ORWE – Kohti tutkivaa 2017

Osana tutkijatenttiin valmistautumista päätimme tutustua nimikkotutkijamme Janne Varjon muihin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Häneltä löytyykin varsin paljon mielenkiintoisia artikkeleita liittyen mm. peruskouluun, koulutukseen, kouluvalintoihin, koulutusasenteisiin jne. Kannattaa tutustua mikäli yhtään kiinnostaa, ihan googlettamalla löytyy!

Tutustuimme artikkeliin Maahanmuuttajataustaisten nuorten toisen asteen koulutusvalinnat. Aihe näyttäisi olevan hyvin lähellä Mamut rokkaa –ryhmän aihetta, lieneekö peräti sama artikkeli? Joka tapauksessa sekä Mira Kalalahti että Janne Varjo ovat tehneet tätä tutkimusta yhdessä muiden tutkijoiden kansa.

Kyseinen tutkimus on osa laajempaa toisen asteen siirtymiä tarkastelevaa tutkimusta ja toteutettu samalla kuin nimikkotutkimuksemme ”Ei oikein mikään oo mun juttu – Ei-tyypillinen koulutuksellinen siirtymä peruskoulusta eteenpäin.

Artikkelissa todetaan, että maahanmuuttajataustaiset nuoret saavat usein jo peruskoulussa muita huonompia arvosanoja ja jäävät muita useammin vaille toisen asteen koulutuspaikkaa, keskeyttävät koulutuksen keskimääräistä useammin ja jäävät yleisesti muita matalammalle koulutusasteelle. Tutkittavat aiheet kietoutuvat siis todella mielenkiintoisesti yhteen!

Tutkimuksesta löytyi monia meitä kiinnostavia mutta myös hämmästyttäviä seikkoja, kuten se, että huolimatta siitä, että monenlaiset koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet ovat yleisempiä maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessa verrattuna kantasuomalaisiin, suhtautuvat maahanmuuttajanuoret koulunkäyntiin positiivisemmin kuin suomalaisnuoret. Mikä mahtaa olla salaisuus tämän takana?

Kysymyksiä herättävä seikka oli myöskin se, että toisen polven maahanmuuttajat suorittavat korkeakoulutuksen yhtä usein kuin muutkin, mutta silti heistä keskimääräistä suurempi osa jää myös koulutuksen perusasteelle. Miten tämänkaltaista polarisaatiota voitaisiin pienentää? Mitä me tulevaisuuden opettajat ja kasvatustieteilijät voimme asian eteen tehdä?

Näissä pohdinnoissa jatkamme valmistautumista tutkijatenttiin. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Suunnannäyttäjät

PS. Alla oleva linkki johtaa artikkeliin. Lukekaa ja kommentoikaa, herääkö kysymyksiä, ajatuksia, ideoita? Kaikenlaiset kommentit otamme ilolla vastaan.

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131968/YP1701_Kalalahti_ym.pdf?sequence=4

 

Heippa ja leppoisaa lokakuun loppua!

Tämä on sitä aikaa, kun kesälle täytyisi sanoa virallisesti hyvästit ja hyväksyä arjen kylmyys ja pimeys. Pimeä marraskuu ja koleat kelit ovat alkamaisillaan ja alkuinnostus opinnoista voi helposti alkaa lopahtaa loskasään ja räntäsateiden myötä. Aurinkolomat lämpöisessä etelässä houkuttelevat varaamaan lentoliput kauas pois velvollisuuksista palmujen alle. Tämän vuoksi ajattelimmekin kirjoittaa tällä kerralla jokaiselle innostusta sekä myöskin usein epätoivon tunteita herättävästä motivaatiosta.

Tavoiteorientaatioteoria-käsitettä kurssilla ja blogissa useasti toistettuamme ajattelimme hetkeksi keskittyä siihen olennaisesti liittyvään motivaatioon, sen piirteisiin ja laatuun. Monille juuri alkaneet uudet yliopisto-opinnot ovat varmasti erilaisuudellaan ja jännittävyydellään aiheuttaneet paljon iloisia, hämmentäviä, mutta toisaalta myös hyvin ristiriitaisiakin tunteita. Monilla ei ehkä ole vielä konkreettisia tavoitteita omien opintojensa päämääristä, monet ovat poikenneet polultaan ja päässeet tutustumaan itseensä ja toisaalta moni on hyvin perillä siitä, mitä on tekemässä yliopisto-opinnoissaan. Näissä tilanteissa opiskelijoilla voi olla hyvinkin erilaatuiset motivaatiot opiskelua kohtaan. Tavoitteiden puute ja hetkelliset epäitsevarmuuden tunteet häiritsevät opiskeluun kohdistuvaa flowta ja motivaatiota – ja uskoisimme, että moni muukin voi jollain tasolla samaistua tähän ajatukseen.

Motivaatio ei ole syntymälahjaksi saatu ominaisuus, vaan joukko taitoja, joita voi opetella ja jonka eteen täytyy tehdä töitä. Psykologisesti määriteltynä motivaation voi ymmärtää henkisenä tai fyysisenä syynä, joka auttaa ihmistä suuntaamaan toimintaa ja vireystasoa tiettyyn suuntaan. Lisäksi se merkitsee yksilön toiminnan tarvetta tai halua saada jotain aikaan. Näissä yhdistyy siis ihmisen kolme toimintoa: ajatus, tunne ja tahto. Yksinkertaisesti motivaation laadun voi jakaa kahteen, nimittäin sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäinen motivaatio johtaa tekemiseen, jonka tavoitteena ei odoteta ulkoista palkintoa (vrt. oppimisorientoitunut tavoiteorientaatio). Ulkoinen motivaatio taas syntyy erillisten ulkoisten kannustimien tai toisaalta myös pakotteiden myötä (vrt. saavutusorientoitunut t.o.). Ulkoinen motivaatio ei kuitenkaan ole ainoastaan paha asia, jota vältellä, vaan monessa yhteydessä varsin toimiva kannustin.

Motivaation laatu on siis tärkeä selvittää itseymmärryksen vuoksi. Sisäisestä motivaatiosta kumpuava toiminta on pitkäkestoisempaa ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen todennäköisempää. Sisäisestä motivaatiosta lähtöisin olevasta tekemisestä saadaan jo itsessään tyydytystä ja iloa. Motivaatio on myös tilanne- ja ympäristösidonnainen tekijä. Voidaankin olettaa, että erilaiset elämäntilanteet sekä ympäristön muutokset vaikuttavat motivaatioon – siksi uusi yliopistoympäristö ja vaatimukset voivat muuttaa merkittävästi oman motivaation laatua.

Päämäärät vaativat sitoutumista. Helposti sitoudumme asioihin verbaalisesti, mutta emme onnistu tuomaan tätä sitoutumista tekoihimme. Palaamme helposti laiskaan ja rentoutuneeseen tilaamme, joka helposti taas aiheuttaa turhautumista siitä, kun emme saavuta haluamaamme. Määritä itsellesi selkeä ja konkreettinen tavoite. Unelmaa tai tavoitetta kohti voi olla pitkä matka, mutta se on hyvä pitää kirkkaana mielessä. Tavoitetta kohti on helpompi mennä, kun itselleen asettaa välitavoitteita. Näistä suoriutuminen ruokkii onnistumisen tunnetta ja pitää motivaatiota yllä/kasvattaa sitä.

Oma jaksaminen ja henkinen sekä fyysinen hyvinvointi voi horjua motivaation horjuessa, joten mielestämme olisi kiva koota teille kaikille pieni ja virkistävä motivaatiojumppa. Eli vetreytä aivopoimusi ja ota itsellesi kynä ja paperia, ja vastaa alla oleviin kysymyksiin itsestäsi. Aloita vaikka pienestä tavoitteesta ja siirry siitä suurempiin unelmiin. 🙂

1. Tutustu itseesi. Mitkä ovat arvojasi ja unelmiasi? (esim. eettisyys, luonto, terveys)
2. Aseta tavoite. Mikä on tämänhetkinen pieni/suuri tavoitteesi? (esim. ruokavalion muutos -> kasvissyönnin aloitus)
3. Aseta välitavoitteita. Jaottele matkasi tavoitetta kohti pienempiin osiin. Välitavoitteiden saavuttaminen lisää onnistumisen tunnetta.
4. Tunnista tavoitteen haasteet ja vaatimukset. Mikä tulee olemaan siinä vaativaa ja mikä on oma panoksesi siihen? (esim. lihan poisjättämisen myötä tarvittavien ravintoarvojen saaminen)
5. Luota itseesi; kirjoita itsellesi tsemppilause.
6. Uskalla pyytää tukea. Listaa ihmisiä, joihin luotat.
7. Tunnista tunteesi. Hyväksy epämiellyttävät tunteet. Mikä oma piirteesi on usein tavoitteeseen pyrkiessäsi estänyt toimintaasi ja miten voisit päästä siitä eroon?
8. Hymyile ja ole luottavainen!!

Mielestämme olisi kiva kuulla kommenteissa, milloin sinä olet tuntenut itsesi erittäin motivoituneeksi ja mitä vinkkejä antaisit toiselle ihmiselle motivaation puutteeseen.

Ohessa lyhyt ja tiivistävä video motivaatiopsykologiasta, jos haluat perehtyä tarkemmin aiheeseen! https://www.youtube.com/watch?v=Qjp1aJK9qUo

– Menestyksen hinta

Meitä rupesi kiinnostamaan tutkimuksessamme mainittu kerätty aineisto, josta tässä artikkelissa oli käytetty vain 11 nuoren haastattelua. Aineistoa oli kuitenkin kerätty paljon enemmän, jopa 400 nuorta oli täyttänyt kyselylomakkeen. Meillä heräsikin paljon ajatuksia jatkotutkimusaiheista ja siksi halusimme tutustua Janne Varjon muihin tutkimuksiin. Janne kertoi meille tapaamisessamme, että artikkelimme on osa neljävuotista tutkimushanketta, johon sisältyy muitakin tutkimuksia. Tässä blogikirjoituksessa kerromme vähän muista tutkimuksista, joihin Janne osallistui tutkimushankkeessa.

 

Yhdessä artikkeleista haastateltiin opinto-ohjaajia, rehtoreita ja kunnallisia virkamiehiä. Heiltä kysyttiin millaisia rakenteellisia mahdollisuuksia ja esteitä, toimijuutta ja ajallisia ulottuvuuksia he hahmottavat maahanmuuttajataustaisten nuorten siirtymissä perusopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Heidän mukaan siirtymäjärjestelmän eri tahot ohjaavat siirtymiä usein omista lähtökohdistaan käsin, eikä kokonaisuutta ole mietitty. Siirtymän rakenteelliset piirteet perustuvat olettamukselle, että nuorilla on suomalaisen peruskoulun tuottamat valmiudet. Esimerkiksi koulutusjärjestelmän tuntemus ja heikko suomen kielen taito voivat rajoittaa maahanmuuttajien valintoja.

https://helsinkifi-my.sharepoint.com/personal/hakheidi_ad_helsinki_fi/_layouts/15/guestaccess.aspx?docid=1005827f67dc0465389823dcde01a4bee&authkey=AbIkevsHkOROp7F3TF4pYGI&e=9172e4f0c41b467f805f2bbfc40c6e2f

 

Toisessa artikkelissa tutkittiin yläkouluikäisten kokemuksia kiusaamisesta, syrjinnästä ja rasismista. Vapaaehtoiset nuoret osallistuivat haastatteluihin, joiden teemat olivat koulukokemukset ja –asenteet, koulutusodotukset ja yhteishaku, tulevaisuuden tavoitteet, vapaa-aika, perhe- ja kaverisuhteet, näkemykset monikulttuurisuudesta ja kokemukset kiusaamisesta, syrjinnästä ja rasismista. Osa nuorista puhui kokemuksistaan avoimesti ja osa vältteli aiheesta puhumista. Tutkimuksessa selvisi, että kiusaaminen, syrjintä ja rasismi vaikeuttavat kotoutumista ja ovat haitallisia kouluviihtyvyyden ja koulumenestyksen kannalta. Näin ne myös lisäävät syrjäytymisen todennäköisyyttä. Nuoret myös kokevat rasismin eri tavoin.

https://helsinkifi-my.sharepoint.com/personal/hakheidi_ad_helsinki_fi/_layouts/15/guestaccess.aspx?docid=12be30770d17b4ceebade5a66745c7cfe&authkey=AdL6woG4m07-mAaWCbfH-yQ&e=7f8d4353034644ec91b52a78d6227798

 

Seuraavassa postauksessa kerromme vähän kahdesta muusta artikkelista, jotka kuuluvat samaan tutkimushankkeeseen.

Tänään tajusimme, miten nopeasti kurssi on hujahtanut ohi ja tutkijatentti kolkuttelee jo ihan oven takana (niin kuin joulu, enää 54 yötä!!). Lahjat siis hankintaan ja keskittyminen kohti tutkijatenttiä. Varjo, we are waiting for you!

 

Jou(lu)jee, Suunnannäyttäjät

Tässä hieman pohdintaamme tehtävän 4 eli aineisto-tehtävän kohtaan ”Kuinka hyvin näin hankitulla aineistolla on päästy käsiksi tutkittavaan ilmiöön?” Edellisessä postauksessammehan kerroimme siis aineiston hankintamenetelmistä ja siitä, mistä aineisto muodostuu.

Nähdäksemme tehtävänanto (3D-palapeli) on nimikkotutkimuksessamme hyvin valittu siinä mielessä, että se on luonteeltaan hyvin visuaalinen ja tuo suunnitteluprosessin havainnoitavaan muotoon. Tutkimusryhmät kertoivat itse loppukyselyssä hyötyneensä siitä, että suunnittelutehtävään määritettiin etukäteen muodot, joita työssä tuli käyttää. He kokivat tämän rajaavan ja yksinkertaistavan mahdollisuuksia positiivisessa mielessä. Tutkimuksessa tehtävän rajoitteita ja portaittaista etenemistä perustellaan sillä, että pyrkimyksenä oli inspiroida noviiseja oppilaita innovatiivisiin ja luovuuden rajoja rikkoviin tuotoksiin pidempikestoisessa kollaboratiivisessa tehtävässä. Tämä kuitenkin herätti meissä ajatuksia, miten tulokset olisivat kenties eronneet, jos tehtävää ei olisi rajoitettu vaan oppilaat olisivat saaneet vapaammat kädet työnsä pohjaksi?

Tutkimuksen lopullinen anti jää, kuten jo aiemmissa blogipostauksissamme olemme todenneet, mielestämme melko ohueksi. Aineiston pohjalta tutkimus kyllä kuvailee itse suunnitteluprosessia, mutta jäimme miettimään, kuinka tutkimus voidaan kiinnittää mihinkään? Tutkimusaineistolla on kyllä pystytty kuvailemaan tutkittavaa ilmiötä, mutta jäimme kaipaamaan vertailukohtaa yhteistyössä toteutetulle suunittelulle. Mitä jos olisi tutkittu myös yksilöluonnostelua? Tämä nousi esille erityisesti kolmannen tutkimuskysymyksen kannalta: Minkälaiset luonnostelun yhteistyöjaksot (collaborative sequence) edistävät suunnittelua?

Mielestämme tutkimuksen aineisto ei kovin hyvin kyennyt vastaamaan kysymykseen kuinka yhteistyössä toteutetun/kollaboratiivisen luonnostelun jaksot vaikuttavat suunnitteluun. Tutkimuksessa lähinnä kuvailtiin luonnostejaksojen kestoja ja niiden eroja eri ryhmien välillä.

Mutta mutta. Pian kokoamme tähänastiset tuotoksemme sekä esille nousseet ajatukset ja kysymykset ja työstämme niitä vielä edelleen ollaksemme hyvin valmistautuneita tutkijatenttiä varten. Kenties koemme vielä sitä ennen jonkin mullistavan oivalluksen, joka avaa meille tutkimuksen tulosten salatun merkityksen ja tulevaisuuden käyttötarkoituksen.

You never know, ehkä vielä yllätymme. Ja yllätämme!

 

Sanna/Luova yhteisö

Nimikkotutkimuksestamme innostuneena halusimme syventyä lisää
maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kouluttautumiseen.
Päätimme lukea Najat Ouakrim-Soivion ja Risto Hietalan tutkimusartikkelin “Toteutuuko maahanmuuttajataustaisten oppijoiden sivistyksellinen yhdenvertaisuus suomalaisessa koulutusjärjestelmässä?” (Kasvatus & Aika 4/2016)

Nimikkotutkijamme Mira Kalalahden tutkimus keskittyy maahanmuuttajanuorten toisen asteen koulutusvalintoihin ja siihen, miten heidän koulutussiirtymiään voitaisiin tukea. Ouakrim-Soivion ja Hietalan artikkelissa käsiteltiin tasa-arvon toteutumista suomalaisessa koulutusjärjestelmässä sekä sitä, miten koulut kykenevät vastaamaan maahanmuuttajataustaisten oppijoiden tarpeisiin.

Ouakrim-Soivion ja Hietalan artikkelissa kerrotaan, että Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten ihmisten määrä on kahdeksankertaistunut vuosien 1990 ja 2012 välillä. Tutkimuksia maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kouluttautumisesta on tehty vähän, joten heidän tutkimuksensa sekä meidän nimikkotutkimuksemme ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ja ajankohtaisia.

Maahanmuuttajien ryhmittely on puhututtanut meitä kurssin aikana moneen otteeseen.
Ouakrim-Soivion ja Hietalan artikkelissa mainittiin, että maahanmuuttajataustaiset oppijat esimerkiksi edustavat erilaisia kulttuureita ja puhuvat eri kieliä.
Myös Kalalahden tutkimuksessa on huomioitu, että mitään yhtenäistä ryhmää ei todellisuudessa ole. Maahanmuuttajataustaisia nuoria käsitellään tutkimuksessa kuitenkin yhtenä ryhmänä, jotta voitaisiin tarkastella löytyykö ryhmästä yhdistäviä tekijöitä.

Terkuin,
Mamut Rokkaa

Lähdimme pohtimaan keskusteluja, joita syntyi esityksemme jälkeen. Oli mukavaa, että monella oli kerrottavana tarinoita ja ajatuksia opettajan vapaa-aikaan ja hyveyteen liittyen. Opettaja-lehden tutkimuksen mukaan jopa 60 % opettajista kokee, että heidän yksityiselämäänsä tarkkaillaan muita tarkemmin. Lähdimme tarkastelemaan eroja nykypäivän ja nimikkotutkimuksemme ajanjakson välillä Jukka Rantalan nelikenttämallin mukaan. Keskellä mallikansalaisuuden käsite, johon opettajan tuli sopeutua.

Pohdimme, että ahkeruutta ei vaadita nykyisin niin paljon kuin ennen. Ennen opettajilta vaadittiin esimerkiksi osallistumista järjestötoimintaan, ja sen ajateltiin suorastaan kuuluvan opettajan työhön. Ajattelimme, että nykyisin on jopa parempi kun ei osallistu. Esimerkiksi uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan osallistuminen voi luoda mielikuvia opettajista. Oletteko samaa mieltä?

Opettajat eivät ole täysin nuhteettomia, mutta sitä kuitenkin odotetaan vähemmän kuin ennen. Toisaalta opettajan ylinopeussakot tai kaahailut voivat aiheuttaa yleistä paheksuntaa paikallisyhteisössä. Myös esimerkiksi työnhaussa pienikin rike voi koitua kohtaloksi, koska hakijoita saattaa olla varsin runsaasti.

Vaatiiko opettajan työ siihen uskollisesti sitoutumista? Kuten esimerkiksi tavoitettavuutta 24/7. Meille heräsi ajatuksia, että toisaalta uskollisuutta nykyäänkin vaaditaan, mutta tiedostetaan myös opettajien vapaa-aika. Tähän vaikuttaa toisaalta myös, että asettaako opettaja itse rajoja ja vanhempien suhtautuminen aiheeseen.

Hurskaus on Kielitoimiston sanakirjan mukaan oikeamielisyyttä ja puhdassydämisyyttä. Rantala liittää hurskauteen kuuluvaksi esimerkiksi seksuaalisen siveyden. Suhtautuminen esimerkiksi esiaviollisiin suhteisiin oli ennen tiukempaan, mutta toisaalta aviorikokseen suhtautuminen on nykyäänkin tuomitsevaa.

Pohdimme, että näissä vaatimuksissa on eroja paikkakunta- ja koulukohtaisesti. Esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla opettajilta vaaditaan enemmän, ja opettajiin törmätään myös useammin vapaa-ajalla. Mitä mieltä olette, mistä nykypäivän opettajien paineet ja yhteisön odotukset voivat mahdollisesti johtua?

Terveisin, vallankumoukselliset

Mitä tarkoittaa “ammatillinen kotitaloustiede”, ja miten se liittyy kulttuuriseen kestävyyteen? Tutkijamme haastattelivat Stadin ammattiopiston kolmea “kotitalous”-opettajaa selvittääkseen, kuinka hyvin kulttuurinen kestävyys tulee esiin heidän opetuksessaan. He käyttävät termiä vocational home economics puhuessaan opiston hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutuksesta, heidän tutkimuksensa kohderyhmästä.

Tutkijamme tarkastelevat kyseisen alan opetussuunnitelmaa, miten kestävän kehityksen kulttuuriset elementit tulevat siinä esiin ja kuinka hyvin ne sisällytetään opetukseen.

Stadin ammattiopiston nettisivuilla kerrotaan alalta valmistuvien mahdollisista työnantajista: sekä valmistuville kokeille että tarjoilijoille tarjoutuu työpaikkoja ravintoloista, hotelleista, laivoilta, baareista, junista sekä hoitolaitoksista.

Sinänsä ammatillinen kotitaloustiede on hyvä lähtökohta lähestyä kulttuurista kestävyyttä, sillä ammattilaiset ruuanlaittajat ovat tärkeässä roolissa ruokakulttuurien säilyttämisessä ja viemisessä eteenpäin. Kestävän kehityksen puolesta heidän täytyisi työssään miettiä seuraavanlaisia asioita:

Ovatko raaka-aineet kotimaisia ja riittävän tuoreita? Kuinka läheltä ne on tuotu? Kuinka ekologisesti raaka-aineita on käsitelty?

Näitä aiheita varmasti pohditaan opiskelijoiden kanssa opetuksen yhteydessä, mutta kuinka kulttuuri ja kulttuurinen kestävyys tulevat tässä ilmi?

Tutkijamme Janhonen-Abruquah toi esiin kysymyksiä kotitaloustieteen opettajia varten, jotka voisivat auttaa kehittämään ja tunnistamaan kulttuurisen kestävyyden elementtejä opetuksessa. Tässä on muutamia kysymyksiä, joita tutkijamme ehdotti:

• Miten paikalliset käytännöt näkyvät opetuksessa? 
• Mistä näkökulmasta opetusta lähestytään? 
• Miten lähiympäristö ja maailma vaikuttavat opetukseen? 
• Miten monikulttuuristen yhteisöjen tavat ja juhlat nähdään opetuksessa? 
• Miten opetusta voitaisiin laajentaa luokkahuoneen ulkopuolelle? 

Kulttuurinen kestävyys on terminä vieras, vaikka se tulee esiin lähes jokapäiväisessä elämässä. Seuraavat kysymykset voisivat auttaa miettimään, miten kulttuurinen kestävä kehitys tulee omassa elämässäsi esiin:

Mitä vastaisit ulkomaalaiselle, joka kysyy, millainen suomalainen ruokakulttuuri on?

Millaiset ruokailutottumukset sinulla itselläsi on?

Kuinka paljon laitat itse ruokaa tai syöt ulkona?

Käytkö poimimassa marjoja tai sieniä? Onko perheessäsi metsästäjiä?

Kasvatatko kotonasi yrttejä, tomaatteja tai muuta vastaavaa?

Syötkö tai laitatko ruokaa yhdessä perheesi kanssa?

Onko kotonasi biojäteastiaa? Kuinka paljon ruokahävikkiä kotonasi syntyy?

 

Nähdään tiistaina!

Juánittelijat

Lähteet:
Janhonen-Abruquah, H., Topp, J., Posti-Ahokas, H. Educating Home Economics Professionals for Sustainable Jobs: Views Through Cultural Sustainability.

Tässä blogitekstissä valotamme sitä teoreettista taustaa, johon nimikkotutkimuksemme nojautuu. Näin ollen tämä kirjoitus kertaa ja syventää sitä, mistä viimeksi teille kerroimme pitämässämme esitelmässä. Kiitos muuten kaikille teille, jotka tulitte kuulemaan ryhmämme esitelmiä ja osallistuitte antoisaan keskusteluun! Selvästikin kulttuurinen kestävyys herätti teissä kiinnostusta, minkä rohkaisemana kerromme nyt lisää siitä, mitä olemme aiheesta oppineet tämän kurssin puitteissa. Toivottavasti keskustelu jatkuu alla kommenttiosiossa! Seuraavaksi siis kulttuurin ja kestävyyden teoriaa.

Nimikkotutkimuksemme keskeisimmät viitatut artikkelit ovat kaksi Katriina Soinin kulttuurista kestävyyttä tarkastelevaa tutkimusta (Soini & Birkeland 2014; Soini & Dessein 2016), ja ne ovat myös tämän blogikirjoituksen lähteinä. Suosittelemme lämpimästi asiasta kiinnostuneita lukemaan kyseiset artikkelit.

Lähtökohtana ovat siis kulttuurin ja kestävyyden käsitteet. Kulttuuria voidaan pitää yhtenä maailman monimutkaisimmista käsitteistä (Soini & Dessein 2016). Sanalla kulttuuri (engl. culture) on useita merkityksiä. Verrataanpa seuraavia suomen kielen ilmaisuja:
1) “Kivikaudella kulttuuri kehittyi hitaasti.”
2) “Järjestö tukee karjalaisen kulttuurin säilymistä.”
3) “Käyn joka viikko jossain kulttuuririennossa.”
Ensimmäisessä lauseessa kulttuuri viittaa yleisesti kaikkeen inhimilliseen (älyllinen, hengellinen, esteettinen) toimintaan. Toisessa lauseessa kulttuuri tarkoittaa taas tiettyä (tiettyyn kansakuntaan ja aikakauteen liittyvää) elämäntapaa. Kolmannessa lauseessa kulttuurilla viitataan taas erityisesti ajattelulliseen ja taiteelliseen työhön ja toimintaan. (Ks. Soini & Dessein 2016.) Kun jatkossa puhumme kulttuurista, on hyvä pitää mielessä kulttuuri -sanan monimerkityksellisyys.

Kestävyys ja kestävä kehitys ymmärretään monesti synonyymeiksi. Soini ja Dessein (2016) hyväksyvät käsitteiden yhtäläisyyden tietyissä konteksteissa, mutta toisissa konteksteissa taas pitävät käsitteet erillään (suosien ensin mainittua). Voimme kuitenkin lähteä siitä, että kestävyys ja kestävä kehitys tarkoittavat jotakuinkin samaa: kehitystä, joka täyttää nykyiset tarpeemme säilyttäen silti myös tuleville sukupolville mahdollisuuden täyttää heidän tarpeensa (ks. Soini & Birkeland 2014). Kehitystä ei tässä tarvitse ymmärtää yksioikoisesti esimerkiksi taloudellisena kehityksenä (tuotannon kasvuna) vaan se voi olla luonteeltaan myös laadullista (Soini & Dessein 2016).

Perinteisesti kestävyyden on katsottu koostuvan kolmesta “pilarista”, jotka ovat ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen. Kysymys, johon tässä tekstissä paneudumme (Soinin tutkimuksiin tukeutuen) on: mikä on kulttuurin suhde kestävyyteen?

Viime vuosikymmenten aikana, ymmärrys kulttuurin ja kestävyyden yhteenkietoutumisesta on lisääntynyt, mikä näkyy uuden käsitteen, kulttuurisen kestävyyden, käyttöönotossa. Mutta mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kulttuurisesta kestävyydestä?

Diskursiivisessa tarkastelussaan Soini ja Birkeland (2014) analysoivat tieteellisiä tekstejä ja löytävät seitsemän eri lähestymistapaa, joilla kulttuurista kestävyyttä on käsitelty. Emme käy niitä kaikkia tässä läpi, mutta mainitsemme muutaman. Esimerkiksi ‘kulttuurisen perinnön’ näkökulmassa kulttuuri nähdään ihmiskunnalle kertyvänä varantona, jolloin kulttuurinen kestävyys on tämän pääoman vaalintana. Sen sijaan esimerkiksi paikallisuutta korostavassa näkökulmassa (aito, säilytettävä) kulttuuri nähdään vahvasti paikkaan sidottuna ja saavan oikeutuksensa sen alkuperäisyydestä. Näin ollen kaikki ulkoinen (globaali) kulttuuri uhkaa sitä, ja kulttuurinen kestävyys saa merkityksen paikallisen kulttuurin suojelemisena. Ekokulttuurisen sivilisaation näkökulmasta katsottuna kulttuuri taas nähdään kestävyyden perustana: vain kulttuuri, jonka arvomaailmaan, periaatteisiin ja uskomuksiin on kasvanut ymmärrys ympäristönsä ja elinolojensa suojelemisesta, kestää. Mainittujen lisäksi Soini ja Birkeland löysivät siis vielä neljä muuta näkökulmaa kulttuuriseen kestävyyteen.

Soinin ja Birkelandin analyysin pohjalta Soini ja Dessein (2016) konstruoivat kehyksen, jonka kautta kulttuurista kestävyyttä voidaan tarkastella. Siinä kulttuurilla ja kestävyydellä on kolme esitysmuotoa:

1) Kulttuuri osana kestävyyttä (culture in sustainability): kulttuurinen kestävyys ymmärretään kestävän kehityksen “neljänneksi pilariksi” ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden lisäksi. Kulttuurilla on itseisarvo. Edellä kuvattu ‘kulttuurisen perinnön’ diskurssi edustaa tätä ajattelutapaa.

2) Kulttuuri kestävyyttä varten (culture for sustainability): kulttuuri tukee ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Kulttuurilla on itseisarvon lisäksi välinearvoa. Edellä kuvattu ‘paikallisuuden korostus’ on yksi esimerkki diskurssista, jossa kulttuurin ja kestävyyden suhde ymmärretään täten.

3) Kulttuuri kestävyytenä (culture as sustainability): kulttuuri on perusta kestävyydelle: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voivat toteutua vain kulttuurissa, joka perustuu kestävälle ajattelulle, ts. kulttuuriselle kestävyydelle. ‘Ekokulttuurisen sivilisaation’ diskurssi on ilmentymä tästä ajatusmallista.

Kuten huomaamme, kulttuurinen kestävyys saa eri yhteyksissä erilaisia merkityksiä. Soini ja Dessein (2016) varovat asettamasta näitä keskinäiseen paremmuusjärjestykseen tai muodostamasta niiden välille kehityspolkua. Liioin ei kellään tulisi olla tarvetta vannoa vain yhden kulttuurisen kestävyyden esitysmuodon nimeen: riippuu kontekstista, mikä esitysmuoto on milloinkin hyödyllisin. Soini ja Dessein kehottavatkin siis tarkastelemaan luomaansa käsitekehystä kokonaisuutena.

Tässä siis oli teorianjanoisille vähän pohdittavaa. Jos jokin jäi epäselväksi, niin kirjoita kysymyksesi kommenttiin. Jos mikään ei jäänyt epäselväksi, niin selitä toki meillekin, mistä ihmeestä tässä oikein on kysymys. 🙂

Lähteet:

Soini, K. & Birkeland, I. (2014). Exploring the scientific discourse on cultural sustainability. Geoforum. 51, 213–223.

Soini, K. & Dessein, J. (2016). Culture-Sustainability Relation: Towards a Conceptual Framework. Sustainability 8, 167. MDPI.

Terveisin,
Juánittelijat

Kasveilla värjätessä saadaan aikaan pehmeitä ja uniikkeja sävyjä. Koskaan ei voida tarkalleen tietää millainen värjäystuloksesta tulee. Värjäystulokseen vaikuttavat monet asiat kuten värjäyksessä käytettävien kasvien kasvupaikka, keräysajankohta sekä puretusaineet. Mitä puretusaineet ovat ja mitä erilaisia puretusaineita on olemassa?

Yleisesti purettaminen tarkoittaa värjättävän tekstiilin käsittelyä erilaisilla metallisuoloilla. Värjäysprosessissa puretteet eli puretusaineet kiinnittävät värin värjättävään materiaaliin kuten lankoihin ja vaatteisiin. Yleisin kasvivärien purete on aluna eli kaliumalumiinisulfaatti. Puretusaineiksi sopivat niin hapot kuin emäkset, kuten tuhkalipeä tai hapoista oksaalihappo. Eri puretusaineilla saadaan samasta värjäysmateriaalista erilaisia värejä ja värisävyjä. Jotkut puretteet myös kirkastavat sävyä tai antavat muita ominaisuuksia materiaalille.

Erilaisia puretusaineita:

Aluna eli kaliumsulfaatti ei muuta kasvista saatavaa väriä. Sitä käytetään 10-20% värjättävän kappaleen kuivapainosta.

Viinikivi eli kaliumbitartraatti vahvistaa puretusaineen tehoa, kirkastaa väriä (erityisesti punaista ja keltaista) ja auttaa väriä kiinnittymään tasaisesti. Sitä käytetään 5-20% värjättävän painosta.

Tinasuola eli stannokloridi kirkastaa punaisia, oransseja ja keltaisia värejä. Sitä käytetään 1-2% värjättävän painosta, jos puretetaan alunalla niin 2-3%. Kappale pitää pestä värjäyksen jälkeen sillä tina haurastuttaa ja kovettaa kappaletta.

Kuparivihtrilli eli kuparisulfaatti, muuttaa keltaisen sävyn vihertäväksi tai rusehtavaksi, vihertävän tummaksi tai oliiviin vivahtavaksi. Muuttaa punaisen ruskeaan taittavaksi tai ruskean tummaksi. Se myös lisää kappaleen valonkestoa

Rautavihtrilli eli ferrosulfaatti tummentaa ja muuttaa sävyjä, esimerkiksi muuttaa keltaisen harmaanvihreäksi tai harmaaksi, karmiininpunaisen sinipunaiseksi jne.

Ammoniakki saattaa kirkastaa värejä. Sitä käytetään myös liuottamaan värejä jotka eivät liukene veteen esim. Sienillä ja jäkälillä värjätessä.

Glaubersuola eli natriumkarbonaatti parantaa väriaineiden tarttumista tasaisesti kuituun. Se estää myös tummia värejä tulemasta laikukkaiksi rautapuretuksen yhteydessä.

Puretusaineisiin liittyy paljon kriittisyyttä, sillä osa niistä on todettu vaarallisiksi suurina pitoisuuksina. Esimerkiksi kaliumdiromaatti on todettu syöpää aiheuttavaksi ja kuparisulfaatti on ympäristölle vaarallinen, erityisesti vesieliöille. Vaarallisten aineiden tilalle on kuitenkin kehitelty luonnonpuretteita jotka ovat turvallisia.

 

Roosa/Luonnonväritiimi

 

Oma nimikko tutkimuksemme “GET OUT!” on osana HEED:iä eli Home Economics for Diversities tutkimushanketta. Halusimme sen vuoksi avata tätä kiinnostavaa projektia myös teillekin.

HEED tutkimus keskittyy ensisijaisesti opettajankoulutukseen, vielä tarkemmin sanottuna kotitalousopettajiin. Sen kautta halutaan tuottaa parempaa opetusta, joka vastaisi opiskelijoiden tarpeita tässä moninaisessa yhteiskunnassa. Samalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, olisiko opiskelijoille mahdollista tarjota erilaisia opetuskeinoja, jotka voisivat parantaa oppimista ja joita he voisivat tulevaisuudessa hyödyntää itse opettajina.

Lisäksi halutaan saada selvittää, miten kansallisilla oppimistuloksilla ja opetussuunnitelmalla olisi mahdollista vaikuttaa monimuotoisuuden määrittelyyn sekä miten voitaisiin luoda kulttuurisesti reagoivaa oppimisympäristöä koulussa ja sen ulkopuolella.

Projektin kannalta tärkeitä käsitteitä ovat mm. sukupuoli ja tasa-arvo, kokemusoppiminen sekä kulttuuri. Blogissa on esitellään monipuolisesti erilaisia kulttuurisia ryhmiä ja sen kautta ilmenee juurikin se, ettei kulttuuri ole vain maiden välinen asia. Kaikki blogissa mainittu toiminta tapahtuu tutkimuksen puitteissa kotitalousopettajien ja -opetuksen näkökulmasta, mutta näkemyksiä olisi helppo soveltaa myös muiden alojen opetukseen ja kasvatukseen.

Tutkimusryhmään kuuluvat nimikkotutkijamme Hanna Posti-Ahokas sekä Salla Venäläinen, Hille Janhonen-Abruquah, Sonja Anttila ja kurssin vetäjämme Päivi Palojoki. Lisäksi muutama maisterivaiheen opiskelija on mukana hankkeessa pro-gradu tutkielmansa kautta.

Lisätietoja tutkijaryhmästä löydät kätevästi blogin sivulta, joka toimii tutkimushankkeen alustana. Blogin julkaisuista löytyy tutkimustietojen ohella opetusvinkkejä ja muuta tarpeellista sisältöä kotitalousopetuksen moninaisuuteen liittyen.

Blogiin pääset tutustumaan tästä: https://blogs.helsinki.fi/heedproject/

Löydät projektin myös Facebookista https://www.facebook.com/heedresearchproject/

 

Terveisin,

Seikkailijat