Kuukausi: lokakuu 2019

Nimikkotutkijamme tutkimuksen pääteemana on yhteisöllisyys. Mutta mitä on yhteisöllisyys? Se voi tarkoittaa monia asioita yhteisen päämäärän tai laajemman näkökulman tavoittelusta aina luotettavamman tuloksen saavuttamiseen asti.  

Yhteisöllisyys on tärkeä osa myös Kohti tutkivaa työtapaa -kurssia. Meidät on jaettu melko satunnaisesti pienempiin ryhmiin, joissa työskentely kuvastaa käytännön yhteisöllisyyttä. Tällä kurssilla olemme saaneet maistiaisia ryhmätyöskentelystä ja sen tuomista rikkauksista sekä haasteista. Ihmisten eri taustat tuovat uudenlaisia sekä eriäviä näkökulmia, jotka tekevät ryhmästä ainutlaatuisen. 

 
Ryhmätyöskentely ei aina ole helppoa, sillä ryhmäläisten motivaatio, suhteet ja erilaiset sosiaaliset asemat vaikuttavat ryhmän dynamiikkaan (Lahti ym. 2016). Joskus ryhmätyöskentelyn tökkiessä, kannattaa ottaa huomioon kyseiset seikat ja keskustella ryhmäläisten kanssa asiasta. Tämä saattaa helpottaa ryhmän toimintaa. Jo asian tiedostaminen voi helpottaa. Huono ryhmähenki vaikuttaa ideoiden kehitykseen ja ulostuontiin negatiivisesti ja päinvastoin hyvä ryhmähenki positiivisesti. Monipuolisempi ja rikkaampi lopputulos saadaan, kun ryhmän osallistuminen on tasapuolista. 

Ryhmätyöskentely voidaan nähdä osana yksilön kehitystä ja ihmisenä kasvua. Tiimityöskentelyssä on tärkeää olla tarpeeksi itsevarma tuodakseen omia ajatuksia sekä ideoita esille, tätä helpottaa ryhmän avoimuus. Liisa Kainulaisen tutkimuksen (2014) mukaan opiskelijat voivat kokea ryhmän yhteisöllisyyden joko voimaannuttavana tai ulos sulkevana henkilöstä riippuen. Avoin ilmapiiri, ryhmäläisten sitoutuneisuus ja positiivinen suhtautuminen asioihin kasvattaa ryhmän kommunikaatiota ja lopputuloksen laaja-alaisuutta.   

 

Parhaimmillaan toimivan ryhmän tuottama lopputulos voi olla hyvinkin pitkälle mietitty ja organisoitu kokonaisuus. Hyvät ryhmätyöskentelytaidot voi oppia ja ne auttavat suunnitteluvaiheessa ongelmien ratkaisussa ja ideoinnissa.  

Millaisia kokemuksia sinulla on ryhmätyöskentelystä? Miten sinä voisit parantaa ryhmäsi toimivuutta? 

 

Hanna, Noora & Annika / Arvuuttelijat  

 

Lähteet:  

• Lahti, H., Seitamaa-Hakkarainen, P., Kangas, K., Härkki, T. and Hakkarainen, K. (2016), ‘Textile teacher students’ collaborative design processes in a design studio setting’, Art, Design & Communication in Higher Education, 15: 1, pp. 35–54, doi: 10.1386/adch.15.1.35_1 University of Helsinki
   
• Liisa Kainulainen (2014) Koettu yhteisöllisyys – Tutkimus yhteisöllisyydestä koululuokassa ja nuorten arjen politiikasta nuorten yhteisöissä, Pro gradu- tutkielma, ympäristön ja alueiden politiikan opintosuunta, Tampereen Yliopisto 
   

 

 

Virtuoosien edellisessä postauksessa Heidi avasi ryhmämme käsitteiden ymmärtämisen haasteita ja sitä, kuinka tärkeää keskeisten käsitteiden määritteleminen on tutkimusta tehdessä. Samojen haasteiden kanssa ovat myös muutkin ryhmät kamppailleet, mikä onkin ihan hauska kuulla. Emme ole asian kanssa täysin yksin! 
 
Tämän viikon ryhmätapaamisessa totesimme, että olemme kuitenkin edenneet hyvin käsitteiden kanssa ja saaneet niihin selkoa; kiitos ryhmätehtävien, yhteisten pohdintojen ja ”Tutkimuksen voimasanat” –kirjan. 

“Virtuaaliset mallit” on yksi keskeisistä teemoistamme ja siten lukeutuu myös keskeisimpiin käsitteisiimme. Lööpin saatuamme lähdimme yhdessä pohtimaan, mitä nämä “virtuaaliset mallit “oikein ovat. Lopulta päädyimme määrittelemään käsitteen näin: “Digitaalinen kolmiulotteinen kuvaus fyysisestä objektista. Se ei ole sidoksissa tiettyyn aikaan tai paikkaan, mutta mahdollistaa useiden toimijoiden samanaikaisen työskentelyn sen parissa ja/tai virtuaalitodellisuuden hyödyntämisen sen tarkastelussa.” 

No sittenhän perehdyimmekin nimikkotutkijamme eli Sami Paavolan artikkeliin ”Dynamics of design collaboration: BIM models as intermediary digital objects”. Artikkelissa esiintyi useasti otsikostakin tuttu “BIM” eli “Building information modelling”. Lähdimme lukemaan tekstiä erityisesti muutama kysymys mielessämme: Onko Paavola yhdessä tutkijakollegansa kanssa määritellyt virtuaalisen mallin samoin kuin me? Onko “BIM” sama asia kuin virtuaalinen malli vai onko se mahdollisesti vain yksi esimerkki virtuaalisesta mallista? 

Tutustuimme saamaamme artikkeliin ja ymmärsimme “BIM”:n tarkoittavan rakennusalan tietomallintamista. Tähän ajatukseen saimme myös Samilta vahvistuksen tavatessamme hänet kyseisen artikkelin tiimoilta. “BIM” on siis yksi esimerkki virtuaalisesta mallista ja rajattu rakennusalalle kuuluvaksi. Rakennuksen tietomallintamisella tarkoitetaan rakennuksen kolmiuloitteista mallintamista eli sitä, että rakennushankkeen eri alan asiantuntijoiden suunnitelmat tallennetaan yhteiseen tietomalliin. Tämä tietomalli mahdollistaa rakennuksen tarkastelun jo ennen sen konkreettista rakentamista. Jokaisella suunnitteluprosessin toimijalla (arkkitehdit, putkimiehet, ilmastointisuunnittelijat yms.) on käytössään oma ohjelmistonsa, joiden pohjalta yhteinen malli koostetaan yhteisiä kokouksia varten. Mallit ovat kolmiulotteisia, mutta niiden tarkastelussa ei hyödynnetä virtuaalitodellisuutta. 

Tämä eksplisiittinen eli yksiselitteinen ja poissulkeva määritelmä “BIM:lle” on auttanut käsitteen ymmärtämisessä. Olemme sulkeneet pois virtuaalitodellisuuden ja rajanneet käsitteen rakennusalalle. Pikkuhiljaa käsitteet alkavat siis selkeytyä ja toisaalta myös linkittyä toisiinsa. Saimmekin idean käsitteiden keskinäisiä suhteita havainnollistavasta kuviosta, joka entisestään edisti käsitteiden yhtenäistä ymmärrystä ryhmässämme. Pohdimme sitä, mitkä ovat ylä– ja mitkä alakäsitteitä sekä millainen kokonaisuus niistä muodostuu.  Näistä kuulette lisää ensi viikon lähitapaamisessa! 

Vaikka tällä hetkellä käsitteemme ovat rakennusalalle rajattuja, olemme pohtineet niiden mahdollisia merkityksiä laajemmin myös opetuksen, oppimisen ja kehittämisen ympäristössä. Sähköisiä ympäristöjä ja erilaisia virtuaalisia malleja hyödynnetään jo opetuksessa, mutta olemme myös miettineet (ja vähän testanneet!), miten virtuaalitodellisuutta voisi hyödyntää oppimisen tukena. Kokeilimme VR-laseja, joiden avulla pääsimme voimistelijana tekemään rekkitangolla voimisteluliikkeen. Tämä sai meidät pohtimaan, voisiko VR-laseja hyödyntää esimerkiksi taitoharjoittelussa. Nopeuttaisiko se uusien liikkeiden opettelua? Tai mitäpä jos VR-lasien kautta pääsisikin kirjasta luettavan historiatekstin sijaan hyppäämään suoraan keskiajan kaduille; tukisiko tämä visualisointi itse oppimista?  

Virtuaalitodellisuuden hyödyntämisestä oppimisessa tai työelämän yhteistyössä on vielä toistaiseksi hyvin vähän tutkimusta. Sami Paavola kyllä vinkkasi meille, että tutkimusta ollaan tekemässä paraikaa eli voimme saada näihin kysymyksiin piankin vastauksia. 

Loppuun haluaisimmekin kuulla vielä hieman teidän mielipiteistänne virtuaalitodellisuutta koskien: 

Kiinnostaisiko sinua tietää miten virtuaalitodellisuutta voitaisiin hyödyntää oppimisessa tai oletko kenties törmännyt aiheeseen liittyviin tutkimuksiin?  Oletko sinä kokeillut VR-laseja?

Lisätietoa BIM-tutkimusryhmän toiminnasta: https://www.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/digitaalinen-oppiminen-ja-tyo/rakentamisen-tietomallintaminen-building-information-modelling-bim 

 

-Riikka / Virtuoosit

Blogitekstissä lähteinä on käytetty Sami Paavolan ja Reijo Miettisen artikkelia ”Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects” (2012) ja kurssilla käytettyä ”Tutkimuksen voimasanat” -teosta. 

Kurssilla olemme tähän mennessä sivunneet tutkimuksen tekemisen prosessin eri vaiheita ja päässeet keskustelemaan tutkimuksesta itse tutkijan kanssa. Oma artikkelimme käsitteli keksivää oppimista ja miten digitaalisella teknologialla voitaisiin edesauttaa innovaatiokulttuurin lisäämistä kouluissa ja siten saadaan myös parempia oppimistuloksia.
Tutustuessamme kolmannen oppimistehtävän myötä omaan artikkeliimme kohtasimme ongelman, joka on varmasti varsin yleinen tutkimuksen tekemisessä ja myös tämän blogitekstin aihe: Miten määritellä digitaalinen teknologia ja erityisesti sellainen jota käytetään hyväksi opetuksessa.

Digitaalisen teknologian määrittäminen on ollut haastava ja ryhmässämme paljon keskustelua herättänyt aihe. Digitaalista teknologiaa ei voi määritellä yksiselitteisesti. Sanan digitaalinen määritelmä Kielitoimiston sanakirjan mukaan on seuraavanlainen: 
“numeroin ilmaiseva, numeroihin perustuva, numeroita vastaavia signaaleja käyttävä”  

Teknologian määritelmä taas on seuraavanlainen Kielitoimiston sanakirjan mukaan: 
“varsin pitkälle kehittynyt tekniikka ja sen sovellukset, usein nähtynä laajoina kokonaisuuksina.”  

Digiajan oppijoina esitimme kysymyksemme tietenkin myös googlelle englanniksi ja saimme seuraavan määritelmän

Edellä esitetty määritelmä on mielenkiintoinen, sillä se ei rajaa teknologiaa fyysisiin objekteihin. Yhteistä määritelmille näyttäisi olevan se, että digitaalinen informaatio virtaa ykkösistä ja nollista muodostuvana koodina internetin läpi ja ohjelmat esittävät sen meille ymmärrettävässä muodossa. Teknologia mahdollistaa tämän informaation tarkastelun monenlaisissa muodoissa ja internet luo meille globaalin yhteyden. 

Toisaalta googlen määritelmä digitaaliselle oppimiselle: digitaalinen oppiminen on kaikenlaista oppimista teknologiaa hyödyntäen, on todella kökkö eikä avaa käsitettä. Samalla voisi määritellä lentokoneen: kone, joka lentää.  

Haluammekin nyt herättää koko opiskelijaryhmässämme keskustelua digitaalisen teknologian määrittelemisestä. Heitämme Sinulle haasteen; kerro meille oma määritelmäsi digitaalisesta teknologiasta. 

Kivaa loppuviikkoa kaikille!

terkuin: Meiju, Anna ja Mia /Digimonit

 

Virtuoosit-ryhmämme on lähestynyt tutkivaa työtapaa virtuaalisten mallien ja niiden hyödyntämisen kautta. Suurin osa ajastamme on kulunut vilkkaan käsitekeskustelun äärellä.

Lööppiaiheena ryhmällämme oli ”Virtuaaliset mallit tuovat konkreettisuutta työelämätoimijoiden yhteistyöhön”. Luodessamme tutkimussuunnitelmaa tämän aiheen pohjalta kohtasimme välittömästi sekä käsitteiden määrittelemisen merkityksen että vaikeuden. Emme tienneet, mitä tässä lööpissä tarkoitettiin termeillä ”virtuaaliset mallit”, ”konkreettisuus” tai ”työelämätoimijat”. Tämä käsittämätön lööppi antoi kuitenkin tutkimuksellemme aiheen, jonka pohjalta lähdimme luomaan tutkimussuunnitelmaa. Tutkimussuunnitelmasta oli käytävä ilmi, mitä tutkitaan, miksi tutkitaan ja miten tutkitaan. Kaikille ryhmässämme oli selvää, että tutkimusaiheemme oli tässä digitalisaation ja datafikaation määrittämässä ajassa hyvin ajankohtainen, mutta yhtä epäselvää oli, mitä olimmekaan tutkimassa ja miten. Selvitimme terminologiaa, sen pohjalta mahdollista aiempaa tutkimusta ja ilmiötä yleisesti ja päädyimme rajaamaan tutkimuksemme rakennusalalle. Tämä oli varsin onnekas sattuma; myöhemmin kävi ilmi, että nimikkotutkijamme oli tehnyt tutkimustaan juuri tässä kohdejoukossa.

Tutkijatapaamista varten perehdyimme nimikkotutkijamme Sami Paavolan artikkeliin ”Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects”. Jos olimme olleet hämmentyneitä jo lööpin äärellä, nyt olimme sitä vielä enemmän. Samin tutkimuksessa oli keskitytty tutkimaan rakentamisen tietomallintamisen (BIM) vaikutusta yhteistyöhön suunnitteluprosessin aikana. ”In this paper we study how Building Information Modelling (BIM) is changing work and interaction in the design of buildings, and how to take this change into account in the conceptualizations of design collaboration.” Tutkimusmenetelminä oli käytetty havainnointia ja haastatteluita. Käytännössä oli siis tarkkailtu eri toimijoiden yhteistyötä rakennussuunnittelussa, kun käytettävissä olivat digitaaliset 3D-mallit, joita pystyttiin helposti muokkaamaan suunnitteluprosessin missä tahansa vaiheessa. Tutkimusongelma oli meille näennäisen selkeä, mutta artikkeli vilisi ymmärrystä, ja siten tarkkaa määrittelyä, vaativia käsitteitä.

Tieteellisessä tutkimuksessa käsitteillä voidaan paitsi nimetä myös kuvata, luokitella, analysoida ja jäsentää ilmiöitä ja ne ovat tarkasti määriteltyjä juuri kulloisessakin kontekstissa. Käsitteet voivat syntyä tutkimuksen yhteydessä ja toisinaan itse tutkimuksen tavoite saattaa olla ilmiön käsitteellistäminen. Joka tapauksessa käsitteen määrittelyllä tutkija jakaa ymmärryksensä juuri kyseisestä käsitteestä juuri kyseisessä yhteydessä. Käsitteet ovat siis tieteellisen tutkimuksen välttämättömyyksiä, mutta yksinään (valitettavasti) riittämättömiä. Teoreettiset käsitteet vaativat empiiriset eli havainnoitavat vastineet. Tällöin puhutaan käsitteiden operationalisoinnista. Operationalisointi on helppo ymmärtää, kun kyseessä on kvantitatiivinen tutkimus, mutta laadullisen tutkimuksen kohdalla se ei ole yhtä suoraviivaista. Joka tapauksessa tutkimusta tehdessä oleellista on se, mitä havainnoidaan ja mihin huomio kiinnitetään.

Käsitteet ovat tutkimuksen teon välttämättömyys. Ne tuovat teoreettisuuden tutkimukseen ja tekevät tutkimuksesta tieteellistä. ”Käsitteiden valinta, käyttö ja käsitteellistäminen ovat teoreettista työtä, joka kiteyttää tutkijan oppimia asioita.” Ryhmämme on viettänyt nyt lukuisia, hyvin käytännönläheisiä tunteja käsitteiden äärellä pyrkien löytämään yhteisen ymmärryksen siitä, mitä tutkija on eri käsitteillä tarkoittanut ja mitä siis on tutkittu. Oman haasteensa on tuonut tutkijamme artikkelin englanninkielisyys. Kun itse aihe on ollut meille uusi ja asian ymmärtäminen ja näkemysten jakaminen ryhmän sisällä on haastavaa jo suomeksi, oman lisämakunsa on tuonut englanninkielisten käsitteiden ymmärtäminen ja kääntäminen.

Paitsi on ollut haastavaa perehtyä tutkimusaiheemme ja nimikkotutkijamme tutkimuksen käsitteistöön, on ollut lähes yhtä haastavaa ymmärtää tieteellisen tutkimuksen kieltä ja käsitteitä. Jotta on voinut määritellä tutkittavaa tutkimustamme ja sen käsitteitä, on ensin täytynyt selvittää, mitä eri tutkimuskäsitteet tarkoittavat. Mitä tarkoitetaan tutkimusongelmalla, -ilmiöllä tai -suunnitelmalla puhumattakaan käsitteiden operationalisoinnista? Kohti tutkivaa työtapaa on toistaiseksi Virtuooseille merkinnyt pitkälti pyörimistä käsitteiden ympärillä, kun on pyritty ymmärtämään, mistä ensin lööpissä ja sitten tutkijamme artikkelissa on ollut kyse ja yhtä hyvin silloinkin, kun on perehdytty tutkimuksen voimasanoihin. Ihan varmasti kuitenkin nyt käsitämme jaettujen käsitteiden tärkeyden, joskin niiden merkityksen ymmärtäminen saattaakin olla vielä työn alla.

Kuinka muissa ryhmissä käsitteitä on käsitelty ja käsitetty?

– Heidi / Virtuoosit

Blogitekstissä lähteinä on käytetty Sami Paavolan ja Reijo Miettisen artikkelia ”Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects” (2012) ja kurssilla käytettyä ”Tutkimuksen voimasanat” -teosta.

Digimonit täällä moi!

Olemme tutustuneet nimikkotutkijamme ja- tutkimuksemme myötä enemmän digitalisaation ulottuvuuksiin. Keskustellessamme tutkijan kanssa aiemmin, tuli ilmi, että nuoret käyttävät päivässä huomattavasti enemmän kännykkää, kuin tietokonetta. Nuorilla saattaa jopa olla puutteita tietokoneen käytön hallitsemisessa. Pohdimme ryhmäläistemme kanssa siitä, millaista meidän oma digikäyttäytyminen on. Kiinnostuimme, kuinka paljon ja mihin käytämme päivisin kännykkää sekä vaihtelevatko nämä paljon ryhmäläistemme kesken.

Päätimme tehdä pienen kokeilun. Kurssin oppien pohjalta tutkimusaineistona käytimme ryhmäläistemme puhelimeen kerääntynyttä dataa ruutuajasta. Applen kännyköissä tämä ominaisuus löytyi valmiiksi, mutta Android puhelimiin latasimme tätä varten sovellukset ”My phone time” ja ”Screen time”. Kokosimme noin viikon jälkeen tulokset yhteen.

Tuloksissa huomasimme, että hajonta oli hyvin suurta. Päivittäiset käyttöajat vaihtelivat alle kahdesta tunnista 8 tuntiin. Oli hyvin vaikea tehdä päätelmiä sovelluskohtaisesti, koska käytön ja appien kokonaismäärät vaihtelivat paljon. Olisimme tarvinneet enemmän ihmisiä ja dataa. Uskomme myös ikäluokkien vaikuttavan tähän tulokseen. Esimerkiksi Snapchatin käyttö korvasi monilla WhatsAppin tai muiden keskusteluappien käytön sekä toiste päin. Huomasimme, että nuorempi ikäluokka käyttää eniten Snapchatia yhteydenpitoon ja tämä korvaa keskustelutarkoituksessa muut sovellukset.

Internetin viikoittainen käyttömäärä vaihteli alle tunnista jopa 15 tuntiin. Pohdimme, että aika selaimessa (chrome, safari) saattaisi enemmän liittyä keskuudessamme koulujuttujen tekoon, uutisten lukuun, arjen pakollisiin asioihin jne. Osa mahdollisesti käyttää internet-sivun sijaan samoihin toimintoihin suoraan sovelluksia (facebook, iltalehti). Tietokoneen käyttö on huomattavasti vähäisempää puhelimen suuren käytön myötä. Tietokonetta käytetään lähinnä Office- palveluihin ja suoratoistopalvelujen katsomiseen.

Mediassa on ollut laajasti esillä puhelimen käytön varjopuolet. Ruutuajan seuranta ja tulokset saivat meidät pohtimaan, kuinka paljon oikeasti aikaa meneekään kännykän parissa. Kännykkä on lähes kokoajan läsnä, ja jatkuva ilmoitustulva ei helpota taukojen pitämistä. Tämä tutkimus sai meidät miettimään syvemmin kännykän ”maailmaa”; miten paljon eri sovelluksia on kehitetty monimuotoisemmaksi sillä ajatuksella, että ihmiset käyttäisivät niitä yhä enemmän. Esimerkiksi Snapchatin kanavaosio viestipuolen lisäksi, sekä Instagramin livestream- ominaisuus ovat esimerkkejä sovellusten monimuotoisuudesta. Some toimii nykyään työllistäjänä ja merkittävänä mainoskanavana. Mainokset eivät aina ole täysin eettisiä, erityisesti nuoret käyttäjät voivat sokaistua vaikuttajien mainostamista laihdutustuotteista.

Kuinka paljon sä käytät päivässä puhelinta?

 

Terkuin Veera, Noora ja Anniina

 

Kohti kestävää kampusta

On aika taas valmistautua tulevaan opiskeluviikkoon. Viikonlopun ajan olemme saaneet nauttia kodin ja vapaa-ajan ilmapiiristä. Oletettavasti tämä on vaikuttanut positiivisesti hyvinvointiimme, kun itse olemme ympäristöömme saanut vaikuttaa. Tulevana viikkona meidän tulisi saada vastaavia hyvinvoinnin kokemuksia myös opiskelupaikassamme.

Ryhmämme huomioiden kaltaisesti myös tutkijamme havaitsivat ennen projektinsa alkua, että yliopistojen ja korkeakoulujen perinteiset fyysiset ympäristöt eivät tue digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Kampusten fyysiset oppimisympäristöt eivät myöskään tue oppilaiden, opettajien ja muiden käyttäjien kohtaamisia.

Tutkimustietoa kampusten laadukkaasta uudelleen sovittamisesta on saatavilla. Käytännössä uudelleen sovittamista voisi kutsua tilojen modernisoimiseksi. Jotta kestävään lopputulokseen päästään, tulee kaikkia tilaa käyttäviä toimijaryhmiä osallistaa suunniteluun.

YK:n kestävän kehityksen kriteerit olivatkin taustalla muokata Minervan -talon luokkatila K113 kestäväksi oppimistilaksi tutkijoidemme tutkimusprojektissa.

 

Oppimismaiseman rakentaminen

Aiemmissa tutkimuksissa on noussut esille, että tärkeimmät tekijät hyvässä oppimisympäristössä on riittävä äänieristys ja valaistus. Tilan 113 valaistusta pystyykin muokkaamaan moniin eri tarpeisiin.

Valaistuksen lisäksi tulisi huomioida näkymät oppimistilasta ulos. Minervan luokkatila K107 on tutkijoiden Demo-huone, jossa tilan luonnonvalon- ja maiseman puute on minimoitu isoilla suurilla luontoaiheisilla tauluilla.

Tutkijamme havaitsivat, että olennainen osa nykyajan oppimistilassa on riittävät mahdollisuudet käyttää digitaalisia laitteita. Tästä syystä oppimistilassa on runsaasti sähköpistokkeita, jotta laitteiden lataaminen ja käynnistäminen on mahdollista.

K107 tilaan on tuotu lukuisia nykytekniikan uusimpia innovaatiota, joita voi hyödyntää opetustilanteissa. K113:sta niistä on tuotu tutkimuksessa saatujen tietojen pohjalta tilaan tarvittavat laitteet.

Lattiaratkaisu tuottaa hyvää äänieristystä. Tämän lisäksi tutkimuksessamme on haluttu ottaa huomioon loppukäyttäjistä myös siistijät. Tila tulee olla helposti siivottavissa.

Tutkimuksemme tulevia vaiheita

Loppuvuodesta tutkijamme alkavat keräämään loppukäyttäjien, eli meidän opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan kokemuksia tilasta. Kyselylomakkeet ovat sähköisessä muodossa, johon pääsee tiloihin jaettavien QR-koodien kautta. Tilojen muunneltavuus ja loppukäyttäjien havainnointien pohjalta tilaa voidaan kehittää yhä enemmän hyvinvointia tuottavaksi oppimismaisemaksi.

Tutkimuksensa yhteenvedossa tutkijamme tuovatkin esiin väittämän, että tilojen käyttäjien osallistaminen kestävien oppimistilojen suunnitteluun tuo käyttäjilleen hyvinvointia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tilojen merkityksellisyys lisääntyi osana yliopiston urbaania ympäristöä.

Tämä jos jokin houkuttelee opiskelemaan yliopiston tiloissa. Mukavaa opiskeluviikkoa kaikille!

• Tilaspesialistit

Hei muruset!

Blogimme on elinvoimainen ja aktiivinen. Postauksia (varsinaisia tekstejä) on jo runsaasti ja kommenttejakin pitkälti toistasataa.  Se on hieno saavutus 🙂

Nyt kuitenkin kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota kirjoittamisen sisältöön,  koska blogikirjoittamisen sisältö on myös arvioinnin kohteena (ks. Moodlessa dokumentti Arviointi ja bloggaaminen) – aktiivisuuden ohella.  Siellä todetaan (boldaus Leilan lisäys) mm.

”Blogikirjoittamisen tavoitteena on auttaa jäsentämään tutkimuksen tekemistä koskevaa ajattelua ja ymmärrystä sekä tekemään oppiminen näkyväksi. Se rohkaisee omakohtaiseen tietojen pohdintaan ja vuorovaikutukseen muiden kurssilaisten kanssa. Blogi antaa mahdollisuuden myös kokemusten välittämiseen kurssin aikana. Blogikirjoittamiseen kuuluu paitsi uusien keskusteluavauksien tekeminen, myös aloitettuun keskusteluun osallistuminen. Blogipostauksista on aina joku ryhmä/ jotkut ryhmät päävastuussa. Näin huolehditaan siitä, että blogi pysyy tasaisen aktiivisena koko kurssin ajan.

Bloginkirjoittamisen arvioinnissa huomoidaan osallistuminen yhteiseen keskusteluun, uusien keskusteluavauksien tekeminen, tieteellinen relevanssi ja tieteellinen lukeneisuus nimikkotutkimuksen näkökulmasta (tiedosta kertominen ja tiedon reflektointi).”

Omista kokemuksista saa toki kirjoittaa ja sosiaalinen saa olla 🙂  Se on todettu edelläkin ja se  havainnollistaa asioita ja kutsuu lukijaa mukaan. Yritetään pitää jatkossa huolta, että myös boldatut seikat tulisivat huomioiduiksi, koska muuten koko blogi pyöri kokemuksista kirjoittamisen ympärillä.

Mukavaa viikonloppua ihan kaikille!

Leila/opet

 

Aiheemme on oppimistilat, tämän takia olemme pohtineet, mitkä ovat meille parhaita opiskelutiloja. Meitä on iso ja monipuolinen porukka, jonka takia meille hyviä opiskelupaikkoja löytyy yhtä monta. Yksi tykkää opiskella Tiedekulmassa, toinen kirjastossa, kolmas junassa tai bussissa, ja muutaman lempipaikka löytyy kotoa ruokapöydän äärestä tai sohvalta. Ryhmätöiden parissa opiskelu sujui hyvin Minervan oppimiskeskuksessa tai kahvilassa.  

 Parhaaseen opiskelupaikkaan saattaa vaikuttaa moni asia. Opiskelijan elämä on usein kiireistä, joten ajankäyttö pyritään maksimoimaan. Hyvin ehtii opiskella kotimatkalla junassa. Kotona opiskelu tai lyhyt matka opiskelupaikkaan, kuten lähikirjastoon, myös antaa lisäaikaa opiskeluun. Melun määrä myös vaikuttaa mieluisaan opiskelupaikkaan. Toinen tykkää hieman hälystä, toinen taas tarvitsee hiljaisuutta opiskelun sujumiseen.  Kotona opiskelussa nähdään hyvänä puolena kodin mukavuudet, kuten keittiö kahvinkeittoon on lähellä. Mieliala myös usein vaikuttaa paikkaan, jossa on sinä hetkenä hyvä opiskella. Myös maisemat ja luonto mainittiin asioina, jotka vaikuttavat opiskelutilassa viihtymiseen.  

 Parhaiksi oppimistiloiksi valikoituivat hyvin perinteiset tilat, mutta erikoista on, että meistä kukaan ei maininnut hyväksi oppimistilaksi opetustilaa, kuten luentosaleja tai muita luokkatiloja. Nähdäänkö opiskelu luentojen ulkopuolisena asiana? Vai eikö opetustilat ole meistä tarpeeksi miellyttäviä, jonka takia opiskelu niissä ei suju niin hyvin, kuin muissa tiloissa?  

Mitkä ovat teidän mielestä parhaita opiskelutiloja ja minkä takia? Mitkä asiat vaikuttavat sinun opiskeluviihtyvyyteen?   

 

Mukavia opiskeluhetkiä! 

• Tilaspesialistit