Tenttiviikon kunniaksi Seikkailijoiden mietteitä tulevasta tutkijatentistä

Odotamme innolla, ehkä hieman myös kauhulla tulevaa tutkijatenttiä. Sana tutkijanenttihän viittaa siihen että tutkijaa tentataan. Mutta kysymys kuuluukin olemmeko me tutkijan vai tenttaajan roolissa?! Entä jos me olemme tutkijan roolissa, kyselläänkö meiltä ryhmämme omasta tutkimusaiheesta, vai nimikkotutkijamme artikkelista.

Tentin arviointi mietityttää myös. Mitä meiltä odotetaan ja kuinka hyvät valmistautumisohjeet saamme.

Mikä rooli nimikkotutkijoilla mahtaa olla tutkijatentissä. Nimittäin oma tutkijamme, jonka kanssa olemme olleet yhteyksissä, ei pääse paikalle. Jos homma hoidetaan esim. Skypen kautta, sen toimiminen arveluttaa, koska tutkijamme todellakin on maapallon toisella puolella. Veikkaisinkin siis että tutkijamme korvaa joku toinen henkilö. Ehkäpä joku, joka on ollut tekemässä kyseistä tutkimusta nimikkotutkijamme kanssa. Jännä nähdä mitä vastassamme odottaa.

Odotamme kovasti näkevämme miten tutkijatentti on käytännössä järjestetty. Ovatko kaikki ryhmät kuuntelemassa muiden ryhmien osuuksia, vai saavatko ryhmät olla pienissä tiloissa yhtä aikaa pelkästään oman ryhmän ja tutkijansa kanssa. Toki olisi todella mielenkiintoista päästä seuraamaan myös joidenkin muiden ryhmien tenttiä. Jokaisella ryhmällä on kuitenkin erilainen aihe tutkimuksessaan ja täten aivan erilaiset kysymykset tutkijatenttiä varten.

 

Onnea ja menestystä kaikille tuleviin tentteihin!

toivottaa Seikkailijat

4 Replies to “Tenttiviikon kunniaksi Seikkailijoiden mietteitä tulevasta tutkijatentistä”

  1. Hei Seikkailijat! Kyllä täälläkin alkaa jo tuo tutkijatentti hiipimään ajatuksiin sellaisena huipentumana ja yhteenvetona koko kurssista. Itse olen ajatellut, että tarkoituksena olisi nimenomaan kyseenalaistaa tutkimukseen liittyviä asioita ja oppia vielä lisää nimikkotutkijalta. Muistaakseni ihan ensimmäisellä luennolla sanottiin, että tutkijatentissä kaikki ryhmät kokoontuvat yhteen. Olisi kyllä mielenkiintoista saada seurata toistemme tenttejä.
    No niin tai näin ensi viikolla varmasti saamme selkeät ohjeet tulevasta.
    Ja kiitos muistutuksesta, että nimikkotutkijalta pitää tietysti kysyä, että pääseehän hän paikalle tutkijatenttiin.

    Hyvää tenttiviikkoa kaikille!

  2. Moikka! Tutkijatentti jännittää ja mietityttää myös täällä! Olen ajatellut, että tutkijatentissä olisi ideana tentata tutkijaa entistä tiukemmilla kysymyksillä ja osoittaa näin ollen oma syvä perehtyminen tutkimukseen. Toisaalta tuo teidän ajatus, siitä että me olisimmekin tutkijan roolissa ja tentattavana olisi myös mahdollinen! Mitä jos tutkija tenttaakin meitä eikä toistepäin? Toivottavasti saamme tarkat ohjeet ja onneksi tenttiinkin on vielä melkein 3 viikkoa aikaa. Tsemppiä kaikille!
    Terkuin,
    Elina/pedagogit

  3. Olen myös ymmärtänyt, että meidän täytyisi tentata nimikkotutkijaamme, mutta erittäin mielenkiintoinen ajatus on myös tuo, jos meidän rooli siirtyisikin tutkijaksi ja meitä tentattaisiin. Viikot ovat menneet erittäin kovaa vauhtia eteenpäin, joten pian se tutkijatenttikin on edessä. Varmasti kaikilla ryhmillä alkaa tuo tutkijatentti hiipimään jo ajatuksiin. Tsemppiä kaikille ryhmille viimeisiin viikkoihin ennen tutkijatenttiä!

    Mona / Luova yhteisö

  4. Moikka ja kiitos kaikille kommenteista! Näköjään me seikkailijat emme ole yksin ajatustemme kanssa.. mutta kuten terhi ja elina sanoivatkin, on onneksi tenttiin on vielä aikaa ja saamme ohjeet varmasti pian 🙂 tsemppiä kaikille vielä loppurutistukseen!

    Mirka/Seikkailijat

Leave a Reply to Terhi/ Menestyksen hinta Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *