Helsingin yliopisto
Huhhuh. Mistähän tämän kaiken aloittaisi…?
Tuntuu siltä, että pitäisi samaan aikaan kiivetä Kilimanjarolle ja olla Norjan vuonoilla vaeltamassa. Toisin sanottuna siis toteuttaa jotain mahdotonta. Yleisesti ottaen yliopisto-opinnotkin tuntuvat vielä näin alkuun haastavalta kokonaisuudelta hahmottaa, etenkin kun kaikki meidän ryhmästämme, ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita, ja meillä on menossa ensimmäinen opiskelukuukausi Helsingin yliopistolla, käsityönopettajan opintosuunnassa. Välillä olisikin kiva nähdä tulevaisuuteen, jotta osaisi pohjustaa näitä opintojen alun työvaiheita tulevia tehtäviä silmällä pitäen, eikä ainoastaan rimpuilla sokkona yhtä osiota kerrallaan valmiiksi.
Oli kyseessä sitten kuntosalille lähtö, uuden käsityön aloittaminen tai vaikkapa blogitekstin kirjoittaminen, alku on nimenomaan se, mikä tuntuu monelle haastavimmalta, vaikka kyseessä olisikin lopulta jokin miellyttävä asia. Yksi syy tälle saattaa olla epäonnistumisen pelko. Jos uskoo itseensä edes hitusen ja keskittää ajatukset positiiviseen ja siihen että onnistuu, on lopputulos varmasti aivan toinen. Sillä se että pelkää etukäteen epäonnistuvansa jossakin, saattaa toimia esteenä yrittämiselle. On nimittäin mahdotonta elää koskaan missään epäonnistumatta. Epäonnistuminen voi olla iso kolaus itsetunnolle, kun ympärillä kaikki muut tuntuvat saavuttavansa kaukaisempiakin unelmiaan, mutta se ottaako vastoinkäymiset ja epäonnistumiset hyödyllisenä palautteena vastaan voi kääntää kuitenkin kaiken eduksi.
Oikeastaan, olisikin parempi, mikäli ei ajattelisikaan epäonnistumisia epäonnistumisina, vaan kokeiluina jotka eivät syystä tai toisesta toteutuneet halutulla tavalla. Etenkin juuri tuollaiset hetket, ovatkin niitä parhaita paikkoja oppia jotain uutta. Mikäli ei koskaan poistu omalta mukavuusalueeltaan, uusien asioiden saavuttaminen voi olla todella haastavaa, jopa lähes mahdotonta. Myös siksi, isompien asioiden tavoittelu kannattaa esimerkiksi pilkkoa pienempiin osiin ja aloittaa sopivan kokoisella haasteella ja pitää mielessä, että vaikka ei täysin onnistuisikaan niin kokeilemalla oppii. Ja hei, pilkottiinhan mekin bloginkirjoitusvuorot ryhmän kesken osiin, jotta niitä olisi helpompi hallita!
”En epäonnistunut. Löysin 2 000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty. Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen syttymään.”
-Thomas Edison
Avaamme tällä viikolla seuraavassa blogipostauksessa enemmän lööppimme avainasemassa olevaa kokeilukulttuuri -termiä ja sitä, miten kokeilu edistää ideoiden jalostumista ja pyrkii pääsemään epäonnistumisen pelosta eroon. Mikä sinulle/teille on aloittamisessa haastavinta? Miten ylität sen esteen?
Martina, Anniina, Tiina ja Rita / Kokeileva Käsityö
Mielenkiintoinen postaus! Itse tunnistan kyllä monessa mielessä tämän alun kankeuden kaikessa mihin ryhtyy. Ja myös pelko siitä, että nyt kauheasti kaikkea tehtävää ja asettaa itselleen myös paineet suoriutua kaikesta.
Minusta haastavinta aloittamisessa on aiheen epätarkka rajaus ja kokonaisuuden hahmottaminen. Koen itse ainakin, että suunnittelulla ja ylös kirjoittamisella pääsen paremmin alkuun ja saan tartuttua asiaan reippaasti!
Mukavaa alkavaa viikkoa :-)! Anu / Helikopterit
Ajankohtainen ja tärkeä aihe! Olisi tärkeää tiedostaa omat vaikeutensa sekä löytää uusia tapoja onnistua.
Olen huomannut, että ympäristö on valtava tekijä aloittamisen vaikeudessa. Kotona keksii miljoonaa muuta tekemistä ja tekosyytä ennen kuin malttaa aloittaa jonkun suuren pakollisen projektin. Myös älylaitteet häiritsevät aloittamista. Mielestäni parasta on lähteä vaikka kirjastoon tai kahvilaan aloittamaan (tietty tämäkin vaatii extraponnistelua), ja siitä on sitten helpompi jatkaa kotona. Tämä pätee siis esimerkiksi opiskelussa.
Mielestäni myös hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kirjoittamalla päivittäisiä tavoitteita viikko kerrallaan olen onnistunut saamaan aikaan edes jotain. Kiinnostaa kuulla muiden keinoja! 🙂
Aada/ Sensitiiviset
Niin ”Pakko on paras muusa” tai ainakin se voima , mikä saa viimein kokeilemaan jotain uutta, kuten itselläni tämä blogikirjoittelu. Näin opiskelun alussa on saanut jo monta vatsaperhosta ja hikihelminauhaa otsalle, luodessa itselle toinen toistaan hurjempia epäonnistumisen diasarjoja tulevasta. Mutta niin sitä vaan on saanut huomata, että hei nou hätä ja yksin ei olla. Se antaa tietysti rohkeutta uusiin kokeiluihin ja intoa selvittää itselleen tuntemattomia asioita.
Mutta kuinka selättää se pieni ääni, joka helposti saattaa saada lannistumaan, en kokeile, en osaa, ei tästä tullut hyvä ja ainakaan en kehtaa sanoa mitään ääneen.
Kai se sitten on vain kokeiltava ja koettava, vai mitä.?
Terhi/ Kokeileva Käsityö
Moikka!
Hyvinkin ajankohtainen aihe käsittelyssä. Nyt alkaa olemaan ne hetket käsillä, kun pitäisi alkaa tuottaa sitä tekstiä ja tuoda omat ajatukset paperille. Hetket ovat käsillä, kun pitäisi alkaa reflektoida asioita, joita olemme oppineet tämän syksyn aikana. Asioita, jotka vievät meitä askel kerrallaan kohti tulevaa ammattia. Helppoa uusien opiskelutekniikoiden omaksuminen ei tule olemaan, mutta aloittamalla, tekemällä ja oppimalla varmasti erittäin palkitsevaa. Nyt on viimeistään aika alkaa työllistämään niitä aivonystyröitä aivan uudella tavalla.
Huomaan myös itsestäni, että kun on paljon keskittymistä vaativaa työtä niin alkaa kaikki ilmaisjakelulehdet ja mainokset kiinnostamaan aivan uudella tavalla. Puhumattakaan keittiön kaappien häiritsevästä epäjärjestyksestä, joka on tietenkin hoidettava välittömästi kuntoon. Myös päiväunen tarve lisääntyy huomattavasti kirjallisten töiden kasaantuessa.
Näihin hetkiin olen käyttänyt palkitsemisjärjestelmää, joka antaa vapauden tehdä kaikki häiritsevästi kesken jääneet kotityöt, mutta vasta rästissä olevien tehtävien jälkeen. Tämä järjestelmä takaa, että tehtävät tulee tehdyksi ja koti pysyy siistinä. Kannattaa kokeilla!
Kaisa Häyrinen/Tilaspesialistit
Täysin totta! Aloittaminen on haastavaa, ja kun vihdoin saa aloitettua huomaa, että ei se tekeminen niin vaikeaa olekaan. Haastavinta on, kun tietää että iso on iso urakka, jota ei saa valmiiksi kuitenkaan samana päivänä, niin ihan hyvin voi odottaa vielä huomiseen, ja kierre alkaa. Helposti tulee lykättyä hoidettavia asioita (kuten esseen kirjoittamista) viimeiseen hetkeen, ja sitten tulee paniikki.
Kuten tekstissä sanoitte, pitäisi alkaa ajattelemaan positiivisemmin, jakamaan tehtävät pienempiin osiin, jolloin urakka ei ole niin suuri ja haastava aloittaa.
Tähän on helppo samaistua! 😀 Itseäni ainakin auttaa, ettei katso tehtävää kokonaisena, valtavana kokonaisuutena, vaan keskittyy mielummin siihen hetkeen, mitä on milloinkin tekemässä. Juurikin tekemisen suunnittelu auttaa asiassa, jotta pysyy vähän kartalla mitä on tekemässä ja milloinkin. Aloittamisen vaikeuden olen itsekin havainnut, mutta olen vähitellen oppinut sietämään epämukavuuden tunnetta, kun huomaan miten hyvä olo aikaansaamisesta syntyy. Eihän kuntokaan kehity, jos salilla nostelee aina vain yhtä pieniä painoja, eikö? 😉
Moikka!
Kiitos mahtavasta postauksesta! Antaa toivoa, että kyllä se elämä siitä 😀 Tällä hetkellä fiilikset ovat todellakin, että voispa nähdä tulevaisuuteen, kun ei yhtään tiedä mitä on tulossa ja miten paljon täytyy antaa panosta ja mihin. Teidän tsemppaava postaus tulikin täysin oikeaan kohtaan 🙂
-Lotta/Helikopterit
Moi,
kiitos ensimmäisen viikon blogi kirjoituksesta. Mursitte jään ja meillä seuraavilla on helpompi lähteä tuottamaan omaa tekstiämme.
Samaistun teidän ja aiempien kommentoijien kokemuksiin aloittamisen vaikeudesta ja toisaalta itselle luomista paineista.
Olen miettinyt, että tämä opintojen aloittaminen epävarmana ja vielä tulevasta tietämättä on eräänlaisen matkan aloitus. Epävarmuuden tunteet kuulunee asiaan.
Tulevasta ei vielä tiedä tarkkaan, mutta kaikki matkalta tarttuvat ahaa -elämykset kuin epämukavuudet kasvattavat meitä tuleviksi ammattilaisiksi kunkin valitsemalle uralle.
-Emma/ Tilaspesialistit
Moikka!
Kiva postaus, ja tähän on kyllä helppo samaistua. Etenkin nyt, kun on ollut välivuosi eikä ole vuoteen tarvinnut opiskella ( lukuunottamatta pääsykoetta) tuntuu välillä aika hankalalta aloittaa opiskelua. Myös ihan vain tekstien ja esimerkiksi oppimispäiväkirjan kirjoittaminen tuntuu haastavalta, kun ei ole pitkään aikaan kirjoittanut esseitä.
Minua on kuitenkin auttanut se, että kirjoitan puhelimeni muistiinpanoihin ylös kaikki rästitehtävät, joita minun pitäisi tehdä. Se on jotenkin motivoivaa, kun saa ruksia tehdyt tehtävät pois muistiinpanoista. Suosittelen kokeilemaan!
-Essi/Pirtsakat
Hei!
Aloittaminen on minulle ollut aina vaikeaa ja vaatinut sen, että kokeilen karsia häiriötekijät ympäriltäni. Helpoiten se onnistuu ottamalla läppärin mukaan ja menemällä kirjastoon, tällöin myös tarvittavat lähdeteokset on saatavilla. Lisäksi ainakin itseäni auttanut se, että kannettavan olen allokoinut pääasiassa työskentelyyn ja vapaa-aikaa varten odottaa kotona pöytäkone.
Aina ei kirjastossakaan jaksa keskittyä enkä tarvitse hiljaisuutta siihen, joten suuntaan tien toisella puolella olevaan kuppilaan, missä nesteytys tulee hoidettua ja ajatukset vapautettua. Onneksi jokainen päivä ei ole omalta osalta opiskelupäivä, niin maksakin kiittää 🙂
Aloituksessa mainittu tehtävien pilkkominen osiin on todella tärkeää, tämän käytännön olen oppinut ohjelmointia opetellessa. Kirjoitin tähän liittyen kandin tutkielman aiheena ohjelmointiin liittyvän ongelmaratkaisuprosessin tukeminen opetuksessa. Varsinainen kirjoittaminen ei tuolloin kuten muutenkaan ekan kymmenen opiskeluvuoden aikana kuulunut vahvuuksiini, mutta lopulta omaksuin riittävän tavan ja saanut suurimman osan yakt-sivuaineestani suoritettua viime vuosien aikana. Lisäksi ollut tyytyväinen kirjallisiin tuotoksiini.
– Sami / Cogitem
Hei, Tämä blogipäivitys oli kyllä kuin raikas tuulahdus itselle kaiken stressin keskellä. Kiitos Kokeilevan käsityön pohtijoille! 🙂 Sitä kamppaillaan kaikki varmasti nyt saman aloittamisen ongelman kanssa ja mielestäni paras tapa aloittaa ja päästä eteenpäin on juuri tällainen keskustelu. Vertaistuki on tälle mielestäni osuva termi tähän paikkaan. Vertaistuella isompikin ongelma ratkeaa tai ainakin solmukohdat rupeavat aukeamaan. Ei kannata jäädä yksin solmuun vaan rohkeasti kysyä onko kenelläkään toisella samankaltaisia vaikeuksia.
Itselleni vertaistuki toimii aina parhaiten motivaattorina silloin kun oikeaa aloitushetkeä, tapaa tai suuntaa ei meinaa löytyä opintotehtävään. Nykyisin yhteydenotto esim. Whatsappin kautta opiskelukaveriin toimii nopeasti ja viestiketjun toisesta päästä voi kaveri kommentoida ideaasi tai vaan todeta olevansa saman hankaluuden äärellä. Myös rauhallinen paikka työn aloitukseen on tärkeää sekä riittävän virkeä olotila. Unohtamatta Cogiteamin Samin loistavaa huomiota tehtävän osiin pilkkomista. Pienemmissä osissa ja pikkuhiljaa usko itseen löytyy ja aloitus tulee kuin itsestään.
Mukavaa Sunnuntaita kaikille!
Säde / Tilaspesialistit
Itse vasta myöskin aloitettua opinnot, oli jotenkin voimaannuttavaa lukea tämä postauksenne, se antoi kivasti vertaistukea ajatuksille joita itsellänikin on ollut. Ensimmäisellä viikolla tuli aimo annos tehtäviä joiden myötä isot ja pienet kysymysmerkit alkoivat sinkoilemaan pään sisällä ees taas. Siteeraus Thomas Edisonin hehkulampun keksimisestä on mielestäni vallan mainio, jonka aion tästä teidän postauksestanne ottaa itselleni mukaan, johon palata aina kun haastava tehtävä on käsillä. Kiitos tästä teille!
Jenni / Digimonit
Moikka! Tässä kalenteria selaillessa ja pohtiessa aloittaisiko lukemaan kirjaa vai suunnittelemaan esseetä, tuli tämän postauksen luku enemmän kuin tarpeeseen! Monella meistä on varmasti tuo sama ”aloitan huomenna” ajattelutapa, johon myös itse sorrun vähän liiankin usein. Jo aiemmissa kommenteissa mainitut ympäristön häiriötekijät on monelle helppo sulkea pois, jos lähtee esimerkiksi kirjastoon opiskelemaan, missä näkemällä muita opiskelemassa saa itsekin opiskeluun uutta energiaa. Kuitenkin päivittäinen omiin päämääriin liittyvien asioiden pohdiskelu, vaikka junamatkalla kotiin vie lähemmäs kohti tavoitteita. ?
Hyvää pohdintaa tässä kirjoituksessa! Samoja fiiliksiä itselläni, että aloittaminen on kaikkein vaikeinta. Monesti esimerkiksi koulutehtäviä tehdessä on virheellinen ajatus siitä, että sitten kun vain aloitan, teen työn kerralla valmiiksi. Siihenpä se yleensä kariutuukin. Juuri niin kuin sanoitte, tavoitteet pitäisi pilkkoa pienemmiksi, jolloin aloittaminenkaan ei olisi niin iso juttu.
– Enni/Helikopterit
Aloittamisen vaikeus tuntuu itselle ainakin olevan hyvin tuttua, etenkin kun hommaa on niin paljon, ettei oikein tunnu saavan mistään kunnolla otetta. Olen yrittänyt tehdä to do -listoja itselle paperille, jolloin hahmottaisin paremmin, mitä kaikkea pitäisi tehdä milloinkin ja sitä mukaa alkaa toteuttamaan asioita. Mutta silti useasti asiat tuppaavat jäämään aina viimetinkaan, vaikka on yrittänyt aikatauluttaa.
Ehkä tästä opiskelusta saa paremmin otetta opintojen edetessä!
Jonna / Digimonit
Jonnan mainitsemista to do -listoista tuli mieleen erilaiset kanban taulut, mistä helpoiten selitettävissä olevaa muotoa olen kantanut pitkään mukana eli post it -lappuja. Ideana lähinnä se, että kun tulee asia niin kirjoittaa sen lapulle. Sitten yrittää myös pilkkoa sen pienempiin toteutettavissa oleviin osiin ja kirjoittaa nämä omille lapuilleen.
Varsinainen tehtävälista sisältää luodut laput ja ne voi laittaa seinälle tms vasempaan seuraan. Näiden yläpuolelle kirjoittaa tekstin ”tekemättä”. Seinä on tarkoitus jakaa useaan sarakkeeseen, joiden otsikot voivat olla tyyliin: tekemättä, aloitettu, tarkastelussa ja valmis.
Ideana on ottaa yksi lappu ja siirtää se seuraavaan sarakkeeseen sitä mukaan kuin se sopii sinne. Mietin hyvää esimerkkiä kuvaamaan tarkastelussa tilaa, niin siihen sopisi se, että jos pitää lähettää vaikka ryhmälle sähköpostia, niin lähetettyäsi viestin siirrät sen tarkastelussa, sitten kun olet saanut vahvistuksen että se on mennyt perille, niin tehtävä on lopulta valmis. Valmis tarkoittaa siis että kyseessä oleva asia on suoritettu ja todettu valmiiksi, kun tarkastelussa olisi se, että olet mielestäny tehnyt asian valmiiksi, mutta sitä ei vielä ole todettu valmiiksi.
Oleellista on huomioida että lappu voi liikkua taululla edestakaisin, kunnes se on saavuttanut valmis-tilan. Suositeltavaa on että vain yksi asia olisi liikkeellä aloitettu ja tarkastelussa kerrallaan, poikkeuksena se, että asiaa tekee ryhmässä. Silloin mukaan tulisi liittää eri rivit eri tekijöille, jotta näkee helposti kuka on tekemässä ja tehnyt mitäkin.
Se että pidän post itteja mukana on jäänyt joltain hackatoniin osallistumiselta mukaan, mutta työpaikoilla voi olla myös fyysinen seinä käytössä digitaalisten palvelujen lisäksi. Digiversioita löytää googlella moneen käyttötarkoitukseen räätälöityinä.
Toivottavasti tästä tiedosta on edes jollekin apua aloittamiseen ja aikatauluttamiseen 🙂
– Sami / Cogitem