Helsingin yliopisto
Lööpissämme mainittiin, miten käsityöideat jalostuvat protoilulla. Kun aloittamisen vaikeudesta pääsee eroon, johtaa se helposti kokeilukulttuuriin, mikä vie lopulta protoiluun…? Vai onko se näin? Proto? Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Pienestä pitäen lapset ovat kiinnostuneita rakentelemaan Legoja. Jo silloin alkaa ensikosketus protoiluun. Kouluvuosina mukaan tulevat uudenlaiset oppimisprojektit: suunnitellaan, rakennellaan ja valmistetaan tuotteita. Koulussa protoilu ilmeneekin käytännönläheisenä kokeilevana työskentelynä, jossa opetellaan uusia asioita ja taitoja.
Kun ammattisuunnittelija puolestaan lähtee ideoimaan tuotetta, on siihen yleensä selkeä tarve. Kaupallisen tuotteen kohdalla pohditaan toimivuutta, käyttökelpoisuutta ja kannattavuutta. Suunnitteluvaiheessa suuria määriä ideoita karsitaan ja yhdistellään. Hahmomallin ympärillä on helpompi keskustella suunnitelmista sekä kerätä käyttäjän näkökulmia tuotteesta. Tutkimussuunnitelmaa esittäessämme nousi esiin koodaus ja miten siinä tuotetaan paljon prototyyppejä. Erityisesti ketterä ja nopea kehittäminen vievätkin alaa tähän suuntaan. Kehitetään nopeasti koodia ja lopulta hieman keskeneräinen proto viedäänkin jo tuotantoon. Tämähän on juuri kokeilukulttuuria?
Aloimmekin pohtimaan, mitä kokeilukulttuuri ja erityisesti protoilu omissa käsitöissämme tarkoittaa. Mitä on arkipäivän protoilu?
Kaikkihan me protoilemme. Päivittäin löydämme ideoita, vinkkejä, tekniikoita, remonttiniksejä, neulemalleja… Palamme usein halusta päästä kokeilemaan uutta ideaa. Neulonnassa ja virkkauksessa protoilu voi olla kuvioiden, oman työskentelyn tai materiaalin opiskelua. Neulottu sukka tai ommeltu vaate voi päätyä puretuksi, jos se kaipaa vielä hiomista. Ensimmäisestä protosta ei jää välttämättä mitään konkreettista jäljelle, mieleen jää ainoastaan oma oppiminen. Idean kehittäminen ja työstäminen omassa päässä, voi olla tärkeämpää kuin huonon lopputuotteen valmistaminen. Monella käsityöharrastajalla onkin iso kasa keskeneräisiä töitä. Oikeastaan näitä kaikkia keskeneräisiä käsitöitäkin voisi ajatella prototyyppeinä. Joka kerralla idea on jalostunut ja kaikkien protojen ei ole tarkoituskaan valmistua. Kokeilukulttuurin hengessä meidän pitäisi muuttaa ajatteluamme siten, että tehdessämme näitä virheitä pyrkisimmekin kääntämään ne opeiksi.
Protoilut tuottavat positiivisia onnistumisen elämyksiä meille kaikille. Kotikokit muokkaavat reseptejä ja ohje muotoutuu kerta toisensa jälkeen paremmaksi. Käsitöissä alkuperäinen idea voi muuttua pallosta tähdeksi inspiroitumisen seurauksena.
Kuten aiemmassa postauksessa totesimme, Edisonkin ymmärsi, että yksi onnistuminen voi vaatia jopa 2000 kokeilua. Mutta ilman protoilua, ei toimisi se yksikään. Kokeilu ja asioiden työstäminen käynnistävät ajatusten virran ja siitä ideat lähtevät helposti lentoon… Toisin sanoen, jokainen aloitettu projekti vähentää aloittamisen vaikeutta ja lisää asiantuntijuutta.
Missä muissa asioissa tunnette protoilevanne? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten ja mihin liittyen muut tekevät protoja? Tekemällä pääsee irti epäonnistumisen pelosta ja on helpompi antaa kaikkien protojen kukkia! Eikun kädet saveen ja protoilemaan…
Anu, Elina ja Anu /Kokeileva Käsityö
Luonnoksesta hahmomallin kautta prototyyppiin.
Hahmomallien ja prototyypin valmistus antaa mielestäni arvokasta tietoa idean toimivuudesta 3D-maailmassa. Usein paperille hahmoteltu suunnitelma ei vie ideointia eteenpäin ja suunnitelma on siirrettävä hahmomalli asteelle, jotta luonnostelu voi jatkua. Kolmiuloitteinen hahmomalli paljastaa minulle usein myös suunnitelman ongelmakohdat ja näin ne voidaan ratkaista ennen prototyypin valmistusta. Kun prototyyppi on saatu valmiiksi voin kokeilla tulevan tuotesarjan tai tuotteen 0-kappaletta käytössä ja arvioida vielä sen toimivuutta todellisessa toiminta ympäristössä. Mielestäni blogiteksti tuo hienosto esille protoilun tärkeyden ja merkityksen myös tuotesuunnittelua laajemmassa kontekstissa.
Minusta on ihanaa, että kokeilukulttuuri ja protoilu on nykyään enemmän esillä ja että siitä keskustellaan.
Kun olin pieni, koulussa ei paljoakaan protoiltu. Sitä pidettiin ilmeisesti materiaalien tuhlauksena ennemmin kuin hyödyllisenä tapana oppia ja kehittää lopputuotetta. Ensimmäisen kerran törmäsin protoiluun ammattikoulussa vaatetuspuolella, mikä on mielestäni todella myöhään! Jos olisin oppinut tekemään prototyyppejä pienestä pitäen, olisin säästynyt monelta pettymykseltä ja pilalle menneeltä projektilta.
Mietin myös, että nykypäivänä yhteiskunnan luoma paine onnistumisesta, kilpailusta ja jatkuvasta tuottamisesta ei tue protoilua, kun pitäisi koko ajan luoda valmista heti ja nyt. Ihmisistä on tullut kovin kiireisiä ja kärsimättömiä, usein yksilöt luovuttavat heti jos jokin ei onnistu heti ensimmäisellä kerralla.
Ehkäpä tämä protoilun ja testaamisen lisääntyminen auttaa hidastamaan sitä vauhtia ja pysäyttää oikeasti miettimään tarkemmin eri osien vaikutusta ja merkitystä.
Hanna/ Arvuuttelijat
Mietin tuota, että miksei jo pienenä kokeilla enemmän protoilua esim. koulussa. Omat kokemukset esimerkiksi nykyisestä käsitöiden opetuksesta ja siihen käytettävästä ajasta kertovat, että protoiluun ei vain yksinkertaisesti ole aikaa koulussa eikä toisaalta suurin osa lapsista innostu tekemään kokeiluja käsitöissä. Jotta saadaan edes jotain valmiiksi, on työhön alettava heti. Toisaalta protoilu voisi herättää innostusta työtä kohtaan ja näin ollen tehdä oppintunneista tehokkaampia työskentelylle.
Monesti on tuntunut, että lapset ja nuoret haluavat saada työt pian/heti valmiiksi ja nykyiseen Ops:n kuuluva suunnittelun osuus on jo itsessään iso suoritus monelle oppilaalle. Suunnitteluun käytetään aikaa, mutta malttia suunnittelun tekemiseen huolella, ei ehkä kuitenkaan ole tarpeeksi. Tämän vuoksi ”protoilua” ennen varsinaisen työn aloitusta, ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa kouluissa näillä tuntimäärillä ja resursseilla.
Mutta asianahan protoilu on aivan mahtava, ja todellakin itsekin haluaisin nähdä kouluissa lisää protoilua ja kokeiluja eri materiaaleilla sekä vielä sen jälkeen jäävän aikaa ja intoa toteuttaa työ valmiiksi asti.
Terkuin,
Erna / Virtuoosit
Teillä oli kivasti soljuva teksti tästä protoilusta ja itselle todella tuttu juttu tämä protoilu. Kysyitte minkälaisissa projekteissa me yksilöinä protoillaan ja ajattelin vastata suoraan siihen kysymykseen.
Olen kova protoilemaan uusia neulemalleja ja kokeilumenetelmin yhdistämään mielenkiintoisia tekniikoita toisiinsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi jos tahdon toteuttaa paidan: Etsin pitsikuvion kirjasta, silmukkamäärän koolleni sopivaksi tarkistan internetistä löytämästäni mallista ja lankoja työhön valitsen jo olemassa olevista varastoistani kokeilemalla mikä ideaani sopii parhaiten. Tämä tapa tuottaa paljon keskeneräisiä prototyyppejä sillä heikkouteni on se, etten jaksaisi laskea valmiin kankaan tiheyksiä ja rakastan työskentelyä vapaalla kädellä.. mistä seuraakin se että useampi proto jää kaapin perukoille. Harvoin puran tekemäni keskeneräiset työt eli protot. Säilytän niitä ideamalleina ja tiheyskarttana, sekä usein yhdistän niitä edelleen uusiksi tuotteiksi seuraavissa töissäni.
Suosittelen ehdottomasti protoilua kaikille! Se luo uskallusta ja antaa parhaimmillaan ahaa-elämyksiä aivan uudenlaisista tuotteista. (Jos vain kaappi- tai varastotilaa löytyy tarpeeksi..)
Protoiluterveisin, Säde Särkimäki / Tilaspesialistit
Protoilu on itselleni aika uusi asia, johon oikeastaan törmäsin ensimmäisen kerran nyt syksyllä opinnoissa. Teidän tekstinne tiivistää onnistuneesti protoilun ideaa, ja sai miettimään mitä omia juttujani voisi pitää prototyyppeinä;
Pari vuotta sitten innostuin ompelusta, ja pian ilmottauduin työväenopiston pitämälle ”Katumuotia” -kurssille. Kurssille ideoitiin ja toteutettiin erilaisia vaatteita enimmäkseen yhdessä ilman sen kummempia ohjeistuksia tai kaavoja, nekin syntyivät siinä yhdessä ideoidessa. Siitä alkoi oma innostukseni ommella ilman kaavoja ja ohjeita, käyttää omaa mielikuvitusta. Kaikki kokeilut eivät toki ole olleet onnistuneita, mutta nyt mietittyäni protoilua, juuri ne kokeilut ovat olleet itselleni antoisia ärräpäistä huolimatta, prototyyppejä.
Jenni / Digimonit
Mukava kirjoitus!
Jäin miettimään asiaa ja koen käsitöiden ohella samankaltaista protoilua myös puutarhatöissä joista pidän kovasti. Saan ideoita ja vinkkejä. Näen kuvia lehdistä, netistä jne. Kokeilen yhtä pensasta yhteen paikkaan, siirrään aurinkoisempaan, varjoisempaan, savisempaan tai hiekkaisempaan maahan. Hävitänkin ei niin onnistuneet perennavalinnat kukkapenkistä ja kokeilen taas jotain uutta. Lopulta yksi kohta kerrallaan, ehkä useammankin kokeilun kautta saa pihan joka nurkka lopullisen muotonsa 🙂
Noora / Arvuuttelijat
Hei,
tuo on kyllä totta, että kaikki me tavalla tai toisella protoilemme. Itse en ole ainakaan vaan ehkä osannut mieltää tekemisiäni protoiluksi esim. muokatessani jotain ruokareseptiä. Totta on myös, että epäonnistuneetkin kokeilut opettavat, joskus jopa yllättävän paljon. Innnostus tekemiseen on kaiken kantava voima, toki sitkeyttäkin tarvitaan.
Viime talvena sain netistä idean tehdä puuporoja lapseni koulun joulumyyjäisiin. Homma lähti siitä käyntiin, että lähdimme mökille puita kaatamaan. Sitten vietimmekin mieheni kanssa monta iltaa autotalissa suunnitellen ja kokeillen erilaisia puuporomalleja. Ajatus oli käyttää mahdollisimman vähän ruuveja puuosien kiinnittämisessä. Niin puupölleistä ja oksista alkoi muotoutumaan omaa silmää mielyttäviä puuporoja, jotka vastasi omia laatuvaatimuksia. Meidän yllätykseksi puuporot olivat myyjäisten hittituote ja niitä tilattiin meiltä vielä lisää. Näin jälkeen päin ajateltuna hienoin tunne oli se yhdessä suunnitteleminen ja prototyyppien luominen. Myönnettäköön, että myös näkymyseroja toteutumistavasta ilmeni matkan varrella. Palkitsevana tuotoksena oli toteutuskelpoinen malli.
Minä protoilen vapaa-ajalla ruuan, leivonnan, käsitöiden, kukkapenkkien ja piharakennelmien kanssa. Täytyy myöntää, etten ole täydellisyyteen pyrkivä ja viimeiseen asti asioita hiova tyyppi. Suuriinpiirtein se mitä tavoittelin kelpaa usein lopputulokseksi. Siihenkin tarvitaan joskus useampi yritys. Motivaatio ja visio lopputuloksesta kantaa yrittämään joitain asioita montakin kertaa.
En ollut aiemmin törmännyt termiin protoilu, mutta tunnistan sitä harrastaneeni. Aiemmat opintoni Haaga-Heliassa nojautuivat vahvasti (välillä jopa mielestäni vähän liikaakin) protoilukulttuuriin. Teoriatunteja oli todella vähän ja taustateorian hankkiminen oli usein opiskelijoiden omalla vastuulla ja no jäi välillä ehkä vähän vähempään arvoon. Eli mentiin suoraan käytäntöön ilman suurempaa teoriaan perehtymistä tai projektin seikkaperäistä suunnittelua. Nyt kun mietin niin opettavaisimpia projekteja olivat kyllä ne ei niin täydellisesti käsikirjoituksen mukaan menneet tai tai sitten ne ihan priimasti suunnitellut ja organisoidut. Keskimassaan sijoittuneet projektit eivät opettaneet yhtä paljon. Koska projektit olivat usein työelämän kanssa toteutettuja (eli tuotteet ja palvelut tulivat ihan oikeasti käyttöön eivätkä jääneet vain suunnittelutasolle) olisin kaivannut teorian perehtymiseen vinkkejä ja ohjausta enemmän. Parhaita projekteja olivat ne, joissa perehdyttiin myös teoriaan ja sen pystyi hyödyntämään suoraan käytäntöön. Kannatan siis protoilua ideointivaiheessa kuitenkin niin että teoriaan tutustumista ei ole unohdettu tyystin.
Uskaltaa kokeilla on niin palkitsevaa. Välttämättä ei heti, mutta kun malttaa niin yhtäkkiä huomaa oman kokeilun tuloksen avaavan aivan uusia näkökulmia, jopa ne ”ei onnistuneet”. Näin kävi tänään itselleni värjäystä harjoitellessani. Oli villahuopa hahtuvaa, oli valmistuva väriseos ja oli idea: Mitäs jos laitan sen tunne väriin!? No, opin: Ei näin. Villalla on omat kikat värjäyksessä ja villahahtuvani värjäytyivät kyllä ,mutta myös huopuivat yhteen. Sattuu ja tapahtuu ja kokeilussa saa itselleen uusia tehtäviä joka käänteessä. Niinpä lähdin selvittämään, voinko kenties pelastaa hieman huopunutta villaa jatkokäsittelyyn. Kerros kerrokselta huomasin löytäväni muodottomasta möykystä idean, joka ei olisi mieleeni muuten tullut. Kokeilu ei siis mennyt hukkaan, vaan villahahtuvani sai uuden tarkoituksen.
Allekirjoitan Marikan kommentin ruuanlaitosta täysin: paljon on erilaisia reseptejä tullut kokeiltua ja muokattua, muttei sitä koskaan ole protoiluksi ajatellut. Itse käytän myös paljon ulkomaisia reseptejä, joissa mitat tai raaka-aineet eivät välttämättä vastaa Suomessa käytettäviä, jolloin oma soveltaminen ja kokeilu on ihan välttämätöntä. Joskus onnistuu, joskus ei niin hyvin, onneksi avomies ei ole hirveän nirso. 😀 Ja onhan se nyt ihan huikea tunne huomata, että omasta kokeilusta saa aikaan jotain älyttömän hyvää, oli kyseessä sitten leipomus tai vaikka itselle vieraan ryhmäliikuntatunnin kokeilemista Unisportilla (tässä tosin varmaan venytetään protoilun käsitettä liiankin pitkälle)
Pari aiempaa kommenttia oli myös protoilun tuomisesta koulu- ja opiskelumaailmaan. Meillä on kotitalousopettajan linjalla jo puhuttukin paljon siitä, kuinka oppilaita on myös helpompi motivoida ja sitouttaa tekemiseen antamalla heille pieni määrä vastuuta, esimerkiksi munakasta opetellessa voi antaa oppilaiden itse päättää mitä täytteitä haluaa käyttää. Koen tällaisen kokeilukulttuurin opettamisen ja edistämisen hyvin tärkeäksi erityisesti koulun taito- ja taideaineiden puolella, sillä nämä ovat juuri niitä aineita, joissa voidaan kehittää oppilaan käytännön ongelmanratkaisutaitoja ja luoda perusteita aikuiselämän kynnyksellä olevien nuorten arjenhallintaan. Olisi myös mielenkiintoista pohtia, mitä vaikutuksia esimerkiksi rahankäytön vapauksilla ja kokeilulla vaikkapa yläkouluikäisillä nuorilla saadaan myöhemmässä vaikutuksessa, jos vanhemmat ja opettajat ohjaavat vaikka kurssilla pohtimaan millaista vastinetta rahalle saa kulutusvalinnoilla. Jos nuoret ovat päässeet kokeilemaan yläkoulussa vähän leikillisesti vaikka yrityksen pyörittämistä, luoko se paremmat edellytykset tulevaisuudessa pohtia omaa rahankäyttöä ja työntekoa rationaalisemmin?
Myös yliopisto-opiskelussa protoilun ja kokeilukulttuurin edistäminen olisi mielestäni suotavaa. Toki kasvatustieteellisessä tiedekunnassa pyritään varmasti monella osa-alueella saamaan opiskelijan tiedot mahdollisimman hyväksi, mutta entä käytännön taidot? Paljon meillä tehdään mielikuvaharjoittelua, miten demoaisit tämän asian ysiluokkalaiselle ja sitten on opetusharjoittelut, mutta voitaisiinko tässä mennä pidemmälle? Aiemmissa opiskeluissani tekniikan alalla oli ihan selkeästi enemmän kokeilukulttuuria: jos haluttiin paremmat nettisivut tai kultainen Baileysiä lypsävä lehmä, sitä lähdettiin sankoin joukoin innolla tekemään, ja firmat ottivat innosta kiljuen niitä opiskelijoita, joilla oli tällaista käytännön osaamista näyttää työhakemuksen yhteydessä. Kasvatustieteellisessä ei ehkä vielä olla näin pitkälle päästy, mutta olisiko mahdollista esimerkiksi ainejärjestön kautta tällaisia tilaisuuksia tarjota, esimerkiksi järjestämällä vaikka Kasvatustieteellisen tiedekunnan perhepäiviä, joissa alumnit tai miksei muutkin voisivat tuoda lapsensa tutustumaan yliopistomaailmaan ja opiskelijat voisivat vetää erilaisia omaan koulutusalaansa liittyviä pajoja. Tällaisessa harjaantuisi opiskelijoilla ehkä vielä enemmän oma opettaja-oppilassuhteen rakentaminen, ja tällainen tilanne voisi myös opiskelijoille vastata enemmän oikeaa opetustilannetta, jos suoriutumista ei oltaisi arvioimassa luokan perällä hirveän tiukasti.
Tulipas pitkä teksti, sori siitä ja hyvää viikonloppua kaikille!
-Viivi/Sensitiiviset
Hyviä kommentteja teillä kaikilla… kiitos niistä.
Aukaisimme teemamme käsitteitä jo ryhmänä, mutta vielä selvemmin ne konkretisoituivat tutkijahaastattelussamme Pirita Seitamaa-Hakkaraisen kanssa. Siinä kävimme läpi kokeilukulttuurin ja protoilun lisäksi maker-kulttuuria ja sitä, miten niitä on tutkimusten välityksellä viety peruskouluihin.
Kuten haastattelussa, niin myös osassa vastauksistanne kävi ilmi, että käsityöharrastajat eivät välttämättä tiedosta protoilevansa. Tutkijalle tai suunnittelijalle se on tuttu työkalu, peruskouluun se on hiipinyt turhankin hiljakseen mm. ilmiöopetuksen välityksellä. Monesti niin kouluissa kuin työpaikoillakin ratkaistaan arjen ongelmia ja tietynlainen kokeilukulttuuri sekä protoiluhan juuri edesauttaisivat ongelmanratkaisussa: idean viemisessä käytäntöön. Lopputuotoksen ei tarvitse aina olla pääasemassa vaan yhtä tärkeää on yhteinen ajatteluprosessi, yhteinen tekeminen, kokeileminen, materiaalitutkimus sekä ennen kaikkea oppiminen. Pirita Seitamaa-Hakkaraisen tutkimus, johon perehdyimme, on osa suurempaa hanketta (Yhteistutkimuksen, yhteissuunnittelun, yhteisopettajuuden ja yhteissäätelyn laboratorio) (Co4Lab) 2015-2019, Jatkuu Growing Mind STN 2018-2023).
Kuinka siis tulevina opettajina pidämme innostusta yllä ja ohjaamme oikeaan suuntaan tyrehdyttämättä aitoa luomisen intoa? Oikean näkökulman valinta on tässäkin tärkeää…