Kategoriat
Uncategorised

Kässäkeksijöiden tutkijatentin jälkeisiä fiiliksiä

Tutkijatentti jännitti meitä etukäteen, mutta jää rikottiin jo heti alussa kuulumisten kyselyllä. Jännitys hälveni, kun Lassi kyseli, onko Pirita tällä(kin) kertaa mökillä. Olimme siis jo kertaalleen tavanneet Piritan kanssa aiemman haastattelun merkeissä. Nyt ei tarvinnut jännittää itse tutkijaa, vaan pystyimme keskittymään kuunteluun ja omien kysymysten esittämiseen. Tentissä eniten jännitti aikataulussa pysyminen, joka kuitenkin onnistui hyvin ja kaikki pääsivät kysymään oman kysymyksenä. Ennakkomielikuva tutkijatentistä vaihtui pikkuhiljaa pelottavasta yksilökuulustelusta leppoisaan jutusteluun yhteisesti kiinnostavasta aiheesta. Tutkijasta jäi meille asiantunteva ja varma fiilis, hän oli todella perehtynyt tutkimukseensa ja kiinnostunut aiheesta. Ja aiheestakin ylpeä kehittelemästään räsymatto-menetelmästä, joka oli saanut huomiota maailmalla.

Myös varjoryhmän tutkijatentin kuuntelu oli mielenkiintoista. Heidän kysymykseksensä olivat tosi syvällisiä ja fiksuja, vaikka aihe kuulosti etukäteen aika kuivalta, ja tuntui, ettei tiivistelmästä huolimatta oikein päässyt kärryille mitä tutkimus käsitteli.

Kurssi oli kaikkinensa mukava ja todella mielenkiintoinen kokonaisuus. Onneksi emme etukäteen tienneet kaikista tehtävistä. Ne tulivat sopivan kokoisina, mutta riittävän haastavina tehtävinä. Oppiminen on ollut jotenkin helppoa, luonnollista, tekemisen kautta oppimista. Pääsimme heti hommiin, mikä auttoi paljon aiheeseen sisälle pääsemistä. Digiposterin tekeminen oli ehkä hankalin tehtävä. Käsite oli uusi ja outo, ja aluksi oli jotenkin vaikea ymmärtää, mitä sillä haettiin.

Ryhmästä ja sen toiminnasta tullut hyvä fiilis. Nämä ihmiset tuntuvat tutuimmilta käsityönopettajaopiskelijoitten ryhmästä. Olemme olleet eniten yhteyksissä tämän kurssin kautta. Vähän haikeuttakin oli aistittavissa äsken, kun viimeistä kertaa tapasimme zoomissa. Jäämme toivomaan tapaamista ihan livenä! Kiitos iloisille ja ystävällisille opettajille, toitte olemuksellanne positiivisen fiiliksen opiskeluun. Aivomme saivat mukavasti haastetta tällä kurssilla!