Virtuoosien terveisiä virtuaalityöpajasta 

Virtuoosit on nimensä mukaisesti ollut koko kurssin ajan kiinnostunut virtuaalisuudesta ja innostuikin muutaman jäsenen voimin ottamaan osaa Johanna Ylipullin tutkimukseen liittyvään virtuaalitodellisuuden suunnittelutyöpajaan Oodissa. Työpaja on osa aluehallintoviraston rahoittamaa Yhteinen virtuaalimaailmamme -hanketta. Hankkeen tuloksena syntyy yleisten kirjastojen yhteinen virtuaalimaailma, johon kaikki Suomen kirjastot voivat tarjota pääsyn asiakkailleen.  

Ylipulli määritteli työpajan alustuksessa virtuaalimaailman tekotodellisuudeksi, jota voidaan tällä hetkellä toteuttaa ainoastaan VR-lasien kautta. Saimme siis häneltä taas uuden näkökulman virtuaalisuuden alakäsitteelle virtuaalitodellisuudelle. Vaikka nimikkotutkijamme Sami Paavolan artikkelissa käsitellään virtuaalitodellisuuden sijaan virtuaalisia malleja, on tärkeää ilmiön ymmärtämisen kannalta erottaa nämä ja muutkin virtuaalisuuden alakäsitteet toisistaan. Käsitteet kun ovat tutkimuksellisessa työssä ajattelun ja analyysin välineitä, jolla kuvataan, nimetään, luokitellaan ja jäsennetään ilmiötä (Limblom-Ylänne, Paavilainen, Pehkonen & Ronakinen 2013, 51). 

Nimikkotutkimuksessamme (Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects) Sami Paavola yhdessä Reijo Miettisen kanssa käsittelee BIM-mallien hyödyntämistä rakennusalan suunnitteluyhteistyössä. Suunnittelutyöpajan myötä oli mielenkiintoista olla itse osana yhteisöllistä suunnitteluprosessia toki aivan toisesta näkökulmasta katsottuna. Olimme osa kerättävää aineistoa tutkimuksessa.  

Paavola puhuu artikkelissaan BIM-mallista termillä ”co-developed intermediary object” eli yhteistyöllä kehitetty välillinen objekti, joka tuo suunnitteluyhteistyöhön virtuaalista materiaalisuutta. Paavolan mukaan BIM-malli voi siis olla samalla sekä virtuaalinen, että konkreettinen. (Paavola & Miettinen 2018, 7.)  

Ryhmämme käsityötiede vahvistus tietysti sitoo nimikkotutkimuksessamme saatua tietoa omaan alaamme.  Elämme digitalisaation aikakautta, jossa virtuaalinen materiaalisuus alkaa olla jokapäiväistä ja se tulee olemaan yhä tiiviimpi osa tulevien sukupolvien elämää, kun ammatit, käsityöläisyys ja suunnittelu muuttuvat. Esimerkiksi pelimaailma työllistää jo nyt vaatesuunnittelijoita suunnittelemaan virtuaalisia vaatteita, joista ei koskaan tule fyysisiä objekteja, mutta ne ovat samalla sekä virtuaalisia, että konkreettisia ja niiden suunnitteluun on tarvittu erityistä osaamista. Tämä digitalisaation muutos näkyy jo esimerkiksi 3D- mallintamisessa kouluissa ja tulee varmasti näkymään myös enemmän käsityönopetuksessa tulevaisuudessa. Suunnittelunopetus on erityisesti iso osa nykyistä käsityönopetusta ja erityisesti puhutaan yhteissuunnittelusta, josta saimme hyvän esimerkin osallistuessamme Oodissa kirjastojen yhteisten virtuaalimaailmojen suunnittelutyöpajaan. Tehtävämme oli suunnitella virtuaalinen metsä, joka yhdistäisi eri kirjastot toisiinsa.  Voisimmeko siis sanoa, että kyseessä on eräänlainen co-developed intermediary object?  

 Virtuoosit

Lähteet:  

Lindblom-Ylänne, S. Paavilainen, E. Pehkonen, L. & Ronkainen, S. 2013. Tutkimuksen voimasanat. Sanoma Pro. Helsinki.  

Paavola, S. & Miettinen, R. 2018. Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects. Computer Supported Cooperative Work. 

“Joskus se, että tutkittava aihe saadaan käsitteellistetyksi ja nimetyksi on tutkimuksen tulos”. – Tutkimuksen voimasanat

Tiistain tutkijatentti oli varmasti Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin jännittävin, mutta samalla antoisin kerta. Me Virtuoosit pääsimme ensin seuraamaan Digimonien tutkijatenttiä ja tämän jälkeen tenttaamaan omaa nimikkotutkijaamme Sami Paavolaa.  

 Seuratessamme Digimonien tutkijatenttiä kävi selvästi esille, että opiskelijoille annettu artikkeli Kai Hakkaraisen tutkimuksesta ”Keksivä oppiminen koulussa” oli osa kirjaa. Tutkija selitti, miten tällaisen artikkelin sisältö eroaa sellaisesta artikkelista, joka kertoo suoraan tutkimuksesta. Valitun artikkelin pohjalta olikin ollut varsin haastava arvioida itse tutkimusta ja sen tekoa. Tämä heijastui Digimonien tentissä. Sen sijaan he olivat hyvin löytäneet ja keksineet artikkelin aiheeseen liittyviä, yhteiskunnallista kehitystäkin käsitteleviä kysymyksiä. Näihin kysymyksiin tutkija vastasi varsin osuvasti ja perusteellisesti ja keskustelua oli mielenkiintoista seurata.  

 Oman artikkelimme “Dynamics of Design Collaboration: BIM Models as Intermediary Digital Objects” osalta tilanne oli vähän samanlainen, joskin eri syystä. Tentissä nimikkotutkijamme Sami Paavola kertoi, miten he olivat Reijo Miettisen kanssa halunneet artikkelissaan käsitellä tutkittavana olevaa ilmiötä laajasti, jotta siitä saisi mahdollisimman hyvän kuvan. Tällöin varsinaisesta tutkimuksesta oli haastavaa saada yksiselitteistä käsitystä vain artikkelin pohjalta. Ja koska artikkeli oli vieläpä englanninkielinen ja täynnä alussa hankalia käsitteitä, se todella haastoi meidät opiskelijat koko kurssin ajan vaikeiden käsitteiden haltuunottoon; etenkin kun tutkimuksen tärkeänä tuloksena saatiin uusia käsitteitä.  

 Olimme rakentaneet oman tutkijatenttimme Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin sisällön ja yleisen tutkimuksen kulun mukaisesti, mikä tuntui toimivalta tavalta haastatella tutkijaa hänen tutkimuksestaan. Koska olimme tavanneet Samin etukäteen, oli tentissä helpompi keskustella tutkimuksesta hänen kanssaan. Lähdimme liikkeelle siitä, mistä tutkija oli saanut alkuperäisen tutkimusidean ja miten idea sitten oli rakentunut tutkimukseksi. Jatkoimme luontevasti tutkimusaiheen rajaamiseen ja tutkimusmenetelmiin liittyviin kysymyksiin. Pohdimme tutkijalle esittämissämme kysymyksissä kriittisesti myös tutkimuksen yleistettävyyttä, luotettavuutta ja ajankohtaisuutta samoin kuin tutkimuksen heikkouksia ja vahvuuksia. Erityisen yllättävänä Samin vastauksista kävi ilmi, että valitut tutkimusmenetelmät olivat muokkautuneet tai tarkentuneet vasta myöhemmin tutkimusaineistoa analysoitaessa ja toisaalta se, miten suppean havaintoaineiston pohjalta tutkimus oli päädytty tekemään. 

 Tutkijatentin aikana Sami korosti sitä, miten yhtenä tutkimuksen tarkoituksena  oli ollut kuvata ja käsitteellistää tutkittavaa ilmiötä. Vaikka tutkimuksen tekemisestä on jo lähes kymmenen vuotta aikaa, tutkittava ilmiö sinänsä ei ole muuttunut. Tiedemaailma on tutkimuksen teossa hidas, mutta myöskään teknologinen kehitys ei ole edistynyt niin huimaa vauhtia kuin ehkä usein annetaan ymmärtää. Näin ollen tutkimuksessa esiin tulleet käsitteet ovat relevantteja yhä edelleen ja kannustavat jatkamaan tutkimusta yhteistyöstä digitalisoituvassa työelämässä. 

 Tutkijatentissä yllätyimme, kuinka hyvin tentti menikään! Syksyn työ oli selvästi tuottanut tulosta; toimimme ryhmänä hyvin yhteen, olimme oppineet paljon tutkimuksen tekemisestä ja ennen kaikkea koko syksyn ryhmässämme jatkunut käsitteiden pyörittely mahdollisti sen, että vihdoin ryhmämme jakoi ymmärryksen tutkimuksen aiheesta ja sen keskeisistä käsitteistä. Jee Virtuoosit!  

 Virtuoosit

Kärpäsenä katossa – Yhteistyön havainnointi muuttuvassa työelämässä

Sami Paavolan ja Reijo Miettisen tutkimuksessa seurattiin koulurakennusprojektia, jonka suunnittelussa hyödynnettiin rakenuksen tietomallintamista (Building Information Modelling, BIM). Nimikkotutkimuksessamme käytettiin seuraavia aineistonkeruutapoja: havainnointi, videointi ja haastattelut. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena.   

Koska kyseisessä kontekstissa aiheemme on tutkia, miten BIM vaikuttaa toimijoiden väliseen yhteistyöhön, aineisto ei ole suoraan mitattavissa. Yhteistyö on ensin muotoiltava mitattavaan muotoon. Yhteistyötä ei voi itsessään mitatamutta sitä voidaan välillisesti havainnoida.  

Onko tilanne aito vai tehty tutkimusta varten?  

Tutkimuksen voimasanat –teoksessa esitetään yksinkertainen tapa jakaa aineistot joko tutkimuksen synnyttämiin aineistoihin, joissa aineistot ovat olemassa vain tutkimusta varten tai luonnollisiin aineistoihin, joissa aineisto on olemassa riippumatta tutkimuksesta. Koska kokoustilanne on osa rakennusprojektia, tutkimuksemme aineisto on luonnollinen aineisto, eikä tilannetta ole rakennettu nimenomaan tutkimusta varten.  

Aineistonkeruumenetelmät tutkimuksessa? 

Tutkimuksessa käytettiin ennen projektia pääyhteistyökumppanien haastatteluja, jotka tuottivat taustatietoa. Haastattelujen jälkeen tutkija havainnoi ja videoi neljä eri pituista kokousta. Videoilta tutkijat laskivat, kuinka monta kertaa kokouksen osallistujat kiinnittivät huomion yhteiseen projektiin ja kuinka usein he tekivät jotain muuta esimerkiksi omalla koneellaan. Videoista saatujen lukujen perusteella koottiin taulukkoja. Kokouksiin osallistuivat projektipäällikkö, pääsuunnittelija, insinöörejä ja rakennusurakoitsijoiden edustajia. Kahdessa kokouksessa oli mukana myös rakennuksen tietomalliasiantuntija. Kokousten kesto vaihteli 30 minuutista seitsemään (7) tuntiin.  

Missä roolissa tutkija on?  

Erilaisissa haastatteluissa aineisto syntyy tutkijan ja tutkittavan vuorovaikutuksessa, etnografisessa havainnoinnissa taas tutkijalle tulee jokin rooli osana tarkkailtavaa toimintaa. Tässä tutkimuksessa aineistoa kerättiin molemmilla tavoilla. Projektia edeltävissä haastatteluissa tutkija oli vuorovaikutuksessa tutkittavien kanssa. Kokousten havainnointitilanteessa tutkija taas ei puuttunut asioiden kulkuun, eikä omalla toiminnallaan vaikuttanut luonnolliseen kokoustilanteeseen. 

Havainnoinnin määrittely 

Tutkimuksen voimasanat –teos painottaa, kuinka tärkeää on pitää erillään tutkijan omat tulkinnat ja havainnot tutkimustilanteen suorista havainnoista. Tässä tutkimuksessa tutkija on määritellyt tarkasti, mihin havainnointi kohdistuu. Havainnointitilanteissa hän kiinnitti huomiota muun muassa siihen, mihin osallistujien katse kohdistui, kuinka kauan se pysyi samassa kohteessa, kuinka monesti kokouksessa osoitettiin BIM-malliin laserosoittimella tai sormella ja kuinka monesti mallia käänneltiin kokouksen aikana.  

Ovatko Paavola ja Miettinen löytäneet mielestänne relevantit tavat yhteistyön mittaamiseen?  

 

Virtuoosit