Sveitsissä pöytätavat opitaan kotona

Kouluruokailu on Suomessa ja Ruotsissa poikkeavat huomattavasti verrattuna muiden maiden järjestelmiin; meillä sen järjestää kuntien omat yritykset tai koulu itse, ja kustannukset hoitaa julkishallinto verorahoin. Norjassa koululaiset tuovat eväät kotoa. Espanjassa ateriapalvelut ovat yksityisten yritysten järjestämiä ja koululaisten vanhemmat maksavat kustannukset. Ranskassa vanhemmat maksavat puolet ruuan hinnasta. Sveitsissä koululaiset menevät kotiin lounaalle. (Aamulehti, 11.7.2017)

Ainakin tässä kohtaa on selkeää, että Sveitsissä kouluruokailun kasvatustavoitteet eivät toteudu, koska konseptia ei ole. Espanjan ja Ranskan opetussuunnitelmaan en ole perehtynyt, joten on vaikea sanoa, olisiko ruokailuun yhdistetty kasvatuksellisia tavoitteita. Euroopan unionin tavoitteena kuitenkin on, että kouluruokailun tulee olla terveyttä ja ekologisuutta edistävää. Unioni esimerkiksi maksaa koulumaitotukea, joka on 2017 alkaen 23 senttiä per litralta luomumaitoa. Suomeen kohdistuvan tuen määrä on lähes 4 miljoonaa.

Yhteistä Espanjalle, Ranskalle, Ruotsille ja Suomelle on kuitenkin hävikin syntyvyys. Ruokaa heitetään pois erinäisistä syistä, kuten henkilön otettaessa liikaa ruokaa tai tämän heittäessä sen pois huonon laadun/maun takia. Ruokaa voidaan myös valmistaa liikaa.

Motivaatiosafkan tieteellisenä teemana on kouluruokailu ja siihen liittyvät ilmiöt, kuten kasvatustavoitteet ja niiden toteutuminen ruokailussa. Kuten aikaisemmassa keskustelussa kävi ilmi, opettajien ja oppilaiden kokemukset kouluruokailusta ovat ristiriidassa. Arvostaisiko oppilaat ruokailua enemmän, jos lounaalla olisi vielä nykyistä useampia vaihtoehtoja niin ruokalajeissa kuin juomissa, tai jos se olisi maksullinen?

”Jos kouluruoka olisi maksullista, niin kouluruuan arvostus paranisi. Ilmaista ruokaa jää syömättä, ja hävikki kasvaa,” toteaa Saarioisten entinen toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä Aamulehden artikkelissa. Mäkelä ottaa huomioon myös vähävaraiset perheet, joiden lapsilta maksu voitaisiin vapauttaa tai tulotasoon katsoen vähentää.

Näkökulma on mielenkiintoinen; kouluruuan maksuttomuus on rinnastettavissa alhaiseen arvostukseen.
Käyhän se järkeen, koska verorahoilla kustannettua ruokaa ei yksinkertaisesti voida toteuttaa parhaalla mahdollisella laadulla. Hyvä esimerkki on tästä esimerkiksi oma yläkoulumuisto ”kermaisesta” kinkkukastikkeesta, joka oli kuitenkin koostumukseltaan jauhoista vettä. Vaikka julkishallinto suosiikin kotimaisia raaka-aineita, kuten kasviksia, voidaan ruoissa käyttää puolivalmisteita ja lihatuotteita, joiden alkuperä ei välttämättä ole täysin kotimainen (alkuperämaa/alkutuotanto maa muu kuin Suomi.)

Pitäisikö kouluruoka muuttaa maksulliseksi? Olisiko sillä vaikutus oppilaiden ruokatottumuksiin ja hävikin minimoimiseen? Olisiko koululta oikeutettua sisällyttää maksulliseen kouluruokailuun ruokakasvatusta vai muuttaisiko maksullinen ruokailu tilaisuuden oppilaiden vapaa-ajaksi? Näistä kysymyksistä voisi jatkaa keskustelua.

Alpo, Motivaatiosafka

6 Replies to “Sveitsissä pöytätavat opitaan kotona”

  1. Mietin sellaista, että jos kouluruoka olisi maksullista ja vähävaraiset lapset vapautettaisi maksuista, niin edistäisikö tämä luokkayhteiskunnan syntyä? Toki jos sen saisi toteutettua siten, että ei kävisi ilmi miten lasten kouluruokamaksut on järjestetty.. Äkkiseltään tuntuu, että maksullinen kouluruoka voisi tosiaan pienentää hävikkiä. Tosi mielenkiintoinen teksti Alpo!

  2. Mielenkiintoinen teksti ajankohtaisesta ja kiinnostavasta aiheesta. Omasta mielestäni kouluruokaa ei tulisi muuttaa maksulliseksi. Maksullisen kouluruoan tarjoaminen kasvattaisi luokkaeroja ja opettaisi lapsia jo pienestä pitäen vetämään eroja vähävaraisista perheistä tulevien lasten ja hyvätuloisten perheiden lapsien välille. Hävikin vähentäminen on toki tärkeää, mutta mielestäni eriarvoisuuden lisääntyminen on kuitenkin suurempi ongelma. Näkisin hävikin vähentämisen keinona ennemmin panostuksena ruokailutapojen opettamiseen kuin kouluruoan muuttamiseen maksulliseksi.

  3. Selkeästi maksullisuus ei ole vaikuttanut ainakaan ruuan hävikkiin (Ranskassa ja Espanjassa), joten mielestäni ehkä Suomessakin täytyisi keksiä muita keinoja kuin maksun periminen.

    Oma kokemukseni ranskalaisesta kouluruokailusta:
    Lukiossa, jossa vietin vaihto-oppilasvuoteni, valvottiin opiskelijoiden ruokailua niin, että ruokalaan mennessä tunnistauduttiin opiskelijanumeron avulla. Jos ei käynyt syömässä, lähti vanhemmille heti tieto. Muistelen, että ainakin omassa kaveriporukassani ruoka kyllä myös maistui opiskelijoille todella hyvin ja he todella tiedostivat sen, että ruoka on maksullista.

    Silti jotenkin näen maksullisuuden hieman ongelmallisena. Vaikka vähävaraisemmat saisivatkin vapautuksen maksusta, ei kaikkia vanhempia varmasti voida velvoittaa maksamaan koulun järjestämästä ruokailusta, koska se olisi myös vanhempien itse järjesteltävissä. Tällöin luultavasti ne, joiden vanhemmat eivät halua ruokailua kustantaa, toisivat omat eväänsä kouluun. Tämä taas olisi ainakin juuri kasvatuksellisesta näkökulmasta hassua. Lisäksi oppilaat voisivat nähdä järjestelyssä eriarvoisuutta, mikä ei mielestäni ole suotavaa.

  4. Moi kaikille.

    Täytyy sanoa, että olen teidän kanssanne jokseenkin samaa mieltä.. Kuten Iinakin tuossa kommentoi, niin luulisi löytyvän muu ratkaisu kuin uniikin perinteen muuttaminen maksulliseksi. Sosiaalisesta näkökulmasta maksuvapautus saattaa eriarvoistaa oppilaita ja herättää polemiikkia, kuten toisten elintasosta kommentointia negatiiviseen sävyyn.

  5. Samoilla linjoilla maksullisuuden suhteen. Sitten jos ne, jotka eivät halua maksaa kouluruoasta, söisivät omia eväitään omissa nurkissaan tai lähtisivät kenties lähimpään Mäkkäriin lounaalle, häviäisivät kaikki mahdollisuudet saada ruokailusta minkään sortin kasvatustilannetta, kun ruokalassa kävisi vain osa oppilaista (pahimmassa tapauksessa vain vähävaraisten perheiden lapset!) Sen sijaan oppilaiden osallistuminen ruokailun suunnitteluun kuulostaa paremmalta ajatukselta.

  6. Olen samaa mieltä edellämainittujen kirjoittajien mielestä siitä, että kouluruokailun tulisi olla oppilaille maksutonta. Tähän liittyy yhteiskunnassamme paitsi koulupoliittinen myös sosiaalinen- ja kansanterveydellinen näkökohta: Maanantaisin ruuan menekki on monessa koulussa suurinta, vaikka tarjolla olisikin vähemmän suosittuja ruokalajeja.
    Tuleville opettajille haluaisin kuitenkin siirtää sen ajatuksen, minkä itse sain parisen kymmentä vuotta sitten esimieheltäni, koulun rehtorilta: Mikään ei ole koulussakaan ilmaista, ei edes maksutonta, vaan oppilaille maksutonta. Tämän ajatustavan omaksumisella arvostamme saamiamme yhteiskunnan palveluita, kouluruokailu yhtenä esimerkkinä, sekä annamme kunnian veronmaksajataholle.

Leave a Reply to Iina/Menestyksen hinta Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *