Month: October 2017

Heippa!

Tässä olisi meidän aineistoomme pohjautuva pohdinta Hanna Posti-Ahokkaan tutkimuksesta ‘Get out!’.

Aineisto on hankittu Helsingin yliopistossa Hanna Posti-Ahokkaan pitämällä opettajaopiskelijoille suunnatulla monikulttuurisuuskurssilla opiskelijoiden kirjoittamien oppimispäiväkirjojen pohjalta. Oppimispäiväkirjat ovat tyyliltään kerronnallisia tekstejä.

 Luennoitsija/tutkija keräsi aineistot itse ja kohderyhmä koostui 22 opiskelijasta, jotka läpäisivät kurssin lukukaudella 2013-2014. Posti-Ahokkaan alkuperäinen ajatus ei ollut toteuttaa tutkimusta kurssilla, mutta huomasi oivallisen tilaisuuden tutkimuksen kohteelle. Tämän seurauksena hän pyysi oppilailta lupaa käyttää oppimispäiväkirjoja tutkimustarkoituksiin

Opiskelijoista 12 olivat suomalaisia Helsingin yliopiston kotitalouden kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoita ja 10 opiskelijaa olivat vaihto-oppilaita viidestä eri Euroopan maasta; Espanjasta, Saksasta, Kreikasta, Itävallasta ja Romaniasta. Vaihto-oppilaat olivat kaikki alemman korkeakoulututkinnon suorittajia.  

Tutkimusaineisto koostui opiskelijoiden oppimispäiväkirjoista. Heille ei annettu etukäteen tarkkoja ohjeita oppimispäiväkirjan pituudesta tai kulttuurisukelluksien luonteesta, minkä vuoksi päiväkirjat olivat hyvin monipuolisia.

Kulttuurisukelluksia koskeva aineisto oli poimittu suoraan oppimispäiväkirjoista ja järjestetty numerojärjestykseen. Aineistosta löytyi yhteensä 73 sukellusta, mutta tutkimuksen ollessa laadullinen, aineistoa ei tarvinnut olla suurempaa määrää.

Tutkijat keskustelivat ja analysoivat aineistoa yhteistyössä. Analyysissä keskityttiin opiskelijoiden kokemuksiin kulttuurien välisestä oppimisesta, joita stimuloitiin niiden luokkaympäristön ulkopuolella tapahtuvan oppimisen kautta. Keskustelujen pohjalta yhdistettiin ja hahmoteltiin analyysin avainteemat. Ensin luokiteltiin ja analysoitiin opiskelijoiden kuvauksia paikoista ja heidän erilaisia lähestymistapoja kulttuurienväliseen oppimiseen. Analyysin tarkentamiseksi kulttuurisukellukset jaettiin neljään eri kategoriaan joita olivat julkinen, koti, media ja koulu.

Aineistoon on suhtauduttava kriittisesti sen tulkinnanvaraisuuden takia. Täytyy ottaa myös huomioon aineiston mahdollinen suppeus ja yksinkertaisuus ohjeiden ollessa melko vapaamuotoisia. Toisaalta on otettava huomioon myös se, että aineisto on voinut olla vaikeatulkintaista (pitkä, rönsyilevä, lyhyt, yksinkertainen). Tutkimuksen ollessa englanninkielinen, suomenkielisten oppimispäiväkirjojen kääntäminen englanniksi saattoi tuottaa myös haasteita niiden luontevuuden säilymisen kannalta. Onko opiskelijoiden tunteet ja ajatukset saavutettu analyysissa? Olisiko ollut tarpeellista olla joku lomake tms oppimispäiväkirjan ohella?

Tutkimuksella haluttiin selvittää voivatko kulttuurilliset sukellukset tukea oppimista ja miten sukellukset voivat tukea kriittistä reflektointia?  Käytännössä tämä tarkoittaa uudenlaisen opetustyylin sisällyttämistä opiskeluun ja opettamiseen. Tästä kritiikkinä syntyy informaalin, luokan ulkopuolella tapahtuvan, opiskelun lisäämistä formaaliin ympäristöön. Ei riitä siis että käydään tekemässä harjoituksia/sukelluksia vaan se täytyy pystyä teoretisoimaan luennolla esimerkiksi keskustelujen pohjalta.

Jatkotutkimus aiheesta olisi hyödyllistä.

Terkuin Seikkailijat

Moikka,

Viime viikot ovat olleet työntäyteisiä, joten Seikkailijatkin ovat viettäneet pientä blogihiljaisuutta keskittyessään aineistoon syventymiseen ja viimeisimmän oppimistehtävän tekemiseen ja seuraamaan muiden ryhmien kuulumisia. Välillä ainakin itsestä tuntuu, että hukkuisi tähän työmäärään muidenkin kurssienkin tehtävien painaessa päälle, mutta onneksi on omat ryhmäläiset tukena näinä hetkinä. Ryhmämme on hioutunut koko ajan kurssin aikana enemmän yhteen ja keskustelu työskentely yhdessä on vaivatonta. Tuntuukin harmilliselta, että kurssia on enää niin vähän jäljellä. Vastahan olemme päässeet kunnolla tutkimukseemmekin sisälle! Mutta siellä se tutkijatenttikin pikkuhiljaa kolkuttelee ja kysymykset sitä kohtaan leijailevat ilmassa…

Jotten kuitenkaan nyt ihan täysin ajaudu aiheen ulkopuolelle, palaan viimeksi lähitapaamisessa esiteltyihin oppimistehtäviin. Olimme ryhmämme kanssa saapuneet Minervaan jo aikaisin aamusta viimeistelemään posteriamme ja hissipuhettamme ja niiden esittelyä. Kävimme yhdessä läpi sekä esityksemme että hissipuheemme rakennetta ja pääasioita, jotta kaikilla olisi mahdollisimman varma olo esitystä (ja mahdollisesti myös hissipuhetta) pidettäessä. Samalla muistelimme vielä ryhmiä, joissa esitimme posterimme. Hissipuheen pitäjää arvottaessa arpaonni suosi Birgittaa ja hän pitikin aivan mahtavan hissipuheen koko ryhmämme puolesta. Myös muilla ryhmillä oli todella hyvin valmisteltuja ja esitettyjä hissipuheita ja päätös mitä niistä menisi katsomaan ei todellakaan ollut helppo.

Itse esitystä pidettäessä huomasin saman “ongelman”, mitä näemmä muutkin ryhmät. Kun itse on syventynyt tutkimukseensa jo viikkoja ja esittelee sitä katsojille, jotka eivät ole vielä aiemmin kuulleet tutkimuksesta, pitää muistaa kunnon alustus itse tutkimuksesta ennen kuin hyppää kertomaan tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja näkökulmia. Helposti sitä unohtaa, kuinka pihalla itsekin alkuun oli tutkimuksestamme. Onneksi esityksen jälkeen jäi kuitenkin hyvin aikaa keskustella ja kysellä tutkimuksestamme, jos jotain jäi epäselväksi tai tuli mieleen lisäkysymyksiä esimerkiksi sen tulosten sovellettavuudesta. Koen kuitenkin esityksemme menneen hyvin ja tuoneen uutta näkökulmaa katsojillemmekin oppimisympäristöihin ja oppimiseen.

Tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin heittää pallon teille lukijoille; onko teillä jotain kysymyksiä tai ajatuksia tutkimukseemme liittyen? Entä löytyykö teiltä jotain omia mielipiteitä, joita haluaisitte tuoda esiin? Kommentoikaa postausta, niin vastailemme parhaamme mukaan tai teemme postauksen aiheesta!

Mirka / Seikkailijat

Moikka!

Me lähdettiin Motivaatiosafkan porukan kanssa pohtimaan vielä syvemmin Kristiina Janhosen kouluruokailututkimuksen aineistoa, sen keruutapoja ja osuvuutta. Tässä teille luettavaksi paketti tärkeimmistä asioista.

Kristiina Janhosen tutkimus “Adolescents’ school lunch practices as an educational resource” on  laadullinen tapaustutkimus, joka on osa neljän artikkelin väitöskirjaa. 

Aineisto on kerätty 71:ltä yhdeksäsluokkalaiselta oppilaalta esikaupunkinaapurustossa sijaitsevasta 500 oppilaan koulusta. Tutkimusaineisto kerättiin koulussa havainnoimalla vuosina 2012-2013 ja se kesti  lähes vuoden.  Janhonen vieraili yhteensä 52 kertaa koululla, joista 30 kertaa hän keskittyi havainnointiin (n.138h ajan). Alustava havainnointi tapahtui syyslukukaudella ja syvemmät tarkkailujaksot keväällä. Syvemmässä tarkkailujaksossa Janhonen tutustui viikon kerrallaan jokaiseen kolmeen 9-luokkaan. Tarkkailujaksojen jälkeen oppilailla teetettiin esseet otsikolla ” Minun kouluruokailukokemukseni”, josta saatiin oppilaiden tuottamaa kirjallista aineistoa tutkimukseen. Esseiden lisäksi järjestettiin sekä  litteroitavia pienryhmäkeskusteluita,  että vapaamuotoisia keskusteluita joista saatiin suullista materiaalia. Ryhmäkeskusteluissa käytettiin paljon visuaalisia virikkeitä, joihin oppilaat saivat itse reagoida subjektiivisesti ja muodostaa keskustelun.

Tutkimuksen aineisto muodostuu aiemmista aiheeseen liittyvistä tutkimuksista ja tietysti tutkimuksen aikana kerätystä materiaalista. Janhosen artikkeliväitöskirjassa aiemmat tutkimukset ovat samasta aiheesta hieman laajemmassa mittakaavassa (pohjoismaisten nuorten kouluruokailutottumuksia)  ja niiden määrällisesti kerätty aineisto toimi pohjana tälle laadulliselle tutkimukselle.

Tutkimus pyrki vastaamaan useampaan kysymykseen, joista ehkä tärkeimmiksi osoittautuivat ” Kuinka nuoret kokevat kouluruokailun?” ja “Kuinka se saadaan kasvatukselliseksi resurssiksi mielekkäästi?”. Tavoitteeksi nousi osallisuutta ja toimijuutta tukeva ruokakasvatus, ja sen saavuttamiseksi tuli aihetta tutkia juuri nuorten näkökulmasta.

Aineiston hankinnan instrumentit koostuivat pääosin neljästä menetelmästä: Teemahaastatteluista pienryhmissä, vapaamuotoisista keskusteluista, havainnoinnista ja dokumenttihavainnoinnista. Teemahaastattelun pohjana käytettiin nuorten itse piirtämiä (18kpl) kuvia kotitalouden tunneilta  ja keskustelut nauhoitettiin myöhempää analysointia varten.  Niissä käytiin myös läpi havainnoinnin aikana ihmetyttäneitä asioita. Vapaamuotoisia keskusteluita tutkimusaiheesta Janhonen kävi oppilaiden ja opettajien kanssa esimerkiksi välitunneilla ja ruokalassa. Odotuksia vastauksista ei ollut ja  näin pyrittiin luomaan myös luottamusta ja avointa ilmapiiriä tutkijan ja tutkittavien välille. Havainnointi sisälsi käyttäytymisen tarkkailua monelta kantilta: sosiaaliset suhteet, ruokalakäyttäytyminen, kaupassakäynti, yleiset asenteet ja vallitsevat normit. Aluksi Janhonen havainnoi ulkopuolisen asemassa ja vaihtoi myöhemmin osallistuvaan havainnointiin, josta hän kirjoitti kenttäpäiväkirjaa. Dokumenttihavainnointi sisälsi oppilaiden kirjoittamia äidinkielen esseitä kouluruokailusta. Nuoret saivat vapauden ilmaista itseään aiheeseen liittyen ilman rajoituksia ja opettajien tai tutkijan asettamia paineita.

Kuinka hyvin näin hankitulla aineistolla on päästy käsiksi tutkittavaan ilmiöön? Janhonen teki tutkimusta koulussa vuoden ajan, jolloin oppilaat tottuivat hänen läsnäoloonsa ja havainnointi oli luontevampaa .  Se on varmasti vaikuttanut myönteisesti siihen, etteivät nuoret kokeneet tarvetta miellyttää tai olla “vieraskoreita” keskusteluissa tai kirjoituksissaan. Janhonen ei asettanut itseään oppilaiden eikä opettajien kanssa samaan asemaan, vaan pysyi erillisenä henkilönä, jolloin keskusteluissa ei ollut arvioinnin painetta koulun puolelta. Oppilaat saivat vastata rauhassa ja anonyymisti kysymyksiin. Aiempien määrällisten tutkimusten tulosten lisäksi oli tärkeää, että tämä tutkimus suoritettiin kentällä, jolloin Janhonen todella pääsi sisään nuorten ajatusmaailmaan. Oli myös hyvä, että ryhmäkeskusteluiden lisäksi kerättiin yksilöllisesti tuotettua materiaalia (esseet)  jolloin mahdolliset sosiaaliset paineet eivät vaikuttaneet vastauksiin. Aineistonkeruumenetelmät olivat monipuolisia ja hyvin tutkittavaan ilmiöön sekä ihmisiin sopivia. Sovellettavuuden ja ratkaisujen löytymisen kannalta ilmiötä tulisi tutkia tämän lisäksi useammasta koulusta eri puolilta Suomea.

Siinä meidän pohdinnat aiheesta, mukavaa viikkoa kaikille 🙂

Sofia, Iiris, Mikaela, Alpo & Janette /Motivaatiosafka

Tällä viikolla saimme esittää innolla työstämämme posterin edes hieman laajemmalle kuulijakunnalle. Minua ainakin jännitti kovasti, saako meidän ideasta kiinni yhden PowerPoint -dian perusteella, kun itse olimme aiheesta keskustelleet ja sitä pyöritelleet mielessämme jo viikkokausia. Lisäjännitystä toi se, että olimme konkreettisen posterin luoneet vain osan ryhmän kanssa yhdessä, ja loput olivat lopulliseen tuotokseen perehtyneet vasta sen valmistuttua. Kuitenkin esittelytilaisuudessa kaikkien tuli osata esittää esiamme samalla tavalla.

Ryhmästämme löytyy paljon innokkaita esiintyjiä ja esittelijöitä, joten esittäjien saaminen ei ole ollut meille ikinä mikään ongelma. Hissipuheenkin jälkeen kaikki olivat samaa mieltä: Terhi veti tosi hyvin, mutta hitsi kun olisin itsekin saanut puhua!

Itse esittelyt menivät hyvin ja pelkomme asian ymmärrettävyydestä oli ollut turhaa. Saimme paljon palautetta siitä, että olimme tuoneet hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi esille ydinasian ja esimerkkimme korostivat tarkoituksenmukaisesti tätä kaikkea. Ehkä päivän paras kommentti tuli yleisöstä joltain, joka oli jo Hakkaraisen työhön perustunut aikaisemmin: ”Tää on ihan Hakkaraista, mutta niinkun selkokielellä.” Kiva, että meidät pohdinnat eivät olleet menneet siis hukkaan ja mielestäni se kertoo meidän kehittyneestä ymmärrystasosta tutkimusta kohtaan, että pystymme kertomaan ymmärrettävästi tutkimuksesta myös asiaan vihkiytymättömille.

Esitysten jälkeen heräsi jonkun verran mielenkiintoista keskustelua. Minulle mieleen jäävin keskustelunavaus oli yleisöstä tullut kysymys: onko meidän/Hakkaraisen mielestä tieto = älykkyys. Yhdessä pohdimme asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että ei. Tieto ei ole älykkyyttä, mutta on älykästä jakaa tietoa.

Terveisin,

Sini/Luova verkosto

Jos tähän mennessä olemme saavuttaneet toimivan, älykkyyttämme ja tietoa laajentavan tavan kulttuuristen artefaktien kuten, luku- ja kirjoitustaidon, painotaidon, tietokoneiden ja internetin avulla, mikä voisi olla seuraava suuri mullistus tai edistysaskel tiedon leviämisen ja jakamisen parantamiseksi? Vai onko tämä hetki tiedon jakamisen huipentuma ja lähdemmekin nousujohteiselta tieltä harhailemaan erilaisten valemedioiden ja pseudotieteiden hämääminä, koska monenmoista tietoa on saatavilla nopeasti muutamalla hipaisulla? Voiko käsillämme oleva tiedon määrä tehdä meistä yksilöinä niin “älykkäitä”, että alamme kyseenalaistamaan kaiken saatavilla olevan tiedon ja tiedonlähteet?

Onneksi ympärillämme on muita opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita hyvänä keskustelujen ja ajatuksien heijastuspintana. Keskusteluiden ja ajatusten vaihdon yhteydessä  sopivassa asenneilmapiirissä saamme irrotettua omista resursseistamme parhaan mahdollisen tehon. Ja kuten Hakkaraisen artikkelista (2009 s.17) voimme lukea, niin yksilöiden hitsautuminen älykkäiksi verkostoiksi ei välttämättä suju aina yhteisymmärryksessä vaan vaatii ponnisteluja. Ollessamme eri mieltä asioista vaikutamme toistemme kehitykseen ja prosessi tarjoaa tukea verkostoälykkyydelle.

Pohdintaa à la

Saila/ luova verkosto

Verkosto, älykkyys, verkostoälykkyys ja artefakti ovat nimikkotutkijamme Kai Hakkaraisen artikkelin,  Verkostoälykkyys: välittynyt näkökulma älykkyyden tutkimukseen (Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka ja Sami Paavola, 2009) käsitteistä varmasti ne keskeisimmät ja oleellisimmat. Iso paketti asiaa pienessä ajassa pieneen posteriin. Päädyttiin tehtävässä lähestymään mielestämme selkeintä asiaa, mikä ihmisen älyllisen toiminnan laajenemisen on mahdollistanut eli luku-ja kirjoitustaitoa ja siitä edelleen kehittyneitä tapoja ja artefakteja. Tämän esimerkin ympärille saimme posteriimme selkeästi avattua käsitteitä helposti ymmärrettävään muotoon.

Kuten artikkelissa kerrotaan, on luku-ja kirjoitustaidon kehityksen myötä ajatukset saatu tuotua paperille ja näin ollen jaettua myös muille sekä ”jatkettua” muistia ulkoiseen muistiin. Ajan saatossa ulkoinen muistikenttä on kehittynyt ja laajentunut. Tänä päivänä tietokoneet tarjoavat jo itsessään runsaan ulkoisen muistikentän ja liitettynä internetiin on muistikenttä rajaton. Artikkelissa verrataankin tietokoneen ”tyhmää päätettä” ihmiseen, molempien sisäisen muistin ollessa samalla lailla rajallinen. Ihmisjoukko voi yhtälailla toimia muistikentän laajentajana niin, että joku muistaa jonkun osion ja toinen toisen, yhdessä luoden laajan kokonaisuuden.

Monesti ajatuksia tuntuu olevan liiaksikin eikä niitä saa omassa päässä kasaan selkeäksi paketiksi. Myös tämä posterin laatiminen käynnisti ajatustulvan joka kuitenkin vasta ryhmän kesken ajatuksia jakamalla ja ulkoisten artefaktien (tietokone, kirjoittaminen jne.) liittyessä kuvioon oli mahdollista jäsentää yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Näin ollen tämän tehtävän toteutus on malliesimerkki ihmisen verkostoälykkyydestä, siitä miten ihmiset ja esineet muodostivat verkoston, missä älykäs toiminta, oppiminen ja ymmärrys lisääntyi ja mitä ilman tähän älyttömän älykkääseen posteriin ei olisi päästy.

😉

Anni/Luova-verkosto