Juánittelijat tapasivat oman nimikkotutkijansa maanantaina 25. syyskuuta Siltavuorenpenger 10.:ssä huoneessa 316. Tutkijamme Hille oli tuonut mukanaan kongressitekstin toisen kirjoittajan, Jennin, joten saimme arvokkaita vastauksia kahdesta suusta, ja mehän olimme tyytyväisiä. Tutkijamateriaalimme on siis kongressiteksti, joka tullaan työstämään myöhemmin valmiiksi vertaisarvioiduksi artikkeliksi.
YK:n salajuoni paljastui sitä myöten hieman vaatimattomammaksi: Educating Home Economics Professionals for Sustainable Jobs: Views Through Cultural Sustainability eli kulttuurisen kestävyyden elementit ammatillisessa kotitalousopetuksessa.
Nimikkotutkijamme oli sitä mieltä, että “lööpin” taustalla oli sekä tieteen popularisointia että hiven faktaa. YK:n vuosituhattavoitteiden käytännön toteutus kulttuurisen kestävyyden tiimoilta jäi nimittäin hyvin vaisuksi. Esimerkiksi suomalaisessa koulujärjestelmässä kulttuurista kestävyyttä ei tuoda esiin, vaikka siitä on maininta opetussuunnitelmassa. Voi olla, ettei opettaja edes tiedosta olevansa kulttuurikasvattaja.
Kestävään kehitykseen sisältyy aina jähmeitä ja dynaamisia elementtejä. Lukemamme kongressiteksti oli saanut innoituksensa Katriina Soinin kattavasta kestävän kehityksen tutkimuksesta. Usein kestävä kehitys mielletään vain ympäristöpolitiikaksi eikä huomata, kuinka kulttuuriset ja yksilölliset erot näkyvät erilaisissa todellisuuksissa. Tutkijamme toivat asian esille erittelemällä ravintokasvatuksessa vallitsevia stereotypioita: usein jokin kulttuuri lokeroidaan vaikka vain tiettyjen ruoka-aineiden kautta eikä paneuduta ruuan ympärillä elävään ja vaikuttavaan kulttuuriin. Toisaalta lokerointi aiheuttaa sen, ettemme näe yhtäläisyyksiä eri kulttuurien välillä. Käsitystämme muutti pelkkä esimerkki vehnäleivästä: se löytyy lähes jokaisesta kulttuurista ja maistuu aina erilaiselta.
Kestävällä kulttuurikasvatuksella voidaan yhdistää ja laajentaa ihmisten käsityksiä. Kun tuntee oman kulttuurinsa, ymmärtää helpommin muita. Esimerkiksi ruokakulttuurin opettaminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä jokainenhan on kotitalouden asiantuntija omassa kodissaan. Jennin mielestä ongelmana onkin se, ettei opetuksessa voi arvioida ihan kaikkea. Tietyistä aineista ja ansioista voi saada numeron 8, mutta kaikkea ei voi arvioida niin suoraviivaisesti. Hillen mukaan kotitalousopetuksen pitäisi olla luovaa ja vastuullista.
Tapaaminen päättyi tutkijoidemme pohdintaan kenen totuus lööpin otsikko oli. Ruokakeskustelu polveilee vuosittain uusiin suuntiin ja monesti repivien lööppien ansiosta. Salajuonia tutkiessa täytyy varoa, ettei itse ole salajuonen kohteena.
Minua nauratti jo viime tapaamisella että kotitalousopetuksen kauttako se YK juonittelee:) Eipä siinä, tällä kurssilla on saanut kyllä kieltämättä nauttia hyvästä kattauksesta mielenkiintoisia tutkimusaiheita.
Olen samaa mieltä, ettei koulutuksessa kauheasti panosteta kulttuuriseen kestävyyteen. Tämä on mielestäni erittäin sääli, sillä esimerkiksi pääkaupunkiseudun kouluissa on oppilaita hyvin monista kulttuureista. Lapset eivät välttämättä opi, mikä kuuluu suomalaiseen kulttuuriin kun kaikki kulttuurit sekoittuvat keskenään. Tämä on tietysti iso rikkaus, mutta suomalainen kulttuuri ei silti saa kadota.
Miliza/pedagogit