Värjäyksen apuaineet/Luonnonväritiimi kirjoittaa

Kasveilla värjätessä saadaan aikaan pehmeitä ja uniikkeja sävyjä. Koskaan ei voida tarkalleen tietää millainen värjäystuloksesta tulee. Värjäystulokseen vaikuttavat monet asiat kuten värjäyksessä käytettävien kasvien kasvupaikka, keräysajankohta sekä puretusaineet. Mitä puretusaineet ovat ja mitä erilaisia puretusaineita on olemassa?

Yleisesti purettaminen tarkoittaa värjättävän tekstiilin käsittelyä erilaisilla metallisuoloilla. Värjäysprosessissa puretteet eli puretusaineet kiinnittävät värin värjättävään materiaaliin kuten lankoihin ja vaatteisiin. Yleisin kasvivärien purete on aluna eli kaliumalumiinisulfaatti. Puretusaineiksi sopivat niin hapot kuin emäkset, kuten tuhkalipeä tai hapoista oksaalihappo. Eri puretusaineilla saadaan samasta värjäysmateriaalista erilaisia värejä ja värisävyjä. Jotkut puretteet myös kirkastavat sävyä tai antavat muita ominaisuuksia materiaalille.

Erilaisia puretusaineita:

Aluna eli kaliumsulfaatti ei muuta kasvista saatavaa väriä. Sitä käytetään 10-20% värjättävän kappaleen kuivapainosta.

Viinikivi eli kaliumbitartraatti vahvistaa puretusaineen tehoa, kirkastaa väriä (erityisesti punaista ja keltaista) ja auttaa väriä kiinnittymään tasaisesti. Sitä käytetään 5-20% värjättävän painosta.

Tinasuola eli stannokloridi kirkastaa punaisia, oransseja ja keltaisia värejä. Sitä käytetään 1-2% värjättävän painosta, jos puretetaan alunalla niin 2-3%. Kappale pitää pestä värjäyksen jälkeen sillä tina haurastuttaa ja kovettaa kappaletta.

Kuparivihtrilli eli kuparisulfaatti, muuttaa keltaisen sävyn vihertäväksi tai rusehtavaksi, vihertävän tummaksi tai oliiviin vivahtavaksi. Muuttaa punaisen ruskeaan taittavaksi tai ruskean tummaksi. Se myös lisää kappaleen valonkestoa

Rautavihtrilli eli ferrosulfaatti tummentaa ja muuttaa sävyjä, esimerkiksi muuttaa keltaisen harmaanvihreäksi tai harmaaksi, karmiininpunaisen sinipunaiseksi jne.

Ammoniakki saattaa kirkastaa värejä. Sitä käytetään myös liuottamaan värejä jotka eivät liukene veteen esim. Sienillä ja jäkälillä värjätessä.

Glaubersuola eli natriumkarbonaatti parantaa väriaineiden tarttumista tasaisesti kuituun. Se estää myös tummia värejä tulemasta laikukkaiksi rautapuretuksen yhteydessä.

Puretusaineisiin liittyy paljon kriittisyyttä, sillä osa niistä on todettu vaarallisiksi suurina pitoisuuksina. Esimerkiksi kaliumdiromaatti on todettu syöpää aiheuttavaksi ja kuparisulfaatti on ympäristölle vaarallinen, erityisesti vesieliöille. Vaarallisten aineiden tilalle on kuitenkin kehitelty luonnonpuretteita jotka ovat turvallisia.

 

Roosa/Luonnonväritiimi

 

4 Replies to “Värjäyksen apuaineet/Luonnonväritiimi kirjoittaa”

  1. Mielenkiintoista luettavaa! Muistui mieleeni kuinka eskarissa kerran värjäsimme kotoa mukaan ottamiamme valkoisia vaatekappaleita. Jäin pari kertaa kiinni imeskelemästä värjäämääni huivia kun se maistui suolalta 😀
    Ovatko puretteet yksi syy minkä takia uudet vaatteet suositellaan pestäviksi ennen niiden käyttöönottoa, ja ovatko tässä listatut puretusaineet turvallisia vai onko näistäkin osa haitallisia?

  2. Kyllä, puretteiden ja erilaisten viimeistysaineiden takia vaatteet suositellaan pestäväksi ennen käyttöönottoa. Puretteet saattavat aiheuttaa erilaisia iho-oireita koska niitä ei huuhdella pois vaatteista. Tässä listatut aineet ovat suurimmaksi osaksi turvallisia. Eniten puretteet ovat kuitenkin ympäristölle vaarallisia.

    -Roosa/Niina

  3. Moikka,

    Ikävää kuulla, että nämä puretteet ovat ympäristölle haitallisia. Ympäristömme kemikaalikuormaa kun kasvattaa niin moni muukin asia. Jäin miettimään, kuinkahan yleistä näiden haitallisten aineiden käyttö on. Onko esimerkiksi tavallisten vaateketjujen vaatteiden valmistamiseen käytetty aina puretteita tai muita viimeistysaineita?
    Tästä mieleeni tuli kokemus tet-jaksosta yläasteella. Olin viikon töissä eräässä ketjuliikkeen vaatekaupassa ja käsittelin paljon erilaisia vaatteita. Viikon aikana sain käsiini ihottuman kaltaisia oireita, kuten punoitusta, kutinaa ja kuivuutta. Oireet hävisivät pian tet-jakson loputtua. Mietin vain, että olisikohan oireet voineet johtua joistakin vaatteissa käytetyistä puretteista tai muista tekstiilien käsittelyaineista. Ainakin uusien vaatteiden peseminen ennen käyttöä on todellakin ihan suositeltavaa!

    Terkuin,

    Henna/Vallankumoukselliset

  4. Moikka!
    Kiitos kirjoituksesta, mielenkiintoista asiaa.
    Aloin miettimään, että ilmoitetaanko vaatteissa ikinä mitä puretteita niissä on käytetty? Täytyy nimittäin myöntää, että itse en ole ikinä pessyt uusia vaatteita ennen käyttöönottoa:/ Tämän myötä taidan kyllä alkaa pesemään. Olen ollut kolmessa erilaisessa vaateliikkeessä töissä, joista yhdessä kärsin aina voimakkaasta aivastelusta töissä ollessani, mutta kyse oli varmaan vain vaatepölystä tai pölystä yleensä:D
    Mietin myös, että onko teillä tietoa siitä, miten värit saadaan vaatteissa niin kirkkaiksi kuin neon värit? Ne ovat kyllä niin kirkkaita ja epäluonnollisia, että voisi kuvitella niissä olevan melko stydejä aineita runsain määrin..
    Tämmöistä mietiskelyä tähän tiistaihin:)

    Terkuin,
    Karoliina/Vallankumoukselliset

Leave a Reply to Karoliina A E Aalto Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *