Eväitä ryhmätyöskentelyyn

Nimikkotutkijamme tutkimuksen pääteemana on yhteisöllisyys. Mutta mitä on yhteisöllisyys? Se voi tarkoittaa monia asioita yhteisen päämäärän tai laajemman näkökulman tavoittelusta aina luotettavamman tuloksen saavuttamiseen asti.  

Yhteisöllisyys on tärkeä osa myös Kohti tutkivaa työtapaa -kurssia. Meidät on jaettu melko satunnaisesti pienempiin ryhmiin, joissa työskentely kuvastaa käytännön yhteisöllisyyttä. Tällä kurssilla olemme saaneet maistiaisia ryhmätyöskentelystä ja sen tuomista rikkauksista sekä haasteista. Ihmisten eri taustat tuovat uudenlaisia sekä eriäviä näkökulmia, jotka tekevät ryhmästä ainutlaatuisen. 

 
Ryhmätyöskentely ei aina ole helppoa, sillä ryhmäläisten motivaatio, suhteet ja erilaiset sosiaaliset asemat vaikuttavat ryhmän dynamiikkaan (Lahti ym. 2016). Joskus ryhmätyöskentelyn tökkiessä, kannattaa ottaa huomioon kyseiset seikat ja keskustella ryhmäläisten kanssa asiasta. Tämä saattaa helpottaa ryhmän toimintaa. Jo asian tiedostaminen voi helpottaa. Huono ryhmähenki vaikuttaa ideoiden kehitykseen ja ulostuontiin negatiivisesti ja päinvastoin hyvä ryhmähenki positiivisesti. Monipuolisempi ja rikkaampi lopputulos saadaan, kun ryhmän osallistuminen on tasapuolista. 

Ryhmätyöskentely voidaan nähdä osana yksilön kehitystä ja ihmisenä kasvua. Tiimityöskentelyssä on tärkeää olla tarpeeksi itsevarma tuodakseen omia ajatuksia sekä ideoita esille, tätä helpottaa ryhmän avoimuus. Liisa Kainulaisen tutkimuksen (2014) mukaan opiskelijat voivat kokea ryhmän yhteisöllisyyden joko voimaannuttavana tai ulos sulkevana henkilöstä riippuen. Avoin ilmapiiri, ryhmäläisten sitoutuneisuus ja positiivinen suhtautuminen asioihin kasvattaa ryhmän kommunikaatiota ja lopputuloksen laaja-alaisuutta.   

 

Parhaimmillaan toimivan ryhmän tuottama lopputulos voi olla hyvinkin pitkälle mietitty ja organisoitu kokonaisuus. Hyvät ryhmätyöskentelytaidot voi oppia ja ne auttavat suunnitteluvaiheessa ongelmien ratkaisussa ja ideoinnissa.  

Millaisia kokemuksia sinulla on ryhmätyöskentelystä? Miten sinä voisit parantaa ryhmäsi toimivuutta? 

 

Hanna, Noora & Annika / Arvuuttelijat  

 

Lähteet:  

  • Lahti, H., Seitamaa-Hakkarainen, P., Kangas, K., Härkki, T. and Hakkarainen, K. (2016), ‘Textile teacher students’ collaborative design processes in a design studio setting’, Art, Design & Communication in Higher Education, 15: 1, pp. 35–54, doi: 10.1386/adch.15.1.35_1 University of Helsinki
     
  • Liisa Kainulainen (2014) Koettu yhteisöllisyys – Tutkimus yhteisöllisyydestä koululuokassa ja nuorten arjen politiikasta nuorten yhteisöissä, Pro gradu- tutkielma, ympäristön ja alueiden politiikan opintosuunta, Tampereen Yliopisto 
     

 

3 vastausta artikkeliin “Eväitä ryhmätyöskentelyyn”

  1. Ainakin minun mielestäni tällä kyseisellä kurssilla ryhmätyöskentely yhdessä Virtuoosien kanssa on ollut nimenomaisesti hauskaa. On ollut ilo työskennellä ihmisten kanssa, joilla on eri taustat, kokemukset ja osaaminen. Meitä on yhdistänyt kuitenkin erityisesti se, että tukittava aihe on ollut kaikille vieras.

    Ryhmässämme on hyvä ja avoin ilmapiiri, jossa on tilaa kommentoida ja esittää mielipiteitä. Ryhmämme on myös joustanut tarvittaessa ja toiminut hyvin myös niissä tilanteissa, joissa kaikki eivät ole voineet osallistua yhtäläisesti.

    Itselle ryhmätyötä tehdessä vaikeaa saattaa olla juuri se, että jaetaan yhteinen tavoite ja tavoitetaso. Yksityiskohtien ystävänä ja vähän kontrollointiin taipuvaisena on tärkeää muistaa luottaa (ja hienoa on se, että voi luottaa!) muihin ryhmän jäseniin. Ryhmän jäsenten vahvuudet kuitenkin poikkeavat toisistaan ja täydentävät toisiaan, jolloin päästään parempaan lopputulokseen kuin olisi yksin yltänyt.

    Heidi/Virtuoosit

  2. Myös meillä Sensitiivisissä ryhmätyöskentely on toiminut hyvin. Pääasiassa olemme toimineet koko ryhmän voimin, mutta esimerkiksi blogitekstien kirjoittamisessa jakauduimme useampaan pieneen ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä ratkaisu, sillä koko ryhmän voimin valmiin tekstin tuottaminen on usein paljon työläämpää kuin pienemmissä ryhmissä.

    Mielestäni ryhmämme on toiminut hyvässä hengessä ja kaikki ovat olleet erittäin sitoutuneista yhteiseen tuotokseen. Lintsaamista ryhmätapaamisista tai muun laista vastuun välttelyä ei ole esiintynyt!

    Panu / Sensitiiviset

  3. Meilläkin ryhmätyöskentely Maahanmuuttivat -ryhmän kanssa on ollut moitteetonta. Tulemme kaikki hyvin toimeen ja ymmärrämme toisiamme. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja joustavaa, koska kaikki ovat halunneet toimia parhaalla mahdollisella tavalla yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Työskentely on onnistunut parhaiten jakamalla ryhmämme pienempiin osiin ja lopuksi kokoamalla yhteen pienryhmien ajatukset.

    Ryhmätyössä on tärkeää, että kaikki ovat samalla panoksella mukana. Meillä kaikki ovatkin olleet tasapuolisesti kehittämässä/ideoimassa blogia sekä ahertaneet muiden tehtävien parissa. Erityisen mutkattomaksi yhteistyön on tehnyt se, että kaikki ovat kiinnostuneita samasta aiheesta.

    Itse olen aina pitänyt ryhmätöiden tekemisestä, etenkin kun ryhmäläiset ovat samalla aaltopituudella. Negatiivisia kokemuksiakin löytyy lukioajoilta, kun on päätynyt ryhmään jossa panostus yhteistyöhön osalla on ollut nollassa. Tällaisissa tapauksissa yksi todennäköinen ryhmän toimivuutta parantava asia on toisten tsemppaaminen ja tukeminen.

    Laura / Maahanmuuttivat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *