Kuukausi: syyskuu 2019

Tervehdys kaikille innokkaille opiskelijaruoan nautiskelijoille!

Monet varmasti ovat innoissaan päivän ruokailuhetkistä Kampuksilla, sillä onhan aterioiminen yksi päivän tärkeimmistä aivotoimintaa ylläpitävistä hetkistä. Opiskelijaruokailussa pääsee hetkeksi sulattamaan opintojen sisältöjä, vaihtamaan kuulumiset tovereiden kanssa sekä rentoutumaan. Vai rentoutumaan? Onko niin sittenkään? Onko opiskelijaruokailu rentouttavaa vai välttämätön hetki, josta suuri osa menee jonottaen ja kelloon tuijottaen? Tässäpä kysymys, joka herättää ajatuksia. Tässä blogikirjoituksessa keskitymme huomioihin, joita meillä on herännyt opiskelijaruokailun tilasuunnittelusta.

Meidän ryhmämme aihe pyörii kokonaisvaltaisesti tilasuunnittelun ympärillä ja sen kysymyksen äärellä, miten osallistuminen vaikuttaa tiloissa viihtymiseen. Heti aiheen valinnan ja siihen tutustumisen jälkeen menimme ruokailemaan opiskelijaravintolaan. Heräsi ajatuksia ja kysymyksiä siitä, miten ruokailutilat on toteutettu koska oli ruuhka-aika ja seisoimme monikymmenmetrisen jonon perällä.  Miksi jono on näin pitkä? Miksi jono menee tässä? Miksi täällä kaikuu näin kovasti? Miksi kahvista saa kuitin ja kenelle se tulee toimittaa? Mistä löydän vapaata ruokailutilaa tai astianpalautuksen ja riittääkö lounasaika sekä syömiseen että siirtymiseen seuraavalle luennolle?… Voi näitä kaikkia kysymyksiä! Mutta hei! Tästähän tulee mielenkiintoinen aihe blogiimme! Olemme Tilaspesialisteja ja meillä on kysymyksiä ja huomioita tilasuunnitteluun opiskelijaruokailussa. Mistä lähdemme liikkeelle?

Lähdimme liikkeelle ensiksi keskustelemalla keskenämme heränneistä kysymyksistä ja sen jälkeen tutkiskelemalla, onko aiheesta joku toinenkin opiskelija ollut kiinnostunut – ja kylläpä vain! Löytyy useampikin opinnäytetyö opiskeluruokailusta ja sen toteuttamisesta ja kehittämisestä. Kannattaa käydä lukemassa, sillä aiheeseen on oikeasti paneuduttu ja muutoksia tapahtuu jatkuvasti parempaan suuntaan. Meillä opiskelijoilla on mahdollisuus varmasti vaikuttaa opiskelijaruokailun tiloihin keskustelemalla ehdotuksista ja huomioista, ja antamalla palautetta. Kun tiloja suunnitellaan, käyttäjänäkökulmaa otetaan myös huomioon.

Tilaspesialistien suurimmat huomiot Minervan opiskelijaruokailusta ovat seuraavat:

Palvelu on iloista, avuliasta ja osaavaa.

Ruoka ja juomat ovat todella edullisia ja maukkaita!

ja ensimmäinen kehitysajatus: Jono vaikuttaisi kulkevan väärässä paikassa. Jonon nykyinen paikka aiheuttaa sen, että käytävällä on ahdasta ja oven läheisiin pöytiin, (joita on paljon), on vaikea päästä sukkuloimalla jonon lävitse tarjottimien ja kassien kanssa. Ratkaisuehdotus: Jonon paikka voisi kulkea linjastosta suoraan alas portaisiin, eikä ulko-ovelle päin. Näin ruokailutilaa jäisi paremmin ja jono ei kulkisi pöytiin menon tiellä.

Toisena kehitysajatuksena on metelin tasoon vaikuttaminen; saisiko mahdollisesti äänieristeillä tilasta hiljaisemman? Tai jos rakenteellisesti mitään ei ole muutettavissa, onko olemassa keino, jolla äänentason saisi pienemmäksi?

Minkälaisia huomioita teillä on herännyt uusina opiskelijoina opiskeluruokailusta? Nyt vapaasti ideoimaan positiivisessa hengessä!

 

Tilaterveisin, Säde ja Piia / Tilaspesialistit

Lisälukemista teemaan löytää esimerkiksi Hannes Hämäläisen ja Ilari Leskisen toteuttamasta opinnäytetyöstä Metropolia ammattikorkeakoululle Insinöörikoulutuksen tutkintosuunnasta vuodelta 2013 Aiheena opinnäytetyössä on ollut: ”Opiskelijaravintolan toiminnan kehittäminen logistisesta näkökulmasta” linkki: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/63851/opinnaytetyo_opiskelijaravintolan_kehittaminen_logistisesta_nakokulmasta.pdf?sequence=1

Lööpissämme mainittiin, miten käsityöideat jalostuvat protoilulla. Kun aloittamisen vaikeudesta pääsee eroon, johtaa se helposti kokeilukulttuuriin, mikä vie lopulta protoiluun…? Vai onko se näin? Proto? Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Pienestä pitäen lapset ovat kiinnostuneita rakentelemaan Legoja. Jo silloin alkaa ensikosketus protoiluun. Kouluvuosina mukaan tulevat uudenlaiset oppimisprojektit: suunnitellaan, rakennellaan ja valmistetaan tuotteita. Koulussa protoilu ilmeneekin käytännönläheisenä kokeilevana työskentelynä, jossa opetellaan uusia asioita ja taitoja.

Kun ammattisuunnittelija puolestaan lähtee ideoimaan tuotetta, on siihen yleensä selkeä tarve. Kaupallisen tuotteen kohdalla pohditaan toimivuutta, käyttökelpoisuutta ja kannattavuutta. Suunnitteluvaiheessa suuria määriä ideoita karsitaan ja yhdistellään. Hahmomallin ympärillä on helpompi keskustella suunnitelmista sekä kerätä käyttäjän näkökulmia tuotteesta. Tutkimussuunnitelmaa esittäessämme nousi esiin koodaus ja miten siinä tuotetaan paljon prototyyppejä. Erityisesti ketterä ja nopea kehittäminen vievätkin alaa tähän suuntaan. Kehitetään nopeasti koodia ja lopulta hieman keskeneräinen proto viedäänkin jo tuotantoon. Tämähän on juuri kokeilukulttuuria?

Aloimmekin pohtimaan, mitä kokeilukulttuuri ja erityisesti protoilu omissa käsitöissämme tarkoittaa. Mitä on arkipäivän protoilu?

Kaikkihan me protoilemme. Päivittäin löydämme ideoita, vinkkejä, tekniikoita, remonttiniksejä, neulemalleja… Palamme usein halusta päästä kokeilemaan uutta ideaa. Neulonnassa ja virkkauksessa protoilu voi olla kuvioiden, oman työskentelyn tai materiaalin opiskelua. Neulottu sukka tai ommeltu vaate voi päätyä puretuksi, jos se kaipaa vielä hiomista. Ensimmäisestä protosta ei jää välttämättä mitään konkreettista jäljelle, mieleen jää ainoastaan oma oppiminen. Idean kehittäminen ja työstäminen omassa päässä, voi olla tärkeämpää kuin huonon lopputuotteen valmistaminen. Monella käsityöharrastajalla onkin iso kasa keskeneräisiä töitä. Oikeastaan näitä kaikkia keskeneräisiä käsitöitäkin voisi ajatella prototyyppeinä. Joka kerralla idea on jalostunut ja kaikkien protojen ei ole tarkoituskaan valmistua. Kokeilukulttuurin hengessä meidän pitäisi muuttaa ajatteluamme siten, että tehdessämme näitä virheitä pyrkisimmekin kääntämään ne opeiksi.

Protoilut tuottavat positiivisia onnistumisen elämyksiä meille kaikille. Kotikokit muokkaavat reseptejä ja ohje muotoutuu kerta toisensa jälkeen paremmaksi. Käsitöissä alkuperäinen idea voi muuttua pallosta tähdeksi inspiroitumisen seurauksena.

Kuten aiemmassa postauksessa totesimme, Edisonkin ymmärsi, että yksi onnistuminen voi vaatia jopa 2000 kokeilua. Mutta ilman protoilua, ei toimisi se yksikään. Kokeilu ja asioiden työstäminen käynnistävät ajatusten virran ja siitä ideat lähtevät helposti lentoon… Toisin sanoen, jokainen aloitettu projekti vähentää aloittamisen vaikeutta ja lisää asiantuntijuutta.

Missä muissa asioissa tunnette protoilevanne? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten ja mihin liittyen muut tekevät protoja? Tekemällä pääsee irti epäonnistumisen pelosta ja on helpompi antaa kaikkien protojen kukkia! Eikun kädet saveen ja protoilemaan…

Anu, Elina ja Anu /Kokeileva Käsityö

Ensimmäinen yliopistovuosi tuo tullessaan paljon uusia asioita: täysin uuden ympäristön, uusia ihmisiä, runsaasti tapahtumia sekä keskittymistä vaativia luentoja. Tässä kaikessa saattaa olla paljonkin sulateltavaa tuoreelle fuksille. Samanaikaisesti tutustutaan kasvatustieteen saloihin, opetellaan yliopiston toimintatapoja ja harjoitellaan esimerkiksi sitsaamista tai sitä mikä olisi ideaalisin tapa juosta kurkku jalkojen välissä oman ryhmän voiton takaamiseksi.

Minkälaisia tuntemuksia tämä uusien asioiden kokonaisuus herättää? Olemme havainneet, että uupumuksen ja pirteyden tunteet pyörivät samojen aihealueiden ympärillä. Esimerkiksi opiskelijatapahtumat luovat yhteisöllisyyttä ja ovat mukavaa ajanvietettä arjen keskellä, mutta toisaalta myöhäiset illat ja mahdollinen heikko olo seuraavana aamuna laskee opiskelumotivaatiota, mikä taas puolestaan saattaa aiheuttaa uupumusta ja stressiä kurssitehtävien kasaantumisesta. Keskustellessamme nousi esille kaikille yhteisiä uupumusta ja pirteyttä aiheuttavia tekijöitä, jotka olemme listanneet alle.

Uupumukseen johtavia tekijöitä:

• uusien sosiaalisten suhteiden luominen ja ylläpitäminen → vaatii jatkuvaa aktiivisuutta
• uusi ympäristö
• epätietoisuus kurssien kokonaisuuksista ja vaatimuksista, esim. miten kirjoittaa hyvä oppimispäiväkirja → omien strategioiden kehittäminen
• opiskelijatapahtumat → vievät aikaa, vaikutukset saattavat yltää seuraavaan päivään
• lyhenevät päivät, kylmyys ja pimeys
• paineet onnistumisesta

Pirteyttä saa aikaan:

• kiinnostus uusia asioita kohtaan
• onnistumisen tunteet kurssien edetessä
• yhteisöön kuuluminen
• opiskelija-alennukset
• Weboodiin ilmestyvät opintopisteet

Tunnistatteko te samankaltaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat uupumukseen, pirteyteen tai muuten yleiseen vireystasoon?

 

Lopuksi halusimme koota ajatuksia, miten mielialamme näkyy pukeutumisessa (vai näkyykö?). Viikon alussa oli havaittavissa melankoliaa, mutta tilanne alkoi näyttämään valoisammalta päivien edetessä!

Outfit Of The Day (OOTD) pirteystason mukaan

Melankolista maanantaita!

Maanantai-aamu. Väsymys. Pääsisipä takaisin lämpimän peiton alle. Aamu saapui kylmänä, ja kävellessäni kohti bussipysäkkiä Helsingin yliopiston kangaskassi olalla keikkuen pohdiskelen tulevaa viikkoa. Luentoja, oppimispäiväkirjoja, artikkelikatsauksia, useamman artikkelin lukeminen, tutkijatapaaminen, ja päälle vielä fuksiseikkailu ja Pikku G:n keikka(fuksiseikkailun jatkot). Miten tästä viikosta oikein selviää? Tänään ei tunnu ryhmämme nimen mukaisesti pirtsakalta, tulevan viikon työmäärä tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta ja asu kuvastaa hyvin mielentilaa. Tummaa, harmaata, aivan kuten tämä aamukin. Mukavassa asussa on kuitenkin hyvä olla, ja viikko onkin hyvä aloittaa pehmeästi ja rennosti! Tänään laskeudutaan takaisin yliopistoarkeen. Maanantaisin on täysin okei ottaa iisisti.

– Sara

 

Turvallista tiistaita!

Tiistait on aina yhtä omituisia päiviä. Maanantaista ollaan jo selvitty, mutta koko viikko tuntuu olevan vielä edessäpäin. Uupumuksen taso on itselläni ainakin suhteellisen korkealla, ja stressitaso työmäärän paljoudesta painaa mieltä. Onneksi pukeutuminen säähän sopivilla varusteilla alkaa sujumaan jo paremmin. Maanantain jälkeen osasin varautua lämpimämmin, eikä pieni sadekaan pääse yllättämään, kun on aamulla muistanut pakata sateenvarjon repunpohjalle. Eiköhän se arki taas ala tästä rullaamaan!

– Milja

 

Keltaista keskiviikkoa!

Vaikka säällä saattaakin olla vaikutusta mielialaan, ei kukaan estä ottamasta siitä parhaita puolia irti! Itse ainakin huomaan omien pukeutumisvalintojen vaikutuksen mielialaan. Suosin kirkkaita värejä ja hauskoja kuoseja silloin kun mieliala on sopiva. Tämän päivän epävakaan kelin takia valitsin keltaista, ja ajattelin piristää itseäni sekä muita positiivisilla sukilla! Sukat toivat kummasti hymyä opiskelijakavereiden huulille. Näin viikon puolivälissä ajatukset alkaa siintämään jo tulevan viikonlopun riennoissa, jolla on luonnollisesti oma vaikutuksensa mielialaan. Suunta on ylöspäin, vielä jaksetaan tsempata loppuviikko!

– Emmi

 

Emmi, Milja ja Sara / PIRTSAKAT

 

Koska lööppimme oli “Uupuneilla opiskelijoilla on vaikeuksia oppimisessa”, halusimme toteuttaa oman pienen tutkimuksen opiskelijoiden uupumukseen liittyen. Tutkimuksessamme uupumuksella tarkoitetaan opiskelijoiden subjektiivista kokemusta opintojen sujumisesta. Olimme kiinnostuneita aiheesta, koska fuksisyksymme on sisältänyt paljon tapahtumia.

Tutkimuksen toteutus:

Lähdimme tutkimaan aihetta kysymällä opiskelijoilta “Koetko uupumusta opiskeluissa opiskelijatapahtuman jälkeisenä päivänä?” Hypoteesimme tulosten suhteen oli, että opiskelijatapahtumat aiheuttavat uupumusta opiskeluihin. Toteutimme tutkimuksemme keräämällä vastaukset Helsingin yliopistolla anonyymeilla kyselylomakkeilla, joissa oli vastausvaihtoehtoina kyllä tai ei ja joihin pyysimme lisäksi ilmoittamaan, mitä vastaaja opiskelee ja kuinka monetta vuotta. Tutkimukseen osallistui 24 Helsingin yliopiston opiskelijaa, joista 21 oli yleisen- ja aikuiskasvatustieteen ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Loput vastaajista eivät ilmoittaneet näitä tietoja. Otos on melko pieni, mikä haittaa tulosten yleistettävyyttä.

Tutkimuksen tulokset:

Vastaajista 17 koki uupumusta opiskelijatapahtuman jälkeisenä päivänä. Vastaajista 7 puolestaan koki, että opiskelijatapahtumaan osallistumisella ei ollut vaikutusta seuraavan päivän opintojen sujumiseen. Prosentuaalisesti tulokset jakautuivat siis niin, että vastaajista noin 71% kokee uupumusta opiskeluissa opiskelijatapahtuman jälkeisenä päivänä ja noin 29% ei.

Pohdintaa:

Tulokset olivat hypoteesimme mukaiset, vaikka ei-vastausten määrä olikin yllättävän suuri. Hypoteesimme perustui aiempaan tietoomme aiheesta ja ehkä omakohtaiseen kokemukseenkin. 

Kiinnostavia jatkotutkimusten kysymyksiä voisivat olla: Millä keinoilla voi vaikuttaa vireystilaan opiskelijabileiden jälkeisenä päivänä? Mitkä asiat vaikuttavat siihen, kokeeko opiskelija olevansa uupunut seuraavana päivänä? Olisi syytä tutkia myös sitä, mitä ovat opiskelijatapahtumien positiiviset vaikutukset. Tutkimusryhmämme koki fuksisyksyn tapahtumat myös piristävinä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävinä. 🙂

Julia, Jenna, Mirena ja Laila/PIRTSAKAT

Hellurei!

Mikä fiilis näin syyskuun sateisina päivinä?

 

Tutkimussuunnitelman tekemisestä inspiroituneena aloimme pohtimaan, millaista olisi itse olla tutkija. Olemme aiemmalla kurssilla saaneet vain pienen pintaraapaisun kasvatustieteiden eri osa-alueista, ja pohdimme ryhmässämme mitkä osa-alueet meitä kiinnostaisivat, jos olisimme tutkijoita. Pinnalle nousivat erityisesti kasvatuspsykologia, toisena kasvatussosiologia ja viimeisenä muttei vähäisimpänä kasvatusfilosofia.

 

Ensimmäisenä syvennymme siihen miksi kasvatuspsykologia osa-alueena kiinnostaa niin monia meistä, jos olisimme tutkijoita. Tutkijana olisi mielenkiintoista tietää, miten yksilön oppimista ja psyykkistä kehitystä olisi mahdollista tukea. Ryhmän sisällä oltiin kiinnostuneita myös siitä, mitkä tekijät vaikuttavat oppilaiden yksilölliseen oppimiseen. Tähän väliin olisikin mielenkiintoista kuulla, miten juuri SÄ opit? 

Emilia: ”Olis aivan huikeeta päästä tutkimaan, että onks erilaisilla oppijoilla erilaiset aivorakenteet?”

 

Toiseksi eniten huomiota ryhmässämme sai kasvatussosiologia. Alue kiinnostaa meitä, sillä olisi mielenkiintoista tarkastella kasvatukseen liittyviä yhteiskunnallisia ilmiötä. Ryhmässä keskustelimme myös siitä, että olisi kiinnostavaa tutkia opettajan auktoriteetista asemaa luokassa ja suhdetta oppilaisiin. Lisäksi kiinnostava tutkimusaihe olisi se, kuinka yksilön sukupuoli tai etninen tausta vaikuttavat koulutuspolkuun. 

Emma: ”Musta olis kiinnostavaa tutkia, kuinka esimerkiksi luokissa muodostuvat oppilaiden väliset hierarkiat.”

 

Lopuksi pääsemmekin kasvatusfilosofian pariin, jee! Vaikka osa-alue oli ryhmässämme suosittu, se jakoi myös paljon ristiriitaisia mielipiteitä. Monelle kiinnostus kasvatusfilosofiaa kohtaan heräsikin kevään 2019 VAKAVA-kokeen Värrin artikkelista ”Ekologisen sivistyksen kasvatusfilosofisia lähtökohtia” (Veli-Matti Värri, 2014). Tutkijana olisi mielekästä päästä tutkimaan muun muassa sitä, että mistä ylipäätään syntyvät käsitykset siitä mitä on hyvä kasvatus, mikä on kasvatuksen päämäärä ja millaisia arvoja tulisi opettaa.

Essi:  ”Kuka oikeastaan edes määrittelee sen mihin asti koulu on pakollista, ja että pakollisuus on hyväksi?”

 

Nyt onkin teidän vuoro kertoa, mikä osa-alueista teitä kiinnostaisi, jos olisitte tutkijoita?

 

Emilia, Emma & Essi / PIRTSAKAT

 

 

Uusi aika on koittanut. Enää ei haittaa vaikkei mennyt kuin Strömsössä. Nyt moka on lahja! Meiltä odotetaan heittäytymistä, kyseenalaistamista ja pohjatonta leikkimielisyyttä arjessa. Huomaatko eläväsi kokeilukulttuurin hengessä vai merkitsevätkö sinulle vain onnistumiset.

Kokeileminen ja uusien toimintatapojen löytäminen on suurimmalle osalle ihmisistä tuttuja, jopa arkisia asioita. Kokeilemme vauvana miltä materiaalit tuntuvat suussa, aikuisena mahdollisesti uusia harrastuksia tai vaikkapa uutuuskarkkeja kaupasta. Kokeilemalla selvitämme mistä pidämme ja mistä emme pidä, virkistämme ja uudistamme toimintatapojamme.

Kokeilukulttuurissa haetaan uutta näkökulmaa kehittämistä vaativaan ongelmaan tai tarpeeseen. Tarkoin mietittyjä suunnitelmia kokeillaan käytännössä, esimerkiksi pakolaiskriisin tai ilmastonmuutokseen liittyvissä monimutkaisissa kysymyksissä. Niin pienemmissä kuin isommissa ja pitkäkestoisissa kokeiluissa, oleellista on selvittää mitä kokeilusta voidaan oppia. Kaikki kokeilut eivät toimi mutta kokeilusta saatava tieto voi olla arvokas, jos sen huomaa.

Pienyrittäjät innovoivat tuotteet nopeasti markkinoille, jotta saavat suoraan palautetta, miten uudistaa tai muokata tuotteitaan. Virheiden tekeminen on inhimillistä ja jopa suotavaa, fail fast- ajattelutapa on erityisesti yrittäjille tuttu.

Omakohtaisesti kokeilukulttuuri ilmenee ehkä herkemmin esim. käsitöissä. Valmis tuote tai malli inspiroi kokeiluprosessiin, huomaat pipon jääneen junaan ja tarve on nyt uuteen. Lähtökohta ei ole keskiössä (saitko ohjeet valmiista mallista vai itse luoden), vaan itse tekeminen ja sen mukana saadut oivallukset rikastuttavat elämääsi. Tekemisen lomassa syntyvät oivallukset luovat pohjaa seuraavalle käsityölle ja pian huomaat protoilevasi.

Tässä mielestämme hyvin havainnollistava video kokeilukulttuurin ydinmallista. https://www.youtube.com/watch?v=1YEM2pQQNEc

 

Terhi, Outi ja Siiri/ Kokeileva Käsityö

Huhhuh. Mistähän tämän kaiken aloittaisi…?

Tuntuu siltä, että pitäisi samaan aikaan kiivetä Kilimanjarolle ja olla Norjan vuonoilla vaeltamassa. Toisin sanottuna siis toteuttaa jotain mahdotonta. Yleisesti ottaen yliopisto-opinnotkin tuntuvat vielä näin alkuun haastavalta kokonaisuudelta hahmottaa, etenkin kun kaikki meidän ryhmästämme, ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita, ja meillä on menossa ensimmäinen opiskelukuukausi Helsingin yliopistolla, käsityönopettajan opintosuunnassa. Välillä olisikin kiva nähdä tulevaisuuteen, jotta osaisi pohjustaa näitä opintojen alun työvaiheita tulevia tehtäviä silmällä pitäen, eikä ainoastaan rimpuilla sokkona yhtä osiota kerrallaan valmiiksi.

Oli kyseessä sitten kuntosalille lähtö, uuden käsityön aloittaminen tai vaikkapa blogitekstin kirjoittaminen, alku on nimenomaan se, mikä tuntuu monelle haastavimmalta, vaikka kyseessä olisikin lopulta jokin miellyttävä asia. Yksi syy tälle saattaa olla epäonnistumisen pelko. Jos uskoo itseensä edes hitusen ja keskittää ajatukset positiiviseen ja siihen että onnistuu, on lopputulos varmasti aivan toinen.  Sillä se että pelkää etukäteen epäonnistuvansa jossakin, saattaa toimia esteenä yrittämiselle. On nimittäin mahdotonta elää koskaan missään epäonnistumatta. Epäonnistuminen voi olla iso kolaus itsetunnolle, kun ympärillä kaikki muut tuntuvat saavuttavansa kaukaisempiakin unelmiaan, mutta se ottaako vastoinkäymiset ja epäonnistumiset hyödyllisenä palautteena vastaan voi kääntää kuitenkin kaiken eduksi.

Oikeastaan, olisikin parempi, mikäli ei ajattelisikaan epäonnistumisia epäonnistumisina, vaan kokeiluina jotka eivät syystä tai toisesta toteutuneet halutulla tavalla. Etenkin juuri tuollaiset hetket, ovatkin niitä parhaita paikkoja oppia jotain uutta. Mikäli ei koskaan poistu omalta mukavuusalueeltaan, uusien asioiden saavuttaminen voi olla todella haastavaa, jopa lähes mahdotonta. Myös siksi, isompien asioiden tavoittelu kannattaa esimerkiksi pilkkoa pienempiin osiin ja aloittaa sopivan kokoisella haasteella ja pitää mielessä, että vaikka ei täysin onnistuisikaan niin kokeilemalla oppii. Ja hei, pilkottiinhan mekin bloginkirjoitusvuorot ryhmän kesken osiin, jotta niitä olisi helpompi hallita!

”En epäonnistunut. Löysin 2 000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty. Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen syttymään.”

-Thomas Edison

Avaamme tällä viikolla seuraavassa blogipostauksessa enemmän lööppimme avainasemassa olevaa kokeilukulttuuri -termiä ja sitä, miten kokeilu edistää ideoiden jalostumista ja pyrkii pääsemään epäonnistumisen pelosta eroon. Mikä sinulle/teille on aloittamisessa haastavinta? Miten ylität sen esteen?

Martina, Anniina, Tiina ja Rita / Kokeileva Käsityö

Moikka kaikille!

 

Kiitos kaikille eilisistä esityksistä! Oli hauska seurata, millaisiin tutkimussuunnitelmiin eri ryhmät olivat päätyneet oman lööppinsä pohjalta. Monia eri tutkimustapoja avautui ja lähestulkoon jokaisesta aiheesta oli myötäilyn lisäksi myös eriäviä mielipiteitä ja uusia näkökulmia.

Tässä postauksessa pohditaankin pointteja, jotka pulpahtivat pinnalle esityksemme jälkeen.

Valitsimme lööpin (Lasten paapomiselle on tultava stoppi!) juuri omien kokemustemme ja tiedomme pohjalta. Ryhmässämme on esimerkiksi vanhempia, lastenhoitajia ja koulumaailmassa työskennelleitä. Esityksemme ’’vanhempien paapominen vaikuttaa lapsen sosiaalisiin taitoihin’’ aiheutti kuulijoissa, erityisesti koululaisten vanhemmissa, pohdintaa: mahdollistaako koulusysteemimme tätä ’’helikopteri-ilmiötä’’ ja miten paljon lapsia saa tai pitää paapoa?

Aiheesta syntyi erinomaista ja moninäkökulmaista keskustelua. Pinnalle nousi Wilman käyttö ja miten se vaikuttaa lasten, vanhempien ja opettajan välillä. Kokemuksen esimerkkinä on opettaja, joka laittaa viestiä kaikesta mahdollisesta, liittyen lapseen tai muistettaviin asioihin – usein jopa turhistakin asioista. Mielipiteenä oli, että opettaja ehkä liikaakin tuputtaa ja paapoo asioita sekä vanhemmille että lapselle. Toisaalta, ymmärtäen ettei kaikesta lapsen tekemisestä tarvitse viestitellä, yhteistyö on tärkeää koulun ja kodin välillä. Wilma on yksi nykypäivän tiedonvälitysmenetelmistä, sillä se toimii niin yhteydenpitovälineenä kuin opettajan muistiinpanoina. Eri opettajilla on erilaiset käytänteet ja välillä onkin haastavaa löytää tasapaino, joka toimisi ja miellyttäisi kaikkia osapuolia.

Merkittävintä on ajatella tapaa, miten vaikkapa opettajan antamat lukujärjestykset, tapahtumat ja läksyt siirtyvät vanhempien kautta lapselle; häseltääkö vanhempi lapsen ympärillä huolehtien erilaisista arkisista asioista kuten läksyjenteosta? Pakkaako vanhempi lapsen laukun, että kirjat ja jumppavermeet ovat varmasti mukana seuraavaa päivää varten? Vai tekisikö sittenkin lapsen kanssa yhteistyössä esimerkiksi viikkokalenterin, josta lapsi voi itse tarkistaa tulevien päivien tarpeet ja näin harjoittaa hiljalleen vastuunottamista? Tavoilla on eroja, mutta on tärkeää muistaa antaa lasten tehdä virheitä, epäonnistua ja sitä kautta kasvaa persooninaan.

Keskustelun seuraavassa puheenvuorossa kerrottiinkin, että lapselle annettiin ns. Wilma-oikeudet, joilla pystyy tarkistamaan esimerkiksi tulevat kokeet ja tunnilla annetut läksyt. Lapsi sai näin vapaasti harjoitella itsenäisyyttä, asioiden huolehtimista – vähäisellä paapomisella mutta vanhempien tuella.

Paapomista ei kuitenkaan tapahdu ainoastaan vanhemman ja lapsen välillä. On totta, että keinojen loputtua jotkut opettajatkin sortuvat, koska se helpottaa heidän työtään (pitäkää huoli ettei tätä tapahdu teille!!!). Myös vertaisten keskinäistä paapomista tapahtuu: yleensä vahvemmat oppilaat paapovat heikompia, yrittäen nostaa heitä ylöspäin opiskeluissa.

Mites paljon lapsia nyt sitten saa paapoa? Entäpä aikuisia?

No idea. Kasvatus on mysteeri.

 

Ihanaa viikkoa kaikille!

Lotta/Helikopterit

 

Heippa lukijat! 

Tiistain lähitapaamiskerralla pääsimme esittelemään tutkimussuunnitelmamme (helikopterivanhemmuuden vaikutukset lapsen sosiaalisiin taitoihin) muille ryhmille. Helikopterivanhemmuus herätti paljon keskustelua ja yksi esille noussut asia oli ilmiön harvinaisuus Suomessa. Luennolla meille esitettiin kysymys: “Kuinka monen huoltaja on/on ollut helikopterivanhempi?”. Käsiä ei juurikaan noussut ylös, vaikka tapaamiseen osallistui monta kymmentä opiskelijaa. Tämä sai meidätkin pohtimaan uudelleen tutkimustapaamme helikopterivanhemmuudesta.  

Tutkimussuunnitelmamme mukaan  tutkimusotteenamme olisi vain kaksi ensimmäisen luokan opiskelijaryhmää. Tuottaisiko tälläinen tutkimusote kuitenkaan tarpeeksi kattavaa tietoa koko Suomen helikopterivanhemmuus– tilanteesta? Ilmiön ollessa niin harvinainen Suomessa, olisi hyvin mahdollista ettei noin 60 oppilaan joukosta löytyisi yhtäkään helikopterivanhemman lasta.  

Toivotun tutkimustuloksen saamiseksi meidän pitäisi laajentaa tutkimusotetta sekä henkilömäärän että aluerajauksen osalta. Otteessa tulisi olla oppilaita eri kouluista ympäria Suomea. Pohdimme myös eri maineisten kaupunginosien vaikutusta helikopterivanhemmuuden ilmenemiseen. Voisi olettaa, että hyvämaineisilla alueilla ja kouluilla olisi jotain yhteyttä helikopterivanhemmuuteen.  Myös julkisten ja yksityisten koulujen erot tulisi huomioida tutkimuksessa.  

 Tässä keskiviikko iltapäivämme mietteet helikopterivanhemmuuden tutkimuksesta, mitä mietteitä teillä herää? 

 Terveisin, 

Enni ja Sanna/Helikopterit 

 

Virtuaaliset mallit tuovat konkreettisuutta työelämätoimijoiden yhteistyöhön oli lööppi, joka kokosi juuri meidät yhdeksän opiskelijaa kohti tutkivaa työpajaa -kurssin yhdeksi työryhmäksi. Kukaan ryhmäläisistä ei kokenut aihetta kohtaan suurta paloa, mutta näimme neutraalin suhtautumisen aiheeseen enemmänkin tulevana vahvuutenamme.

 

Heti ensimmäiseksi aloimme ryhmässä pohtimaan aihetta ja sitä, mitä lööpissä olevilla sanoilla oikeastaan tarkoitetaan. Tämän keskustelun lomassa syntyi myös ryhmämme nimi. Muutaman nimi-idean jälkeen virtuaaliset sanasta muotoutui virtuoosi, joka oli koko ryhmän mielestä osuva nimi tiimille. Ja jes ensimmäinen tehtävä suoritettu!

 

Virtuoosit tiimiin kuuluu opiskelijoita sekä yleis- ja aikuiskasvatustieteistä että käsityötieteiden linjalta. Merja, Riikka, Heidi, Anssi ja Noora edustavat yleis- ja aikuiskasvatustieteitä ja heistä EI tule opettajia (okei never say never) kun taas Linuksen, Niilon, Marjon ja Ernan on tarkoitus joku kaunis päivä valmistua käsityönopettajiksi Helsingin yliopistosta. Tiimiläisten taustalla on värikäs kirjo erilaista työkokemusta sekä opintoja ja jopa tutkintoja eri aloilta niin kansanopistosta, opistosta, ammattikorkeakoulusta kuin yliopistostakin. Ryhmäläisten erilaiset taustat antavat varmasti monipuolisia näkemyksiä tiimin työstöihin ja niiden tuotoksiin ja auttavat eirtyisesti juuri tähän teemaan syvennyttäessä.

 

Tästä se yliopistomainen tutkiva yhdessä työskentely voi alkaa!

 

– Merja, Riikka, Heidi, Anssi, Noora, Linus, Niilo, Marjo ja Erna