Uutisia

Avoin kirje Helsingin sosialidemokraattien piirikokoukselle 8.9.2014

OSY: Nuoret muistettava ehdokasasettelussa

Sosialidemokraattisen puolueen tulisi olla vaihtoehto kaiken kansan keskuudessa.

Tämä saavutetaan vain tilanteessa, jossa SDP:n listoilla on ehdolla monipuolisesti ihmisiä eri sukupuolista, ikäryhmistä ja ammateista.

Juuri päättyneessä jäsenäänestyksessä eduskuntavaaliehdokkaaksi valittiin vain yksi vaalien aikaan alle 30-vuotias ehdokas. Niin ylpeä kuin OSY onkin Nasima Razmyarin upeasta tuloksesta jäsenäänestyksessä, on fakta että ehdokaslistalla ole yhtäkään vaalien aikaan nuorta naista, jos rajapyykki vedetään kolmeenkymmeneen.

Opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys – OSY ry. on huolestunut tästä tilanteesta.

Nuorten keskuudessa on valtavasti liikkuvia äänestäjiä, joita viime vaaleissa erityisesti Kokoomus ja Vihreät ovat onnistuneet puhuttelemaan helposti samaistuttavien nuorten ehdokkaiden ansiosta. Monipuolistamalla ehdokaslistaansa ja asettamalla ehdolle nuoren naisen, SDP:n olisi mahdollista houkutella juuri näitä äänestäjiä.

Nuoresta ikäluokasta kiinni saaminen on erityisen tärkeää, sillä muuten puolue voi menettää kokonaisen sukupolven äänestäjiä. Nuori naisehdokas houkuttelisi lisäksi puolueen äänestäjiksi naisia, joiden parissa kannatus on mittausten mukaan laskenut.

Toivomme, että Helsingin sosialidemokraattien piirihallitus tekee osansa Sosialidemokraattisen puolueen tulevaisuuden rakentamisessa ja tekee kaikkensa löytääkseen listalle nuoren naisehdokkaan.

Tehdään yhdessä SDP:stä aito vaihtoehto jokaiselle helsinkiläiselle – myös nuorille yliopistolaisille.

Opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys – OSY ry:n puolesta

Tuulia Pitkänen

Opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys – OSY ry:n puheenjohtaja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *