Sukupuolittuneista pukeutumisnormeista

Blogivastuuviikkomme päätteksi julkaisen vielä kaksi merkintää. Meidän piti Saaran kanssa alunperin kirjoittaa yhteinen merkintä, mutta tulimme siihen tulokseen että aiheemme ovat sen verran erilliset, että ne olisi järkevintä julkaista erikseen. Näiden aiheiden myötä kiitän teitä muita kurssilaisia Seksuaaliryhmän puolesta hyvistä keskusteluista ja luovutan blogivastuun seuraavalle ryhmälle. Keskustelu on kuitenkin edelleen erittäin tervetullutta!

Ja sitten itse aiheeseen:

Pohtiessamme lööppitekstiämme ”Sukupuolia ja seksuaalisuuksia on enemmän kuin kolme”, olemme ryhmässämme pohtineet erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka liittyvät heteronormatiivisuuteen. Jukka Lehtonen on puhunut mm. siitä, miten sukupuolten kahtiajakoon liittyy vallankäyttöä ja miten ne ainakin osittain ovat sosiaalisia konstruktioita. Yksi esimerkki tällaisesta täysin sosiaalisesti konstruoituneesta yhteiskunnallisesta normista on pukeutuminen.

Sukupuolittunut pukeutuminen alkaa heti vauvan synnyttyä. Vauva itse ei ymmärrä sukupuolesta yhtään mitään, mutta vanhemmat haluavat mainostaa lapsen sukupuolta pukemalla hänet tietynlaisiin vaatteisiin. Jos puin omalle tyttärelleni vauvana muuten sukupuolineutraalit vaatteet, mutta siniset sukat, häntä kohdeltiin automaattisesti poikana. Joku vanhempi rouva kuitenkin kysyi, kumpi lapsi oli. “Kun nykyään voi tytötkin käyttää sinistä!”

Jos joku tyttö yläasteella osti vaatteen miestenosastolta, hänen rohkeuttaan ihailtiin. Siinä oli jotakin vähän kiellettyä ja väärää, mutta tyttöä, joka uskalsi tehdä tietoisesti niin, pidettiin oman tiensä kulkijana. Mutta jos joku poika olisi omana yläasteaikanani laittanut päälleen naisen vaatteen, olisi sitä pidetty todella omituisena.

Nykyään naiset voivat (ainakin meidän kulttuurissamme) aivan hyvin pukeutua miesten vaatteisiin, mutta mies ei naisen. Nainen voi olla pukeutunut suoriin housuihin, kauluspaitaan ja solmioon, olla meikkaamatta ja leikata hiuksensa hyvin lyhyiksi ja kukaan tuskin luo häneen kummastuneita katseita, ehkä päinvastoin jopa ihailevia: tuossapa on tyylikäs uranainen, joka on sinut itsensä kanssa! Mutta jos mies pukeutuu hameeseen, laittaa jalkaansa korkokengät, kihartaa pitkän tukkansa, meikkaa ja lähtee kaupungille, kummastuneet katseet ja negatiivinen huomio on taattua. Miksi?

 

 

 

 

 

 

 

Tätä aihetta on sivuttu jo ryhmämme edellisten merkintöjen kommenteissa. Sakari Penttinen Sotalapset-ryhmästä (ks. merkinnän ”Syventyminen seksuaalisuuden kiehtovaan maailmaan” kommentiosio) mainitsi erään kolumnin, jossa puhuttiin näistä pukeutumisnormeista. Kiinnostuin aiheesta ja löysin internetin uumenista vanhan Helsingin Sanomien NYT-liitteen artikkelin, jossa käsitellään juuri sitä, mistä Sakari kommentissaan puhui. Artikkelissa kirjoitetaan seuraavasti:

“Ministeri Suvi-Anne Siimes esittelee garderobiaan kesäkuun Gloriassa: “Haluaisin muutenkin pukeutua androgyynisemmin”, hän sanoo. “Ennen käytin usein isoa miesten puvuntakkia ja farkkuja. Suuri haaveeni olisi teettää itselleni räätälillä miesten puku.”
Vaihdetaan hetkeksi Siimeksen tilalle Paavo Lipponen: “Suuri haaveeni olisi teettää itselleni räätälillä upea juhlaleninki”, pääministeri toteaa.
Miksi Lipposen kommenttia kauhisteltaisiin, kun Siimes vaikuttaa uranaiselta?”
(Anu Silfverberg, HS NYT 2000. Artikkeli on muutenkin lukemisen arvoinen, varsinkin otsikon ”Miksi mies ei saa olla nainen?” alla käsitellään tätä aihetta lähemmin).

Tästä taitaa itseasiassa paistaa läpi se, että yhteiskunnassamme kaikesta feminismistä huolimatta pidetään jotenkin alitajuisesti edelleen miessukupuolta ”parempana”. Siinä ei ole mitään pahaa, että nainen haaveilee olevansa voimakkaampi ja parempi, mutta se on jotenkin kieroutunutta, että mies haaveilee olevansa heikompi ja huonompi.

Vai mitä mieltä te muut olette?

 

Elisa Ylä-Tuuhonen
photo credits: thefoxling via photopin cc, Wanda Wisdom via photopin cc

Posted in Sekalaista | 4,965 Comments

Ei-heteroseksuaalisuus ja uskonnonopetus koulussa

Jukka Lehtonen lähestyy väitöskirjassaan koulujen seksuaalikasvatusta, kysyen haastattelemiltaan nuorilta miten seksuaalisuutta käsiteltiin eri oppimateriaaleissa ja opetuksessa.  Itseäni kiinnostavat erityisesti kokemukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunneilta, ottaen huomioon tulkintaerot ja jännitteet jotka vallitsevat ei-heteroseksuaalisuuden ja kristinuskon välillä. Homoseksuaalisuus esiintyy Raamatussa varsin ikävässä valossa ja evankelis-luterilaisen kirkonkin kanta asiaan on epäselvä ja ristiriitainen. Kertauksena: uskonnonopetus Suomessa on perustuslain mukainen perusoikeus, pohjautuen ajatukseen positiivisesta uskonnonvapaudesta (jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus oman uskontonsa opetukseen). Opetuksen tulisi olla tunnustuksetonta ja tiedollista, tavoitellen mahdollisimman monipuolista uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen tarjoamista. Tunnustuksettomuudesta huolimatta, uskonnonopettaja joutuu mielestäni haastavaan tilanteeseen, kun käsiteltäväksi nousevat seksuaalisuus ja siihen liittyvät lähtökohdat ja normit kristinuskossa.

Moni Jukka Lehtosen haastateltava kritisoi oppikirjojen ja opetuksen heterokeskeisyyttä ja heteroseksuaalisen ydinperheen korostamista. Perheeseen ja seurusteluun liittyviä arvoja ja malleja tarjottiin kaikilla tunneilla, mutta erityisesti uskonnon ja elämänkatsomustiedon. Eräs varsin yleinen tapa käsitellä homoseksuaalisuutta on ns. ”moraaliväittely” tai paneelikeskustelu, jossa joukkueet väittelevät esimerkiksi ei-heteroseksuaalisuuden hyväksyttävyydestä tai samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta. Muistan itsekin tällaisen tapahtuneen yläasteella. Tilanne saattaa olla jännittävä ja arvolatautunut erityisesti ei-heteroseksuaaleille oppilaille, jotka miettivät uskaltavatko kyseenalaistaa perinteistä sukupuoliajattelua ja puolustaa homojen oikeuksia mahdollisen leimautumisen pelossa. Vaarana on, että keskustelu ajautuu homo- ja heteroseksuaalien väliseen vertailuun ja erojen korostamiseen, joka on omiaan ylläpitämään ajatusta ei-heteroseksuaaleista erilaisina tai outoina. Myönteisimmäksi homoseksuaalisuuden käsittelytavaksi Lehtosen haastateltavat olivat kokeneet ei-heteroseksuaalisen ihmisen näkökulman ja kokemukset, esimerkiksi videohaastattelun tai luokkatilanteessa vierailun muodossa.

Miten siis käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä teemoja uskonnontunnilla? Voisiko oppilaille esimerkiksi näyttää, minkälaista uskonnollisiin arvoihin valjastettu henkinen väkivalta ja aivopesu voi pahimmillaan olla: http://www.youtube.com/watch?v=JfPjTvTx5-U ja mitä seurauksia kielteisellä ja tuomitsevalla ympäristöllä voi olla: http://www.youtube.com/watch?v=-Pb1CaGMdWk. Jälkimmäisen videon 14-vuotias poika teki itsemurhan puoli vuotta videon julkaisemisen jälkeen. Voisiko oppilaita näinkin rajulla esimerkillä kannustaa miettimään, mikä kristillisistä arvoista onkaan lopulta se rakentavin ja toisia kunnioittavin?

 

Hanna Merikanto / seksuaaliryhmä

Posted in Sekalaista | 2,786 Comments

Syventyminen seksuaalisuuden kiehtovaan maailmaan

Toisessa blogikirjoituksessamme syvennymme enemmän seksuaalisuuden ja sukupuolen merkitykseen yhteiskunnassa. Seksuaalisuus on läsnä ympäröivässä maailmassamme ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Niin kuin edellisessä blogimerkinnässä mainittiin, ihmiset huomaamattaankin luokittelevat muita seksuaalisuuden ja sukupuolen mukaan. Näin ”elinolot” ovat usein erityisen haastavat ei-heteroseksuaalisille, jotka joutuvat ajattelemaan seksuaalisuuttaan varmasti tuplasti heteroseksuaalisiin verrattuna. Erityisesti nuorille seksuaalisuuskysymykset ovat merkittäviä identiteetin rakennusprosessissa. Jukka Lehtonen huomioi väitöskirjatutkimuksessaan haastattelujen pohjalta, että ei-heteroseksuaaliset nuoret kokivat helpottavana kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan jollekin.

 

 

 

 

 

Miten sitten määritellään sukupuoli? Tärkeää on erottaa juridinen sukupuoli ja oma tuntema sukupuoli. Kuten Jukka Lehtosen tutkimuksessa ilmeni, sukupuolen ei tarvitse sulkea toista sukupuolta pois, vaan se voi olla molempia. Myös meillä hahmotellessamme omaa seksuaalisuustutkimusta, erehdyimme heti ensimmäiseksi kysymään ”rasti ruutuun, oletko mies vai nainen?”. Löysimme lopulta mittarin, jossa vastaaja pystyy itse määrittelemään kuinka paljon tuntee olevansa mies ja kuinka paljon nainen. Haluamme myös avata hieman käsitteitä heteroseksuaalisuus ja ei-heteroseksuaalisuus, koska ne ovat niin keskeisiä aiheessamme. Heteroseksuaalisuus – käsite kuvaa ihmisiä, joilla on seksuaalisia tunteita ja tekoa eri sukupuolta oleviin ihmisiin. Ei-heteroseksuaalisuudella puolestaan tarkoitetaan ihmisiä, joilla on tunteita ja tekoja samaa sukupuolta oleviin ihmisiin.
Seuraavaksi hieman Jukka Lehtosesta. Hän on itse painiskellut seksuaalisuus- ja sukupuolikysymysten kanssa jo 90-luvulta lähtien. Lehtonen on tutkinut mm. heteronormittamista ylioppilaskirjoitusten aineissa, miesten välistä seksiä ja HIViä Suomessa ”Rakkauden rajoilla” – hankkeessa sekä seksuaalisuutta ja sukupuolta työelämässä. Viime aikoina Lehtonen on tutkinut ei-heteroseksuaalisten nuorten siirtymiä peruskoulusta eteenpäin, sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden merkitystä toisen asteen koulutuksessa. Näihin aiheisiin pohjautuu siis myös hänen väitöskirjansa. Lehtosen mukaan marginaaliryhmien hyväksyntä on menossa parempaan suuntaan ja heteronormittaminen on vähenemässä. Mitä mieltä te olette, näkyykö yhteiskunnassa vielä ”liikaa” heteronormittamista? Onko teillä kokemuksia kyseisestä ilmiöstä?

Lopuksi vielä kevennykseksi testi, jonka kautta voitte käydä testaamassa oman henkisen sukupuolenne ja jatkaa sitä kautta aiheen pohdintaa. Laittakaahan sitten tuloksia tänne, mikäli uskallatte! 😀

http://www.transtukipiste.fi/pelit/ttp0902.php

tekijät: Kirsi Kekkonen ja Mira Lerssi

Posted in Sekalaista | 117 Comments

Male, female, she-male or bi-male?

Ensimmäisessä postauksessa haluamme johdattaa teidät seksuaalisuuksien ja sukupuolien moniselitteiseen maailmaan!

Seksuaaliryhmämme muodostui lööpin ”Seksuaalisuuksia ja sukupuolia on enemmän kuin kolme” kautta ja aloimme tutkia, mitä aihe sisältää. Keskustelimme yhdessä, miksi kaikki olivat valinneet juuri tämän aiheen. Kaikkia kiinnosti aihe sen ajankohtaisuuden ja moniselitteisyyden vuoksi. Pohdimme eri kulttuureita ja niissä vallitsevia käsityksiä erilaisista seksuaalisuuksista ja sukupuolista; joissakin maissa sukupuolia on kahden sukupuolen sijasta kolme tai enemmän, eikä seksuaalisuus suuntaudu kaikkialla juuri meille tyypillisellä tavalla. Olettekos kuulleet panseksuaalisuudesta, autoseksuaalisuudesta tai dendrofiliasta? Tämän linkin takaa löytyy vastauksia ja lisätietoa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_seksuaalisista_suuntautumisista

Tarkastelimme aihetta myös vallan näkökulmasta ja pohdimme, miten eri tavoin sukupuoli ja seksuaalisuus näyttäytyvät yhteiskunnassamme. Kategorisointi on ihmisten normaali tapa jäsentää todellisuutta ja kokemuksia, mutta seksuaalisuutta ja sukupuolta tarkasteltaessa kategorisointi herättää ristiriitaisia tunteita ja saattaa vahingoittaa identiteettiä. Kuinka paljon yhteiskunnassamme todella esiintyy jaottelua aiheen tiimoilta? Luokittelu esimerkiksi sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan on usein tiedostamatonta ja kohtaamme arjessamme monia tottumuksia ja tapoja, joita harvemmin ehkä kuitenkaan kyseenalaistamme. Alle kokosimme muutamia esimerkkejä – mitä mielipiteitä ne herättävät teissä?

 

 

Kumpaan menisit?

Onni ja Enni – vai Onni ja Onni?

Juridinen sukupuoli on päätettävä…

Saako mieskin ajatella rakkautta? Entä nainen seksiä?

 

Tutkimuksemme aihe pohjautuu Jukka Lehtosen väitöskirjaan ”Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa”. Näkökulma keskittyy koulumaailmaan ja siellä vallitsevaan heteronormatiivisuuteen.  Ovatko koulumaailman käytännöt liian painostavia? Itse pohdimme esimerkiksi tuntijakoja tyttöjen ja poikien liikuntatuntien ja käsityötuntien suhteen. Mitä jos poika valitseekin tekstiilityön teknisen työn sijaan? Lehtosen väitöskirja tarjoaa näkökulmia ja vastauksia näihin mielenkiintoisiin kysymyksiin.

Anna Kaijanen, Anna Saarinen ja Tiia Mäenpää / Seksuaaliryhmä

 

Lähteet:

http://www.google.fi/imgres?q=wc+doors&um=1&hl=fi&biw=1280&bih=678&tbm=isch&tbnid=4f0BvBfjD935fM:&imgrefurl=http://www.shutterstock.com/pic-96201512/stock-photo-toilet-doors-for-male-and-female-genders.html&docid=BsFJ_iIwUEo8RM&imgurl=http://image.shutterstock.com/display_pic_with_logo/212485/96201512/stock-photo-toilet-doors-for-male-and-female-genders-96201512.jpg&w=450&h=358&ei=SwGRUPniA8f34QS8poGQAw&zoom=1&iact=rc&dur=480&sig=111171986275410233283&page=1&tbnh=142&tbnw=179&start=0&ndsp=25&ved=1t:429,i:88&tx=64&ty=47

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=720296

http://www.google.fi/imgres?q=passport+female+male&um=1&hl=fi&biw=1280&bih=678&tbm=isch&tbnid=QUbokMbMUTU_LM:&imgrefurl=http://www.artreview.com/photo/passport-male&docid=ax7aOYe2897ETM&imgurl=http://api.ning.com/files/hw5WWP9wK5oflrlladIRrUooC*zCWEiijaltMtZY9rucsd9Bmvr4w9dwVOh08jQHpBFkQ69L7x9DJ8Qv6PE0t39vscANDWzp/malemanpassport1.jpg%253Fwidth%253D737%2526height%253D500&w=737&h=500&ei=mgKRUI65NYrb4QTy6oDQDQ&zoom=1&iact=hc&vpx=966&vpy=152&dur=60&hovh=185&hovw=273&tx=124&ty=106&sig=111171986275410233283&page=1&tbnh=131&tbnw=197&start=0&ndsp=22&ved=1t:429,i:76

http://www.google.fi/imgres?q=female+male&num=10&um=1&hl=fi&biw=1280&bih=678&tbm=isch&tbnid=IBvwDHVNTrzq5M:&imgrefurl=http://justonecynicsopinion.blogspot.com/2010/03/same-but-very-different-female-vs-male.html&docid=ZqM9bj94eG8d2M&imgurl=http://3.bp.blogspot.com/_aTOWvAWGvfQ/S6-kxovfH9I/AAAAAAAAAJw/BNLdb2Xue1M/s1600/male_and_female_brains_118055.jpg&w=400&h=243&ei=RAORUNLVNZP14QT_6IHYBw&zoom=1&iact=hc&vpx=959&vpy=398&dur=354&hovh=131&hovw=216&tx=144&ty=146&sig=111171986275410233283&sqi=2&page=1&tbnh=131&tbnw=216&start=0&ndsp=23&ved=1t:429,i:11

Posted in Sekalaista | 3,436 Comments

En liknande resa – 60 år senare.

Efter vårt möte med vår forskare Nina Santavirta var intresset för vårt ämne (krigsbarn) så stort att vi bestämde oss för att bekanta oss på djupet i ämnet. I Sverige finns det många föreningar för de krigsbarn som av någon anledning blev kvar där efter kriget. Vi hittade fram till en sida där man kan läsa texter om krigsbarnen och om deras liv och upplevelser idag. Syns det lilla krigsbarnet i deras vardag idag? Följer minnena med hela tiden? Vill man kännas vid det faktum att man en gång satt på tåget på väg hemifrån, utan vetskapen om vad som framme väntade?
Drygt 60 år ( år 2005) efter barnförflyttningen restes ett minnesmärke i Haparanda, till minnet av händelsen. Tarja Halonen samt Sveriges kung medverkade och så gjorde även ett antal personer som själva upplevt tågresan. Så många år senare skulle alltså en liknande tågresa till Torneå och Haparanda göras. Från Sverige kom ca 130 personer och lite färre från Finland. På avgångstavlan på perrongen i Helsingfors kunde man läsa ”Sotalapsijuna” och bredvid stod ett tåg på 15 vagnar. Istället för de krigskort de en gång haft hängande runt halsen, fick de nu s.k resepass.
Resan bjöd på en massa nya bekantskaper, roliga aktiviteter och föreläsningar, där professor Singa Sandelin Benkö föreläste. Singa var den personen som startade upp hela den forskning som vi genom Nina Santavirta har bekantat oss med i gruppen. Invigningen av minnesmärket var också en stor och viktig händelse för de forna krigsbarnen.
Vi tyckte det var väldigt intressant att läsa om den här speciella resan som gjordes på nytt så många år senare. Resan väckte onekligen en massa blandade känslor, minnen som väcktes till liv igen. Kanske var resan ett bra sätt att få bearbeta det man en gång oförstående tvingats genomgå. Djärvt gjort av personerna att ”våga” åka en liknande resa igen, med risk att överrumplas av de tunga minnena.

Linn och Evelina

Posted in Sekalaista | 38 Comments

???

Mitä on tutkimus? Miksi tutkimuksia tehdään? Mitä meidän täytyy tietää tutkimuksen tekemisestä? Mitä opimme tällä kurssilla? Mitä meiltä odotetaan? Miksi tutkimuksen tekeminen on vaikeaa? Miksi aiheen rajaaminen ei onnistu? Minkä perusteella valitsen tutkimusmenetelmät? Miksi hypoteesi ei toteutunutkaan? Mikä ihmeen teoreettinen näkökulma? Mistä saa tutkimukselle rahoituksen? Mitä tarkoittaa operationalisointi? Milloin pääsee syömään? Miksi tekemällä oppii? Mitä opin lukemalla kurssiblogia? Entä kommentoimalla ja pohtimalla muiden kirjoituksia? Miksi oppimisraportin kirjoittaminen on hyödyllistä? Mitä opin itsestäni oppijana? Miksi en osaa käyttää Ipadia? Mitä hyötyä Ipadin käyttämisestä on? Onko Ipadissa angry birds? Miten teknologialla voidaan edistää oppimista? Mitä hyötyä teknologiasta on tutkijoille? Miksi opetustilassa on kylmä? Miksi luovat ideat syntyvät paremmin ryhmässä?

Kuka kuulee lasta sodassa?

Mikä lööpissä veti puoleensa? Missä mun ryhmä on? Mitä jos ymmärsimme oppimistehtävän väärin? Onko oppimistehtävään yksi oikea vastaus? Miten nimikkotutkimusta pitäisi lähestyä? Miksi ryhmämme työskentely toimii niin hyvin? Miksi en osaa puhua ruotsia? Mitä voi oppia ryhmän kaksikielisyydestä? Miksi bussi oli myöhässä? Miten työt jaetaan? Kuka sanoo mitäkin? Mitä jos en muista mitä minun piti sanoa? Miksi sotalapsia pitää kuunnella? Mitä hyötyä sotalapsista saadulla tiedolla on yhteiskunnalle? Miksi aiheesta ei puhuta? Mistä syntyy sotalasten tarve puhua kokemuksistaan? Mikä tekee aiheesta mielenkiintoisen? Miten saamme yhteyden tutkijaan? Mitä haluamme saada selville tutkimuksesta? Miksi välillä naurattaa? Miksi posterin tekeminen on vaikeaa? Paljonko kahvi maksaa Oliviassa? Miten valmistautua tutkijatenttiin? Mitä opin itsestäni oppijana? Mihin aika katosi? Miksi silmälasit jäivät kotiin? Miksi ulkona sataa? Mistä saan opiskelulleni rahoituksen? Kuka kuulee minua? Kuka minä olen? Mikä on elämäntarkoitus? Mikä on tämän kirjoituksen tarkoitus?

Kuka tämän kirjoitti? Tiia ja Paula

Posted in Sekalaista | 47 Comments

Sotalapset/ För och nackdelar med en tvåspråkig grupp

Vår grupp består av både finskspråkiga samt svenspråkiga studeranden. Vilket vi har upplevt som både intressant och tidvis utmanande. Till en början var hela gruppen skeptisk.  Tanken av att ständigt behöva översätta och bli missförstådd kändes frustrerande och obekant. Men när vi kom igång med arbetet insåg vi att det inte var så besvärligt som vi hade tänkt oss.

Tvåspråkigheten har berikat gruppens kommunikation men det ständiga översättandet gör diskussionerna haltande. Vilket gör grupparbetena till mera utmanande. Vi har måsta skapa sätt att fungera som grupp trots tvåspråkigheten, vilket har skapat solidaritet gentemot varandra. Alla i gruppen är hjälpsamma och ser till att var och en hänger med, vilket bidrar till en god gruppdynamik. Det här har varit vår första erfarenhet av att måsta arbeta i en grupp där en del inte delar samma språk, detta kanske är en av orsakerna till våra tafatta handlingar. Vi hoppas att i framtiden klara oss bättre i en tvåspråkig miljö och ser detta som en väldigt bra erfarenhet för kommande utmaningar.

Vi antar att det skulle ha blivit djupare diskussioner och ett mera smidigt upplägg om alla i gruppen talat samma språk. Trots detta anser vi att det har varit roligt att vara med i en grupp med två språk. Vi som skriver detta är alla svenskspråkiga och är tacksamma för att vi blivit så bra mottagna. På så sätt har det varit en ovanlig situation eftersom vi som finlandssvenskar nu faktiskt varit en majoritet i vår grupp till skillnad från den ”normala” situationen då man oftast är en minoritet.

Alla våra framföranden har gjorts och presenterat på två språk vilket har medfört en bekväm anda där alla får möjligheten att bli hörda och uttrycka sig.

Annette, Julia, Yasmin

Posted in Sekalaista | 13 Comments

Kuka kuulee lasta sodassa? / Tutkijatapaaminen

Tapasimme ryhmämme nimikkotutkijan Nina Santavirran keskiviikkona 11.10. Tapaaminen oli läm­min­henkinen monenlaisia tunteita herättävä. Nina Santavirta aloitti kertomalla tutkimuksen taus­toista ja ennenkaikkea tutkimuksen tärkeästä alullepanijasta Singa Sandelinista. Santavirran ker­to­muk­sen kautta välittyi kuva suuresta tutkijapersoonasta ja ystävästä. Sandelinin alullepanema tut­ki­mus Jatkosodan aikaisten Ruotsiin lähetettyjen sotalasten kohtalosta tuli monella tapaa tut­kijoiden iholle, vaikka nämä pyrkivätkin kautta linjan säilyttämään tieteellisen ja ammattimaisen suhtau­tu­mi­sen aiheeseen. Aihe itsessään on ollut tabu Suomessa ja tutkimus oli tässä laajuudessa ensim­mäi­nen. Tutkittavat ovat kokeneet sotalapsiajan merkittävänä asiana elämässään. Tämä käy hy­vin ilmi sii­tä, että tutkijat saivat kirjaimellisesti päivystää lähes tauotta neljä vuorokautta neljän pu­he­limen ää­ressä kyselylomakkeiden lähettämisen jälkeen.

Tutkittava aineisto oli laaja. Tutkimusassistentit valitsivat satunnaisotannalla kortteja Kansallis­ar­kis­ton sotalapsikortistosta. Kaksi assistenttia työskenteli otannan parissa usemman kuu­kauden ajan. Tälle otantajoukolle lähetettiin sitten kyselylomake. Verrokkiryhmänä käytettiin sa­manikäisiä sa­tun­nais­otannalla Suomeen jääneitä lapsia. Tässä joukossa oli noin 6-8 % prosenttia sota­lapsia. Kyse­lyyn vastasi yli 60 % kaikista otantaan valituista. Osallistumis­pro­sentti on poikkeuksellinen, sillä usein kyselytutkimuksiin vastaa noin 30 % kyselyyn valituista. Tämänkaltaisten isojen aineistojen käsittelyssä käytetään yleensä tilastollisia menetelmiä. Tutkimuksen yksi tulos oli tuottaa ilmiötä kuvailevaa aineistoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin myös vaativampia tilastollisia menetelmiä, kuten varianssi- ja regressioanalyysia. Tutkijat tekivät aineiston hankitavaiheessa jo alustavan datan käsittelyä, joka kuitenkin myöhemmin osoittautui virhearvioksi. Tutkijat kirjasivat ylös lasten lähtö- ja tulopäivän sijaan Ruotsissa vietetyn ajan. Tässä prosessissa menetettiin kuitenkin tärkeä määrä dataa ja nämä puutteet jouduttiin paikkaamaan myöhemmin palaamalla kortistoon. Nina Santavirran mukaan raakadataa ei tulekaan muokata aineistonkeruuvaiheessa. Nykyaikaisilla tietojenkäsitte­ly­menetelmillä datan käsittely onnistuu kuitenkin hetkessä.

Ryh­mäm­me tekemästä tutkimussuunnitelmasta löytyi paljon samoja aineksia, mutta myös eroja, kuin Sandelin-Santavirran tutkimuksesta. Oman ryhmämme ajatukset tutkimuksen tekemisestä keskittyivät melko pieniin ja spesifeihin ryhmiin ja näin ollen myös kvalitatiivisiin menetelmiin. Santavirta oli käyttänyt tutkimuksissaan laajasti sekä kvantitatiivisia että kvalitatiisia tutkimus-menetelmiä. Ryhmämme pohti tapaamisissaan tutkimusryhmän kokoonpanoa ja tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Tutkimusaihe olikin Santavirran tutkimuksessa hyvin sensitiivinen. Osaltaan tutkimusta tuki Singa Sandelinin psykoterapeuttitausta.

Sotalapsien kokemuksia kartoittava tutkimus oli yhteiskunnallisesti yllättävän merkittävä. Santavirran sanoin tutkijoista tuntui kuin he olisivat avanneet pitkään kiehuneen kattilan kannen. Vuosikymmenien ajan sensuroidut puheet ja vähätellyt kokemukset nousivat pintaan. Sotalapsiaihe on ollut pitkään kielletty aihe Suomessa sekä yhteiskunnallisesti, poliittisesti että myös yksityisesti. Sotalasten kokemuksia ei ole ehkä pidetty merkittävänä aiheena verrattuna esimerkiksi Karjalan evakkojen ja sodassa läheisensä menettäneiden kokemuksiin. Sotalasten ja koko Suomen kansan oletettiin myös olevan kiitollisia Ruotsille saadusta avusta. Sotalasten kokemuksista puhumista pidettiin jopa kiittämättömyyden osoituksena ja näin yhteiskunnallisesti sopimattomana. Suuri osa Sandelin-Santavirran sotalapsitutkimuksesta onkin ilmiötä kuvailevaa, koska tämänkaltaista perustutkimusta ei ole aikaisemmin tästä aiheesta Suomessa tehty. Vasta tutkimuksen aloittamisen jälkeen aiheesta on puhuttu julkisuudessa laajemmin. Aiheesta on tehty esimerkiksi elokuva ”Äideistä parhain”.

Tutkijavierailumme innosti ryhmäläisiämme pohtiman aihetta laajemminkin. Monien sukulaiset ja jopa isovanhemmat ovat olleet sotalapsina Ruotsissa. Vierailun perusteella moni havahtui huomaamaan, että omassa lähiympäristössä on ihmisiä, joita asia koskettaa omakohtaisesti. Tutkija Nina Santavirta onnistui välittämään tunnelmat käsinkosketeltavasti. Odotamme innolla seuraavaa tutkijatapaamistamme. Toivomme, että pääsemme tutustumaan vielä paremmin teoreettiseen tutkimukselliseen ulottuvuuteen.

Sakari ja Heidi

Posted in Sekalaista | 3,990 Comments

“Epäonnistumisen sietämätön abstraktius”

Hakeuduimme ryhmään lööpin perusteella: “Epäonnistumiselle altistuminen on synnynnäistä.” Koimme aiheen mielenkiintoiseksi ja syvemmälle pureuduttaessa, huomasimme, että käsite “epäonnistuminen” onkin vielä paljon moninaisempi kuin aluksi ajattelimme. Mitä epäonnistuminen oikeastaan on? Huomasimme ajautuvamme keskusteluun tällä hetkellä myös kasvatuskentällä puhuttavasta aiheesta, syrjäytymisestä. Keskustelimme mm. siitä, ovatko koulutusputkesta pudonneet epäonnistuneita? Puhuimme samassa yhteydessä myös termien syrjäytynyt ja syrjäytetty vivahde-eroista.

Syrjäytymis-keskustelun yhteydessä löysimme artikkelin Suomen kuvalehden nettisivuilta, joka kertoo erään suomalaisen kokemuksia köyhyydestä ja sen mukanaan tuomasta syrjäytymisestä. Onko sinusta köyhyys epäonnistumista?

Köyhyys ja syrjäytyminen tuomitaan yhteiskunnassa yleisesti epäonnistumiseksi, sillä yhteiskunta odottaa meiltä tiettyyn muottiin sulautumista: kouluttaudu ja tee pitkä työura. Artikkelin henkilö tuo kuitenkin avaavan näkökulman yhteiskunnalliseen yleistykseen. Hänen mukaansa köyhyyden tuomaan syrjäytymiseen liittyy tietyn motivaation hukkumista: “Se on sitä, että katsoo kauppakeskusten ja työpaikkojen oravanpyöriä ulkopuolelta, eikä enää ymmärrä, miksi ne olivat joskus tärkeitä.” Onko tällaisen motivaation hukkuminen vaarallista? Ovatko köyhyys ja syrjäytyminen sittenkään pahaa, saati epäonnistumista? Entä jos “syrjässä” alkaakin viihtyä? Silloin ei tarvitsisi suostua työelämän vaatimuksiin, esimerkiksi kilpailemiseen, omasta ajasta luopumiseen ja yhtiön mukaan tanssimiseen.

Artikkelia lukiessa törmää juuri meillekin hankalaksi osoittautuneeseen ilmiöön: sama asia voi merkitä jollekin epäonnistumista ja toiselle mahdollisuutta. Epäonnistuminen on todella subjektiivinen käsite. Havahduimme, miten haastavaa onkaan tehdä tutkimusta esimerkiksi oman alamme teemoista, kun kenttämme vilisee abstrakteja käsitteitä ja ilmiöitä, joita tutkia. Artikkelinkin aihe on vain yksi tapa tutustua epäonnistumisen käsitteeseen. Epäonnistumisen-teemaan liittyy paljon ennakkoluuloja, ja jouduimmekin tutustumaan omiin pinttymiimme tarkemmin.

Suosittelemme lukemaan mielenkiintoisen ja silmiä avaavan artikkeli osoitteesta:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talta-tuntuu-olla-koyha

Kaisa ja Sanna

Posted in Sekalaista | 21 Comments

Aivoja ja epäonnistumisia

Viime keskiviikkona saimme yhdessä koko porukalla ihmetellä nimikkotutkimuksien ilmiöitä, kohdejoukkoja ja kurkistimme vielä tutkimusmenetelmiäkin. Useissa tutkimuksissa menetelmänä oli käytetty muun muassa haastatteluja ja kyselylomakkeita, mutta yksi menetelmä poikkesi valtavirrasta: aivotutkimus.
Käännetäänpä siis hetkeksi huomio siihen, mitä aivoissa tapahtuu epäonnistumisen kohdatessa. Varoitus! Nyt seuraa teoria-osuus. Nimikkotutkijamme Markku Niemivirran tutkimusten mukaan (mikäli olemme ymmärtäneet oikein) osa ihmisistä vaikuttaa olevan herkempiä epäonnistumisia kohtaan (sensitivity to failure), eli heidän aivonsa reagoivat voimakkaammin, kun moka tapahtuu. Heillä on siis vahvemmat taipumukset BIS-”käytökseen” (behavioral inhibition system) ja heille on tyypillistä
a) vältellä tilanteita, joissa voi epäonnistua
b) pelätä jatkuvasti epäonnistumista
c) jne.
Näiden tyyppien aivokäyrästä voidaan paikantaa, tiedekieltä käyttääksemme, suurempi ERN (error-related negativity). Jyrkkä ERN-käyrä kertoo korkeasta epäonnistumisherkkyydestä (high in sensitivity to failure).
Seuraavassa pyrimme hieman valottamaan niitä välineitä, masiinoita, vempaimia ja härveleitä, joita on tutkimusten tekemiseen käytetty.

MEG (magnetoenkefalografia)
• aivojen sähköisen toiminnan tuottamia magneettikenttiä mittaava kuvantamismenetelmä
• eli kun pääsi tungetaan tähän pömpeliin, et saa suinkaan permanenttia vaan millisekuntien tarkkuudella analyysiä aivotoiminnastasi

 

EEG (electroencephalography)
• aivosähkökäyrä
• menetelmä kuvantaa aivojen sähköisiä ilmiöitä
• Tässäkään kuvassa ei olla kampaajalla papiljottien kanssa vaan sen sijaan elektrodit päässä aivotutkimuksessa

 

 

 

 

fMRI (functional Magnetic Resonance Imaging)
• Aivojen toiminnallinen magneettikuvaus
• Ja tämä ei ole solarium!

 

 

 

 

 

On kuitenkin vielä epäselvää, kuinka paljon epäonnistumisen herkkyyteen vaikuttavat biologia ja ympäristö. Mitä luulette, vaikuttaako ympäristö vai biologia enemmän?
Aiheemme on haastava (siksi kuvamateriaalia onkin runsaasti!) Jos jokin jäi epäselväksi, lisäkysymykset ovat tervetulleita!
T: epäonnistujat Annina ja Minna

Posted in Sekalaista | 4,673 Comments