Tutkijatentin jälkeiset fiilikset

Tuntui mahtavalta selvitä tutkijatentistä! Olimme onnellisessa asemassa, kun saimme seurata kahden muun ryhmän tenttiä ennen omaamme ja näin “virittäytyä tunnelmaan”. Suurempi jännitys hävisi muita ryhmiä kuunnellessa ja taukojen aikana kerkesimme vielä sopivasti keskustella ja hioa omaa suunnitelmaamme. 

Aikataulussa olleen pienen virheen vuoksi jouduimme hieman odottelemaan tutkijaamme, joka oli saanut väärän tiedon tentin ajankohdasta. Hetken odottelun jälkeen pääsimme lopulta aloittamaan ja itse tentti sujui aikataulun mukaan.  

Tutkimamme artikkelin erilaisuus korostui jälleen tentin jälkeisessä keskustelussa, sillä kuulijamme eivät kertomansa mukaan meinanneet pysyä perässä keskustelussa. Jälkiviisaina jäimme pohtimaan, olisiko meidän pitänyt pohjustaa jollain tapaa artikkelimme erilaista luonnetta. Artikkeli ei sisällä “perinteistä” tutkimusta, joten se vaatii hyvinkin erilaista lähestymistapaa. Olimmekin kuulijoitamme ajatellen laatineet tiivistelmän avaamaan artikkelimme erilaisuutta ja sen esiin nostamia eri näkökulmia. Toisaalta, ehkä hämmennyksen ilmeneminen kuulijoissa oli hyvä asia, sillä uskokaa tai älkää, hämmentyneitä olimme mekin lähestulkoon koko kurssin ajan. Vaikka artikkeli olikin aiheeltaan epätavallisempi, se synnytti onneksi kuulijoissa keskustelua ja pohdintaa. Keskustelu sujui mielestämme soljuvasti ja eteni ryhdikkäästi. Aiheesta olisi riittänyt asiaa vielä pidemmäksikin aikaa niin kuin varmasti monen muunkin ryhmän kohdalla.  

Jälkikäteen meillä kaikilla oli onnistunut fiilis ja keskustelimmekin paljon omista tuntemuksistamme ja kurssin aikana syntyneistä oivalluksista. Tutkijana oleminen ei ehkä tunnukaan enää niin kaukaiselta ajatukselta! Oli myös todella mielenkiintoista seurata kahden muun ryhmän tutkijatenttejä sekä huomata, kuinka todella oli kurssin aikana oppinut paljon erilaisista tutkimuksista sekä niiden tekemisestä. Tutkijatenttien seuraamista helpotti suuresti se, että jo aikaisemmin kurssin aikana oli päässyt kuulemaan muiden ryhmien esityksiä. Tutkijatenttitilaisuus oli siis mielestämme kaiken kaikkiaan onnistunut! 

T. Luonnonväri-tiimi

2 Replies to “Tutkijatentin jälkeiset fiilikset”

  1. Me saimme myös ensin seurata toisen ryhmän tentin ennen omaamme. Koimme myös, että se helpotti osaltaan jännitykseen tutkijatentistä ja oli myös jännittävää seurata toisen ryhmän tenttiä ! Jännä huomata miten samanlaisia tuntemuksia myös teidän ryhmällä heräsi tutkijatentin pituuden suhteen, siitä kuinka puoli tuntia tuntui lyhyeltä ja keskustelua olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Sillä, jos kurssin alussa olisi tutkijatentin pituudeksi mainittu puoli tuntia, olisi se tuntunut pitkältä ajalta. Mutta kurssilta saatujen tietojen kautta, puoli tuntia ei tuntunutkaan enää niin pitkältä ajalta tutkijatentille. Teillä oli selvästi myös oma jännitysmomenttinne, kun tutkijanne oli saanut väärän ajan.

    Susanna / Seikkailijat

  2. Moikka Luonnonväri-tiimi! Oikein etsimällä etsin juuri teidän postauksen tutkijatentistä, sillä itse jouduin juuri lähtemään ennen teidän vuoroanne päästä lauteille.
    Olisi ollut hieno päästä kuulemaan miten teillä meni, kun muistelinkin että teidän artikkelinne ei sisältänyt ns. tavanomaisimmasta tutkimusta. Kiva kuitenkin kuulla, että teillä meni hyvin!
    Motivaatiosafkan kanssa voimme yhtyä tuohon “onnelliseen asemaan”, ja saimme seurata ensimmäistä ryhmää ennen omaa vuoroamme. Se lievensi jännitystä ja siinä huomasi, ettei se tentti olekaan mikään piinapenkki!
    Vaikken itse kuullutkaan keskusteluanne, uskon, että jokainen ryhmä on itse paljon kuulijoita paremmin perillä tutkimuksesta, ja tämän takia keskustelua on luultavasti paljon helpompi seurata aiheeseen koko kurssin ajan paneutuneena, kuin vain muutaman kerran siitä kuulleena sivullisena. Tämä voi mielestäni vaikuttaa osaltaan keskutelun seuraamisen vaikeuteen, eikä kyse ole välttämättä pelkästään sen sekavuudesta. Minusta on kuitenkin hienoa, että jäitte vielä pohtimaan muiden antamia kommentteja.

    Inkeri / Motivaatiosafka

Leave a Reply to Susanna M Lukkari Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *