Mitä Henna Lahti sanoo arpapelistä luovassa suunnitteluprosessissa?

 

Kun tapasimme nimikkotutkijamme Henna Lahden ensimmäistä kertaa, olimme hämmentyneitä ”arpapelin” käsitteen monimuotoisuudesta. Omassa tutkimusvisiossamme arpapeli liittyi ryhmän sosiaaliseen dynamiikkaan, eikä suoranaisesti käsiteltävään ongelmaan. Nimikkotutkijamme artikkelissa tämän tyyppisestä arvonnasta ei tuntunut olevan mitään merkkejä. ”Arpapeli” linkittyikin artikkelissa suunnittelutyön ideointivaiheeseen. Tutkimuksen koekaniineille, eli joukolle käsityötieteiden ensimmäisen vuoden opiskelijoita, annettiin varsin vapaa ja avoin suunnitteluongelma. Tässä artikkelissa tehtävänä oli suunnitella näkövammaisille lapsille tekstiilipalapeli. Myöhemmin prosessiin lisättiin haastetta arpomalla geometrisia perusmuotoja, jotka tuli sisällyttää suunniteltavaan työhön.

Tapaamisessa nousi esiin, että Henna Lahti on kaiken kaikkiaan tutkinut käsityötieteitä punaisena lankanaan yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyteen liittyy toki monia näkökulmia. Yhteisöllistä toimintaa voi tarkastella vaikkapa eri tavoin koostettujen ryhmien näkökulmia vertaillen. Yhteisöllinen suunnittelu voi olla käyttäjälähtöistä, osallistavaa, tai asiantuntijalähtöistä, jne. Henna Lahti on huomannut tutkijanuransa aikana, että käsityötieteiden yliopisto-opetuksessa on alettu painottaa yhteisöllisiä projekteja. Aiemmin opiskelijat tekivät usein kursseilla töitä itselleen, mutta nykyään yhä useammin kursseilla tehdään mielekkääksi koettuja projekteja ulkopuolisille tahoille, kuten vaikkapa näkövammaisille lapsille tai keskosvauvoille. Siispä vaikuttaa siltä, että Henna Lahti toimii tutkijana mielenkiintoisessa murroskohdassa, kun käsityötieteiden yhteisöllisyys saa uusia muotoja. Yhteisöllisyys suunnittelutyössä on myös tietoteknisen kehityksen vuoksi uudenlaisessa tilanteessa, mistä saisi aihetta ihan erilliseen blogitekstiin…

Suunnittelututkimuksen eräs ikuisuuskysymys on, onko ensimmäinen mieleen nouseva idea aina paras. Voidaan kysyä, miten suunnitteluun vaikuttaa se, että pyöritellään samanaikaisesti rinnakkain useita ideoita. Satunnaiselementin, eli arpapelin harkittu lisääminen prosessiin saattaa irrottaa suunnittelun tietystä kaavamaisuudesta ja alkuvaiheen ideoihin takertumisesta. Lööppitehtävänantomme kannalta hankalaa on se, että meille annetussa tutkimuksessa fokus ei sinällään ollut satunnaiselementin vaikutuksessa, vaan yhteisöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta suunnitteluprosessissa sekä ongelmalähtöisyyden ja ratkaisulähtöisyyden rooleista suunnittelussa.

Ongelmalähtöisen ja ratkaisulähtöisen suunnittelun erottelu on Henna Lahden tutkimuksessa olennaisessa roolissa. Karkeasti ottaen ongelmalähtöinen suunnittelu tarkoittaa niitä hetkiä, jolloin pohditaan rajoitteita, joita tehtävään liittyy. Esimerkiksi resurssien rajallisuus ja tekniset haasteet liittyvät ongelmalähtöiseen ajatteluun. Ratkaisulähtöisessä suunnittelussa puolestaan ideoidaan erilaisia toteutusvaihtoehtoja niiden vahvuuksien ja positiivisten puolten näkökulmasta. Tuntuu mielestäni ilmeiseltä, että molempia näkökulmia tarvitaan hyvään suunnittelutyöhön ja Henna Lahti on myös tätä mieltä. Kärjistäen voisi ajatella, että pelkällä ongelmalähtöisyydellä ei edistytä mihinkään ja pelkkä ratkaisulähtöinen lähestyminen tuottaa realiteeteista irrallaan olevia, käytännössä toimimattomia tuotteita.

Jos vielä palaa tehtävänantolööppiimme ”Arpapeli auttaa luovassa ongelmanratkaisussa”, mihin johtopäätökseen voisi artikkelin perusteella tulla? Toisaalta joidenkin ryhmien suunnitteluprosessissa satunnaiselementti ei herättänyt paljoakaan keskustelua tai uudelleenmiettimistä, mutta joillain ryhmillä arvonta aiheutti epätoivon ja ahdistuksen kautta uusia kierroksia suunnitteluun ja hienoja oivalluksia. Voidaan väittää, että jälkimmäisessä ryhmässä arpapeli ainakin lisäsi luovuutta suunnittelussa. Artikkelimme perusteella näyttääkin siltä, ettemme voi sanoa, pitääkö lööppiväite paikkaansa, koska tulokset vaihtelevat nollavaikutuksen ja selkeän positiivisen vaikutuksen välillä. Sen voi kuitenkin sanoa, että tämän tutkimuksen perusteella arpapelistä ei ainakaan ole haittaa luovalle ongelmanratkaisulle. Satunnaisuus ei vaikuta olevan autuaaksitekevä elementti, mutta se voi olla yksi keino ravistella ryhmää ja lisätä suunnittelun luovuutta.

-Mari/Arvuuttelijat

2 vastausta artikkeliin “Mitä Henna Lahti sanoo arpapelistä luovassa suunnitteluprosessissa?”

  1. Henna Lahden arpapeli tekniikka vaikuttaa kiinnostavalta tavalta ravistella joskus helposti kaavoihin kangistuvaa suunnittelu prosessia. Suunnittelun rajoitteet ovat mielestäni tärkeässä roolissa osana prosessia, tuntuu mahdottomalta lähteä muotoilemaan ilman niitä. Nimikko tutkijamme Kai Hakkarainenkin toteaa raportissaan Koulu keksivänä yhteisönä peruskoulussa toteutettavien keksimisprojektien suunnittelutehtävissä suunnittelurajoitteiden olevan tarpeellisia. Omasta kokemuksestani voin todeta, että ongelma ja ratkaisulähtöisyys täytyy saada vuorottelemaan tasaisesti prosessissa se, että näin tapahtuu ei tosin ole mikään itsestäänselvyys. Arvalla uusien haasteiden heittäminen prosessiin voisi ollakin hyvä tapa herätellä uuvahtanutta suunnittelua. Ehkä kokeilenkin tätä tekniikkaa seuraavassa muotoiluprojektissani.

  2. Kuulostaa kyllä hauskalta idealta tutkimuksen aiheelle. Tuli mieleen että pienten lasten kanssa työskennellessä varmaan vaaditaankin tuollaista luovan soveltamisen taitoa, sillä lapset eivät toimi aikuisten mielestä välttämättä loogisesti, joten yllättäviin tilanteisiin joutuu jatkuvasti. Vanhemmilla lapsilla ja aikuisilla tällainen menetelmä varmaan vaatii paljon luottamusta opettajan ja oppilaan välillä, jotta luovuus saadaan valloilleen vaikka ”arpaonni” tuntuisi aluksi huonolta ja vaikuttaisi että eihän tästä mitään tule.

    – Viivi/Sensitiiviset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *