Helsingin yliopisto
Kohti kestävää kampusta
On aika taas valmistautua tulevaan opiskeluviikkoon. Viikonlopun ajan olemme saaneet nauttia kodin ja vapaa-ajan ilmapiiristä. Oletettavasti tämä on vaikuttanut positiivisesti hyvinvointiimme, kun itse olemme ympäristöömme saanut vaikuttaa. Tulevana viikkona meidän tulisi saada vastaavia hyvinvoinnin kokemuksia myös opiskelupaikassamme.
Ryhmämme huomioiden kaltaisesti myös tutkijamme havaitsivat ennen projektinsa alkua, että yliopistojen ja korkeakoulujen perinteiset fyysiset ympäristöt eivät tue digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Kampusten fyysiset oppimisympäristöt eivät myöskään tue oppilaiden, opettajien ja muiden käyttäjien kohtaamisia.
Tutkimustietoa kampusten laadukkaasta uudelleen sovittamisesta on saatavilla. Käytännössä uudelleen sovittamista voisi kutsua tilojen modernisoimiseksi. Jotta kestävään lopputulokseen päästään, tulee kaikkia tilaa käyttäviä toimijaryhmiä osallistaa suunniteluun.
YK:n kestävän kehityksen kriteerit olivatkin taustalla muokata Minervan -talon luokkatila K113 kestäväksi oppimistilaksi tutkijoidemme tutkimusprojektissa.
Oppimismaiseman rakentaminen
Aiemmissa tutkimuksissa on noussut esille, että tärkeimmät tekijät hyvässä oppimisympäristössä on riittävä äänieristys ja valaistus. Tilan 113 valaistusta pystyykin muokkaamaan moniin eri tarpeisiin.
Valaistuksen lisäksi tulisi huomioida näkymät oppimistilasta ulos. Minervan luokkatila K107 on tutkijoiden Demo-huone, jossa tilan luonnonvalon- ja maiseman puute on minimoitu isoilla suurilla luontoaiheisilla tauluilla.
Tutkijamme havaitsivat, että olennainen osa nykyajan oppimistilassa on riittävät mahdollisuudet käyttää digitaalisia laitteita. Tästä syystä oppimistilassa on runsaasti sähköpistokkeita, jotta laitteiden lataaminen ja käynnistäminen on mahdollista.
K107 tilaan on tuotu lukuisia nykytekniikan uusimpia innovaatiota, joita voi hyödyntää opetustilanteissa. K113:sta niistä on tuotu tutkimuksessa saatujen tietojen pohjalta tilaan tarvittavat laitteet.
Lattiaratkaisu tuottaa hyvää äänieristystä. Tämän lisäksi tutkimuksessamme on haluttu ottaa huomioon loppukäyttäjistä myös siistijät. Tila tulee olla helposti siivottavissa.
Tutkimuksemme tulevia vaiheita
Loppuvuodesta tutkijamme alkavat keräämään loppukäyttäjien, eli meidän opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan kokemuksia tilasta. Kyselylomakkeet ovat sähköisessä muodossa, johon pääsee tiloihin jaettavien QR-koodien kautta. Tilojen muunneltavuus ja loppukäyttäjien havainnointien pohjalta tilaa voidaan kehittää yhä enemmän hyvinvointia tuottavaksi oppimismaisemaksi.
Tutkimuksensa yhteenvedossa tutkijamme tuovatkin esiin väittämän, että tilojen käyttäjien osallistaminen kestävien oppimistilojen suunnitteluun tuo käyttäjilleen hyvinvointia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tilojen merkityksellisyys lisääntyi osana yliopiston urbaania ympäristöä.
Tämä jos jokin houkuttelee opiskelemaan yliopiston tiloissa. Mukavaa opiskeluviikkoa kaikille!
- Tilaspesialistit
Mikä parasta näitä tutkimuksia tehdään meidän kaikkien parhaaksi ja meidän opiskelun ja oppimisen tueksi.
Olemme nyt muutaman kuukauden saaneet tutustua ja sisäistää yliopisto opiskelun periaatteita ja käytäntöjä. Ensimmäisten kurssien teemojen ympärille on rakennettu kattava paketti siitä, mitä opiskelu yliopistossa pitää sisällään ja minkälaista työskentelyä edellytetään opiskelijoilta. Yliopistossa aloittavilla opiskelijoilla voi olla hyvinkin erilaiset taustat ja lähtökohdat, osa saattaa olla juuri suorittanut edeltävät opintonsa tai osalla saattaa olla edellisistä opinnoista kymmeniä vuosia. Yliopiston opiskelijoita kuitenkin yhdistää halu oppia, tutkia ja tulla oman alansa ammattilaisiksi.
Juuri opiskelijoiden eri taustalähtökohdat luovat yliopistolle haasteen, miten saada kaikille samat valmiudet tutkivaan oppimiseen. Miten avata tutkivan oppimistyylin teoriaa ja käytänteitä niille, joille se on vieras oppimistapa. Tehtävää helpottaa kuitenkin se, että varsinkin näin opintojen alussa opiskelumotivaatio on erittäin korkea ja tiedonjano on kova. Suuri yhdistävä tekijä on myös halu saada tulevaan ammattiin tarvittava pätevyys ja siihen kun ei oikotietä ole. Yliopistossa opittava tutkiva työtapa on mukana koko opiskelun ajan, ensimmäisistä tehtävistä aina kanditutkielmaan ja myöhemmin gradun kirjoittamiseen ja valmistumisen jälkeen työelämässä. Tuntuu, että jo ensimmäisten kuukausien ajan työtapa ja sen opettelu on pakottanut kiinnostumaan ympäröivästä maailmasta ja sen ilmiöitä aivan uudella tavalla. Omalla kohdallani kotitalous ja siihen liittyvät ilmiöt ja vaikuttavat tapahtumat ovat tulleet entistä kiinnostavammiksi ja myös kriittisemmän ajattelun alle. Samalla esille tulleille ilmiöille hakee vaistomaisesti jotain selittävää tekijää tai syitä.
Kohti tutkivaa työtapaa- kurssi on hyvä esimerkki siitä, kuinka täällä herätellään opiskelijoita löytämään se kiinnostus tutkivaan työtapaan. Paikoin aika haastavatkin tehtävät laittavat meidät tosissaan tutkimaan aiheen teoriaa ja tuomaan sen meidän omiin tutkimuksemme aiheisiin. Tehtävien haastavuus tekee sen, että meidän on pakko sisäistää tutkivan työtavan eri osat, jotta voimme jatkaa eteenpäin aina seuraavaan tehtävään. Kurssin tehtävät tuovat hyvin esille ryhmätyöskentelyssä olevan voimavaran. Se ryhmätyö, joka myös tutkijoita auttaa jumiin jääneen tutkimuksen kanssa. Jokainen voi kohdallaan miettiä miten ryhmän keskustelut ja pohdinnat on auttanut ymmärtämään opittavaa asiaa ja tuonut eri näkökulmia asiaan sen sijaan, että olisimme niitä yksinäisyydessämme pohtineet. Kuten olemme oppineet, mitään yhtä oikeaa tapaa ei tutkimuksen tekemisessä ole. Jokaisella ryhmällä on keskenään hyvinkin erilaiset nimikkotutkimukset ja niiden menetelmät eroavat toisistaan paljonkin. Yhdistävä tekijä on kuitenkin tutkijoiden teoreettinen osaaminen tutkimuksen tekemiseen. Juuri se mitä meidänkin halutaan tämän opiskelun aikana oppivan, jotta se palvelee meitä tulevaisuuden tutkijoina, mihin ikinä päädymmekään sitä hyödyntämään.
Ryhmämme kohdalla oman nimikkotutkijan aihe osallistavasta tilasuunnittelu on mielenkiintoisuudellaan auttanut meitä sisäistämään tutkimuksen tekemisen teoriaa aina pala kerrallaan. Sisäistämiseen on kuitenkin tarvittu paljon ryhmän keskusteluja ja niiden kautta nousseita erilaisia näkemyksiä. Parasta ryhmätapaamisissa on ollut tilanteet, joissa vaikea aihe ja sen synnyttämä epätoivo on vallannut jonkun ryhmäläisen ja kun se vihdoin aukeaa. Ryhmän luoma positiivinen oppimisympäristö, jossa keskustellaan ja tuodaan omat näkemykset rohkeasti esille, on vienyt meidät tutkimuksen rakentumisen saloihin. Tehtävistä suoriutuminen ja tutkimuksen teon eri vaiheet ovat selkeytyneet meille ryhmäläisille juuri sen avulla.
Myös tehtäviin kuuluvan nimikkotutkijan tapaaminen toi ryhmäämme konkreettista tietoa tutkimuksen vaiheista. Tapaamamme tutkija Anne Nevgi myös omalta osaltaan loi meille kuvaa, ettei tutkimuksen tekeminen kuitenkaan ole tylsää vaan painotti, että hauskuus pitää olla mukana työssä. Hauskuuden tuominen työtapaan vaatii kuitenkin, että homma on hallussa ja teoreettinen puoli sisäistetty ja se myös osataan tuoda mukaan tekemiseen.
Vaikka tehtävät välillä tuntuvat haastavilta, uskallan väittää, että kun tutkijahaastattelun ohi on, kokee suurin osa eräänlaisen valaistumisen. Suurin osa oppimisesta ja sisäistämisestä tapahtuu varmasti vasta kurssin päätyttyä, kun me seuraavilla kursseilla tarvitsemme opittuja metodeja. Opintojakson tahdin ollessa kova vaatii asian sisäistäminen ja varsinkin sen soveltaminen aikaa.
Hauskaa ja opiskelun täyteistä viikkoa kaikille,
alkaa itse kullakin ensimmäiset tentit ja tehtävien palautukset lähestymään. Saamme niiden muodossa tutustua tutkivaan työtapaan.
-Tilaspesialistit
On hyvä asia kerätä kokemuksia ja näkemyksiä tilojen käyttäjiltä. Tilasuunnittelussa voisi hyvin hyödyntää virtuaalisia malleja. Tulevat toimijaryhmät voisivat osallistua suunnitteluprosessiin tutustumalla tulevaan ratkaisuun virtuaalimaailmassa (tai vähintäänkin tilan kolmiulotteiseen ratkaisumalliin – Paavolan ”intermediary digital object”). Tällöin kohde konkretisoituisi eri tavalla toimijoille ja mahdolliset muutostarpeet pystyttäisiin joustavasti huomioimaan suunnitteluvaiheessa.
Heidi/Virtuoosit
Mielenkiintoinen tutkimus, jossa yhdistyy hauskasti kasvatustieteen käytännölliset ja ehkä filosofisetkin kysymykset (missä opitaan parhaiten?). Tutkimus kuulostaa myös siltä, että sitä olisi tärkeä lähteä laajentamaan esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja peruskouluun, ja miksei myös elinikäisen oppimisen kautta työpaikoille. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, käytetäänkö tutkimustuloksia ja ”prototyyppiluokkaa” hyödyksi, kun Aurora-rakennus jää pois käytöstä parin vuoden päästä ja Minerva rempataan paremmin myös esimerkiksi käsityö- ja kotitalousopiskelijoiden tarpeisiin sopivaksi.
-Viivi/Sensitiiviset
Kiitos teille blogipostauksesta!
Tilojen suunnittelu ja päivittäminen tämän hetkisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin parantaa tilojen toimivuutta ja sujuvuutta. Tilojen muokattavuus mahdollistaa myös opetuksen monipuolistamisen.
Kuitenkaan yhteiskäytössä oleviin opiskeluympäristöihin emme voi kaikki loppukäyttäjät vaikuttaa ja subjektiivinen kokemus tilasta voi vaihdella käyttäjien välillä paljonkin. Tietenkin tiloissa viihtyvyyttä lisää yleinen siisteys ja seesteisyys.
Uusissa monikäyttöisissä tiloissa haasteena voi olla työntekijälle pysymättömyys ja esimerkiksi avokonttori tyyppisissä yhteistiloissa haaste käyttää päivittäin uutta tilaa tai työpistettä ja pitää kaikki tarvittava mukana. Uusien laitteiden ja tilaratkaisuiden käyttö sekä hyödyntäminen vaatii pitkäjänteistä opettelua, jotta siitä tulisi osa toimivaa arkea.
Tiina ja Rita /Kokeilukulttuuri
Elämme oppimisympäristön ns. ”kulta-aikaa”, sillä on hienoa, kuinka myös sen merkitys on opiskelussa ja oppimisessa ymmärretty, tutkittu ja mitä tärkeintä otettu käyttöön.
Oppimisympäristö kattaa niin fyysisen kuin sosiaalisen ja psyykkisen puolen.
Mietimmekin oppimisympäristön merkitystä sosiaalisella ja psyykkisellä puolella. Eila Lindfors kirjoittaa artikkelissaan ” Turvallinen oppimisympäristö, oppilaitoksen turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuskasvatus -käsitteellistä pohdintaa ja tutkimushaasteita” (Tampereen yliopisto 2012) kuinka hyvän oppimisympäristön tunnistaa turvallisuudesta ja siitä, että oppilaat tuntevat turvallisuutta. Se myös innostaa, kannustaa ja on toiminnallinen.
Samaan johtopäätökseen olivat tulleet myös Anni Taskinen ja Liisa Väisänen artikkelissaan ”Lapsilähtöinen oppimisympäristö: ihanteellinen oppimisympäristö lapsen näkökulmasta.” Artikkeli koski varhaiskasvatusikäisiä, mutta mielestämme huolimatta oppijan/opiskelijan iästä juuri ”aikuisen rooli oppimisympäristössä on mahdollistaa toiminta ja luoda turvallinen ilmapiiri ” (Anni Taskinen…2012) on kaikista tärkein asia huomioida, huolehtia ja toteuttaa.
Näihin kirjoituksiin on helppo yhtyä, sillä niin omat koulumuistot kuin omien lasten koulukokemukset ovat tärkeimmillään olleet sitä viihtyykö lapsi koulussa, saako hän kavereita ja ennen kaikkea, haluaako hän mennä kouluun/ opiskelupaikkaan. Turvallisessa, hyväksyvässä, positiivisessa ilmapiirissä ihminen rentoutuu, vuorovaikutustilanteet helpottuvat ja hän uskaltaa yrittää, kokeilla.
Kuopion surulliset tapahtumat ovat avanneet keskustelut koulujen turvallisuudesta jälleen otsikoihin. Eikä suotta, sillä tapahtunut löi varmasti ison loven taas perusturvallisuuden tunteeseen sekä oppilailla että opettajilla. Savon sanomat (08.10.2019) julkaisivat uutisen, ettei Savon ammattiopisto aio enää käyttää kyseistä opetustilaa missään opetuksissaan. Monissa oppilaitoksissa on lukittuina oppituntien aikana sekä ulko-ovet että luokkien ovet. Aikuisille tämä varmasti tuo lisäturvaa tunnetasolla, mutta mielenkiintoista olisi tietää vaikutus lasten ajatuksiin. Tuoko tieto lisää tuskaa ja vaikean aiheen jokapäiväiseksi ja aina läsnäolevaksi?
Martina ja Terhi/ Kokeileva käsityö
Mukavan pohdiskeleva postaus! 🙂
Tekstissänne nousee hyviä pointteja siitä, mikä on hyvässä opiskelutilassa tärkeää; valaistus & mahdollisuudet käyttää nykyaikana hyvinkin oleellistä tekniikkaa. Useista tiloista puuttuu nykyään mahdollisuudet ladata esimerkiksi läppäriä tai valaistus on heikkoa/värisevää, jolloin esimerkiksi lukeminen on silmiä väsyttävää. Värisevä valo nimittäin voi aiheuttaa herkimmille esimerkiksi migreenikohtauksen.
Minervatorin ja monien muidenkin tilojen etuna on niiden muokattavuus: tuoleja ja pöytiä on helppo siirtää eikä niiden siirtelystä aiheudu meteliä. Tämä on mielestäni erittäin hyvä ominaisuus varsinkin avoimessa tilassa, jossa äänet helposti kaikuvat ja aiheuttavat häiriötä monelle.
Nykyaikana oppiminen ei enää ole opettajan yksinpuhelua, vaan tarjoamme erilaisille oppijoille yhä moninaisempia tapoja opiskella omalla tavallaan. Tutustuin Mari Granbergin tutkimukseen, jossa hän tutkii mitä itseohjautuva oppiminen tilalta vaatii. Lopputuloksena oli, että hyvä opiskeluympristö on innostava ja aktivoi oppimiseen, sekä mahdollistaa monenlaisen toiminnan – mikä tietenkin on monelle opiskelijalle varmasti itsestäänselvää. Huomaammehan itsekin,että opiskelemme mieluiten tilassa, jossa on miellyttävä ympäristö joka tukee tapaamme oppia.
Milla/Cogitem