Helsingin yliopisto
Haastatellessamme nimikkotutkijaamme kävi ilmi, että lööppimme perustana käytetty arpapelin käsite ilmenikin tutkimuksessa täysin eri tavalla, kuin alun perin olimme ajatelleet. Tulkitsimme arpapelin olevan hyvinkin olennaisessa osassa kyseisen tutkimuksen rakentumisessa, mutta se omasikin pienen roolin yhteisöllisen suunnittelun luovaa prosessia edistävänä tekijänä. Tutkimuksessa pienissä ryhmissä toimivien opiskelijoiden tuli liittää arpapelillä arvotut ominaisuudet, esim. Joitain muotoja ja liittää ne suunnittelemaansa työhön luovaa ongelman ratkaisua hyödyntäen. Tutkimuksen keskiössä ei kuitenkaan ollut itse tuotteiden suunnittelu, vaan yhteisöllisen suunnittelun muodostuminen ja ilmeneminen.
Aloimme haastattelun jälkeen pohtimaan, mihin erilaisiin projekteihin voisimme kenties hyödyntää saman kaltaista arpapelielementtiä. Painotamme, että arpapelien määritelmämme tarkoittaa arpomista, eikä konkreettisia arpa- tai uhkapelejä. Yhtenä esimerkkinä pohdimme ohjelmointia, joka nousi esiin jo tutkimussuunnitelman esitelmätilaisuudessa. Voisiko esimerkiksi arpomalla jonkin tietyn metodin sisällytettäväksi koodiin edistää luovaa ongelmanratkaisuprosessia? Koodariystävä valaisi asiaa seuraavasti: “…ohjelmistokehitys ei oo ehkä sellaista, että kysymykseen ”tuota ohjelma x” on erilaisia algoritmeja jotka auttaisi sut tavoitteeseen”, eli ei todennäköisesti ainakaan näin yksinkertaisena ideana. Tuotoksena saattaisi syntyä raskasta, ns. Purkkakoodia, joka tarvitsee toimiakseen hyvää tuuria. Erilaisten ohjelmointityylien välillä arpominen ja pohtiminen voisi olla mielekkäämpää, esim. olio-ohjelmointi vs. funktionaalinen ohjelmointi. Ohjelmointi on sittenkin loogisempaa ja matemaattisempaa ja kaikki valinnat pitää pystyä perustelemaan rationaalisesti. Muuttujan x tilalle ei kannata sijoittaa banaania, vaikka noppa niin sanoisi.
Mielestämme arvonta on mielekästä, ongelman ratkaisua ja työskentelyä edistävää varsinkin luovissa aineissa. Esimerkiksi kuvataiteen tunnilla saatetaan arpoa opiskelijoille aihe, työvälineet ja materiaalit. Koemme, että satunnaisuus rohkaisee luovaan työskentelyyn. Toisaalta, aiheiden rajavaisuus saattaa myös tukahduttaa suunnitteluprosessia, mutta tämä edellyttääkin sitä, että arvotut aiheet eivät saa olla liian suppeita.
Kaikilla meillä on varmasti omakohtaista kokemusta ryhmien arpomisesta. Ala-asteella ja päiväkodissa ja joillakin vielä lukiossakin ryhmät ja istumajärjestykset arvottiin opettajan toimesta. Pääasiallisena tarkoituksena tässä on ollut luultavasti mahdollisten häiriötekijöiden minimoiminen luokassa, mutta tällä tavalla lisätään myös oppilaiden sosiaalista kehittymistä sekä haastetaan toimimaan erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten ihmisten kanssa.
Mitä kokemuksia lukijakunnallamme on erilaisista arpomisen elementeistä omassa opiskelussaan tai työskentelyssään?
Terkuin, Neeta, Oula, Aino / Arvuuttelijat
Hei!
Mielestäni jo tämän kurssin ryhmien muodostumisessa arpapelin henki oli osittain läsnä, sillä saimme valita mieleisemme aiheen pelkän väitteen perusteella mutta emme tienneet tutkimuksen tai muiden ryhmäläistemme taustoista sen tarkemmin. Voisin kuvitella tämän tukevan ajatustanne siitä, että arpominen haastaa meitä toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.
Oli mielestäni havainnollistavaa, että otitte näkökulmaksi juuri ohjelmoinnin ja kuvataiteen, sillä itse miellän ne hyvin vastakkaisiksi ääripäiksi logiikka-luovuus dimensiolla. Yksinkertaistettuna koodaamisen voisi ajatella edustavan loogista, systemaattista tapaa toimia, kun taas kuvataiteesta nousee mieleen luovuus, heuristiset oivallukset ja inspiraatio. Tutkimusväitteenne ”Arpapelit auttavat luovassa ongelmanratkaisussa” tueksi voisin siis uskaliaasti esittää, että mitä vähemmän meillä on tietoa asioiden tapahtumisjärjestyksestä, sitä enemmän on tilaa kaavojen ulkopuoliselle ajattelulle, jolloin arpominen mahdollistaisi heuristiikan ja sitä kautta luovuuden.
Todella raikas tutkimusaihe ja kuten todettu, siitä herää hyvinkin erilaisia ajatuksia jo pelkän väitteen perusteella. Mielenkiintoista nähdä, heräsikö muilla samansuuntaisia ajatuksia!
