Kategoriat
Uncategorised

Virtuaalimallit aineisto

“Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects” -raportin aineisto on hankittu Itä-Suomessa koulun remontointiin liittyvässä projektissa vuosina 2011 ja 2012. Aineiston kerääjinä toimivat Sami Paavola sekä Reijo Miettinen. Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1) Kuinka BIM-mallit toimivat rakennusalan toimijoiden yhteistyössä? 2) Kuinka BIM-mallien käyttö oli organisoitu? 3) Millaisia indeksikaalisia käyttötapoja BIM-malleilla on? 4) Millaisia jännitteitä BIM-mallien päällekkäisyyksien havainnointi loi? Tutkimuksessa ei ollut selkeää tutkittavien määrää, mutta siihen osallistui esimerkiksi BIM asiantuntija, suunnittelujohtaja sekä LVIinsinöörejä. BIM-mallien käyttö oli tuttua arkkitehdeille, mutta muut insinöörit olivat käyttäneet erilaisia mallintamismenetelmiä aikaisemmin. Projekti oli ensimmäinen, jossa kaikki suunnittelijat käyttivät BIM teknologiaa yhdessä. Projektiin osallistuneet henkilöt tunsivat toisena ja tapansa työskennellä ja he pyrkivät kehittämään yhteistyötään. Arkkitehtitoimisto oli käyttänyt BIM-malleja työssään jo melko pitkään. Artikkelissa on ensin esitetty, miten BIM-malleja on luonnehdittu insinööri- ja design -kirjallisuudessa. 

Tutkimustapana käytettiin observointia sekä haastatteluja. Haastatteluissa havainnoitiin avainhenkilöiden ennakkoajatuksia ja ne suoritettiin ennen muita tapaamisia. Observoitu aineisto kerättiin viidellä eri tapaamiskerralla: kahdella suunnittelutapaamisella, yhdellä BIM-mallin käytön suunnittelutapaamisella, mallien yhdistämistapaamisella sekä päällekkäisyyksien havainnointikerralla.  

Tutkimuksen aineisto koostuu videomateriaalista tapaamisista sekä tutkijan muistiinpanoista niistä. Aineistoon kuuluu myös taulukko, johon on laskettu, kuinka monta kertaa osallistujat osoittivat BIM-mallia tapaamisten aikana. Kahden tapaamisen osalta laskettiin myös esitysten ja ratkaistavien ongelmien määrä. 

Indeksikaalisuus oli operationalisoitu siten, että analysoitiin ja laskettiin viiden eri indeksikalisuuden muotojen käyttöä. Nämä viisi muotoa olivat 1) BIM-mallin katsominen näytöllä, 2) demonstroivilla pronomineilla BIM-malliin viittaaminen, 3) mallin osoittaminen näytöltä, joko laserosoittimella tai sormella, 4) mallin tiettyjen kohtien osoittaminen kursorilla, 5) BIM-mallin liikuttaminen, johon kuului alaluokkia: 3D BIM-mallin zoomaaminen, kääntäminen, asettelu, siirtäminen ja leikkaaminen. 

Observointi ei metodina yksinään tuota kvantitatiivista dataa, jolloin ei voida tehdä laskennallisia analyyseja. Observoinnilla voidaan saada hyvä kuvan ihmisten välisestä kommunikaatiosta, jota on vaikea operationalisoida. Jollakin muulla tutkimustavalla, esimerkiksi kyselylomakkeilla, olisi tutkittava asia eli BIM-mallit yhteistyön välineen, voitu joutua yksinkertaistamaan. Observoinnilla saadaan selkeä yleiskuva ihmisten välisestä käyttäytymisestä. Sen avulla on helppo havainnoida myös tiedostamattomia tunteita, eleitä ja reaktioita. Haastattelut observoinnin tukena toivat tutkittaville mahdollisuuden tuoda omia ajatuksiaan BIM-malleista ja niiden käytöstä yhteistyön välineenä paremmin esille. 

Nimikkotutkimuksemme on osa suurempaa tutkimushanketta, joka koostui useista tutkimuksista. Tutustuimme Paavolan suosituksesta hankkeen loppuraporttiin. Tutkimushanke suoritettiin julkisen rakentamisen hankkeiden yhteydessä. Kokonaisuudessaan näitä rakennus– ja korjausprojekteja oli kolme virastotaloa ja viisi oppilaitosta. Aineisto kerättiin haastatteluilla, jotka kerättiin vuonna 2015, sekä seuraamalla suunnitteluvaiheen tietomallikokouksia, kuten nimikkotutkimuksessammeTutkimuksista tehty asiantuntijahaastatteluita avoimilla teemahaastatteluilla. Haastattelijoina toimivat Hannele Kerosuo, Tarja Mäki ja Sami Paavola. Tutkimushankkeen tavoitteena oli selvittää, mitkä ovat ne tavat, joilla tietomallien koordinointi ja organisointi tällä hetkellä toteutuu rakennushankkeissa sekä kuinka tietomallintamista johdetaan.  

– Virtuaalimallit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *