Tällä kertaa oli vuorossa pisteaineston loihtiminen rasterikartoiksi sekä karttalehden asettaminen koordinaattijärjestelmään.
Tämän viikon blogitehtävässä tehtiin rasterikartta valitusta pääkaupunkiseudun väestöön kuuluvasta aiheesta. Aineistona meillä oli pisteaineisto jokaisen asuinrakennuksen väestöstä ja sai valita itse minkä kokoisista ruuduista kartan teki.
Minä valitsin aiheekseni ruotsinkielisten absoluuttisen määrän kuvaamisen (kuva 1). Ruutukokona minulla on 250×250 metriä.
Kuva 1. Ruotsinkielisten määrä pääkaupunkiseudulla 250×250 metrin suuruisia ruutuja kohden.
Eniten ruotsinkielisiä asuu Helsingin ydinkeskustassa ja Mannerheimintietä pitkin Töölön kautta kohti Munkkiniemeä. Muita ruotsinkielisten keskittymiä ovat Lauttasaari lounais-Helsingissä, Kauniainen, Espoonlahti ja Matinkylä-Westend Espoossa. Vantaalla asuu verrattain vähän ruotsinkielisiä, 0-10 ruutua kohti, eikä mitään suuria ruotsinkielisten keskittymiä ole. Myöskään Pohjois-Espoossa ruotsinkielisten määrä ruutua kohtaan ei ole kovin suuri. Pääkaupunkiseudulla asuu yhteensä noin viidennes koko Suomen ruotsinkielisestä väestöstä.
Olli Rantamäki on myös tehnyt kartan ruotsinkielisten määrästä pääkaupunkiseudulla. Hän kyseenalaistaa blogissaan kieliryhmiä erottelevan tutkimuskysymyksen, tarkoittaen että suomen- ja ruotsinkielinen kulttuuri Helsingissä ei eroa kovinkaan paljon. En ole hänen kanssa ihan samaa mieltä. Esimerkiksi on tärkeätä tietää ja nähdä visuaalisesti missä esim. ruotsinkielisiä asuu ja kuinka paljon kun mietitään palvelujen sijoittamista eri alueille. Mikäli jokin alue erottuu poikkeuksellisesti kasvavana ruotsinkielisten lapsiperheiden alueena tällä alueella varmasti tarvitaan lähitulevaisuudessa uusia ruotsinkielisiä kouluja yms. Mistä tahansa teemasta tutkimuksen tai kartan tekee, pitäisi pohjalla aina olla jokin tarve tälle informaatiolle.
Kielirajat ylittävät avioliitot ovat olleet kasvussa. Tämä on johtanut kaksikielisten perheiden lasten määrän kasvuun (helsinginseutu.fi). Kiinnostava tutkimusaihe olisi selvittää missä nämä kaksikieliset, joista osa on suomenkielisiksi rekisteröidyt, asuvat ja miten ruotsinkielisen päivähoidon ja koulutuksen pitäisi ottaa tämä huomioon. Monet kaksikielisistä perheistä haluavat nimenomaan laittaa lapsensa ruotsinkieliseen koulutukseen, mutta jos lasten äidinkieleksi on rekisteröity suomi on viranomaisten vaikea ennakoida tulevia oppilasmääriä.
Ongelma tällaista asiaa esitettäessä absoluuttisia lukuja käyttäen on, ettei näe mikä ruotsinkielisten määrä on suhteutettuna kaikkiin asukkaisiin. Laajoilla alueilla jossa kartan mukaan asuu esim. alle 10 ruotsinkielistä ei välttämättä asu kovinkaan paljon enemmän muunkielisiä, jolloin ruotsinkielisten määrä alueella onkin suuri.
Sen takia päätin että olisi hyvä ottaa mukaan kurssikerran alussa yhdessä tekemämme kartta alueen koko väestöstä (kuva 2).
Kuva 2. Pääkaupungin väestö kuvattuna 250×250 m ruuduissa.
Tästä näemme että monet alueet joissa asuu paljon ruotsinkielisiä myös on muutenkin korkea asumistiheys (esim. Helsingin kantakaupunki, Espoonlahti, Matinkylä). Mutta kaikki alueet joissa asuu paljon ihmisiä ei asu paljon ruotsinkielisiä. Pohjois- ja Itä-Helsingissä ja Itä-Vantaalla on korkea asumistiheys, muttei paljon ruotsinkielisiä.
Absoluuttisissa luvuissa on toisaalta hyvä se, että niistä näkee missä oikeasti asuu paljon ruotsnkielisiä. Esimerkiksi koulujen sijaintia suunniteltaessa on enemmän hyötyä siitä että tietää paljon eri kielisiä lapsia asuu määrällisesti jollakin alueella kuin niiden suhteellisista luvuista.
Mikäli ei käytä neliökilometrin kokoisia ruutuja, pitää muistaa että ruudun arvo ei ole asumistiheys neliökilometriä kohden. Kun ruutukoko on 250×250 m täytyy luku tällöin kertoa 16:a.
Ruututeemakartalla voi siis perustellusti käyttää absoluuttisia lukuja, kunhan myös lukija tiedostaa mitä kartassa näytetään. Ruutukartassa jokainen alue, eli ruutu, on saman kokoinen, joten eri alueiden vertaaminen on siten oikeudenmukaista eikä vääristä totuutta. Teemakartalla jossa alueet ovat eri kokoisia, esim. koropleettikartalla, ei taas ole suotavaa näyttää ainoastaan absoluuttisia lukuja. Ruutukartalla ei taas olisi perusteltua näyttää suhteellisia lukuja, koska se ei mahdollistaisi havaintojen oikean lukumäärän vertailua, eikä ruutukartalla ole suotavaa tai ehkä mahdollistakaan kuvata kahta eri muuttujaa.
Korologisen matriisin käyttö aluejakona on myös helppo valinta. Ensinnäkin kartan tekijän ei tarvitse miettiä mistä vetää alueiden rajat, ja toiseksi jokainen alue on yhtä iso eli kartassa ei ole pinta-alavääristymiä.
Kuten aina teemakarttaa tekiessä suurin ongelmani tälläkin kertaa oli väriskaalan valitseminen. Minun on aika helppo valita sopiva luokkajako, mutta todella vaikeata valita kartalle sopiva väri ja ne sävyt millä kuvaan eri luokkia. Luulen että ensimmäisessä kartassani (kuva 1) on liian monta luokkaa, mutta muuten värivalintani on vähintäänkin ok.
Kun minun piti valita mitä elementtejä näyttää kartalla tuli toinen tänkapå. Tulin siihen lopputulokseen että on fiksuinta näyttää rantaviivan, jokien ja järvien lisäksi myös suurimmat tiet. Tällöin lukijan on helpompi hahmottaa missä eri alueet sijaitsevat kartalla. Lisäksi näytän myös kuntarajat, mutta näiden värin muutin mustasta harmaaksi jottei niitä sekoittaisi teihin. Kannattaa aina ensin valita mitä elementtejä kartalla näyttää ja vasta sitten miettiä luokkien väritystä. Nyt tein toisin päin.
LÄHTEET
Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta (2005). Pääkaupunkiseudun ruotsinkieliset palvelut. <http://www.helsinginseutu.fi/wps/wcm/connect/9b36b2004a153c0daf14efb546fc4d01/HS_Hup_raportti_2007.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=9b36b2004a153c0daf14efb546fc4d01> Luettu 16.2.2015
Rantamäki, O (2015) Olli Rantamäen PAK-blogi: Ruututeemakarttaa ja hieman Helsingin historiasta
<https://blogs.helsinki.fi/ollirant/2015/02/08/kurssikerta-4-ruututeemakartta-ja-hiukan-helsingin-historiasta/> Luettu 16.2.2015