Mayling / Maahanmuuttivat
Minä näkisin esimerkiksi ryhmän arpomisen ehdottomasti hyvänä asiana. Tietysti silloin tällöin on tilanteessa, jossa haluaisi samaan ryhmään sen oman parhaan kaverin kanssa – mutta samaan aikaan toinen saattaa olla tilanteessa, jossa ei esimerkiksi tunne ryhmästä ketään eikä siksi ole niin helppoa muodostaa omaa ryhmää. Ihan jo omakohtaisena esimerkkinä ala-asteelta, kun vaihdoimme luokkamme istumajärjestystä pulpettiryhmiksi ja opettajamme kysyi, haluammeko arpoa järjestyksen vai mennä kavereiden kanssa. Kaikki muut halusivat mennä kavereiden kanssa, joten näin tehtiin – ja minä, luokan ainoa ilman kavereita oleva tyttö – jouduin kolmen koulukiusaajani kanssa samaan pöytään. Oli muuten tuskallinen puoli vuotta. 😀
Olen myös kanssanne samaa mieltä siitä, että ryhmiä arvottaessa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja näin tekemisestä saattaa tulla jopa mielekkäämpää, kun ryhmässä onkin enemmän erilaisia taitoja kuin pelkässä omassa kaveripiirissä.
Metodien arpominenkin kuulostaa nimenomaan luovuutta herättelevältä. Juuri esimerkkinännekin käyttämä kuvaamataito – jos arvotaan sekä aihe että metodi, tulee varmasti hyvin erilaisia ja luovempia lopputuloksia kuin vapaan valinnan tilanteessa.
Essi / Sensitiiviset
Näin kotitalousopetuksen näkökulmasta on hauskaa käyttää tälläistä arpapeli-menetelmää. Esimerkiksi valinnaisessa, jokaiselle arvotaan 1-4 perusraaka-ainetta, joista oppilaiden täytyy suunnitella ruokalaji ja sisällyttää se ateriakokonaisuuteen. Tämän avulla voidaan nimenomaan herätellä oppilaissa heidän omaa luovuuttaan ja katsoa millaisiin ratkaisuihin he päätyvät, kehittäen samalla sosiaalisia taitoja. Eli ei huonompi idea muihinkin luoviin aineisiin! -Lotta/Helikopterit
Itse koen myös, että arpominen, etenkin luovassa työssä tietyllä tapaa helpottaa suunnittelua, kun suunnitteluongelma ei ole täysin avoin, vaan suunniteltavaa asiaa on hieman rajattu vaikka jonkin aiheen sisälle tai juurikin käytettävään materiaaliin. Tietyllä tapaa se voi aiheuttaa myöa päänvaivaa, kun on jokin määrätty asia, jota pitää käyttää/joka pitää sisällyttää työhön, mutta toisaalta pääsee haastamaan omaa luovuuttaan ja voi keksiäkin ihan erilaisen lopputuloksen, mitä ei välttämättä olisi keksinyt, jos kädet olisi ollut täysin vapaat.
Lotta mainitsi tuosta, että kotitalouden opinnoissa käytetään arpapeli-menetelmää ja oppilaille arvotaan tietyt raaka-aineet, niin tämä on varmasti oppilaille mielekästä ja hauskaa alkaa pohtimaan ja olemaan luovia, että mitähän näistä kyseisistä saisi aikaan. Eli olen myös sitä mieltä, että arpominen on mielekästä!
Luokkajärjestyksen arpomisesta on ristiriitaiset fiilikset. Joskus oli kiva että järjestys arvottiin ja pulpetit järjesteltiin erilailla, joskus taas ei ollut niin mielekästä jos joutui sellaiseen ryhmään joka ei ollutkaan niin mielekäs. Ryhmätyöskentelyssä kannatan ryhmien arpomista, niin kaikki pääsee tekemään eri tyyppien kanssa hommia ja näin oppimaan myös muilta sekä oppimaan ryhmätyötaitoja.
Jonna/Digimonit
Moikka! Tässä hieman mietteitäni arpapelistä kouluryhmien muodostamisessa:
Jos luokkamuotoisessa opiskelussa jaetaan ryhmät, jotka käsittelevät kaikki samaa aihetta, niin ryhmän arpominen on hyvä ratkaisu. Kuten sanoitte, sosiaaliset taidot paranevat ja opiskelijat oppivat toimimaan myös muiden, kuin läheisimpien kavereiden kanssa yhdessä, joka on tärkeä taito elämässä!
Toisessa tapauksessa, jossa käsiteltävät aiheet ryhmien välillä ovat erilaisia keskenään, näen paremmaksi, ettei ryhmän muodostaminen perustu pelkästään arpapeliin. Kuten Mayling aiemmassa kommentissa mainitisi, tämän kurssin ensimmäisellä luennolla ryhmien muodostamisessa käytettiin arpapeliä. Ryhmät, sekä niiden aiheet eivät kuitenkaan jakautuneet täysin satunnaisesti, sillä jokainen valitsi eniten itseään kiinnostavan aiheen. Näen, että tämä on erittäin tärkeää pidemmässä projektissa, jossa mielenkiinnon tulee säilyä pitkään. Siksi olisikin voinut olla riski, jos tämän kurssin ryhmät olisivat muodostuneet myös aiheiden osalta täysin arpapelillä, jolloin olisi ollut periaatteessa tuurista kiinni, saatko itseäsi kiinnostavan aiheen.
Näen, että ryhmä ei myöskään voi toimia parhaimmillaan, jos kävisikin niin, etteivät kaikki ryhmäläiset ole kiinnostuneet aiheesta eikä heitä yhdistä samat mielenkiinnonkohteet, joka on myös ihan luonnollista. Näin myöskin motivaatiota tekemiseen on haastavaa pitää yllä.
Viola/Maahanmuuttivat