Helsingin yliopisto
Oma paikka haussa – maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus -artikkeli erittelee samannimisen tutkimuksen tuloksia maahanmuuttajien kokemuksista opinto-ohjauksen siirtymävaiheissa, käytännössä siis perusasteelta toiselle tai toiselta kolmannelle siirtyessä. Tutkimuksessa kartoitettiin tarvetta monikulttuuriselle sensitiivisyydelle opinto-ohjauksen parissa. Tutkimuksessa nousi esiin erityisesti rasismi vs. realismi -debatti, jolla viitataan mahdolliseen ristiriitaan oppilaan kokemuksen ja opinto-ohjaajan ammattitaidon välillä. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, kohtaavatko nuoren tavoitteet ja taidot. Oppilas voi pitää ohjausta esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen rasistisena, kun taas opinto-ohjaaja voi nähdä tilanteen realismina: nuoren taidot eivät riitä tavoitelluissa opinnoissa menestymiseen.
Tutkimuksessa on joitakin keskeisiä käsitteitä, jotka esittelemme nyt tässä seuraavaksi.
Maahanmuuttotaustaisella tarkoitetaan henkilöä, joka on itse syntynyt ulkomailla tai jonka vähintään toinen vanhempi on syntynyt ulkomailla. Käsite on hieman ongelmallinen, koska se maahanmuuttajaistaa ihmisiä, mutta tutkimuksen kannalta jonkinlainen rajanveto oli välttämätön.
Siirtymäjärjestelmät tarkoittavat nuorten koulutuspolkuja kehystäviä institutionaalisia järjestelmiä, jotka vaikuttavat heidän valintoihinsa. Näitä ovat esimerkiksi koululaitoksissa sisäänrakennettuja järjestelmiä, kuten opinto-ohjaus, yhteishaku, mahdolliset pääsykokeet. Lisäksi mukaan luetaan joitakin koulun ulkopuolisia järjestelmiä, kuten työmarkkinat ja perherakenteet. Ylemmän tahon institutionaalisia järjestelmiä kuvaa termi siirtymäregiimi, jolla viitataan siirtymien hallintajärjestelmiin, kuten opetushallitukseen ja -ministeriöön.
Mahdollisuuksien rakenteet (engl. opportunity structures) ovat tekijöitä, jotka mahdollistavat koulutusvalinnat.
Lähtökohta tutkimuksessa on se, että siirtymäkohtien opinto-ohjauksessa siirtymäjärjestelmä ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti.
Tutkimuksessa haastateltavat opinto-ohjauksen ammattilaiset korostavat nuorten yksilöllisyyttä; sitä, ettei nuoria tulisi lokeroida maahanmuuttajanuoriksi tai erityistä tukea tarvitsevaksi. Mieluiten he olisivat vain omia itsejään ilman ulkopuolelta tulevaa määritelmää maahanmuuttotaustaisuudesta. (Tässä tutkimuksessa oli kuitenkin pakko määritellä “maahanmuuttotaustaisuus” jotenkin, jotta ilmiötä voitiin tutkia. Siksi tässäkin blogissa käytämme tätä termiä.)
Vaikka nuoret eivät halunneet lokeroitua erityistä tukea tarvitseviksi, totuus kuitenkin on se, että etenkin osa maahanmuuttotaustaisista nuorista tarvitsee jonkinlaista tukea asteelta toiselle siirryttäessä. Näin on etenkin silloin, jos suomi ei ole nuoren kotikieli tai kumpikaan vanhempi ei puhu kieltä äidinkielen tasolla. Tässä tapauksessa nuori ei saa kotoa tarpeeksi tukea suomen kielen oppimiseen, ja se aiheuttaa haasteita koulutuksessa ja koulutusvalintojen tekemisessä. Maahanmuuttotaustaisten nuorten sanottiinkin tarvitsevan suomen kielen lisäopetusta pystyäkseen siirtymään asteelta toiselle.
Erityisesti maahanmuuttotaustaisille tai erityistä tukea tarvitseville on useita erilaisia koulutuspolkuja, osa niistä on vakiintuneita, mutta osa paikkakunta- tai tapauskohtaisia. Opinto-ohjauksessa tällaiset valmentavat koulutukset ovat haasteellisia, koska nämä ovat vaihtaneet usein nimeä ja sisältöä, valintaperusteet ovat vaihtuneet vuosittain tai niitä on ollut vain yksittäisiä kertoja. Lisäksi nuori saattaa olla jo vanhempi kuin muut siirtymävaiheessa olevat eikä halua enää uutta valmentavaa vuotta (esim. kymppiluokka) lisää. Koulutussiirtymää olisikin hyvä tarkastella joustavammin, harjoitusjaksona ja kielitaidon kartuttajana, ei ajanhukkana. Näin nuorellekin voisi syntyä positiivisempi kuva esimerkiksi kymppiluokasta. Entistä enemmän voisi tuoda esiin myös sitä, että tällainen viivästys itse asiassa voi nopeuttaa kouluttautumista, kun puutteellinen suomen kielen taito ei olisikaan se, mikä ohjaa koulutusvalinnoissa ja rajaa joitakin polkuja pois.
Koulutusjärjestelmän sisäisen joustavuuden kehittäminen on tärkeämpää kuin syrjäytymiseen kohdistettujen sosiaalityön tai lyhytkestoisten koulutusprojektien kehittäminen. Lisäksi artikkelissa tuotiin esiin sitä, että erilaisia koulutuspolkuja tulisi tuoda enemmän näkyviksi: esimerkiksi sen, että ammattikorkeakouluun ja yliopistoonkin voi hakeutua ammatillisen koulutuksen kautta. Maahanmuuttotaustaisten ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten ohjauksessa tulee ottaa aiempaa enemmän huomioon nuoren omat tavoitteet ja se miten ne saadaan sopimaan siirtymäjärjestelmän rakenteisiin.
Eleonoora, Essi ja Vilma / Sensitiiviset