Missä opiskelu sujuu? 

 

Aiheemme on oppimistilat, tämän takia olemme pohtineet, mitkä ovat meille parhaita opiskelutiloja. Meitä on iso ja monipuolinen porukka, jonka takia meille hyviä opiskelupaikkoja löytyy yhtä monta. Yksi tykkää opiskella Tiedekulmassa, toinen kirjastossa, kolmas junassa tai bussissa, ja muutaman lempipaikka löytyy kotoa ruokapöydän äärestä tai sohvalta. Ryhmätöiden parissa opiskelu sujui hyvin Minervan oppimiskeskuksessa tai kahvilassa.  

 Parhaaseen opiskelupaikkaan saattaa vaikuttaa moni asia. Opiskelijan elämä on usein kiireistä, joten ajankäyttö pyritään maksimoimaan. Hyvin ehtii opiskella kotimatkalla junassa. Kotona opiskelu tai lyhyt matka opiskelupaikkaan, kuten lähikirjastoon, myös antaa lisäaikaa opiskeluun. Melun määrä myös vaikuttaa mieluisaan opiskelupaikkaan. Toinen tykkää hieman hälystä, toinen taas tarvitsee hiljaisuutta opiskelun sujumiseen.  Kotona opiskelussa nähdään hyvänä puolena kodin mukavuudet, kuten keittiö kahvinkeittoon on lähellä. Mieliala myös usein vaikuttaa paikkaan, jossa on sinä hetkenä hyvä opiskella. Myös maisemat ja luonto mainittiin asioina, jotka vaikuttavat opiskelutilassa viihtymiseen.  

 Parhaiksi oppimistiloiksi valikoituivat hyvin perinteiset tilat, mutta erikoista on, että meistä kukaan ei maininnut hyväksi oppimistilaksi opetustilaa, kuten luentosaleja tai muita luokkatiloja. Nähdäänkö opiskelu luentojen ulkopuolisena asiana? Vai eikö opetustilat ole meistä tarpeeksi miellyttäviä, jonka takia opiskelu niissä ei suju niin hyvin, kuin muissa tiloissa?  

Mitkä ovat teidän mielestä parhaita opiskelutiloja ja minkä takia? Mitkä asiat vaikuttavat sinun opiskeluviihtyvyyteen?   

 

Mukavia opiskeluhetkiä! 

  • Tilaspesialistit 

15 vastausta artikkeliin “Missä opiskelu sujuu? ”

  1. MOK on paras paikka itsenäiseen opiskeluun! Minerva-tori toimii isoilla luennoilla. Penkereellä on ylipäätään ihanat, valoisat tilat <3

  2. Kotona tehtävät etenee parhaiten kun on rauhallista ja hiljaista. Oppimiskeskus Minervassa tykkään suurista ikkunoista, joten luonnonvalolla iso vaikutus viihtyvyyteen.

  3. Itselle itsenäiseen opiskeluun paras paikka taitaa olla nimenomaan tuo oma koti, sillä itse en pysty keskittymään lukemiseen, ellei ole täysi hiljaisuus. Tämän vuoksi junamatkoilla on haastavaa opiskella, mutta olen silti yrittänyt, jotta ajan saa käytettyä hyödyksi.

    Kuten mainitsitte, että mieliala vaikuttaa paikkaan jossa sillä hetkellä on hyvä opiskella, niin joskus myös kirjasto käy itselle opiskeluun, jolloin myös kotona on helpompi rentoutua, kun päivän päätteeksi jättää työskentelyn ns. kirjastoon.

    Opiskeluviihtyvyyteen vaikuttaa rauhallisuus ja hiljaisuus ehkä päälimmäisinä asioina.

    Jonna / Digimonit

  4. Sivuaineilijana olin aluksi ihmeissään, että missä ovat teidän opiskelijatilat sellaisinaan joihin olen Kumpulassa tottunut. Siellä meillä on ainejärjestöillä omat ”kahvihuoneet”, joissa pääasiassa tapaa ainejärjestöaktiiveja. En löytänyt hyvää havainnollistavaa kuvaa Gurulasta, joka on tietojenkäsittelytieteen opiskelijahuone, sillä ”valvontakamerat” eivät ole olleet hetkeen käytössä.

    Aikoinaan opiskelin pääasiassa gurulassa monesta syystä, ensinnäkin sinne oli pääsy 24/7 yökäyttöavaimella. Toiseksi käytössä on kahvikassa, josta löytyy tukkuhintaan ruokaa ja juomaa, puhumattakaan 19 senttiä maksavasta kahvista. Eri vaiheessa olevat opiskelijat oleskelevat siellä, joten apua saa kysymällä kurssiin kuin kurssiin. En osaa laskea monesti pienet päiväunet tullu otettua mukavilla sohvilla vilttien alla, jotta jaksanut virkeänä päivän opiskelut loppuun. Minikirjastosta löytyy kurssikirjat ja halutessa voi pelata erilaisia lautapelejä. Väliseinän (tarkotus purkaa) toisella puolella on ATK-tila, jossa kaikki oleellinen opiskelun kannalta saatavilla. Lisäksi harrastelijamielessä rakennettu pelikabinetti, jos haluaa pitää arcade-henkisen tauon. Videotykiltä voi kuka tahansa näyttää juttujaan, joista yksityiset reality-sarjojen seurantakatselut on kuulemma yleinen juttu tällä hetkellä. Viereisestä huoneesta löytyy sitten rauhallinen työskentelytila sitä kaipaaville.

    Tämän toteuttaminen keskustakampuksella olisi liian haasteellista moninkerroin suuremman ihmismassan takia. Kuitenkin eri puoliin löytyy erinäisiä ratkaisuja niin Aleksandrian, Tiedekulma kuin Kaisan muodossa. Näistä tosin puuttuu kaipaamani yhteisöllisyys ja helppous kysyä vieraalta ihmiseltä apua, sillä ei voi tietää mitä toinen opiskelee. Onhan nyt erilaisia opiskelupiirejä joita ihmisille muodostuu niin kursseilla kuin vapaa-ajan tapahtumissa tutustuessa. Eri puolilta mainittu verkostoituminen kannattaa myös tästä syystä!

    Toki löytyy myös ihmisiä, jotka haluavat opiskella omassa rauhassa ja hiljaisuudessa esim kotona eikä siinä ole mitään väärää mielestäni. Kuitenkin opiskelu muiden kanssa vähentää omaa työmäärää ja auttaa orientoitumisessa tiimityöskentelyyn, mitä lähes kaikki työ jollain tapaa on nykyään.

    Ehkä tässä on riittävästi mietteitäni asiasta ilmaistuna ettei tule pidempää kilometripostausta. Terveisin Sami / Cogitem

  5. Itselleni paras paikka opiskelulle on juurikin kotona. Kotona opiskelussa on kyllä myös huonot puolensa: mikäli opiskeltava aihe ei ole niin kiinnostava ja motivoiva, kotoa löytyy aina siivottavaa ja muita kotitöitä, jotka alkavat kummasti juuri silloin kiinnostamaan, kun pitäisi vaikka lukea tenttiin.

    Häiriinnyn kaikenlaisesta melusta enkä pysty keskittymään kunnolla hälyisissä paikoissa. Tästä syystä en oikein osaa opiskella muualla kuin kotona hiljaisuudessa. Olen kyllä yrittänyt hyödyntää juna- ja bussimatkat, mutta keskittymiseni herpaantuu jatkuvasti eikä opiskelemani asiat jää niin hyvin mieleeni.

  6. Se missä on parhain tila kulloinkin opiskella, riippuu siitä, tekeekö ryhmä- vai yksilötyötä ja toisaalta siitä, mitä tekee – esim. lukeeko (muualta kuin näytöltä), vai tekeekö töitä tietokoneella.

    Jos opiskelee yksin, ihan paras paikka on olla kotona. Vapaus olla juuri siten kuin kulloinkin parhaalta ja mukavimmalta tuntuu (ja ennen kaikkea puhua itsekseen ja selittää ääneen asioita itselleen). Kotona ei häiriinny ympärillä olevista kanssaihmisistä – tai jos häiriintyy, heille voi suoraan sanoa asiasta. Tietokoneella puuhaillessa tämä oma rauha ei ole ihan niin kriittistä, mutta kirjoja tai artikkeleita lukiessa oma rauha on ehdoton edellytys.

    Ryhmätöitä on mukava tehdä missä tahansa paikassa, missä jälleen voi riittävän hyvin sulkea häiriötekijöitä pois. Ehdotonta plussaa ovat toimivat tekniset ratkaisut ja ennen kaikkea viihtyisät ja valoisat tilat.

    Heidi/Virtuoosit

  7. Olen aina ajatellut kotia parhaaksi opiskelu paikaksi, mutta viimeisen vuoden aikana yllätyin kuinka paljon helpompi on itselleni keskittyä klassisesti kirjastossa. Kunhan pikkulapset ei juoksentele käytävillä 🙂 Onneksi on rauhallisia nurkkia monessa kirjastossa!

  8. Hei!

    Kivasti olette tässä tekstissä saaneet yhdistettyä käsittelemänne tutkimuksen jokaisen ryhmän jäsenen (ja kommentoijan) omiin kokemuksiin opiskelusta! Itse allekirjoitan kyllä täysin tuon mielialan vaikutuksen opiskeluympäristön toimimiseen: jos on paljon deadlineja, koululla ja kirjastolla saa usein paljon enemmän aikaiseksi, mutta vilkkaassa ympäristössä kaiken päivää oleskelu myös kuluttaa voimavaroja paljon enemmän kuin kotona tutussa rauhallisessa ympäristössä oleilu. Oma vinkki on, että jos on tosi huono päivä ja pitää silti saada paljon aikaiseksi, kannattaa yrittää pysyä liikkeessä ja hakea vaikka hyvä pulla ja kaakao kahvilasta, jolla saa itseään rauhoitettua opiskeluun. 😉

    Kotona opiskelu sujuu rauhallisemmin, jos on vaikka vain vähän luettavaa ja keskittymiskyky riittää opiskeluun. Meikäläiseltä löytyy kotoa vielä kaksi (usein vähän liiankin) tehokasta apuopettajaa, joista nuoremman avustus perustuu usein siihen että jos kirjasta on sivut revitty pois niin mammalla on vähemmän luettavaa… Muut kissanomistajat ja varmaan myös pienten lasten vanhemmat voivat varmaan samaistua tähän ongelmaan. 😀

    Ryhmätöitä, kuten tätä kurssia tehdessä ihan parhaita oppimistiloja on kyllä nimenomaan ryhmätyötilat, jollaisia esimerkiksi Kaisa-talolta löytyy. Penkereeltä vaan en ainakaan ole vielä löytänyt paljoa tällaisia tiloja, tai niiden varaaminen on vielä vähän epäselvää.

    -Viivi/Sensitiiviset

  9. Koen, että parhaat opiskelutilat itselleni ovat paikkoja, joissa en opiskelun lisäksi tee paljon jotain muuta. Jos opiskelisin samassa paikassa, missä katson elokuvia ja viettäisin kavereiden kanssa aikaa, herpaantuisin helposti opiskelusta miettimään vapaa-ajan asioita. Kun pyhitän työpöytäni (tai jonkin muun paikan kuten kirjaston) alueeksi, jossa opiskelen usein, onnistun paremmin orientoitumaan ajatukseen siitä, että nyt pitää keskittyä eikä miettiä muuta. Se ei kuitenkaan aina onnistu, koska välillä on pakko työskennellä paikoissa, joissa ei pysty keskittymään yhtä hyvin kuin kotona tai tutuissa ja hiljaisissa opiskelutiloissa.

    Opiskeluviihtyvyyteen vaikuttaa vahvasti melu ja muu taustahälinä. Jos muutaman minuutin välein ajatukseni keskeytyy (mitä tapahtuu usein meluisissa opiskelutiloissa), en voi syventyä työskentelyyn kunnolla. Ilmeisesti muillakin on samaa ongelmaa, minkä takia esimerkiksi junissa ja busseissa ei syventymistä vaativien tekstien luku oikein onnistu.

    Kysymys teille Tilaspesialistit: Nykyään kouluihin rakennetaan uudenlaisia oppimistiloja. Tavallisten luokkahuoneiden tilalle on tullut luokkia, joissa on pehmeitä sohvia, säkkituoleja, erilaisia pöytäryhmiä ja muuta, mitä perinteisissä luokkahuoneissa ei ole ennen ollut. Oletteko törmänneet tutkimustietoon siitä, miten nämä vaikuttavat opiskelijoiden keskittymiseen? Harhauttavatko mukavat sohvat ja säkkituolit opiskelusta vai käykö päinvastoin, onko uudenlaisissa luokissa nimeomaan mukavampi ja huomattavasti helpompi keksittyä, kun ei tarvitse istua epämukavissa tuoleissa pitkissä riveissä koko päivää?

    Loviisa / Sensitiiviset

    1. Hanna Reiniuksen Pro gradu -tutkielmassa ”Tilalla on väliä. Pulpetittoman koulun vaikutus oppimiseen ja opettamiseen” sivutaan kysymystäsi hieman. Tutkielma löytyy osoitteesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/236292/Reinius_Hanna_pg_2018.pdf?sequence=2&isAllowed=y

      Tutkielman tulokset antavat viitteitä siitä, että perinteisestä poikkeava oppimisympäristö, jossa on esimerkiksi juuri kuvailemiasi säkkituoleja, ei häiritse opiskeluihin keskittymistä. Tutkimus on toteutettu peruskoulun kakkosluokkalaisten oppimisympäristössä, joten tuloksia ei voi sellaisenaan soveltaa yliopisto-opiskelijoihin. Seuraavat tutkielmasta kerätyt lauseet kuvaavat säkkituolien ja keskittymisen välistä yhteyttä kattavimmin:

      ”Oppimisrauha yhdistyi suurimmalla osalla oppilaista säkkituoliluokkaan. Säkkituoleja kuvattiin myös rentouttaviksi ja niissä kerrottiin löytyvän oma rauha ja helposti hyvä asento. Säkkituolit yhdistyivät työrauhan lisäksi keskittymiseen.”

      ”Niillä tunneilla, mitkä pidettiin säkkituoliluokassa, oli havainnointimateriaalini perusteella kaikkein rauhallisinta.”

      ”Oppilaat kykenivät uppoutumaan havainnoiduilla tunneilla eritoten säkkituoleihin niin, että näytti kuin säkkituolin ympärillä olisi ollut äänieristävä kupla, joka takasi keskittymisen silloin, kun sitä tarvittiin.”

      ”Säkkituoleissa istutaan aika rauhassa, tuoleissa heilutaan.”

      Tämä on kuitenkin vain yksi tutkielma ja havainnointi on tapahtunut vain yhdessä koulussa. Kyseessä on myös ala-asteikäinen oppilasmateriaali, joka on melko kaukana täysi-ikäisestä yliopisto-opiskelijasta. Lisäksi oppimisympäristössä oli aina paikalla opettaja, joka valvoi tunnin kulkua ja opiskelun sujuvuutta.

      Tulokset saattaisivat olla erilaisia, jos tutkittaisiin esimerkiksi epätyypillisten oppimisympäristöiden vaikutusta yliopisto-opiskelijan keskittymiseen omatoimisessa opiskelussa. Tiedekulman Coworking Basement -yhteistyöskentelytila, jossa on mm. sohvia ja säkkituoleja, sopisi ehkä minitutkimuksen alustaksi.

      -Kirsi / Tilaspesialistit

  10. Jotta opiskelu sujuu, tarvitsen hiljaisuutta ja rauhaa, joten koti on ollut minulle ykköspaikka opiskella. Yleisessä hälyssä saatan vielä pystyä opiskelemaan, mutta jos kuulen tarkasti mitä toiset ihmiset keskustelevat tai TV:ssä puhutaan, keskittymiseni herpaantuu eikä opiskelusta tule mitään. Toisaalta myös kirjastoissa ja Minervassa on hyviä hiljaisen työn tiloja, joita voisin jatkossa alkaa hyödyntämään enemmänkin. Kotona kun on kuitenkin aina paljon muitakin juttuja tehtävänä kuin opiskelu, jotka sitten helposti houkuttelevat puoleensa. Kirjastoissa ja oppimistiloissa on paljon muitakin opiskelijoita, joten ilmapiiri on ahkera, ja henkilökohtaisesti se vaikuttaa myös omaan motivaatiooni ja sitä kautta opiskeluun. Minervassa tykkään siitä, että tilat ovat moderneja, siistejä ja valoisia.

  11. Kirjastossa tai muissa hiljaisissa tiloissa on useimmiten helpoin keskittyä, varsinkin kun pystyy asennoitumaan opiskeluun rajattuna aikana eikä vain tunnista toiseen mietiskele samaa kohtaa ilman aikarajaa. 🙂

    Kerroit tekstissäsi, että ”Parhaiksi oppimistiloiksi valikoituivat hyvin perinteiset tilat, mutta erikoista on, että meistä kukaan ei maininnut hyväksi oppimistilaksi opetustilaa, kuten luentosaleja tai muita luokkatiloja”. Itse koen, että nämä tilat ovat liian hälyisiä ja useimmiten tunnelmaltaan levottomia keskittymiseen, kun jatkuvasti työskentely keskeytyy informaatiotulvaan ja ”flow”
    -tilan saavuttaminen hankaloituu.

  12. Minullakin parhaana opiskelupaikkana toimii ehdottomasti oma koti! Moni kavereistani menee aina kirjastoon opiskelemaan ja valittaa, kun kotona ei pysty keskittyä. Minulle se taas kuulostaa oudolta, koska itse pystyn keskittymään kotona parhaiten, koska siellä ei ole muita ihmisiä ja on rauhallista.
    Essi/PIRTSAKAT

  13. Minustakin paras paikka opiskella löytyy kotoa. Joskus se löytyy sohvalta, joskus kirjoituspöydän äärestä. Syyksi ensimmäisenä mieleen nousee kodin rauha ja kotoisa ympäristö/ilmapiiri, yleensä luokat ja muut opiskelutilat ovat liian kolkkoja ja ehkä huoneen viileämpi lämpötilakin vaikuttaa tähän mielikuvaan. Kotona on mukava laittaa rennot vaatteet ja kääriytyä vilttiin teekupposen kanssa lukemaan tenttiin/tekemään tehtäviä tmv. Kirjastoissa, kuten joku aiemmin kommenteissa mainitsikin, yleensä tunnelma on ahkera ja aikaansaava, eikä siellä ole kodin häiriötekijöitä.
    Hanna/ Arvuuttelijat

  14. Moikka Tilaspesialistit!

    Itselläni paras opiskelupaikka riippuu paljolti siitä, millainen tehtävä on käsillä. Jos tehtävä on sellainen, joka kiinnostaa ja innostaa paljon, käy silloin opiskelupaikaksi mikä tahansa, koska aihe vie mennessään ja flow-tilaan on silloin helppo päästä. Mutta jos opiskeltava asia on itselleni haastava, silloin tarvitsen erityisesti motivoivaa ympäristöä opiskelun ja aikaansaamisen tueksi. Erityisesti opiskeluun motivoivia ympäristöjä minulle ovat kirjastot, joissa yleensä näkee muita opiskelijoita, jotka ovat paneutuneet kukin omaan juttuunsa, se motivoi!

    Jenni/Digimonit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *