Motivaatiota syksyyn

Heippa ja leppoisaa lokakuun loppua!

Tämä on sitä aikaa, kun kesälle täytyisi sanoa virallisesti hyvästit ja hyväksyä arjen kylmyys ja pimeys. Pimeä marraskuu ja koleat kelit ovat alkamaisillaan ja alkuinnostus opinnoista voi helposti alkaa lopahtaa loskasään ja räntäsateiden myötä. Aurinkolomat lämpöisessä etelässä houkuttelevat varaamaan lentoliput kauas pois velvollisuuksista palmujen alle. Tämän vuoksi ajattelimmekin kirjoittaa tällä kerralla jokaiselle innostusta sekä myöskin usein epätoivon tunteita herättävästä motivaatiosta.

Tavoiteorientaatioteoria-käsitettä kurssilla ja blogissa useasti toistettuamme ajattelimme hetkeksi keskittyä siihen olennaisesti liittyvään motivaatioon, sen piirteisiin ja laatuun. Monille juuri alkaneet uudet yliopisto-opinnot ovat varmasti erilaisuudellaan ja jännittävyydellään aiheuttaneet paljon iloisia, hämmentäviä, mutta toisaalta myös hyvin ristiriitaisiakin tunteita. Monilla ei ehkä ole vielä konkreettisia tavoitteita omien opintojensa päämääristä, monet ovat poikenneet polultaan ja päässeet tutustumaan itseensä ja toisaalta moni on hyvin perillä siitä, mitä on tekemässä yliopisto-opinnoissaan. Näissä tilanteissa opiskelijoilla voi olla hyvinkin erilaatuiset motivaatiot opiskelua kohtaan. Tavoitteiden puute ja hetkelliset epäitsevarmuuden tunteet häiritsevät opiskeluun kohdistuvaa flowta ja motivaatiota – ja uskoisimme, että moni muukin voi jollain tasolla samaistua tähän ajatukseen.

Motivaatio ei ole syntymälahjaksi saatu ominaisuus, vaan joukko taitoja, joita voi opetella ja jonka eteen täytyy tehdä töitä. Psykologisesti määriteltynä motivaation voi ymmärtää henkisenä tai fyysisenä syynä, joka auttaa ihmistä suuntaamaan toimintaa ja vireystasoa tiettyyn suuntaan. Lisäksi se merkitsee yksilön toiminnan tarvetta tai halua saada jotain aikaan. Näissä yhdistyy siis ihmisen kolme toimintoa: ajatus, tunne ja tahto. Yksinkertaisesti motivaation laadun voi jakaa kahteen, nimittäin sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäinen motivaatio johtaa tekemiseen, jonka tavoitteena ei odoteta ulkoista palkintoa (vrt. oppimisorientoitunut tavoiteorientaatio). Ulkoinen motivaatio taas syntyy erillisten ulkoisten kannustimien tai toisaalta myös pakotteiden myötä (vrt. saavutusorientoitunut t.o.). Ulkoinen motivaatio ei kuitenkaan ole ainoastaan paha asia, jota vältellä, vaan monessa yhteydessä varsin toimiva kannustin.

Motivaation laatu on siis tärkeä selvittää itseymmärryksen vuoksi. Sisäisestä motivaatiosta kumpuava toiminta on pitkäkestoisempaa ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen todennäköisempää. Sisäisestä motivaatiosta lähtöisin olevasta tekemisestä saadaan jo itsessään tyydytystä ja iloa. Motivaatio on myös tilanne- ja ympäristösidonnainen tekijä. Voidaankin olettaa, että erilaiset elämäntilanteet sekä ympäristön muutokset vaikuttavat motivaatioon – siksi uusi yliopistoympäristö ja vaatimukset voivat muuttaa merkittävästi oman motivaation laatua.

Päämäärät vaativat sitoutumista. Helposti sitoudumme asioihin verbaalisesti, mutta emme onnistu tuomaan tätä sitoutumista tekoihimme. Palaamme helposti laiskaan ja rentoutuneeseen tilaamme, joka helposti taas aiheuttaa turhautumista siitä, kun emme saavuta haluamaamme. Määritä itsellesi selkeä ja konkreettinen tavoite. Unelmaa tai tavoitetta kohti voi olla pitkä matka, mutta se on hyvä pitää kirkkaana mielessä. Tavoitetta kohti on helpompi mennä, kun itselleen asettaa välitavoitteita. Näistä suoriutuminen ruokkii onnistumisen tunnetta ja pitää motivaatiota yllä/kasvattaa sitä.

Oma jaksaminen ja henkinen sekä fyysinen hyvinvointi voi horjua motivaation horjuessa, joten mielestämme olisi kiva koota teille kaikille pieni ja virkistävä motivaatiojumppa. Eli vetreytä aivopoimusi ja ota itsellesi kynä ja paperia, ja vastaa alla oleviin kysymyksiin itsestäsi. Aloita vaikka pienestä tavoitteesta ja siirry siitä suurempiin unelmiin. 🙂

  1. Tutustu itseesi. Mitkä ovat arvojasi ja unelmiasi? (esim. eettisyys, luonto, terveys)
  2. Aseta tavoite. Mikä on tämänhetkinen pieni/suuri tavoitteesi? (esim. ruokavalion muutos -> kasvissyönnin aloitus)
  3. Aseta välitavoitteita. Jaottele matkasi tavoitetta kohti pienempiin osiin. Välitavoitteiden saavuttaminen lisää onnistumisen tunnetta.
  4. Tunnista tavoitteen haasteet ja vaatimukset. Mikä tulee olemaan siinä vaativaa ja mikä on oma panoksesi siihen? (esim. lihan poisjättämisen myötä tarvittavien ravintoarvojen saaminen)
  5. Luota itseesi; kirjoita itsellesi tsemppilause.
  6. Uskalla pyytää tukea. Listaa ihmisiä, joihin luotat.
  7. Tunnista tunteesi. Hyväksy epämiellyttävät tunteet. Mikä oma piirteesi on usein tavoitteeseen pyrkiessäsi estänyt toimintaasi ja miten voisit päästä siitä eroon?
  8. Hymyile ja ole luottavainen!!

