Lukiotiimin kokoavat terkut!

Ajattelimme koota ryhmämme päällimmäisiä fiiliksiä kurssista. Kurssi on edennyt yllättävän luontevasti ja työskentely on ollut tasaista. Aluksi koimme kurssin työmäärän jopa hiukan stressaavana. Myös kaukana häämöttävä tutkijatentti aiheutti epävarmuutta. Eri oppimistehtävien myötä tiedot karttuivat käsiteltävä asia kerrallaan, eikä tutkijatentti lopulta aiheuttanut viime hetken paniikkia. Valmennus kurssin aikana oli siis onnistunut!

Ryhmätyöskentelymme on ollut onnistunutta. Alusta lähtien ryhmämme toiminta on ollut yhtenäistä ja tasa-arvoista. Kaikki ovat saaneet äänensä kuuluviin ja lähestymistapamme on ollut hyvin keskusteleva. Jokainen on löytänyt oman paikkansa ryhmässä ja pystynyt olemaan oma itsensä. Näin pitkässä projektissa tämä on korostetun tärkeää.

Kurssin toteutus on mukavasti erilainen, mutta ohjeistus on välillä ollut melko epäselkeää. Informaation kulkua voisi parantaa. Mielestämme kurssilla käytetty lööppi-idea oli mainio ja auttoi ymmärtämään, kuinka asiayhteydestä irrotettuna mistä tahansa tutkimuksesta saa myyviä lööppejä.

Tämä kurssi oli hyvä johdatus tutkimuksen tekemiseen sekä sopivalla tavalla haastava näin opintojen alkuvaiheessa.

Miten te koitte kurssin kokonaisuudessaan?

Terkuin,

Alisa, Karoliina, Louna ja Saara / Lukiotiimi