Kategoriat
Uncategorised

Painonvartijat esittäytyy

Painonvartijat -ryhmä tässä moi! Meidän väitteemme on “Netin avulla ei opita painonhallintaa”. Tässä meidän koko jengistä esittelyä! 

Joona, kotitalousopettajan opintosuunta 

Hei, olen Joona. 23-vuotias Kouvolasta kotoisin, mutta nykyään asun Helsingissä. Opintojen lisäksi pelaan pesäpalloa. Urheilu on lähellä sydäntä. 

Clarissa, käsityönopettajan opintosuunta  

Hei! Oon Clarissa 22-vuotias, asustelen Helsingissä kolmatta vuotta. Olen ensimmäisen vuoden opiskelija. Vapaa-ajallani urheilen, teen erilaisia virkkaus ja kutomis projekteja, katselen sarjoja ja hengailen ja nautiskelen safkasta. Lempiruokani on sushi 

Mia, kotitalousopettajan opintosuunta 

Moikka! Olen 29- vuotias ikuisuus-opiskelija kasvatustieteiltä, joka aloitti viime vuonna kotitalouslinjalla. Muutaman vuoden ajan olen ollut todella kiinnostunut ihmisen fysiologisesta toiminnasta ja ravitsemuksesta, joten veri veti opintoja niiden suuntaan. Tarkoituksenani olisi työllistyä mahdollisesti terveys- tai elintarvikealalle ja tutkinnon pedagogiset opinnot ovat plussaa asiantuntijatehtävissä. Vapaa-aika menee erilaisten tanssiharrastusten ja voimistelun parissa! 

Lotta, sivuaineopiskelija 

Moi!  oon Lotta, 19-vuotias ja asun Vantaalla. Opiskelen toista vuotta pohjoismaisia kieliä humanistisessa tiedekunnassa ja nyt olisi tarkoituksena suorittaa sivuaineena yleisen- ja aikuiskasvatuksen perusopintoja. Suurin osa vapaa-ajasta kuluu urheillessa tai tv-sarjojen äärellä.  

Henna, kotitalousopettajan opintosuunta 

MoiMä oon 22-vuotias Henna, Tampereelta/Hyvinkäältä. Oon tosi kiinnostunut laajasti niin kasvatustieteistä, ravitsemustieteistä kuin terveystieteistäkin ja taustalta löytyy kolmen vuoden edestä kätilöopintoja Tampereella. Tarkoituksena olisi koostaa näistä jonkinlainen kokonaisuus. Vapaa-ajalla urheilen, laitan ruokaa ja teen erilaisia käsitöitä. 

Kreetta, kotitalousopettajan opintosuunta 

Moikka kaikille!  oon 27-vuotias Kreetta, nykyään helsinkiläistynyt kotitalousopettajaopiskelija. Työskentelen teho-osastolla sairaanhoitajana, mutta hoitovapaan jälkeen päädyin vaihtamaan alaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus yhdistää vähän hoitotiedettä, ravitsemusta ja opettajantyötä. Vapaa-ajalla tykkään retkeillä, urheilla ja syödä. 

 Saimi, kotitalousopettajan opintosuunta 

Moikka! Olen aiemmalta koulutukseltani kokki ja ravintola-alan töitä on kertynyt jo useamman vuoden ajalta. Kokin työssä väsyin erityisesti vuorotyöhön, viime vuodet olenkin miettinyt, minkälaista työtä tulevaisuudessa haluaisin tehdä. Odotan innolla opintoja ja mitä mahdollisuuksia tämä koulutus antaa. Vapaa-ajalla harrastan tanssia, erityisesti salsa on lähellä sydäntäni! 

 Emma, kotitalousopettajan opintosuunta 

Moi! Täällä Emma, 19-vuotias toisen vuoden kotitalousopettajaopiskelija. Siirryin tänä syksynä Itä-Suomen yliopistosta Helsingin yliopistoon jatkamaan opintojani, opinnoissa ja kaupungissa siis paljon uutta minulleKotoisin olen Kajaanista. Olen erityisesti kiinnostunut ravitsemuksesta ja mm. nuorten ravitsemusosaamisesta, myös terveys- ja elintarvikealan aiheet kiinnostaa. Vapaa-aika kuluu pitkälti salilla, lenkkipolulla, keittiössä hellan äärellä, myös luonnossa liikkuminen on  tärkeää vastapainoa arjen askareisiin.  

 Heidi, kotitalousopettajan opintosuunta 

Heippa, tässä kirjoittaa Heidi 26v.  Aiempi opiskelu- ja työkokemukseni on aika kirjavaa, yläkoulusta päädyin opiskelemaan kokiksi joksi valmistuinkin, lisäksi olen aloittanut lastenohjaajan- sekä parturi-kampaajan opinnot kuitenkin molemmat lopettaen heti ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Töitä olen tehnyt kahvioissa sekä kahviloissa, ravintoloissa, Helsinki-Vantaan lentokentällä turvatarkastajana, päiväkodeissa sekä viimeisimmät neljä vuotta olen työskennellyt peruskouluissa sijaisena.  Ajattelin kauan että ilman yo-todistusta ei yliopistoon ole asiaa, mutta tässä sitä ollaan. 

Kirsi, kotitalousopettajan opintosuunta 

Moi, tässä Kirsi, 2016 restonomiksi valmistunut ravintola-alan ammattilainen. Kymmenen vuotta olen viihtynyt ravintola-alalla erilaisissa työtehtävissä tarjoilijana, vuoropäällikkönä tai ravintolapäällikkönä. Kyllästyin vuorotyöhön, työn kuormittavuuteen ja eniten asiakkaisiin. Koin, että kestän mieluummin yläasteikäisiltä nuorilta haukkumista tai niskoittelua, kuin päihtyneiltä aikuisilta. Näille aikuisille ei voi laittaa Wilma-merkintää. Näiden ensimmäisten viikkojen aikana on tuntunut, että olen tehnyt aivan varmasti oikean valinnan, ja tämä juuri on minun juttuni.  

 

 

 

Kategoriat
Uncategorised

KEKE-ryhmän esittely

Hei! Tässä esittäytyy KEKE-ryhmä. Väitteemme on “Oppimisympäristöjen pedagoginen kehittäminen tukee myös YK kestävän kehityksen tavoitteita”.

Maria-Patricia Jansson, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Olen aina ollut kiinnostunut kasvatuksesta ja oppimisesta – parin mutkan kautta löysin itseni yllättäen YAKTilta ja nyt odotan innolla tulevia opiskeluja. Minulla on aikaisempia opintoja psykologiasta ja asuttuani useamman vuoden ulkomailla olen palannut takaisin Helsinkiin. Olen kiinnostunut ihmisen ja ihmiskunnan kehityksestä ja pidän yhdessä tekemisestä, taiteesta ja siitä kun eri kulttuurit kohtaavat ja päästään luomaan jotain uutta.


Taru Väisänen, Käsityönopettajan opintosuunta

Olen vaatesuunnittelija ja olen tehnyt urheiluvaate- ja printtisuunnittelua 7 vuotta. Hain opiskelemaan käsityönopeksi, koska haluan työskennellä tulevaisuudessa ihmisten kanssa ja siirtyä työskentelyssäni vähemmän kaupallisille linjoille. Eli siis se maailman pelastus tarve kaiken takana. Odotan innolla kaikkea mitä tulen oppimaan.Olen alunperin Pohjois-Savosta mutta nykyisin kotini on helsingissä. Urheilu, luonto ja perhe ovat elämäni peruskivet.


Mona Kokko, Yleinen- ja aikuiskasvatus

Opiskelen ensimmäistä vuotta korkeakoulussa. Parasta ja jännittävintä tutkintoon tutustuessa on varmasti ollut huomata valinnanvapauden määrä. Tällä hetkellä luulen, että tulen napsimaan joitakin vapaavalintaisia opintoja politiikan ja viestinnän ohjelmasta sekä ehkä joitakin humanistisen tiedekunnan kursseja. Kissat, urheilu ja musiikki ovat lähellä sydäntäni.


Jenna Lehtinen, Kotitalousopettajan opintosuunta

Olen pitkään tiennyt haluavani opiskella kotitaloustieteitä ja vihdoin unelmani toteutuu. Hain toisen asteen tutkintoon (kokki-ylioppilas) jo siinä mielessä, että siitä tulee hyvä välikäsi tälle tutkinnolle. Valinnaiseksi valitsen luultavasti toisen opetettavan aineen ja tällä hetkellä kallistun joko terveystiedon tai englannin suuntaan. Vapaa-ajalla teen eläinsuojelutyötä kissojen parissa ja väkerrän erilaisia käsitöitä. Lisäksi kesäisin hoidan parvekepuutarhaa koko sydämelläni.


Sofia Hjort, Yleinen- ja aikuiskasvatustiede

Heips! Olen 22-vuotias fuksi. Muutaman välivuoden ja muiden alojen pääsykokeiden jälkeen päädyin hakemaan tälle alalle, sillä tässä yhdistyy monet minua kiinnostavat asiat, kuten psykologia, kasvatus ja yhteiskunta. Lisäksi yleisessä ja aikuiskasvatustieteessä minua kiehtoo sen monipuolisuus. Mielestäni on kivaa, että tutkintoa voi muokata täysin itsensä näköiseksi laajoilla valinnaisilla opinnoilla. Haluaisin itse opiskella kasvatustieteen lisäksi sosiaalitieteitä ja käydä ehkä muutamia kursseja myös politiikan ja viestinnän puolelta. Vapaa-ajallani tykkään liikkua, nähdä kavereita ja hengailla kotona netflixin parissa.


Aino, Yhteiskuntatieteet

Opiskelen ulkomailla yhteiskuntatieteellistä tutkintoa, jonka kautta parhaillaan toteutan opiskelijavaihtoa Helsingin yliopistossa. Tutkinnossa olen opiskellut mm. psykologiaa sekä sosiaalipsykologiaa. Laaja-alainen kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mm kasvatuksen kautta on tuonut tähän pisteeseen. Hauskaa päästä pitkästä aikaa opiskelemaan omalla äidinkielellä. Vapaa-ajan intressejä ovat kaikessa kirjossaan mm. luonto, luovuus ja liikunta.


Juha Ruununoksa, Yleinen-ja Aikuiskasvatustiede

Ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistossa, jolla on yli kymmenen vuotta työkokemusta pääasiassa kaupan alalta. Opettaminen on aina ollu lähellä sydäntä ja muutaman vuoden hakemisen jälkeen pääsen vihdoin etsimään polkua kohti sitä unelmaa. Harrastuksiini kuuluvat tietokonepelit, kitaran soitto ja Dungeons and Dragons lautaroolipelin pelaaminen ja vetäminen.


Jutta Hellgrén, Käsityönopettajan opintosuunta

Mulla lähti käyntiin ensimmäisen vuoden kässänopen opinnot ja tuntuu, että olen juuri siellä missä kuuluukin. Aiemmalta koulutukseltani olen kultaseppä ja valmistumisen jälkeen olen työskennellyt myynti- ja esimiestyössä koruliikkeessä tehden ohessa pienimuotoisesti myös omia koruja. Käsillä tekeminen ja taide monissa muodoissaan on mulle henkireikä, ja vapaa-aikani vietänkin keramiikkaa, koruja ja omia käsityöprojekteja tehden. Tärkeiden asioiden listaan mahtuu myös luonto – lasten ja koiran kanssa tehty metsäretki ei ole koskaan huono idea!


Brita Pulliainen, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Olen ensimmäisen vuoden opiskelija yleisen ja aikuiskasvatuksen koulutusohjelmassa. Viime vuoden vietin opiskellen matikkaa Kumpulassa ja musiikkia Sibelius Akatemialla. Kuitenkin tämä koulutusohjelma tuntui enemmän omalta jutultani, ja olen ollut muutokseen tyytyväinen, vaikka se aluksi jännittikin. Vapaa-aikaa tykkään viettää veden äärellä: työskentelen opintojen ohessa kilpauinnin valmentajana, ja kävelylenkit lähirannassa iltaisin on mun ihan lempijuttu! Harrastuksiini kuuluu mm. juokseminen, crossfit, klassinen musiikki ja välillä uskaltaudun altaaseen itsekin tyypillisen reunalta valmentamisen sijalle!

Anita Karvonen, Käsityönopettajan opintosuunta

Opiskelen ensimmäistä vuotta käsityönopettajaksi. Valmistuin keväällä 2020 Kemin lyseon lukiosta, ja aloitin sitten suoraan opinnot ihanassa Helsingin yliopistossa. Vapaa-ajallani tykkään esimerkiksi neuloa, virkata, nähdä ystäviä ja tehdä kaikkea muuta hauskaa.



Kategoriat
Uncategorised

Diginuoret

Hei!

Me olemme ryhmä nimeltä Diginuoret ja väitteemme on: ”Digitaalinen teknologia muuttaa dramaattisesti nuorten älyllisen sosialisaation ympäristöä”.

Ella, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Valmistuin nyt tänä vuonna ylioppilaaksi, sillä vietin vuoden vaihdossa Sveitsissä. Hieman yllätykseksi yliopiston ovet avautuivat suoraan ylioppilastodistuksen kautta, mutta olen todella avoiminmielin täällä, sillä ihmiset ja muutenkin kokonaisvaltainen oppiminen ja kasvatus kiinnostavat kovasti. Vapaa-ajalla voimistelen noin kuusi kertaa viikossa.

Petra, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Moikka! Olen 19-vuotias nykyinen vantaalainen, mutta alun perin olen kotoisin Kanta-Hämeestä pieneltä paikkakunnalta. Yleistä ja aikuiskasvatustiedettä päädyin opiskelemaan suoraan lukiosta tänä keväänä valmistuttuani. Alassa minua erityisesti kiinnostaa ihmisläheisyys ja laajat uramahdollisuudet. Vapaa-aikaani vietän muun muassa kuntosalilla, musiikin parissa ja kavereiden kanssa.

Iida, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Aloitin tänä syksynä opinnot yleisen ja aikuiskasvatustieteen parissa. Poikkeustilanteesta huolimatta opinnot ovat lähteneet hyvin käyntiin ja odotan innolla jatkoa! Vapaa-aikani kuluu pitkälti lukemisen, musiikin, töiden ja elämän ihmettelyn parissa.

Laura, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Hei! Minä olen Laura Vehmaa, 20-vuotias lukiosta 2019 valmistunut sekä nykyinen fuksi YAKT:lla. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kasvatustieteistä, sillä äitini työskentelee myös alalla. Niin kuin monen muun yaktilaisen tapaan, opettaminen ei tuntunut itselle lopulta omalta jutulta, ja lähdinkin kiinnostumaan muun muassa opetuksen suunnittelusta. Vapaa-aikani kuluu hyvin kiireisesti salilla, kokatessa sekä tavatessa kavereita ja tietenkin (nyt) koulujuttujen parissa!

Miranda, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Aloitin yliopisto-opinnot tänä syksynä neljän välivuoden jälkeen. Valitsin yleisen ja aikuiskasvatustieteen, koska olen välivuosillani työskennellyt kouluissa ja päiväkodeissa ja kasvatusala kiinnostaa minua todella paljon. Vapaa-ajallani pidän koirani kanssa ulkoilusta, leipomisesta ja kavereiden kanssa olemisesta.

Oskari, Suomen kieli

Olen Oskari, 27-vuotias suomen kielen pääaineopiskelija. Kasvatustieteissä kiinnostaa sen monipuolisuus ja merkitys alana, siksi teen siitä sivuainekokonaisuutta. Toivon kurssin avaavan minulle tämän tieteenalan maailmaa ja tutkimuskäytänteitä. Harrastuksenani toimin jalkapalloerotuomarina, mikä tuo elämääni tiukkoja tilanteita ja pelireissuja ympäri Suomea.

Kalle, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Kalle Laukkanen, 26. Kasvatustieteet ovat aina kiinnostaneet minua ja töiden puolesta olen päätynyt aikuiskasvatuksen sekä valmennuksen pariin, joten päätin tavoitella myös alan tutkintoa. YAKT-fuksi, mutta korkeakouluopintoja takana 5 vuotta toiselta alalta.

Anita, Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Hei. Mun nimi on Anita. Valmistuin lukiosta 2014 ja olin aika hukassa, joten tuli vietettyä useampi välivuosi ennen YAKT:lle päätymistä. Jälkikäteen oon kiitollinen, koska ehdin kokea erilaisia töitä, remontoida ihanan kodin, matkustella, kokeilla yrittäjyyttä ja jäädä sille tielle sekä opiskella paljon kaikkea erilaista avoimen kautta. Rakastan mun kavereita ja perhettä, viiniä, kokkailua ja urheilua. Opinnoissa mua kiinnostaa erityisesti organisaatiopsykologiset ja työhyvinvointiin liittyvät aiheet.

Kategoriat
Uncategorised

Kadonneiden opojen esittely

Moikka! Meidän ryhmämme väite on ’’Opinto-ohjauksella tuotetaan vain kuuliaisia työmarkkinakansalaisia’’. Nimemme muodostui ensimmäisen luennon jälkeen helposti, kun keskustelimme omista opokokemuksista ja yritimme tavoittaa kaikkia ryhmäläisiä tekniikan pettäessä. Nyt kuitenkin asiat ovat onnellisesti, kun kaikki ovat koolla. 

 

Maria, kotitalousopettajan opintosuunta 

Heippa! 

 oon Maria, syksyllä aloittanut kotitalousopettajaopiskelija. Lukion jälkeen mietin välivuosien aikana mitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Pohdintojen jälkeen päädyin hakemaan Viikkiin opiskelemaan elintarviketieteitä, sillä ruoka ja ravitsemus on aina ollut lähellä sydäntäni. Viime vuoden syksyllä aloin kuitenkin miettimään onko elintarviketieteet juuri se juttu, jota haluan opiskella. Kotitalousopettajan opinnot olikin jo hetken ollut mielessäni ja päätinkin hakea näihin opintoihin viime keväänä. Näin ensimmäisten (opinto)viikkojen perusteella, olen kyllä tosi onnellinen, että uskaltauduin vaihtamaan suunnitelmiani ja hain opiskelemaan kotitalousopettajaksi. Kaikki tuntuu niin mielenkiintoiselta ja omalta jutulta! Vapaa-aikana tykkään valmistaa ruokaa ja viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa. 

 

Hanna, yleinen ja aikuiskasvatustiede 

Olen innoissani aloittelemassa kasvatustieteen opintoja. Olen työskennellyt vuosia taloushallinnon parissa ja viime vuosina koulunkäynninohjaajana erityisluokilla. Oppilaistani oli hauskaa, että aikuinen lähtee vielä kouluun . 

Minulla on kolme lasta, joista nuorin on jo 18-v. abi. Vapaa-ajalla liikun luonnossa, valokuvaan ja kiertelen kirppiksillä. Olen vihdoin päässyt opiskelemaan kauan haaveena ollutta alaa ja aion ottaa siitä kaiken irti! 

 

Pinja, yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunta 

Hei! Olen Pinja ja aloitin nyt syksyllä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunnassa. Päädyin muutaman välivuoden jälkeen tänne, sillä yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat minua. Alan laajat valinnaiset opinnot ja työllistymismahdollisuudet kiinnostavat myös, tutkinnosta saa tehtyä omannäköisen. Vapaa-ajalla luen ja kuuntelen kirjoja, teen käsitöitä ja haahuilen luonnossa. 

 

Elisa, Kotitalouden opintosuunta 

MoikkaPäädyin muutaman vuoden mietiskelyn jälkeen kotitalous opettajan polulle, mietittyäni myös ravitsemus- ja elintarviketieteitä. Kotitalouden opintosuunta kolahti lopulta parhaiten sydämeen. Minulla on pohjalla ylioppilastutkinto, sekä lastenhoitajan tutkinto. Vapaa-aikani kulutan keittiössä ja urheillessa. 

 

Kaius, sivuaineopiskelija 

Tervehdys! Olen 22-vuotias nuori mies, joka on etsinyt pitkään mitä haluaa opiskella. Helsingin yliopistolle päädyin lukemaan tietojenkäsittelytiedettä. Ei ole ollut oma juttu. Nyt tunnustellaan tämän sivuainekokonaisuuden kautta, jos tässä olisikin se oma juttuni. Vapaa-aika menee pitkälti sportin ja kavereiden parissa. 

 

Milja Truhponen, yleinen ja aikuiskasvatustiede 

Hei! Olen Hausjärveltä tänne Helsinkiin opiskelemaan saapunut. Vapaa-aika kuluu pitkälti tietokoneen ääressä pelejä pelatessa, kirjoittaessa tai piirtäessä. Syliin löytää tiensä kissakaksikko aina välillä, mutta katteja ei voi pitää kokoaikaisesti lähettyvillä heidän nakertamismieltymystensä takia. Kasvatustieteiden opiskelu on ensimmäinen etappi minulle lukion jälkeen, joten en vielä tiedä olenko nyt oikealla linjalla. Toiveikkain mielin aloitan opinnot. 

 

Maura, yleinen ja aikuiskavastustiede 

Moikka! Olen Maura, 20-vuotias helsinkiläinen. Hain kasvatustieteelliseen vietettyäni välivuoden iltapäiväkerhossa. Siellä työskennellessäni kiinnostuin koulumaailmasta ja meinasin lähteä luokanopettajan opintoihin Turkuun, kunnes sain iloisen uutisen että paikka aukeaisikin Helsingistä. Opinnoissani kiinnostavinta on monimuotoisuus ja se, että tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Toisaalta se on myös pelottavaa. Vapaa-ajallani urheilen, kokkailen ja soitan kitaraa. 

 

Sonja, yleinen ja aikuiskasvatustiede  

Moikka! Olen Sonja ja opiskelen ensimmäistä vuotta yleistä- ja aikuiskasvatustiedettä. Olin jo pidempään pohtinut mikä voisi olla oikea polku päästä toteuttamaan urahaaveitani ja vähän kuin sattuman kautta löysin kyseisen alan. Vapaa-aikani tykkään viettää urheilun, ystävien sekä hyvän ruoan parissa. Odotan innolla mitä tulevat opinnot tuovat tullessaan! 

Kategoriat
Uncategorised

Läsnäolijat

Hei! Tässä on meidän “Läsnäolijat” ryhmän jäsenesittely. Tykkäämme nimemme mukaisesti olla enemmän läsnä livenä, kuin etänä. Meidän väite on:Sysääkö Korona sittenkään opintoja digiaikaan 

Patrik, Yleinen- ja aikuiskasvatustiede 

Moro! Olen 18-vuotias fuksi. Valmistuin tuossa viime keväänä lukiosta. Opettajan koulutus ei houkutellut vaan enemmän opetuksen teoria ja kasvatuspsykologia. Lukiossa kiinnostavin aine oli psykologia, mutta sen opiskelu sinänsä ei myöskään tuntunut ominaiselta. Olen asunut koko elämäni tähän asti Turussa, heinäkuussa oli muutto Helsinkiin. Muutos on ollut suuri, mutta koen sopeutuneeni ihan hyvin. Odotan innolla, mitä kaikkea kiinnostavaa kasvatustieteet tuovat mukanaan ja uskon pärjääväni. Toivon pääseväni vaikuttamaan opetuksen saralla. Vapaa-ajallani pelaan koripalloa sekä videopelejä aika paljon.  

Eetu, Kotitalousopettajan opintosuunta 

Heippa! Oon Eetu, 22-vuotias köksän fuksi. Opiskelin lukion jälkeen liikunnanohjaajaksi ammattikorkeakoulussa ja aika nopeasti siellä opiskellessa huomasin, ettei kyseinen ala eikä amk instituutiona oikein kiinnostaneet minua. Opintojen aikana tutustuin ravitsemustieteen opintoihin, joista innostuin suunnattomasti ja ajauduin hakemaan tänä keväänä valmistumiseni jälkeen opiskelemaan kotitaloustiedettä Helsinkiin. Kotitalous on hyvin monitieteinen ja sen vuoksi erityisen mielenkiintoinen ala opiskella; odotankin innolla tulevia opintoja tämän opintosuunnan parissa. Vapaa-ajalla urheilen paljon ja liikun luonnossa.  

Aada, Yleinen- ja aikuiskasvatustiede 

Moikka! Oon 21-vuotias fuksi. Pidin lukion jälkeen pari välivuotta joiden aikana tein töitä päiväkodissa. Sitä kautta alkoi lasten kasvu, opetus ja kehitys kiinnostamaan. Opettajan työ ei kuitenkaan houkutellut, joten päätin hakea yleistä- ja aikuiskasvatustiedettä, sillä uskon sen tarjoavan monipuolisen tutkinnon. Muutaman vuoden opiskelutauon jälkeen odotan innolla uuden oppimista, sekä uusiin ihmisiin tutustumista. Vapaa-ajallani tykkään ulkoilla, nähdä ystäviä, syödä hyvää ruokaa ja vaan olla! 

Oona, Käsityönopettajan opintosuunta 

Moikka! Mä oon Oona, kässän fuksi. Aikaisemmalta ammatiltani olen lähihoitaja. Suoritin ammattikoulun ohessa myös ylioppilastutkinnon ja heti valmistuttuani muutin Joensuusta Vantaalle töiden ja uusien tuulien perässä. Minulle oli selvää se, että lähihoitajakoulu on vain välietappi ja sitten jatkan opiskelua. Valmistumisen jälkeen ehdinkin tekemään hieman yli vuoden alani töitä ennen kuin päädyin hakemaan kouluun ja tässä sitä nyt ollaan! 

Alisa, Kotitalousopettajan opintosuunta 

Moi! Olen 21-vuotias köksän fuksi. Suoritin lukion Kouvolassa, jonka jälkeen muutin Helsinkiin opiskelemaan avoimessa yliopistossa oikeustieteen opintoja. Vuoden aikana kuitenkin tajusin, ettei oikeustiede ollut minulle mieluinen ala ja päädyin mietiskelemään mitä tahtoisin opiskella. Aika pian mieleeni tuli yläasteajan haave kotitalousopettajan toimimisesta ja päädyin hakemaan koulutukseen. Tähän mennessä opintosuunta on tuntunut mielenkiintoiselta ja odotan innolla mitä tulevat vuodet pitävät sisällään! Vapaa-ajalla tykkään käydä kuntosalilla, leipoa ja liikkua luonnossa.  

Nani, Kotitalousopettajan opintosuunta 

Moikka! Olen Nani, 22-vuotias köksän fuksi. Valmistuin lukiosta vuonna 2018 ja välivuodet olen viettänyt matkustellen ja töitä tehden. Päädyin opiskelemaan kotitaloudenopettajaksi koska olen kiinnostunut ruoasta, ravitsemuksesta sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelemisestä. Odotan innolla mitä kaikkea opinnot tuo mukanaan! Vapaa-ajalla tykkään mm. lukea, askarrella, urheilla, sisustaa kotia ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.  

Verner, Kotitalousopettajan opintosuunta 

Moi kaikki! Olen Verner, köksän fuksi. Valmistuin lukiosta muutama vuosi sitten ja päädyin tekemään opettajan sijaisuuksia, jota kautta ajaudun lopulta hakeutumaan alalle. Ruuanlaitto ja erityisesti tuotteiden ravintosisältö on myöskin aina kiinnostanut. Odotan jännityksellä mitä opinnot tuovat mukanaan osittain haastavasta tilanteesta huolimatta. Vapaa-ajalla pelaan sulkapalloa ja vietän aikaa ystävien kanssa. 

Noora, Kotitalousopettajan opintosuunta 

Moi! Olen Noora 20vuotias köksän fuksi Kälviältä. Olen valmistunut lukiosta 2018 ja yksi välivuosi on siis takana. Välivuoden aikana on töitä tehty ahkerasti ja reippaasti Kälviän K-marketissa ja motivaatio kotitalousopettajan ammattia varten, on nostettu kattoon saman aikaisesti. Rakastan lapsia ja siksi päätin lähteä yhdistämään molemmat, sekä ruoanlaiton että lasten kanssa työskentelemisen. Vapaa-ajallani rakastan viettää aikaa ystävieni tai avopuolisoni kanssa ja rakastan myöskin leipoa hirmuisesti vapaa ajallani. 

Joel, Käsityönopettajan opintosuunta 

Moi! Olen Joel 20-vuotias kässän fuksi. Olen valmistunut ylioppilaaksi Mäntsälän lukiosta 2019. Tein töitä opintojeni ohella Shell huoltoasemalla ja opettajan sijaisuuksia peruskoulun opettajana. Syksyllä lähdin armeijaan vuodeksi, jonka aikana päätin hakea käsityönopettajaksi. Käsityönopettaja opintosuuntana on erittäin laaja kokonaisuus, jossa opiskelija saa laajan koulutuksen kasvatuspedagogiikkaan, tekniseen työhön ja tekstiilityöhön. Alalla pääsee tekemään paljon käsillä ja myös paneutumaan tieteellisiin tutkimuksiin. Juuri tästä syystä hain alalle. Vapaa-ajalla vietän aikaa ystävieni kanssa, soitan musiikkia ja urheilen. 

Pilvi, Sivuaineopiskelija 

Moi! Olen Pilvi 23-vuotias biologian viidennen vuoden opiskelija. Valmistuin ylioppilaaksi Iitin lukiosta 2016 ja samana vuonna aloitin opinnot Helsingin yliopistossa biologian opintojen parissa. Kun pääsin opettajan koulutukseen, tutustuin vuoden verran myös maantieteeseen ja nyt seuraava tavoitteeni on opettajan pedagogisten opintojen suorittaminen osana matkaani kohti biologian ja maantiedon aineenopettajan uraa. Viikonloppuni vietän maatilalla perheeni ja eläinkatraan kanssa puuhastellen. Rakastan myös luonnossa samoilua. 

Kategoriat
Uncategorised

Virheelliset käsitykset -ryhmän esittely

Heippa!

Me olemme ryhmä ”Virheelliset käsitykset” ja meidän väite on: ”Yliopisto-opiskelijoilla on samanlaisia virheellisiä käsityksiä kuin lapsilla”. Ryhmämme koostuu innokkaista naisopiskelijoista!

 

Aino, viestinnän pääaineopiskelija

Moikka! Mä oon Aino, kolmannen vuoden viestinnän opiskelija Helsingin yliopistosta. Kuten näkyy, oma tiedekuntani ei ole kasvatustieteellinen, vaan olen täällä suorittamassa valinnaisia opintoja. Tutkintoani suoritan tosiaan valtiotieteellisen tiedekunnan puolella, politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa. Vaikka alkava syksy on mulle yliopistolla jo kolmas, on se täynnä uusia ja jännittäviä asioita, sillä saan mahdollisuuden opiskella itselleni uutta alaa uusien ihmisten kanssa. Tiedossa on siis varmasti mielenkiintoinen ja kiva syksy, etäilystä huolimatta! Vapaa-ajallani harrastan partiota ja ainejärjestötoimintaa. Pidän myös kovasti ruoanlaistosta sekä leivonnasta.

 

Iina, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Heips! Olen jo pitkään ollut kiinnostunut kasvatustieteistä ja jahkasinkin pitkään yleisen ja aikuiskasvatustieteen sekä luokanopettajakoulutuksen välillä. Myös bilsan opiskelu kiinnosti. Useamman välivuoden aikana päädyin kuitenkin lopputulokseen yakt. Täällä siis ollaan ja olen hyvin tyytyväinen päätökseeni. Koulun ulkopuolella teen töitä kalojen parissa, hengailen lähipiirini kanssa ja nautin muun muassa hyvästä ruoasta ja musiikista.

 

Taika, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Moi! Keväällä yhden välivuoden jälkeen en meinannut osata päättää, mitä haluan opiskella, sillä kasvatustieteet ovat kiinnostaneet kauan, mutta myös esim. sosiologia ja viestintä kiinnostivat. Tein haun yliopistoon viimeisenä hakupäivänä pienessä paniikissa ja yakt päätyi vähän yllättäen yhdeksi hakukohteistani. Olen kuitenkin ollut iloinen tästä päätöksestä! Vapaa-aikani kuluu ystävien, tanssimisen, kirjojen ja hyvien sarjojen parissa.

 

Hilma, kotitalousopettajan opintosuunta

Moi! Valmistuin keväällä ylioppilaaksi ja aikeissa oli välivuoden pitäminen. Kuitenkin iloiseksi yllätykseksi pääsin sisään kotitalousopettajan opintosuuntaan ja nyt en voisi olla iloisempi valinnastani! Opintosuunnassa kiinnostavat ruuanlaitto, ravitsemus, arjen hallinta sekä niiden yhdistäminen pedagogisiin opintoihin. Harrastan maantiepyöräilyä kilpaa, joten lähes kaikki vapaa-aikani kuluu sen parissa.

 

Nea, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Valmistuin lukiosta keväällä 2019 ja luulin haluavani opiskelemaan valtiotieteitä. Välivuoden aikana kuitenkin heräsi kiinnostus kasvatustieteisiin tehdessäni opettajan sijaisuuksia. Opettajaksi en kuitenkaan halunnut, joten tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta minulle. Vapaa-ajallani tykkään tehdä sitä sun tätä: mm. pelata sulkapalloa, sisustaa, viettää aikaa kavereiden kanssa ja tehdä ruokaa/leipoa.

 

Tiuku, käsityönopettajan opintosuunta

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan kasvatustiedettä, koska haluan tulevaisuudessa työskennellä lasten ja nuorten parissa. Pitkään harkitsin myös luokanopettajaksi hakemista, mutta käsityönopettajan opintosuunta vei lopulta voiton ja päätyi ensimmäiseksi hakukohteekseni. Vapaa-ajalla viihdyn käsitöiden, kirjojen ja luonnon parissa. Käsitöissä innostaa erityisesti uuden oppiminen, ongelmanratkaisu ja ylipäätään käsitöiden monipuolisuus.

 

Jasmin, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Valmistuin lukiosta vuonna 2018 eli minulla on ollut kaksi välivuotta ennenkö pääsin opiskelemaan yliopistoon kasvatustieteitä. Toisena välivuotena suoritin valmentajan ammattitutkinnon, sillä valmennan työkseni voimistelijoita. Olen itse harrastanut joukkuevoimistelua 16 vuotta. Vapaa-ajallani, kun en ole opiskelun tai voimistelun parissa, näen ystäviäni, ulkoilen ja liikun sekä rentoudun esimerkiksi musiikkia kuuntelemalla.

 

Evita, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Päädyin opiskelemaan kasvatustiedettä, koska se vaikutti mielenkiintoiselta. Vapaa- ajalla tykkään neuloa ja ommella.

 

Kiia, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Pidin yhden välivuoden lukion jälkeen ja sen päätteeksi hain moneen eri paikkaan, joista kasvatustieteet oli yksi. Olen tyytyväinen valintaani ja odotan innolla yliopistossa opiskelua. Harrastan vapaa-ajallani piirtämistä.

 

Julia, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Moikka! Olen Julia ja olen yleisen ja aikuiskasvatustieteen fuksi. Päädyin opiskelemaan alaa muutamien välivuosien jälkeen kun vihdoin löysin alan joka sai kiinnostukseni heräämään. Välivuosiani olen viettänyt Australiassa ja Espanjassa asuen, mutta oli taas mukava palata Suomeen opintojen pariin! Innostuin kasvatustieteistä sen monipuolisuuden vuoksi sekä kasvatus ja oppiminen on aina kiinnostanut minua. Vapaa-ajalla näen paljon kavereita, urheilen, juhlin ja nautin koti-illoista kämppikseni kanssa.

 

Julia / Virheelliset käsitykset

Kategoriat
Uncategorised

Tässä tulee Maailmanpelastajat!

Tässä meidän ryhmämme, aiheenamme ”Kulttuurinen kestävyys pelastaa maailman.”

Miira, kotitaloustieteen opintosuunta. 

Hei! Hakeuduin köksänopen opintojen pariinsillä ruokaakotia ja ihmisläheistä toimintaa yhdistelevä akateeminen koulutus huusi “bingo!” kohdallaniEn valmistuttuani visioi itseäni yläkoululuokkaan essu päällä vaan paikkaanjossa yhtä lailla hyödynnän tutkintoani, esimerkiksi kestävän kehityksen ja ravitsemuksen parissaFuksivuosi on alkanut mainiostikurssit sekä opiskelu ovat mielenkiintoisia ja tunnen tulleeni oikeaan paikkaanKoulupäivien ulkopuolella luen, juon teetä sohvalla sisarteni kanssa sekä seikkailen museoissa ja metsissä etsimässä sielun ja silmänruokaa.

Elina, käsityöopettajan opintosuunta.

MoikkaOlen aina tiennytettä tieni ennemmin tai myöhemmin johtaa opettajaksijoten tässä sitä nyt ollaan. Olen vuosien varrella kartuttanut tietämystäni tekstiiliteollisuuden parissamutta pelkästään käsillä teko ei ikinä tuntunut täysin omaltaEdellisen tutkinnon loppusuoralla aloin totisesti harkitsemaan käsityöopettajaksi kouluttautumistamutta alkuun tieto nykyisestä monimuoto käsityöopetuksesta jämähdytti ajatukset paikalleen. Ei tosin pitkäksi aikaasillä tajusin viihtyväni puun ja muiden kovien materiaalien parissa yhtä paljon kuin tekstiilienYritän antaa kaikkeni yliopisto-opintoihin kiireisen taaperoarjen keskelläsillä mikään ei motivoi paremmin kuin halu antaa lapsilleen parhaimman mahdollisen arjen ja läsnäolevan vanhemman. 

Roosa, yleinen ja aikuiskasvatustiede. 

Hei! Minä olen sellainen uudestaan aloittava, Olen viimeiset hirveän-monta-vuotta toiminut graafisena suunnittelijana, mutta alanvaihtoa olen harkinnut jo pidempään. Asuin ja tein töitäni nuo samat hirveän-monta-vuotta Lontoossa, josta paluumuutin Suomeen n. 3 vuotta sitten perheeni kanssa. Maantieteellisen muuton kautta ajatus kaiken muunkin muuttamisesta elämässä alkoi kasvaa entisestään. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhteiskunnan rakenteelliset epäkohdat olivat asioita joihin ajattelin voivani vaikuttaa kasvatusalan kautta. Viime vuonna suoritin avoimessa yliopistossa monikulttuurikasvatuksen perusopinnot. Se oli niin antoisaa, että sain viimeisen sysäyksen päätökselle palata yliopistoon, oppimaan juuri tätä tieteenalaa. Täällä siis olen ja innolla sekä jännityksellä odottelen, että mikä minusta oikein tulee. Vapaa-ajalla pyörin vapaaehtoistöissä, juoksen, viihdytän yhtä viisivuotiasta ja katselen äärimmäisen huonoja tosi-tv ohjelmia. 

 Jessica, yleinen ja aikuiskasvatustiede. 

HeipsTäällä kirjoittelee 25 –vuotias fuksi. Ennen näitä opintoja olen ehtinyt opiskelemaan pari ammattia, olemaan töissä eri työpaikoissa ja kaupungeissa sekä, mikä parasta, reissaamaanOlen aika liikkuvaa tyyppiä. Vuosien varrella olen huomannut, että minua kiinnostaa todella moni asia. Työelämässä olen huomannut minulle tärkeiksi asioiksi työn vaihtelevuuden ja monipuolisuuden, merkityksellisyyden, opettamisen sekä muiden auttamisen.  Silloin, kun en opiskele, vietän aikaa luonnossa, nautin kahvihetkistä avomieheni kanssa, opetan joogaahengailen kotona tai seikkailen jossain päin Helsinkiä. 

Ronja, yleinen ja aikuiskasvatustiede. 

Hei! Olen Ronja, ensimmäisen vuoden yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelija. Innostuin kasvatustieteistä opiskellessani kansanopistossa psykologiaa ja kasvatustieteitä. Hain kumpaankin ja yleiseen ja aikuiskasvatustieteeseen pääsin. Olen innostunut alkavista opinnoista ja odotan suurella kiinnostuksella, mitä tuleman pitää. Haaveeni on valmistumisen jälkeen päästä kehittämään koulutusjärjestelmää. Vapaa-ajalla vietän aikaa ihmisten seurassa ja touhuan eläinten kanssa, sillä olen hyvin eläin- ja ihmisrakas. Lisäksi luen kirjoja ja kirjoitan runoja sekä urheilen. 

Marita, yleinen ja aikuiskasvatustiede. 

Moikka! Mä oon yleisen ja aikuiskasvatustieteen tuore fuksi. Ehdin etsiskellä omaa tietä muutaman vuoden mm. armeijassa, reissussa ja töissä ennen kun päädyin tänne kasvatustieteelliseen. Mun mielenkiinnonkohteet on varsin laajat, psykologiasta ja oppimisesta yhteiskuntaan, sosiaalitieteisiin ja antropologiaanToivon, että kasvatustiede tarjoaisi polun merkitykselliseen työhön, jossa pystyisin omalta osaltani kehittämään yhteiskuntaa. Laaja ja monipuolinen tutkinto ja työ on juuri sitä mitä kaipaan, joten luulen, että tulin oikeaan paikkaan.  Vapaa-ajalla tykkään tanssia, käydä ryhmäliikunnassa sekä soitella ja laulella milloin mitäkin. Olen myös harvinaisen ahkera suoratoistopalveluiden kuluttaja.  

Liisa, Yleinen ja aikuiskasvatustiede. 

Terve! Mä oon 20-vuotias yakt fuksi vuosimallia 2020. Kahden välivuoden jälkeen löysin vihdoin alan, joka ees vähän herätti mielenkiintoa ja kaikista ennakko-odotuksista huolimatta pääsin sisään papereilla!  Mulla on tuhansittain mielenkiinnon kohteita ja tuntuu että aina löytyy jotain uutta, josta innostun täysillä. Tällä hetkellä mua kiinnostaa ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymykset ja kaikki ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvä. Pienestä asti oon vannonut ettei musta tuu opettajaa, sillä koko suku on täynnä luokanopettajia. Kiinnostus kasvatukseen taitaa kuitenkin löytyä jostain geeneistä, koska tässä sitä nyt ollaan (vaikkei musta opettajaa tulekaan!!!). Vapaa-ajalla kirppistelen poikaystävän kanssa, kirjotan biisejä, kokkailen, maistelen oluita ja pari kertaa viikossa käyn tekemässä työvuoron Mäntsälän Alkossa. 

Maiju, käsityöopettajan opintosuunta. 

Hei, olen Maiju. Äänikirjojen suurkuluttaja, kokeileva kotileipuri ja mieluusti metsään menevä marjanpoimija. Olen käsityöopettaja fuksi, vaikka tuo opettaja sanana vielä vähän karsasteleekin. Onneksi voin hyvällä omalla tunnolla sanoa opiskelevani käsityötiedettä, niin ei tarvitse sitä tulevaa opettajuutta vielä liikaa miettiä. Olen aiemmalta koulutukseltani Savonia AMK:sta valmistunut ja jonkin verran freelancerina työskennellyt vaatetusmuotoilija. Vaikka käsityöläinen olen ollut siitä asti, kun äiti opetti minulle ensimmäiset virkkuusilmukat jo ollessani 8-vuotias. 

Netta, yleinen ja aikuiskasvatustede. 

Moi!  oon juuri opintonsa aloittanut yleisen- ja aikuiskasvatustieteen fuksi, joka vielä totuttelee opintoihin samaan aikaan kun hoitaa muuttoa Kirkkonummelta Tuusulaan. Muuton lisäksi opintojen aloitus tuntuu suurelta elämänmuutokselta, koska viimeiset pari vuotta, ihan opintojen alkuun saakka, olen tehnyt täyttä päivää töitä varhaiskasvatuksessa lastenhoitajana. Jo heti ensimmäisistä työpäivistäni lähtien tiesin, että kasvatus ja ihmiset kiinnostaa aivan kauheasti! Vapaa-aika koostuu tällä hetkellä pitkälti muuttaessa, mutta kun aikaa riittää, tykkään laittaa ruokaa ja harrastaa kaikennäköistä liikunnasta käsitöihin. Keräilen suomalaista lasia ja olen kiinnostunut arabian vanhoista astioista. Viikonloppuina olen innokas mökkeilijä. 

 Malla, käsityopettajan opintosuunta.  

Moikka oon Malla ja oon 21-vuotias. Lukion jälkeen vietin välivuodet Lontoossa aupairina lapsia hoitaen. Keväällä sattuneista syistä sitten palasin suomeen.  Mulle on ollut aika vaikea keksiä alaa jota tahtoisin opiskella tai joka olisi mielenkiintoisempi kuin muut alat. Mutta tästä on varmasti hyvä aloittaa. Käsitöitä olen aina tykännyt tehdä ja uusien tekniikoiden niin virkkaus kuin neulomis töihin on ollut aina parasta. Vapaa-ajalla tykkään liikkua luonnossa, katsoa elokuvia ja sarjoja ja lukea kirjoja.  

Kategoriat
Uncategorised

Vertaistuki ryhmä

Ryhmämme nimi tulee väitteestä ”Vertaispalaute on verraton lahja”. Alun teknisten ongelmien ja etäopiskelun myötä jokainen taitaa tarvita hieman enemmän vertaistukea.

Nina, kotitalousopettajan opintosuunta 

Olen aiemmalta koulutukseltani sosionomi ja leipuri-kondiittori. 17 vuoden ajan olen työskennellyt päivittäistavarakaupan alalla mm. kauppakassin tiiminvetäjänä ja pari vuotta leipurina. Minulla on kolme poikaa, kaikki ala-aste ikäisiä, joten suurin osa perheestämme on tällä hetkellä koululaisia. On mukavaa toteuttaa omia haaveita ja opiskella taas.

Pinja, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Lähdin opiskelemaan, koska kasvatustieteiden tutkiminen kiinnostaa minua. Vapaa-ajalla pelaan ringetteä ja olen ystävien kanssa.

Vilma, käsityönopettajan opintosuunta

Moikka, Olen alunperin valmistunut huonekaluverhoilijaksi, mutta kuitenkin päätynyt heti valmistumisen jälkeen vaate -ja asustepuolelle töihin. Etsin pitkään alaa jonka kokisin itselleni oikeaksi ja jossa pääsisin toteuttamaan myös itselle mieluista käsillä tekemistä. Kässänope linja muhi mielessäni muutaman vuoden ja tänä keväänä hain ja onnekseni pääsin aloittamaan opiskelut. Vapaa-ajalla puuhailen omia DIY projekteja, luen, joogaan ja vietän aikaa minulle tärkeiden tyyppien kanssa.

Viivi, käsityönopettajan opintosuunta

Valmistuin talvella 2017 ylioppilaaksi, jonka jälkeen olen tehnyt mm. maanrakennusalan ja taksinkuljettajan hommia ja pohtinut mikä minusta tulee isona. En oikeastaan vieläkään tiedä vastausta, mutta käsityönopettaja kuulostaa hyvälle vaihtoehdolle. Vapaa-aikana usein maalaan ja vietän aikaa kissojen ja koirien kanssa sekä tarkkailen ja hoidan kasvejani.

Säde, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Tulin kasvatustieteelliseen koska henkilöstöhallinto ja henkilöstön kehittäminen kiinnostavat minua. Päädyin tänne suoraan lukion päätyttyä. Vapaa-aikaani tykkään käyttää mm. sulkapallon pelaamiseen ja kavereiden kanssa hengailemiseen.

Tia, käsityönopettajan opintosuunta

Lukion jälkeen opiskelin kosmetologiksi, mutta yrittäjyys ei ole minun juttuni, joten niitä hommia en ole tehnyt päivääkään. Valmistumisen jälkeen olin töissä ala-asteella kaksi vuotta ja siellä tein opettajan sijaisuuksia, olin iltapäiväkerhon ohjaajana, henkilökohtaisena koulunkäynninohjaajana ja koko luokan koulunkäynninohjaajana. Olen pienestä asti halunnut opettajaksi, mutta en lukiosta valmistuessani osannut kuvitella, että pääsisin joskus yliopistoon, enkä edes silloin hakenut. Nyt keräsin rohkeuteni, hain ja pääsin sisään! Kässäopena pystyn yhdistämään unelma-ammattini ja harrastukseni.

Jaakko, käsityönopettajan opintosuunta

Viimeiset kolme vuotta olen viettänyt välivuosia matkustellen ja miettien omaa tulevaisuuttani. Ollessani kriisinhallintaoperaatiossa, ymmärsin että opettaminen ja johtaminen tuntuu minulle luontevalta. Siksi hain opettajankoulutukseen. Olen lapsesta asti tykännyt tehdä käsilläni asioita, siispä päätin käsityönopettajan opintosuunnan olevan minulle oikea paikka. Vapaa-aikani vietän pitkälti musiikin, ystävien ja valokuvauksen parissa.

Sonja, kotitalousopettajan opintosuunta

Olen 25-vuotias ja Helsingistä kotoisin. Olen ollut kiinnostunut kotitaloustieteestä ja -pedagogiikasta jo pidemmän aikaa. Ajatus opettajuudesta ja juuri suuntautuminen kotitalouteen on lähtöisin omista kokemuksista työskennellä lasten kanssa au pairina, taustastani ravintola-alalla ja opinnoistani leipuri-kondiittorina. Toisaalta on mielenkiintoista mihin kaikkeen tulevaisuudessa voi valmistumisen jälkeen suuntautua. Odotan hieman pelon sekaisella innolla sitä, kuinka opiskelu lähtee käyntiin. Opiskelua tasapainottavat oma koira, ystävät ja päiväunet.

Venla, kotitalousopettajan opintosuunta

Olen viettänyt välivuosia nyt usean ja pohtinut, mikä voisi olla tulevaisuuden ammattini. Olen työskennellyt ravintola-alalla useita vuosia, mutta viime vuonna hyppäsin uuteen ympäristöön ja toimin varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Tämä sai minut pohtimaan voisinko yhdistää jotenkin edellä mainittuja aloja yhteen. Keksittyäni kotitalousopettajan opintosuunnan tajusin sen olevan juuri se, mitä olin halukas opiskelemaan ja mikä tuntui hyvältä ajatukselta. Onnekseni päätin pyrkiä ja pääsin myös sisälle.

Vapaa-ajallani näen paljon ystäviä, käyn erilaisissa tapahtumissa, kiertelen kirppiksiä sekä nyt syksyllä sienestän ahkerasti.

Henna, kotitalousopettajan opintosuunta

Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2018, jonka jälkeen olen hakenut erilaisiin opetajankoulutuksiin ja nyt kolmannella kerralla pääsin kotitalousopettajan opintosuuntaan. Köksänopettajan opinnot vaikuttavat nyt jo todella kiinnostavilta, joten en malta odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vapaa-ajallani tykkään viettää aikaa ystävieni ja perheeni kanssa.

Kategoriat
Uncategorised

Uupuneet opiskelijat -ryhmän esittäytyminen

Moikka!

Me olemme Uupuneet opiskelijat ja meidän väittämämme on ”Uupuneilla opiskelijoilla on vaikeuksia oppimisessa”. Meidän ryhmämme koostuu kymmenestä innokkaasta nuoresta naisesta, joista kaikki olemme vasta aloittaneet opiskelun yliopistossa.



Ryhmäläisten esittelyt:



Irene, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Moi! Mä valmistuin lukiosta syksyllä 2019 ja sen jälkeen oli loppusyksy ja kevät aikaa miettiä mihin sitä voisi hakea opiskelemaan. Kiinnostuksen kohteena aina ollut ihmiseen ja kasvatukseen liittyvät asiat. Päädyin sitten Helsingin Yliopistoon opiskelemaan yleistä ja aikuiskasvatustiedettä. Odotan innolla tulevaa fuksivuotta!



Riina, kotitalousopettajan opintosuunta

Moi! Olen 19-vuotias, alun perin kotoisin Helsingistä ja sieltä Riihimäelle muuttanut. Valmistuin keväällä Riihimäen lukiosta ja muutin nyt opintojen perässä takaisin Helsinkiin. Innostuin kotitalousopettajan opinnoista jo yläasteella, sillä köksäntunnit olivat parhaita ja opettaja kannustava. Ajatus kotitalousopettajan opinnoista jäi mieleen ja lukioaikana sainkin varmuuden hakea opintoihin yhteishaussa. Olen aina rakastanut ruoanlaittoa ja leivontaa, sekä harrastan vapaa-ajallani voimistelua, joka on ollut myös pitkään iso osa elämääni.



Jonna, kotitalousopettajan opintosuunta

Moikka! Oon 19-vuotias, tänä keväänä valmistunut lukiosta. Kotoisin Oulusta ja nykyään asustelen Vantaalla. Oon aina tykännyt leipomisesta ja ruoanlaitosta, ja oon jo monia vuosia tiennyt, että aion tähdätä kotitalousopettajaksi. Suurin innostukseni lähti oikeastaan köksäntunneilta ja haaveilin siitä, että pääsisin joskus opettamaan muita kotitalouden askareissa. Tässä yhdistyykin kaksi kivaa asiaa. Onnekseni pääsin heti valmistuttuani yliopistoon sisään ja innolla odotan mitä köksänopettajan opinnot tarjoavat. On myös mukavaa päästä muidenkin opintosuuntien opiskelijoiden kanssa työskentelemään! 🙂



Inka, yleis- ja aikuiskasvatustieteen opintosuunta

Moi! Päädyin opiskelemaan yleis- ja aikuiskasvatustiedettä hieman sattumalta, vaikka kasvatustieteet ovatkin aina kiinnostaneet minua. Parin vuoden suomen kielen opiskelun jälkeen totesin, ettei ala ollut aivan se, mitä itse halusin. Kaverini ehdotuksesta päätin laittaa yhdeksi hakukohteeksi yleis- ja aikuiskasvatustieteen ja pääsin sisään. Nyt odotan innolla tulevia opiskeluja. Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa ja ulkoilen koirani kanssa. Myös piirtäminen ja lukeminen kuuluvat vapaa-ajanvietteisiini.



Iiris, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Moi! Minua kiinnostaa eniten ihmisten käyttäytymiseen liittyvät asiat, joten päädyin tämän innoittamana yleisen kasvatustieteen opintolinjalle. Toivon, että minusta tulisi oikea ihmisalan asiantuntija ja pääsisin vaikuttamaan tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Pidän jalkapallosta, piirtämisestä ja maalaamisesta.



Linnea, käsityönopettajan opintosuunta

Aloitin käsityönopettajan opintoni tämän vuoden syksynä. Minulla meni muutama vuosi miettiessä mitä todella haluan opiskella, mutta lopulta kiinnostukseni käsitöihin ja kasvatukseen ajoi minut hakemaan Helsingin yliopistoon. Vapaa-ajalla lempipuuhaani ovat sarjojen katselu, lenkkeily koirani kanssa ja neulominen. Tulevilta vuosilta odotan paljon uusien asioiden oppimista.



Charlotta, Yleinen- ja aikuiskasvatustiede

Moikka! Minua voi kutsua ihan vaan Lotaksi. Valmistuin syksyllä 2019 lukiosta ja nyt opiskelen ensimmäistä vuotta yleistä- ja aikuiskasvatustiedettä. Olen tehnyt paljon sijaisuuksia kouluissa ala- ja yläasteella sekä lukiossa. Huomasin silloin, että minua kiinnostaa paljon kasvatustieteet. Päätin hakea opiskelemaan tätä alaa, koska perhetuttuni on myös itse opiskellut tätä ja hän kertoi laajoista työllistymismahdollisuuksista. Vapaa-ajalla valmennan taitoluistelijoita, sijaistan kouluissa, käyn ryhmäliikunnoissa ja vietän aikaa kavereiden kanssa.



Suvi, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Moi! Kahden välivuoden jälkeen päätin hakea ensimmäistä kertaa opiskelemaan yleistä ja aikuiskasvatustiedettä, vaikka olen ajatellut, että psykologia on ainoa oikea ala minulle. Kuitenkin jo näin parin viikon jälkeen voin sanoa, että olen todella onnellinen paikasta täällä ja päivä päivältä tämä ala tuntuu enemmän omalta. Vapaa-ajalla tykkään olla kavereiden kanssa ja kierrellä kirppiksiä.



Jessika, kotitalousopettajan opintosuunta

Moikka! Olen Jessika ja päädyin hakemaan alalle kahden välivuoden jälkeen. Se ”oma” juttu oli pitkään itseltä hakusessa, vaikka ruoanlaitto, leivonta ja nuorten kanssa työskentely on aina vetänyt puoleensa. Läheisten kannustuksesta tutustuin opintosuuntaan ja päätin hakea alalle. Vapaa-ajalla lenkkeilen koiran kanssa ja nautin hyvästä ruoasta.



Mimmi, yleinen ja aikuiskasvatustiede

Kiinnostuin lukiossa yleisen ja aikuiskasvatustieteen opinnoista sen ihmisläheisyyden ja monipuolisuuden takia. Välivuoden jälkeen pääsin aloittamaan opinnot tänä syksynä. Vapaa-ajalla harrastan liikuntaa mm. pyöräillen ja hengailen kavereiden ja perheen kanssa.



Suvi/Uupuneet opiskelijat

Kategoriat
Uncategorised

VUOROVAIKUTTAJAT -ryhmän esittely

Tervehdys!

Meidän ryhmämme nimi Vuorovaikuttajat tulee väitteestämme ”Vertaisvuorovaikutuksella on väliä opettajaksi oppimisessa.” Ryhmämme jäsenet löysivät tiensä yhteen teknisistä ongelmista huolimatta.

 

Melina, kotitalousopettajan opintosuunta

Moikka! Päädyin monen mutkan kautta opiskelemaan kotitalousopettajaksi. Pedagogiikka on ollut aina itselleni mielenkiintoista ja opettajuus yksi uravalinnoista. Avoimessa tuli opiskeltua mm. psykologiaa, jonne hain myös muutaman kerran. Olen kuitenkin innoissani opintojen alusta ja kasvatustieteet vaikuttavat päivä päivältä enemmän omalta jutulta. Vapaa-ajalla tulee tanssittua ja lenkkeiltyä koiran kanssa. Myös sulisvuorot on otettu käyttöön!

 

Teija, kotitalousopettajan opintosuunta

Myös mutkan kautta täällä. Lisäopintoja pedagogiikasta haussa. Teen toistaiseksi töitä samalla. Elinikäistä oppimista todeksi elämässä, lapset jo isoja nuorin 16. Ihanaa opiskella taas?

 

Laura, kotitalousopettajan opintosuunta

Moi! Olen aikaisemmalta koulutukseltani liiketalouden tradenomi, joka on etsinyt omaa alaa työn ohessa opiskellen. Kotitalousopettajan työssä uskon voivani hyödyntää omia vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita. Olen innoissani opiskelupaikasta ja uudesta alasta!

 

Iida, kotitalousopettajan opintosuunta

Hejj! Pääsin suoraan lukiosta opiskelemaan Helsingin Yliopistoon suoraan lukiosta. Valitsin kotitalousopettajan opintosuunnan, koska olen aina halunnut olla opettaja ja tehdä myös käsillä töitä sekä olla vuorovaikutuksessa nuorten ja lasten kanssa. Minusta opettajan työ on yksi tärkeimmistä, sillä saamme tukea ja kasvattaa lapsia ja nuoria, ja myös aikuisia. Vapaa-ajalla lenkkeilen koirani kanssa ja käyn salilla. Normaalisti matkustelen paljon, mutta maailman tilanne on estänyt sen (toivottavasti hetkellisesti vain).

 

Miia, kotitalousopettajan opintosuunta

2 välivuotta viettäneenä väärille aloille hakeneena koen vihdoin löytäneeni alan, joka on oikea minulle. Ruoanlaitto on ollut aina lähellä sydäntäni. Koen opettajan ammatin erittäin tärkeäksi ja minusta on hienoa päästä opettamaan muille kotitalouteen ja arjen hallintaan liittyviä taitoja. Harrastuksiini kuuluu muun muassa ratsastus ja lenkkeily.

 

Annimari, yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunta

Olen alunperin Vantaalta kotoisin ja tällä hetkellä elän opiskelijaelämää Espoon Otaniemessä. Opiskelin vuoden terveydenhoitajaksi, mutta ala ei oikein tuntunut omalta. Hiljalleen kasvatustieteet alkoivat kiinnostamaan paljon enemmän, ja päädyinkin hakemaan tänne opiskelemaan. Vapaa-ajallani soitan huilua, lenkkeilen ja käyn satunnaisesti tanssitunneilla.

 

Elina, yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunta

Moikka! Mun nimi on Elina ja aloitin nyt opiskelemaan yleisen- ja aikuiskasvatustieteen parissa. Hain opiskelemaan kasvatustieteitä, koska olen kiinnostunut elinikäisestä oppimisesta sekä kasvatuksesta. Suuri osa vapaa-ajastani kuluu harrastukseni lentopallon parissa sekä kavereita nähdessä. 🙂

 

Siiri, yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunta

Päädyin tänä syksynä opiskelemaan YAKT:lle aivan yllättäen. Tunsin kuitenkin heti ensimmäisestä päivästä asti kuuluvani tänne. Vapaa-ajalla vietän paljon aikaa ulkoilessa retkeilyn ja urheilun parissa. Odotan innolla mitä tämä syksy tuo tullessaan!

 

Eveliina, kotitalousopettajan opintosuunta

Alunperin haaveenani oli liikunnanopettajan opinnot. Lukion jälkeen kävin Kisakallion urheiluopiston liikunnanohjaajan peruskurssin, jonka jälkeen sain työpaikan kouluohjaajana ylä-asteelta, jonka ohessa toimi myös talouskoulu, jossa koulutettiin hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisia. Olin useilla keittiöopetuskerroilla ammatinohjaajana, josta sainkin kipinän kotitalousopettajaksi, sillä huomasin kuinka laaja-alaisia kotitalousopettajan työt voivat olla. Aloitin opintoni jo 2015, jonka aikana olen tehnyt paljon töitä ja opiskellut myös Restonomin amk opinnot. Koulun ohella suunnittelen työkseni keittiöitä. Koulun ja työn vastapainona urheilen monipuolisesti.

 

Samuel, alue- ja kulttuurintutkimuksen opintosuunta

Mietin pitkään, mitä haluan opiskella sivuaineena/vallinnaisina opintokokonaisuuksina. Kulttuurien kandiohjelmassa kävin erään työelämälähtöisen kurssin, jossa oli tehtävänä haastatella oman alan alumnia. Haastateltavani kertoi opiskelleensa yleisen- ja aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnot. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin YAKT:ista. Tutustuin opintosuuntaan, innostuin ja valitsin sen sivuaineeksi. Tulevaisuudessa haluisin työskennellä aikuiskoulutuksen kentällä kulttuurien tutkimuksen asiantuntijana/opettajana/kouluttajana. Vapaa-ajalla rakastan käydä skeittaamassa, lukea ja kuunnella äänikirjoja.

 

Siiri/vuorovaikuttajat