Mielestämme olisi kiva kuulla kommenteissa, milloin sinä olet tuntenut itsesi erittäin motivoituneeksi ja mitä vinkkejä antaisit toiselle ihmiselle motivaation puutteeseen.

Ohessa lyhyt ja tiivistävä video motivaatiopsykologiasta, jos haluat perehtyä tarkemmin aiheeseen! https://www.youtube.com/watch?v=Qjp1aJK9qUo

– Menestyksen hinta

4 Replies to “Motivaatiota syksyyn”

  1. Mielenkiintoinen postaus! Nostitte esille tosi paljon tärkeää asiaa!

    Itse olen pohtinut sisäisen ja ulkoisen motivaation merkitystä tulevan työviihtyvyyden kannalta. Olen itse asiassa hieman huolissani siitä, että koulumaailmassa periodi- tai jaksomalli ajaa helposti palkkion tavoitteluun. Peruskoulusta lähtien tavoite on usein selviytyä tietystä jaksosta ja sen jälkeen seuraa helpotus tehdystä työstä. Usein palkkiona on esimerkiksi loma tai hyvä arvosana ja ajatus siitä, että tämän jakson jälkeen asian voi unohtaa. Opiskelen toista vuotta yliopistossa ja valitettavasti huomaan toimivani palkkio edellä edelleen. Tällä hetkellä esimerkiksi palkkiona häämöttää kuukauden joululoma. Mietinkin miten käy, kun pitkän koulu-uran jälkeen siirtyy täysin työelämään? Miten saisi sisäisen motivaation herämään työelämässä jos on toteuttanut opiskelutyötä palkkio edellä? Koen nimittäin, että työviihtyvyyden kannalta sisäinen motivaatio olisi erittäin olennainen asia. Toisaalta ulkoinen motivaatio ja palkkio ovat jossain määrin lohdullisia ja auttavat esimerkiksi nyt pimeyden keskellä pitämään jonkinlaista motivaatiota yllä. Kuitenkin pitkällä aikavälillä koen sisäisen motivaation löytämisen tärkeäksi.

    Motivaatiota kaikille vielä minunkin puolestani pimeneviin iltoihin!

    Ilona/Vallankumoukselliset

    1. Hei! Kiitos kommentistasi Ilona 🙂
      On totta, että koulujen jakso- tai periodimalli ajaa opiskelijan tavoittelemaan hyvää arvosanaa ja jakson päätyttyä on mukavaa jättää asia taakseen, mutta mielestäni tulisi silti ymmärtää ja sisäistää, että opiskelet itsesi ja oman oppimisesi sekä tulevaisuutesi takia. Oppimaasi on myös tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessasi, aidosti sisäistämällä opitut asiat hyödyttävät sinua eniten.

      Työelämäkysymykseen haluaisin vastata niin, että pyri työhön, joka aidosti kiinnostaa sinua ja jo itsessään motivoi. Tällöin ei tarvitse hakea ulkoista motivaatiota niin paljon ja työ jo itsessään on palkitsevaa! Mutta valitettavasti elämässä on myös tylsiä asioita, joita täytyy tehdä, ja niissä onkin hyvä olla ns. porkkanoita, jotka auttavat jaksamaan.

      Hyvää ja motivoivaa syksyn jatkoa! 🙂
      -Ronja/Menestyksen hinta

  2. Heippa!

    Ja kiitos kattavasta postauksesta, tähän aiheeseen on hyvä aina välillä pysähtyä. Nyt kun pimeä marraskuu on alkanut ja kaamosmasennus väijyy kulman takana, on tärkeää yrittää pysyä lujana. Itselleni pimeys ei ainakaan vielä ole vaikuttanut kovinkaan paljoa opiskelu motivaatioon (koputan puuta). Päinvastoin, tunnen motivaationi olevan tällä hetkellä ihan hyvällä tasolla, toisin kuin se oli alkusyksyllä. Aikataulujen päällekkäisyydet, kurssitarjonta, epäselvyydet ja muutokset painoivat motivaationi maanrakooon nyt toisen opiskeluvuoden alussa. Kokiko kukaan muu vastaavaa?
    Nyt kun on saatu edes joihinkin asioihin selvyyttä ja mukavia kursseja on käynnissä, niin tunnelma on ihan ok:) Draama kurssi oli oikea piristys tähän syksyyn ja tällä hetkellä käynnissä oleva perusharjoittelu on ollut myös oikein antoisa ja mielenkiintoinen. Ja kohtahan se joulukin jo kolkuttaa ovella:)
    Eiköhän tämä tästä! Tsemppiä kaikille!

    Terkuin,
    Karoliina/Vallankumoukselliset

    1. Mahtavaa kuulla Karoliina, että motivaatiosi on pysynyt hyvänä syksyn synkkyydestä huolimatta! Sehän onkin niin, että motivaatio lähteekin itsestä! Varmasti tuo draamakurssi myös auttaa ja arjen lisäksi onkin hyvä tehdä jotain erilaista ja piristävää 🙂
      Oikein hyvää syksyn jatkoa sullekin ja pidä motivaatiosi korkealla!

      -Ronja/Menestyksen hinta

Leave a Reply to Ronja J Ruuska Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *