Maahanmuuttotaustaisten kokemukset saamastaan opinto-ohjauksesta -aineisto

Nimikkotutkijamme Mira Kalalahden tutkimus Oma paikka haussa – maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus käsittelee maahanmuuttotaustaisten nuorten saamaa opinto-ohjausta ja sitä, miten siirtymä koulutusasteelta toiselle on järjestetty. Tutkimus on toteutettu laadullis-määrällisenä tutkimuksena. Aineiston keräämismetodeilla on pyritty saamaan näkökulmaa nuorten ja heidän uravalintojaan ohjaavien ammattilaisten henkilökohtaisiin kokemuksiin maahanmuuttotaustaisten nuorten siirtymästä toiselle asteelle.

 

Aineistot

Tutkimus on toteutettu laadullis-määrällisenä tutkimuksena. Laadullisessa osiossa analysoitiin yläkouluikäisten maahanmuuttajataustaisten nuorten sekä heidän opinto-ohjaajiensa, rehtorien, ja muiden koulutusasiantuntijoiden haastatteluita. Aineistossa käytettiin myös opetussuunnitelma-asiakirjoja, kuten peruskoulun, ammatilliseen ja lukiokoulutukseen valmentavia, sekä lukion ja ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmia. Määrällisessä osuudessa järjestettiin neljä mobiilikyselyä yläkouluikäisille nuorille (näissä myös valtaväestön nuoria) ja tutkittiin tilastodataa erityisesti Tilastokeskuksen tietokantojen, sekä  Maahanmuuttajat ja kotoutuminen -sivuston avulla.

 

Miten aineistot on kerätty

Oma paikka haussa perustuu kahden eri tutkimusprojektin aineistoihin. TRANSIT-tutkimuksessa on seurattu yli 400 nuorta yhdeksänneltä luokalta toisen asteen viimeiselle vuodelle (syksy 2014-kevät 2018). Tämä tutkimus sisältää neljä elektronisesti kerättyä mobiilikyselyä, joihin on sisällytetty kaikentaustaisten nuorten mielipiteitä. Lisäksi toteutettiin kaksi teemahaastattelukokonaisuutta, joissa on keskitytty maahanmuuttotaustaisiin nuoriin. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita, jotka toteutettiin vapaamuotoisena keskusteluna nuorten kanssa, valmista teemarunkoa seuraten. Ne toteutettiin vuosina 2015 ja 2018.

TRANSIT-tutkimusta täydennettiin EMED-tutkimuksella,  jossa tarkasteltiin toisen asteen koulutuksen koulutus- ja ohjausjärjestelmiä etnografisin menetelmin, eli monikulttuurisuuden näkökulmasta. Myös EMED-tutkimuksen aineisto tuotettiin kenttätyönä ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa. Tutkimusten aineistoissa käytettiin hyväksi myös tutkijoiden omaa havainnointia esimerkiksi koulujen arjesta, ohjaustyön tilanteita ja yhteishakutilanteita.

Tutkimuksen aineistonkeruuvaiheessa tutkimusyksiköksi valittiin joukko kouluja, joissa on runsaasti maahanmuuttotaustaisia nuoria, jotta saataisiin nuoria mahdollisimman monipuolisista taustoista. Asiantuntijahaastatteluaineisto perustuu molempien tutkimusten puolistrukturoituihin teemahaastatteluihin, joihin poimittiin opinto-ohjaajia, rehtoreita, opettajia ja koulutussuunnittelijoita. Myös asiantuntija-aineistoa vahvistettiin oikeiden ohjaustilanteiden havainnoinnilla.

 

Aineiston analysointi

Aineiston ollessa niin runsas on sitä analysoitu monin eri metodein. Kyselytutkimusaineistoa on analysoitu tilastollisin perusmenetelmin. Haastatteluaineistoa on analysoitu mm. fenomenografisesti, eli tutkittu ihmisten käsityksiä aiheesta, sekä temaattisesti, eli jäsennetty sisältöä teemoittain. Myös opetussuunnitelmatekstejä analysoitiin temaattisella analyysillä. Tutkimuskirjallisuutta ja haastatteluaineistoja on lisäksi peilattu keskenään tutkimuskysymysten näkökulmasta.

 

Aineiston luotettavuus

Tutkimuksen luotettavuus pohjautuu laaja-alaiseen aineistoon ja sen moniulotteiseen sekä moninäkökulmaiseen analyysiin hyödyntäen myös tilastotietoa ja asiantuntijapuhetta. On kuitenkin huomioitava, että yksittäisen seurantatutkimuksen näytteenomaisuudesta ja pienestä otannasta johtuen siitä saatuja tuloksia ei voi yleistää laajempaan kontekstiin.

 

Esimerkkejä käytetyistä aineistonkeruumenetelmistä

Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus edistää koulutuksellista tasa-arvoa. Jokaisella opiskelijalla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ammatilliseen koulutukseen sekä sijoittua koulutuksen jälkeen työhön ja yhteiskuntaan täysivaltaisena kansalaisena. Koulutus edistää myös erityistä tukea tarvitsevien ja maahanmuuttajataustaisten nuorten tasavertaisuutta koulutuksessa, työelämässä ja hyvän elämän saavuttamisessa yhteiskunnan jäsenenä.

– ote ammatilliseen koulutukseen valmentavan opetuksen opetussuunnitelmasta

Esimerkki tilastokeskuksen koulutustilastosta: kuinka monta prosenttia opiskelijoista läpäisee koulutuksen tarkastellun opiskeluajan puitteissa (toinen aste 3,5 vuotta, ammattikorkeakoulu 4,5 vuotta ja yliopisto 5,5 vuotta)

Läpäisyasteet koulutussektorin ja syntyperän mukaan 2016

Läpäisyasteet koulutussektorin ja syntyperän mukaan 2016

-Sensitiiviset

Helikopterien nimikkotutkimuksen aineisto

Heippa kaikille!  

 

Kiitos kaikille mahtavista ja inspiroivista poster -esityksistä!  
 
Seuraavaksi pureudumme nimikkotutkijamme Hille Janhunen-Abruquahin tutkimukseen ”Helicopter Parenting and Young Adults’ WellBeing: A Comparison Between United States and Finland”. Lähdemme avaamaan tutkimuksen aineistoa ja sen keruumenetelmiä.  

 

Aineisto koostuu kohderyhmälle tutkimusta varten tehdyn kyselyn vastauksista. Tässä tapauksessa kyseessä on siis tutkimusta varten kerätty aineisto, ei siis luonnollinen eli tutkimuksesta irrallisena jo valmiiksi olemassa oleva aineisto.   

 

Aineisto tuotettiin verkkokyselynä korkeakouluopiskelijoille. Tutkimuksen kohderyhmät olivat Suomesta ja Yhdysvalloista.  Yhdysvalloissa kyselyyn osallistuneet opiskelivat humanistisia- ja yhteiskuntatieteitä, Suomessa puolestaan yhteiskunta- ja kasvatustieteitä. Verkkokyselyyn vastasi 441 yhdysvaltalaista ja 306 suomalaista. Kyselyyn vastanneista oli lähes 90% kummassakin valtiossa naisia ja vastaajien keski-ikä oli noin 21 vuotta. Kyselystä suljettiin pois yli 35-vuotiaat, sillä tutkimus haluttiin rajata koskemaan nimenomaan nuoria aikuisia. 

 

Tutkimuskysymyksiä, joihin aineiston avulla pyrittiin vastaamaan, oli kaksi. Ensinnäkin haluttiin selvittää, onko helikopterivanhemmuudella yhteys nuoren aikuisen henkiseen hyvinvointiin ja jos, niin millainen tämä yhteys on. Toiseksi tavoitteena oli havainnoida samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia ensimmäisen tutkimuskysymyksen yhteyksissä Suomen ja Yhdysvaltain aineiston välillä. 

 

Helikopterivanhemmuus konvertoitiin mitattavaan muotoon viisikohtaisella kyselyllä (Helicopter parenting scale, Bradley-Geist & Olson-Buchanan, 2014), jonka väittämiin vastattiin arvioimalla esitetyn ilmiön voimakkuutta asteikolla 1-5 (esim. “Mielestäni äitini tai isäni puuttuu liikaa elämääni.”). Vastaukset vaihtelivat välillä 1 = voimakkaasti eri mieltä ja 5 = voimakkaasti samaa mieltä. Äideistä ja isistä tehdyt raportit arvioitiin erikseen, jolloin pystyttiin myös havainnoimaan helikopterivanhemmuuden mahdollisia sukupuolieroja. 

 

Henkinen hyvinvointi pyrittiin tuomaan mitattavaan muotoon siten, että kyselyssä mitattiin erikseen ahdistuneisuuden määrää, masennuksen määrää, tunteiden säätelyn vaikeutta ja tyytymättömyyttä elämään kutakin omilla mittareillaan, joita on käytetty muussa tutkimuksessa jo aiemmin. Esimerkiksi ahdistuneisuuden määrää mitattiin 10-item Beck Anxiety Inventory (Beck, Epstein, Brown, & Steer, 1988) -kyselyllä. Siinä pyydettiin arvioimaan kuinka paljon vastaaja kokee oireen (esimerkiksi ”en pysty rentoutumaan”, ”pelkään menettäväni hallinnan”) haitanneen elämäänsä viimeisen kuukauden aikana asteikolla 0=ei ollenkaan – 3=erittäin paljon.  

 

Verkkokysely toteutettiin molemmissa maissa, ensin Yhdysvalloissa ja sitten Suomessa. Suomen ja Yhdysvaltojen erojen selvittämiseksi vastaajademografia rajattiin tähän tutkimukseen iän, sukupuolen, vuosikurssin ja perherakenteen mukaan, jotta ne olisivat vertailukelpoisia keskenään.  

 

Aineistolla on päästy käsiksi tutkittavaan ilmiöön suhteellisen hyvin, sillä tutkimuskysymyksiin on pystytty aineiston avulla vastaamaan. Jos tarkoituksena on yleistää tulokset koko väestöön, ongelmaksi muodostuu se, että kyselyihin vastanneet opiskelivat samankaltaisia aloja ja olivat suurimmaksi osaksi naisia. Jotta tulokset mielenterveyden ja helikopterivanhemmuuden yhteydestä voitaisiin kunnolla yleistää nuoriin aikuisiin koko väestössä, tulisi tutkimusta tehdä heterogeenisemmällä otannalla. Tämän aineiston perusteella ei ole varmuutta siitä, näyttäytyykö helikopterivanhemmuuden ja henkisen hyvinvoinnin yhteys samanlaisena miehille kuin naisille, eikä sosioekonomisen taustan vaikutustakaan voida arvioida. Luotettavuutta aineistoon tuo muuallakin käytettyjen standardisoitujen mittareiden käyttäminen tämän kyselyn pohjana. Näin se on helpommin verrattavissa mahdollisiin muihin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. Suomen ja Yhdysvaltojen eroavaisuuksien vertailun kannalta aineiston luotettavuutta vaikeuttaa se, että suomalaiset korkeakouluopiskelijat ovat keski-iältään vanhempia kuin yhdysvaltalaiset. On siis mahdollista, että ikä vaikuttaa joihinkin muuttujiin, jolloin Suomen ja Yhdysvaltain erot saattavat näyttäytyä vähän erilaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Tähän epäkohtaan on kuitenkin kiinnitetty huomiota rajaamalla kaikki yli 35 -vuotiaat vastaajat ulos aineistosta. Emme kuitenkaan ole aivan vakuuttuneita siitä, että tämä on riittävä toimenpide – voivatko eriävät ikärakenteet otannoissa kuitenkin vääristää tuloksia, vaikka ääripäät olisikin rajattu pois? 

 

Toivottavasti tämä postaus antoi vastauksia teitä askarruttaviin kysymyksiin. Odotamme teidän postauksianne omiin aiheisiinne liittyen!  

 

Ihanaa ja värikästä syksyn jatkoa kaikille tutkiville työryhmille.  

 

Terkuin,  

Helikopterit  

Positiivinen syrjintä – ystävällisyyttä vai sittenkin eriarvoistavaa toimintaa?

 

Lähdimme pullakahvien äärellä pohtimaan rasismin eri muotoja, etenkin positiivista rasismia josta tässä yhteydessä käytämme termiä positiivinen syrjintä (positive discrimination). Positiivisella syrjinnällä tarkoitetaan esimerkiksi jonkin tietyn ihmisryhmän, usein vähemmistöryhmän suosimista, jonka tarkoituksena on usein tietoisesti toimia rasismin vastaisesti. Tämä tietoinen rasismin välttäminen ja vähemmistöryhmän suosiminen voidaan kuitenkin luokitella eriarvoiseksi toiminnaksi ja sen kautta yhtälailla rasistiseksi. Näin ollen samalla kun suositaan toista ihmisryhmää, syrjitään toista. 

Positiivista syrjintää on ollut kautta aikojen; esimerkiksi 1960-luvulla Yhdysvalloissa pyrittiin suosimalla saamaan tummaihoisia yliopistoon. Positiivista syrjintää esiintyy myös työnhaussa; esimerkiksi tulevaan Pieni merenneito -elokuvaan valittiin tummaihoinen näyttelijä, vaikka Pieni merenneito -hahmo on perinteisesti ollut skandinaavisen vaalea punatukka. Valinta herätti paljon keskustelua, eikä voida varmaksi sanoa valinnan syytä. Positiivisen syrjinnän näkökulmasta voisi ajatella, että elokuvayhtiö on halunnut parantaa imagoaan valitsemalla tarkoituksellisesti rooliin etnisen vähemmistön edustajan. 

Myös valtio ja esimerkiksi koulutuspolitiikka tarkoittavat hyvää mutta tulevat silti toisinaan ylläpitäneeksi rasistisia rakenteita. Esimerkiksi hoivatyö nähdään maahanmuuttajataustaisille ihanteellisena ammattina, ja heitä kannustetaan koulutuspoluilla pyrkimään sitä kohti useammin kuin muihin suuntauksiin. Hoivatyöhön ohjaaminen on rasistista toimintaa, jos perusteena ovat kulttuuriset syyt ja “luontainen soveltuvuus” (Jokinen & Jakonen 2011). Onko kyse nuoren maahanmuuttajan auttamisesta työelämään alalle yksilön parasta ajatellen, vai halutaanko saada nopeasti uusia veronmaksajia piittaamatta yksilön kyvyistä ja kiinnostuksenkohteista? Taustalta löytyy varmasti monia syitä jotka ovat yhdessä muodostuneet “normaaliksi” käytännöksi, mutta rivien välissä piilee positiivista syrjintää.

Onko meillä kaikilla kehittyneitä ajattelumalleja, joita emme välttämättä tunnista positiiviseksi syrjinnäksi? Suurin osa ihmisistä tarkoittaa hyvää ja pitää itseään suvaitsevaisena. Ympäristön ja median vaikutuksesta ihmisille kuitenkin muodostuu jatkuvasti mielikuvia ja skeemoja eli sisäisiä malleja eri ihmisryhmien ominaisuuksista. Usein yksilö myös huomaamatta yleistää esimerkiksi tietyn tapahtuman jonkin ihmisryhmän ominaispiirteeksi. Näitä ajattelumalleja voi olla vaikea tiedostaa tai edes myöntää itselleen. Afterwork -podcastin jakso “Syyllistytkö tietämättäsi rasismiin?” ottaa aiheeseen kantaa eri taustoista tulevien naisten näkökulmista. 

Etnisten vähemmistöjen edustajien erityisen ystävällinen kohtelu on sekin eriarvoistavaa toimintaa, vaikka taustalla olisi halu toimia rasismin vastaisesti. Harva vähemmistön edustaja kaipaa erityiskohtelua vaan haluaa tulla kohdatuksi tasavertaisena. Yliystävällisyys voi tuntua loukkaavalta ja eriarvoistavalta. Ei ole edes mahdollista toimia täysin neutraalisti ja tasa-arvoisesti, mutta on tärkeää tiedostaa omaa toimintaa suuntaavia ajattelumalleja ja tarvittaessa muokata niitä.

Henna, Janina ja Helka / Maahanmuuttivat

 

 

Maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus -artikkelin referointia

Oma paikka haussa – maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus -artikkeli erittelee samannimisen tutkimuksen tuloksia maahanmuuttajien kokemuksista opinto-ohjauksen siirtymävaiheissa, käytännössä siis perusasteelta toiselle tai toiselta kolmannelle siirtyessä. Tutkimuksessa kartoitettiin tarvetta monikulttuuriselle sensitiivisyydelle opinto-ohjauksen parissa. Tutkimuksessa nousi esiin erityisesti rasismi vs. realismi -debatti, jolla viitataan mahdolliseen ristiriitaan oppilaan kokemuksen ja opinto-ohjaajan ammattitaidon välillä. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, kohtaavatko nuoren tavoitteet ja taidot. Oppilas voi pitää ohjausta esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen rasistisena, kun taas opinto-ohjaaja voi nähdä tilanteen realismina: nuoren taidot eivät riitä tavoitelluissa opinnoissa menestymiseen.

Tutkimuksessa on joitakin keskeisiä käsitteitä, jotka esittelemme nyt tässä seuraavaksi.

Maahanmuuttotaustaisella tarkoitetaan henkilöä, joka on itse syntynyt ulkomailla tai jonka vähintään toinen vanhempi on syntynyt ulkomailla. Käsite on hieman ongelmallinen, koska se maahanmuuttajaistaa ihmisiä, mutta tutkimuksen kannalta jonkinlainen rajanveto oli välttämätön. 

Siirtymäjärjestelmät tarkoittavat nuorten koulutuspolkuja kehystäviä institutionaalisia järjestelmiä, jotka vaikuttavat heidän valintoihinsa. Näitä ovat esimerkiksi koululaitoksissa sisäänrakennettuja järjestelmiä, kuten opinto-ohjaus, yhteishaku, mahdolliset pääsykokeet. Lisäksi mukaan luetaan joitakin koulun ulkopuolisia järjestelmiä, kuten työmarkkinat ja perherakenteet. Ylemmän tahon institutionaalisia järjestelmiä kuvaa termi siirtymäregiimi, jolla viitataan siirtymien hallintajärjestelmiin, kuten opetushallitukseen ja -ministeriöön.  

Mahdollisuuksien rakenteet (engl. opportunity structures) ovat tekijöitä, jotka mahdollistavat koulutusvalinnat. 

Lähtökohta tutkimuksessa on se, että siirtymäkohtien opinto-ohjauksessa siirtymäjärjestelmä ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti.

Tutkimuksessa haastateltavat opinto-ohjauksen ammattilaiset korostavat nuorten yksilöllisyyttä; sitä, ettei nuoria tulisi lokeroida maahanmuuttajanuoriksi tai erityistä tukea tarvitsevaksi. Mieluiten he olisivat vain omia itsejään ilman ulkopuolelta tulevaa määritelmää maahanmuuttotaustaisuudesta. (Tässä tutkimuksessa oli kuitenkin pakko määritellä “maahanmuuttotaustaisuus” jotenkin, jotta ilmiötä voitiin tutkia. Siksi tässäkin blogissa käytämme tätä termiä.)

Vaikka nuoret eivät halunneet lokeroitua erityistä tukea tarvitseviksi, totuus kuitenkin on se, että etenkin osa maahanmuuttotaustaisista nuorista tarvitsee jonkinlaista tukea asteelta toiselle siirryttäessä. Näin on etenkin silloin, jos suomi ei ole nuoren kotikieli tai kumpikaan vanhempi ei puhu kieltä äidinkielen tasolla. Tässä tapauksessa nuori ei saa kotoa tarpeeksi tukea suomen kielen oppimiseen, ja se aiheuttaa haasteita koulutuksessa ja koulutusvalintojen tekemisessä. Maahanmuuttotaustaisten nuorten sanottiinkin tarvitsevan suomen kielen lisäopetusta pystyäkseen siirtymään asteelta toiselle.

Erityisesti maahanmuuttotaustaisille tai erityistä tukea tarvitseville on useita erilaisia koulutuspolkuja, osa niistä on vakiintuneita, mutta osa paikkakunta- tai tapauskohtaisia. Opinto-ohjauksessa tällaiset valmentavat koulutukset ovat haasteellisia, koska nämä ovat vaihtaneet usein nimeä ja sisältöä, valintaperusteet ovat vaihtuneet vuosittain tai niitä on ollut vain yksittäisiä kertoja. Lisäksi nuori saattaa olla jo vanhempi kuin muut siirtymävaiheessa olevat eikä halua enää uutta valmentavaa vuotta (esim. kymppiluokka) lisää. Koulutussiirtymää olisikin hyvä tarkastella joustavammin, harjoitusjaksona ja kielitaidon kartuttajana, ei ajanhukkana. Näin nuorellekin voisi syntyä positiivisempi kuva esimerkiksi kymppiluokasta. Entistä enemmän voisi tuoda esiin myös sitä, että tällainen viivästys itse asiassa voi nopeuttaa kouluttautumista, kun puutteellinen suomen kielen taito ei olisikaan se, mikä ohjaa koulutusvalinnoissa ja rajaa joitakin polkuja pois. 

Koulutusjärjestelmän sisäisen joustavuuden kehittäminen on tärkeämpää kuin syrjäytymiseen kohdistettujen sosiaalityön tai lyhytkestoisten koulutusprojektien kehittäminen. Lisäksi artikkelissa tuotiin esiin sitä, että erilaisia koulutuspolkuja tulisi tuoda enemmän näkyviksi: esimerkiksi sen, että ammattikorkeakouluun ja yliopistoonkin voi hakeutua ammatillisen koulutuksen kautta. Maahanmuuttotaustaisten ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten ohjauksessa tulee ottaa aiempaa enemmän huomioon nuoren omat tavoitteet ja se miten ne saadaan sopimaan siirtymäjärjestelmän rakenteisiin.

Eleonoora, Essi ja Vilma / Sensitiiviset

Kohdennetut resurssit – kaiken A&O

 

Oppijoita on yhtä paljon kun on ihmisiä. Koululuokassa taustoja löytyy yhtä paljon kun on oppilaita. Homo sapiens on tunnettu kyvykkyydestään oppia, muistaa ja sopeutua. Olemme kaikki ihanteellisia oppijoita. Haaste onkin luoda ympäristö jossa toisistaan poikkeavan taustan omaavilla oppijoilla olisi mahdollisuus säilyttää uteliaisuutensa opetuksen sisältöä kohtaan. Tässä tekstissä keskitymme oppijoihin jotka luokitellaan ihmisryhmään – maahanmuuttajat. Maahanmuuttajiksi määritellään ne lapset jotka: ovat muuttaneet muusta maasta pitkäaikaisesti Suomeen tai vähintään toinen vanhempi on kotoisin muualta.

Segregaation seurauksena alueet muuttuvat väestöltään yhä homogeenisemmiksi. Helsingin Sanomien artikkelissa Tutkimus: Suomenkieliset pikkulapsiperheet muuttavat pois Helsingin heikko-osaisilta alueilta (3.10.2019) kerrotaan asuinalueiden eriytymisestä lapsiperheiden näkökulmasta. Muuttoliikenne on vaikuttanut suoraan matalimman tulo- ja koulutustason alueiden koulujen oppilasainekseen. Tutkimuksen mukaan Helsingin alueiden ja koulujen väliset erot syntyvät luultua aiemmin. Erot näkyvät jo ennen lasten kouluikää. Voimakkainta muuttaminen on perheissä, joissa lapset ovat vielä vauvoja ja taaperoita. Muuttoalttius laskee tasaisesti esikoulikään asti, kommentoi Helsingin kaupungin kanslian tutkimuspäällikkö Katja Vilkama.

Oppilasaines muodostuu suurimmaksi osaksi alueella asuvista lapsista. Alueilla, jonne keskittyy alhaisen sosioekonomisen aseman omaavat ihmiset, on havaittu olevan tarvetta keskittää enemmän resursseja koulun toimintaan. Paremman tulostason omaavat oppilaat (esim. PISA -tulokset) keskittyvät alueille, joissa väestö on korkeammin koulutettuja ja tulot suurempia.

Maahanmuuttajalapset sekä -nuoret tarvitsevat keskitettyjä lisäresursseja koulunkäyntiin. Miksi? Muun muassa kielitaidon puutteellisuus näkyy jokapäiväisessä arjessa niin koulussa kuin sen ulkopuoplella haastavina tilanteina ja väärinymmärryksinä. Kulttuurieroista johtuvat käytänteet vaikeuttavat integroitumista suomalaiseen kulttuuriin, johon kuuluu vahvasti koulutus. Perheen tietämättömyys koulutuksen kentällä rajoittaa kodilta tarvittavaa tukea koulunkäyntiin; sillä kodin ja koulun välinen yhteys on tärkeää ylläpitää.

Entä sitten ratkaisut asian tiimoilta? Valmistavissa luokissa opiskeltavan ajan pidentäminen, jotta nuoren kielitaito saisi rauhassa karttua. Resurssien kohdistaminen kouluihin, joissa maahanmuuttajataustaisia oppilaita on keskivertoa enemmän. Kulttuurisensitiivisyyden molemminpuolinen harjoittaminen. Kodin ja koulun yhteyteen ylläpitoon ja jatkuvuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota keksimällä uusia ratkaisuja; esimerkiksi vanhemman ja nuoren kanssa toimivien aikuisten keskinäisillä tapaamisilla. Kouluihin tulisi lisätä avustajien määrää, jotka tuovat lisätukea koulunkäynnin ohjaukseen. Resurssiopettajien lisääminen haastaville luokille. Maahanmuuttajalapsia pitäisi innostaa aloittamaan harrastuksia koulun ulkopuolella, tämä takaa paremman integraation. Harrastukset mahdollistavat tutustumisen mukavissa merkeissä valtaväestön kanssa leikkien ja pelien saattelemana.

Kaiken kaikkeaan oppilasaineksen haastavuus pakottaa koulut omaksumaan uusia toimintatapoja. Segregaation voimistuminen aiheuttaa väestömme jakautumista kahteen leiriin. Näkyykö tämä tulevaisuuden koulussa? Onko tulevaisuudessa aihetta olla huolissaan koulujen jakautumisesta alueellisten stigmojen mukaan: gettokoulu vs eliittikoulu. Kumpaan sinä haluat lapsesi laittaa?

Laura & Sharon / Maahanmuuttivat

Lähteet:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006259846.html?share=736f2d39ad01380d14a83058f7d36686

”Lööppi aiheutti hämmennystä”

”Arpapelit auttavat luovassa ongelmanratkaisussa” väitti ryhmämme saama lööppi syyskuun alussa kun tutkimista käsittelevä kurssi alkoi. Mitä ihmettä tämä lööppi tarkoittaa? Tämän kysymyksen ympärillä pyörimme turhauttavan kauan ja miten se vaikutti ryhmämme motivaatioon. Ja mihin lööppi liittyi? Oliko lööppi totta?

Kun aloimme käsitellä lööpin heittämän väitteen merkitystä, huomasimme, että käsitimme arpapelit sekä ihan perinteisinä voittoa tavoittelevilla arpapeleinä sekä arpomisen vaikutuksena ryhmätyöskentelyssä. Päätimme kuitenkin arpapelin termin hallitsevuuden ja suuremman lähdeaineiston löytyessä tarttua ensimmäisenä mainittuun lähestymisnäkökulmaan.

Hämmennys oli suuri sitten kun luimme nimikkotutkijamme tutkimuksesta kertovan artikkelin, saimme tietää että arpapelillä oli tarkoitettu sitä toista näkökulmaa. Tämä aiheutti työskentelyssämme turhautumista ja hieman motivaation laskua. Olimme tehneet turhaa työtä: aihe muuttui kesken työskentelymme ja piti totutella uuteen ajatukseen lööpin merkityksestä. Lisäksi tällä kertaa kävi ehkä vähän niin, että ryhmäämme päätyi useampi, joka ei ehtinyt valita juuri itseään kiinnostavaan lööppiä kurssin alussa. Toisaalta tällä hämmentymisellä oli aika positiivisia vaikutuksia.

Nimikkotutkimuksemme ytimeksi kuoriutui arpapelin vaikutus yhteisölliseen ongelmanratkaisuun. Ryhmässämme yhteisöllisyys oli hyvin havaittavissa. Lööpin outouden seurauksena ryhmäytyminen tapahtui nopeasti ja dialogi arpapelin merkityksestä oli vilkasta ja mielipiteitä tuotiin helposti esille. Dialogilla ja ryhmän yhteisöllisyydellä on suuri merkitys tieteellisen ryhmätyöskentelyyn ja materiaalin kriittiseen käsittelyyn. Keskustelu helpottaa kriittisten ajatusten jakaminen on tärkeää myös myöhemmän ryhmätyöskentelyn helpottumiseksi.

Tämä sama todetaan vuoden 2003 Journal of Educational Psychology numerossa 4, Paul R. Pintrichin artikkelissa. Artikkeli käsittelee motivaation roolia oppimisessa ja opetuksessa. Pintrichin artikkelin mukaan motivaatioon vaikuttavat sekä ”positiiviset” että ”negatiiviset” tunteet mutta selvää ei ole se, että vaikutukset olisivat aina yksiselitteisesti hyviä tai huonoja tunteiden sävyjä mukaillen. Haastavilla tilanteilla ja negatiivisilla tunteilla (kuten hämmennys, epätoivo) voi olla päinvastoin positiivisia vaikutuksia. Tiedollisen sisällön käsittely voi muodostua yksityiskohtaisemmaksi, analyyttisemmäksi ja huolellisemmaksi informaation prosessoimiseksi.

Voi siis sanoa, että arpapelillä on edistävää vaikutusta motivaatioon ongelmanratkaisussa – kuten meidänkin tapauksessa vaikka se saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia :).

-Emilia ja Eetu/Arvuuttelijat

Arpapelin hyödyntäminen suunnittelutoiminnassa

Haastatellessamme nimikkotutkijaamme kävi ilmi, että lööppimme perustana käytetty arpapelin käsite ilmenikin tutkimuksessa täysin eri tavalla, kuin alun perin olimme ajatelleet. Tulkitsimme arpapelin olevan hyvinkin olennaisessa osassa kyseisen tutkimuksen rakentumisessa, mutta se omasikin pienen roolin yhteisöllisen suunnittelun luovaa prosessia edistävänä tekijänä. Tutkimuksessa pienissä ryhmissä toimivien opiskelijoiden tuli liittää arpapelillä arvotut ominaisuudet, esim. Joitain muotoja ja liittää ne suunnittelemaansa työhön luovaa ongelman ratkaisua hyödyntäen. Tutkimuksen keskiössä ei kuitenkaan ollut itse tuotteiden suunnittelu, vaan yhteisöllisen suunnittelun muodostuminen ja ilmeneminen.  

Aloimme haastattelun jälkeen pohtimaan, mihin erilaisiin projekteihin voisimme kenties hyödyntää saman kaltaista arpapelielementtiä. Painotamme, että arpapelien määritelmämme tarkoittaa arpomista, eikä konkreettisia arpa- tai uhkapelejä. Yhtenä esimerkkinä pohdimme ohjelmointia, joka nousi esiin jo tutkimussuunnitelman esitelmätilaisuudessa. Voisiko esimerkiksi arpomalla jonkin tietyn metodin sisällytettäväksi koodiin edistää luovaa ongelmanratkaisuprosessia? Koodariystävä valaisi asiaa seuraavasti: “…ohjelmistokehitys ei oo ehkä sellaista, että kysymykseen “tuota ohjelma x” on erilaisia algoritmeja jotka auttaisi sut tavoitteeseen”, eli ei todennäköisesti ainakaan näin yksinkertaisena ideana. Tuotoksena saattaisi syntyä raskasta, ns. Purkkakoodia, joka tarvitsee toimiakseen hyvää tuuria. Erilaisten ohjelmointityylien välillä arpominen ja pohtiminen voisi olla mielekkäämpää, esim. olio-ohjelmointi vs. funktionaalinen ohjelmointi. Ohjelmointi on sittenkin loogisempaa ja matemaattisempaa ja kaikki valinnat pitää pystyä perustelemaan rationaalisesti. Muuttujan x tilalle ei kannata sijoittaa banaania, vaikka noppa niin sanoisi. 

Mielestämme arvonta on mielekästä, ongelman ratkaisua ja työskentelyä edistävää varsinkin luovissa aineissa. Esimerkiksi kuvataiteen tunnilla saatetaan arpoa opiskelijoille aihe, työvälineet ja materiaalit. Koemme, että satunnaisuus rohkaisee luovaan työskentelyyn. Toisaalta, aiheiden rajavaisuus saattaa myös tukahduttaa suunnitteluprosessia, mutta tämä edellyttääkin sitä, että arvotut aiheet eivät saa olla liian suppeita.  

Kaikilla meillä on varmasti omakohtaista kokemusta ryhmien arpomisesta. Ala-asteella ja päiväkodissa ja joillakin vielä lukiossakin ryhmät ja istumajärjestykset arvottiin opettajan toimesta. Pääasiallisena tarkoituksena tässä on ollut luultavasti mahdollisten häiriötekijöiden minimoiminen luokassa, mutta tällä tavalla lisätään myös oppilaiden sosiaalista kehittymistä sekä haastetaan toimimaan erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten ihmisten kanssa.  

Mitä kokemuksia lukijakunnallamme on erilaisista arpomisen elementeistä omassa opiskelussaan tai työskentelyssään? 

Terkuin, Neeta, Oula, Aino / Arvuuttelijat 

Mitä Henna Lahti sanoo arpapelistä luovassa suunnitteluprosessissa?

 

Kun tapasimme nimikkotutkijamme Henna Lahden ensimmäistä kertaa, olimme hämmentyneitä ”arpapelin” käsitteen monimuotoisuudesta. Omassa tutkimusvisiossamme arpapeli liittyi ryhmän sosiaaliseen dynamiikkaan, eikä suoranaisesti käsiteltävään ongelmaan. Nimikkotutkijamme artikkelissa tämän tyyppisestä arvonnasta ei tuntunut olevan mitään merkkejä. ”Arpapeli” linkittyikin artikkelissa suunnittelutyön ideointivaiheeseen. Tutkimuksen koekaniineille, eli joukolle käsityötieteiden ensimmäisen vuoden opiskelijoita, annettiin varsin vapaa ja avoin suunnitteluongelma. Tässä artikkelissa tehtävänä oli suunnitella näkövammaisille lapsille tekstiilipalapeli. Myöhemmin prosessiin lisättiin haastetta arpomalla geometrisia perusmuotoja, jotka tuli sisällyttää suunniteltavaan työhön.

Tapaamisessa nousi esiin, että Henna Lahti on kaiken kaikkiaan tutkinut käsityötieteitä punaisena lankanaan yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyteen liittyy toki monia näkökulmia. Yhteisöllistä toimintaa voi tarkastella vaikkapa eri tavoin koostettujen ryhmien näkökulmia vertaillen. Yhteisöllinen suunnittelu voi olla käyttäjälähtöistä, osallistavaa, tai asiantuntijalähtöistä, jne. Henna Lahti on huomannut tutkijanuransa aikana, että käsityötieteiden yliopisto-opetuksessa on alettu painottaa yhteisöllisiä projekteja. Aiemmin opiskelijat tekivät usein kursseilla töitä itselleen, mutta nykyään yhä useammin kursseilla tehdään mielekkääksi koettuja projekteja ulkopuolisille tahoille, kuten vaikkapa näkövammaisille lapsille tai keskosvauvoille. Siispä vaikuttaa siltä, että Henna Lahti toimii tutkijana mielenkiintoisessa murroskohdassa, kun käsityötieteiden yhteisöllisyys saa uusia muotoja. Yhteisöllisyys suunnittelutyössä on myös tietoteknisen kehityksen vuoksi uudenlaisessa tilanteessa, mistä saisi aihetta ihan erilliseen blogitekstiin…

Suunnittelututkimuksen eräs ikuisuuskysymys on, onko ensimmäinen mieleen nouseva idea aina paras. Voidaan kysyä, miten suunnitteluun vaikuttaa se, että pyöritellään samanaikaisesti rinnakkain useita ideoita. Satunnaiselementin, eli arpapelin harkittu lisääminen prosessiin saattaa irrottaa suunnittelun tietystä kaavamaisuudesta ja alkuvaiheen ideoihin takertumisesta. Lööppitehtävänantomme kannalta hankalaa on se, että meille annetussa tutkimuksessa fokus ei sinällään ollut satunnaiselementin vaikutuksessa, vaan yhteisöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta suunnitteluprosessissa sekä ongelmalähtöisyyden ja ratkaisulähtöisyyden rooleista suunnittelussa.

Ongelmalähtöisen ja ratkaisulähtöisen suunnittelun erottelu on Henna Lahden tutkimuksessa olennaisessa roolissa. Karkeasti ottaen ongelmalähtöinen suunnittelu tarkoittaa niitä hetkiä, jolloin pohditaan rajoitteita, joita tehtävään liittyy. Esimerkiksi resurssien rajallisuus ja tekniset haasteet liittyvät ongelmalähtöiseen ajatteluun. Ratkaisulähtöisessä suunnittelussa puolestaan ideoidaan erilaisia toteutusvaihtoehtoja niiden vahvuuksien ja positiivisten puolten näkökulmasta. Tuntuu mielestäni ilmeiseltä, että molempia näkökulmia tarvitaan hyvään suunnittelutyöhön ja Henna Lahti on myös tätä mieltä. Kärjistäen voisi ajatella, että pelkällä ongelmalähtöisyydellä ei edistytä mihinkään ja pelkkä ratkaisulähtöinen lähestyminen tuottaa realiteeteista irrallaan olevia, käytännössä toimimattomia tuotteita.

Jos vielä palaa tehtävänantolööppiimme ”Arpapeli auttaa luovassa ongelmanratkaisussa”, mihin johtopäätökseen voisi artikkelin perusteella tulla? Toisaalta joidenkin ryhmien suunnitteluprosessissa satunnaiselementti ei herättänyt paljoakaan keskustelua tai uudelleenmiettimistä, mutta joillain ryhmillä arvonta aiheutti epätoivon ja ahdistuksen kautta uusia kierroksia suunnitteluun ja hienoja oivalluksia. Voidaan väittää, että jälkimmäisessä ryhmässä arpapeli ainakin lisäsi luovuutta suunnittelussa. Artikkelimme perusteella näyttääkin siltä, ettemme voi sanoa, pitääkö lööppiväite paikkaansa, koska tulokset vaihtelevat nollavaikutuksen ja selkeän positiivisen vaikutuksen välillä. Sen voi kuitenkin sanoa, että tämän tutkimuksen perusteella arpapelistä ei ainakaan ole haittaa luovalle ongelmanratkaisulle. Satunnaisuus ei vaikuta olevan autuaaksitekevä elementti, mutta se voi olla yksi keino ravistella ryhmää ja lisätä suunnittelun luovuutta.

-Mari/Arvuuttelijat

Participatory service design and community involvement in designing future-ready sustainable learning landscapes

Asiaa siitä, miten tilasuunnittelun tutkimusta toteutettiin.

 

Tutkimukseemme Participatory service design and community involvement in designing future-ready sustainable learning landscapes  – eli vapaasti suomennettuna: Osallistavaa palvelumuotoilua ja yhteisöllisyyttä tulevaisuuden kestävän oppimisen maisemoinnissa – pureudutaan selättämällä englanninkielistä tekstiä.

Tutkimuksen tutkimuskysymyksenä oli What kinds of alternative KPIs can promote the design of future-ready and sustainable campus learning landscapes. Siis minkälaisia vaihtoehtoja avainindikaattorit tarjoavat tulevaisuuden ja kestävien kampusten oppimismaisemien suunnitteluun.

Tutkijatapaaminen oli tarpeellinen. Tapaamalla Anne Nevgin ja Niclas Sandströmin pääsimme jyvälle siitä mistä on kyse. Tutkimus tähtää siis löytämään vaihtoehtoisia tapoja suunnitella oppimistiloja ja oppimisympäristöjä niin, että pystytään ottamaan huomioon kestävällä tavalla käyttäjien tarpeet.

 

Tutkimuksemme aineistot voidaan jakaa tutkimuksen synnyttämiin ja luonnollisiin aineistoihin.

Luonnollisina aineistoina käytettiin YK:n kestävän kehityksen kriteerejä SDG:tä (Sustainable Development Goals) sekä SED-manuaalia. Tavoitteita katsottiin kestävän oppimisen näkökulmasta. Tutkimuksen toinen tekijä Niclas Sandström on tehnyt aiempaan tutkimukseensa liittyen SED-manuaalin eli Sustainable Education Desing-manuaalin, joka perustuu myös YK:n kestävän kehityksen kriteereihin. YK:n kestävän kehityksen kriteerejä on 17, tutkimuksen aiheeseen liittyen poimimme tähän muutaman: yhteistyö ja kumppanuus, terveyttä ja hyvinvointia, hyvä koulutus sekä kestävät kaupungit ja yhteisöt.
YK:n kestävän kehityksen kriteerien sekä SED-manuaalin pohjalta kehitettiin tutkimukseen omat avainindikaattorit. Analyysit tehtiin näiden avainindikaattoreiden pohjalta.

Tutkimuksen synnyttäviä aineistoja ovat haastattelut, työpajat ja kampuskävelyt.

Haastateltavina oli 19 henkilöä. Ryhmä koostui opetushenkilökunnasta ja opiskelijoista. Haastattelussa selvitettiin haastateltavan tyypillinen aamupäivän kulku, mitä hän teki heti töihin tullessaan ja minkälainen oli hänen tyypillinen työpäivänsä, mitkä olivat hänen mielipaikkansa ja inhokkipaikkansa kampuksella ja mistä syistä, mitä mieltä he olivat testiluokka K113:sta ja lisäksi he valitsivat itselleen mieleisiä ja epämieluisia designeja ja materiaaleja kuvista. Haastatteluja ei äänitetty, vaan niistä tehtiin muistiinpanoja.

Tutkijat järjestivät neljä työpajaa. Osallistavia työpajoja johti palvelusuunnittelija. Työpajojen tarkoituksena oli kartoittaa hyvin toimivan oppimisympäristön ominaisuudet. Tutkijoiden oli tärkeää ymmärtää ne piirteet, jotka tukivat ja helpottivat osallistujien työntekoa. Työpajat äänitettiin ja äänitteet litteroitiin.

Tutkijat tekivät kampuskävelyjä vierailevan kestävyysasiantuntijan ja sisustusarkkitehdin kanssa. He järjestivät stimuloidun kokemuksen kampuksilla lähestyen niitä kuin olisivat uusia opiskelijoita saapumassa kampukselle ensimmäistä kertaa. ”Olen täällä ensimmäistä kertaa, missä ovat opasteet? Mihin laitan pyöräni? Mistä kuljen sisälle rakennukseen? Mistä löydän luokan?” Kampuskävelyistä tehtiin muistiinpanoja. Kampuskävelyt olivat etnografista havainnointia.

 

Luokkatila K113 Minervassa on uudistettu tämän tutkimuksen tulosten pohjalta. Loppukäyttäjien kokemuksia tilasta tullaan keräämään kyselyllä.  Kysely on QR-koodin takana luokkatila K113 seinällä loppuvuodesta.

 

– Tilaspesialistit

PIRTSAKOIDEN nimikkotutkimuksen aineisto

Moikka kurssilaiset!

Tässä blogipostauksessa esittelemme nimikkotutkijamme Henna Asikaisen tutkimuksessa “The relationship between Life science students’ burnout profiles, processes of understanding and academic achievement” käytettyjä aineistoja. Pohdimme myös, mihin tutkimusongelmaan aineistolla pyritään tutkimuksessa vastaamaan ja kuinka hyvin käytetyllä aineistolla on päästy käsiksi tutkittavaan ilmiöön.

Nimikkotutkimuksemme tarkoitus on selvittää, kuinka uupuneita Helsingin yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat ja mitä yhteyksiä uupumuksella on ymmärtämiseen, järjestelmällisyyteen ja saavutuksiin opinnoissa. Nimikkotutkimuksessamme aineistolla pyritään vastaamaan tutkimusongelmaan, joka on, että miten opiskelijoiden uupumus on yhteydessä ymmärrykseen ja järjestelmällisyyteen opiskelussa sekä akateemisiin saavutuksiin? Kysytään myös, miten uupumus kehittyy opintojen mittaan.

Tutkimuksen aineistot on kerätty 538 opiskelijalta keväällä 2018 sähköisellä ja tutkimuspohjaisella HowULearn -kyselyllä. HowULearn -kysely mittaa opiskelijan syvä- ja pintasuuntautunutta oppimistyyliä ja niiden vaikutusta oppimiseen sekä opiskelun järjestelmällisyyttä. Lisäksi kysely kartoittaa opiskeluun liittyvää uupumusta SBI-9 (Student Burnout Inventory) -mittarilla kysymyksillä uupumuksen, riittämättömyyden ja kyynisyyden tunteista. Kyselyssä mitataan myös opiskelijan kiinnostusta opintoja kohtaan ja niiden merkityksellisyyttä.

HowULearn -kyselyn rinnalla tutkimuksen aineistoa on kerätty ECTS (European Credit Transfer and Accumulation System) -järjestelmällä, jonka avulla saadaan tutkimustarkoitukseen WebOodista tietoja oppilaiden opiskeluiden sujumisesta: opintopisteiden määrä ja arvosanojen keskiarvo.

Kiinnostavaa on, kuinka erilaisia HowULearn ja ECTS aineistonkeruumenetelminä ovat. Kysely perustuu subjektiiviseen kokemukseen opiskelutaidoista ja hyvinvoinnista, kun taas ECTS kerää numeeriset tiedot opintojen sujumisesta. Olisikin mielenkiintoista verrata, kuinka samankaltaisia yksilöiden tulokset ovat kahden aineistonkeruumenetelmän välillä: Onko esimerkiksi kyselyssä uupuneimmilla oppilailla usein myös huonoimmat numeeriset opiskelutulokset vai onko tässä paljon vaihtelua?

PIRTSAKAT-tiimin mielestä HowULearn -kysely ja ECTS yhdessä ovat hyvä tapa tutkia yliopisto-opiskeluun liittyvää uupumusta ja oppimista. Oppimista on todella vaikea mitata, mutta subjektiivisten omaa oppimista ja uupumusta koskevien käsitysten yhdistäminen konkreettisiin oppimistuloksiin, kuten arvosanoihin, luo luotettavia tutkimustuloksia. HowULearn -kysely on hyvä siltäkin kannalta, että se toteutetaan useamman kerran opintojen aikana, jolloin pystytään analysoimaan muutosta. Itsearvioinnit tutkimuskeinoina ovat kuitenkin mielestämme yleisesti kyseenalaistettavia, koska vastauksiin voi vaikuttaa myös tutkimuksen ulkopuoliset seikat, tässä tutkimuksessa esimerkiksi yksilön persoonallisuus ja vastaushetkellä vallitseva mieliala, muiden elämän osa-alueiden vaikutukset sekä sellaiset oppimiseen vaikuttavat asiat, joita kysely ei ota huomioon, kuten oppimisvaikeudet.

Alla olevassa kuvassa esitellään HowULearn -kyselyn sisällöt ja se, missä kaikissa vaiheissa opiskelua kysely toteutetaan. Emme valitettavasti päässeet enää käsiksi itse kysymyksiin. Olemme kuitenkin Helsingin yliopiston uusina ensimmäisen vuoden opiskelijoina juuri vastanneet tähän kyselyyn, eli pystymme ehkä vielä muistelemaan, minkä tyylisiä kysymykset olivat.

Kuvan lähde: https://blogs.helsinki.fi/howulearn/

PIRTSAKAT/Julia, Emilia, Jenna, Emmi, Laila, Essi, Emma, Milja, Mirena ja Sara