poistuisi koulualueelta ruokailunaikana.

Pohdimme tutkiessa kouluruokailun tavoitteita opetussuunnitelmasta sitä, mitä jos opettajan omat arvot ja asenteet eivät kohtaa kouluruokailun tavoitteiden kanssa (esim. vegaani tai etninen syy). Joutuuko hän joustamaan omissa arvoissaan täyttääkseen tavoitteet?

Sofia & Saara/ motivaatiosafka

Lähteet: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131834/Syo%C2%A6%C3%AAda%C2%A6%C3%AAa%C2%A6%C3%AAn_ja_opitaan_yhdessa%C2%A6%C3%AA_korjattu_5.2017_WEB.pdf?sequence=1

6 Replies to “Kouluruokailu, ohjattua vai nuorten mahdollisuus virkistymiseen?”

  1. Samanlaisia muistoja kouluruokailusta täälläkin, en edes ajattelut yläkouluruokailun kuuluvan ohjatun kouluruokailun piiriin 🙂

    Mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen ajatus, tuo opettajan omien arvojen ja asenteiden mahdollinen vaikuttaminen kouluruokailuun. Nykypäivänä perinteinen lautasmalli ja muut yleisesti hyväksyttyinä pidetyt ruokasuositukset(viljat, maitotuotteet, eläinperäiset tuotteet) ovat saaneet runsaasti kritiikkiä ja rinnalle on noussut vaihtoehtoisia tapoja syödä terveellisesti. Vuosia takaperin suosituksia kyseenalaistettiin vähemmän ja esimerkiksi kasvissyönti oli harvinaisempaa. Ihmiset tuntuvat jakautuvan yhä vahvemmin eri leireihin siinä, mitä he pitävät suositeltavana ruokavaliona ja mitä eivät. Joten varmasti opettajienkin joukossa on suurenevissa määrin “erilaisia ajattelijoita”. Ohjattuun kouluruokailuun pätee mielestäni täysin sama haaste kuin perinteiseen luokkaopetukseenkin – saako opettaja noudattaa piilo-opetussuunnitelmaa, saako opettajan omat arvot tai asenteet näkyä työssä jota tehdään vahvasti persoonalla? Mielestäni ei. Tai ainakin mahdollisimman vähän. Opettajalla on paljon vaikutusta oppilaisiinsa, varsinkin alakoulussa. Tällaisen aseman mukana tulee suuri vastuu ja olisi väärin tuoda esiin omia valtavirrasta poikkeavia arvoja tai asenteita lapsille, jotka vielä etsivät itseään eivätkä osaa kyseenalaistaa asioita samalla tavalla kuin aikuinen. Eli vastaan kysymykseenne: kyllä joutuu joustamaan! Opettaja on koulutettu asiantuntija, joka on velvoitettu noudattamaan opetussuunnitelmaa vaikka se sotisi oman arvomaailman kanssa.
    Mielenkiintoisen pohdinnan olitte keksineet!

    1. Olen kyllä henkilökohtaisti samaa mieltä sun kanssa Anita! Se on musta ihan ok jos opettaja on esimerkiksi vegaani. Ei sen mun mielestä tartte sitä lihaa yms. syödä oppilaiden edessä, kuhan ei tuo niitä omia arvojaan ja mielipiteitään (ne saattaa olla tosi kärkkäitä) esille negatiivisesti. Opettaja voi siinä tapauksessa sanoa, että on mahdollista saada proteiinit ja tarvittavat ravintoaineet kasviperäisistä tuotteista, mutta se on ihan fine jos sinä oppilas syöt lihaa. Eli pointtina on se, että ei syyllistä toisia ihmisiä kenellä on eriarvot ja pitää katsoo vähän kohderyhmän mukaan mitä niille voi sanoa. Esim jos sanoo 1-luokkalaisille, että en syö lihaa, koska en halua tukea eläinten teurastusta. No sithän se ykkösluokkalainen saattaa säikähtää ja sen takia ei halua myöskään itse syödä lihaa. Joten tilannetajua mukaan Saara/Motivaatiosafka

  2. Teksti herätti pohtimaan, miten suuri ero ala- ja yläasteen ruokailuissa oikeasti onkaan! Ala-asteajoiltani muistan, että meillä kiinnitettiin ruokailussa huomiota aina veitsen käytöstä hävikkiruoan määrään. Kuten mainitsittekin, yläastelaisilta varmaan edellytetään jo tuollaisia perusjuttuja, vaikka ainahan sinne ruokalaan joku poika ilmestyi pipo päässä, jota joku opettajista joutui komentamaan..
    Olen samoilla linjoilla kanssanne siitä, että kunhan opettaja ei tuo mielipiteitään liiaksi esille, niin on tietysti sallittavaa olla vaikka vegaani. Sehän voi olla avartavaa esimerkiksi ala-asteikäisille, että on olemassa monia erilaisia ruokavalioita. Toisaalta vaikkapa 1 tai 2-luokkalaiset saattavat jopa ihailla omaa opettajaansa, niin voi olla että heitä jää suuresti mietityttämään esimerkiksi juuri vegaaninen ruokavalio, joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

  3. Koulutuksen ja kasvatuksen ero täytyy myös ottaa huomioon tulevaisuuden koulupolkua suunniteltaessa. Omasta mielestäni kouluruokailun sujuvuuden kannalta on keskeistä opetella suurten ihmisjoukkojen käyttäytymistä koskevia perusperiaatteita, esim. ei pidä turhan kovaa ääntä, jonotetaan siististi, ruokaa otetaan oikea määrä ja henkilökohtaisesta hygieniasta pidetään huolta.

    Itse ruokailun tapakulttuurin tulisi kuitenkin ilmetä jo kotikasvatuksessa. Tietenkin perheillä on erilaisia ruokailutottumuksia ja käytäntöjä jo kulttuurisesta näkökulmasta katsoen, mutta välillä tuntuu, että koulu pyrkii normittamaan ruokailun tietyntyyppiseksi hetkeksi. Se on hivenen absurdia, etenkin, kun kotiruokailu eroaa laitosruokailusta kuin yö ja päivä toisistaan. Itselleni tuli herätys, kun toimiessani sijaisena päiväkodissa, somalitaustaiset lapset eivät kyenneet istumaan aloillaan koko ruokailuhetken ajan. Vanhempien kanssa keskusteltaessa paljastui, ettei somalikulttuurissa välttämättä ole ruokapöytää vaan ihmiset istuvat tyynyillä lattioilla ja voivat vaihtaa paikkaa sen mukaan, kenen kanssa he keskustelevat. Lisäksi henkilökohtaisia ruokailuvälineitä ei välttämättä tarvita jokaista ruokaa syödessä. Paikanvaihto ja sormiruoka tulevat suomalaisessakin kulttuurissa vastaan esimerkiksi suurissa hääjuhlissa…

  4. Mielenkiintoinen aihe ja hyviä pointteja. En ole itse aikaisemmin kauheasti pohtinut kouluruokailua ja sen merkitystä, mutta täytyy myöntää, etten ole ajatellut kouluruokailussa syödessäni sitä erityisesti minkäänlaisena kasvatustavoitteellisena tapahtumana, vaikka nyt, kun sitä pohtii, tuntuu se luonnolliselta.
    Oma mielipiteeni esimerkiksi opettajan vegaanisuuteen on se, että jokaisella on oikeus syödä ja noudattaa sellaista ruokavaliota, kuin parhaakseen näkee, mutta opettajan tulee muistaa, että hän toimii lapsille ja nuorille esimerkkinä ja siitä johtuen omat näkökannat ja mielipiteet tulisi esittää ilman, että ne tuodaan esille negatiivissävytteisesti. Yhtä lailla kuin jokaisella on oikeus noudattaa vegaaniruokavaliota, jokaisella on oikeus syödä lihaa. Olen siis aika samoilla linjoilla edellisten kommentoijien kanssa ja toittekin hyviä ja tärkeitä pointteja esille!

  5. Hei Jesper!
    Kiinostavia ajatuksia. Olisi tosiaan hieno keksiä ratkaisu, missä kouluruokailuntavoitteisuus saataisiin toimimaan yhtenäisesti monissa kulttuureissa. Ja tosiaan itse pohdimme myös kotikasvatuksen merkitystä ja on valitettavaa ettei kaikilla ole siellä resursseja riittävään kasvatukseen.
    Toivottavasti juuri näillä mainitsemillasi ruokailun perusperiaatteilla saataisiin esimerkiksi juuri käytöstavat pysymään lapsilla tulevaisuudessakin.

    Sofia/Motivaatiosafka

Leave a Reply to Anita/Menestyksen hinta Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *