Blogivastuuviikkomme päätteksi julkaisen vielä kaksi merkintää. Meidän piti Saaran kanssa alunperin kirjoittaa yhteinen merkintä, mutta tulimme siihen tulokseen että aiheemme ovat sen verran erilliset, että ne olisi järkevintä julkaista erikseen. Näiden aiheiden myötä kiitän teitä muita kurssilaisia Seksuaaliryhmän puolesta hyvistä keskusteluista ja luovutan blogivastuun seuraavalle ryhmälle. Keskustelu on kuitenkin edelleen erittäin tervetullutta!
Ja sitten itse aiheeseen:
Pohtiessamme lööppitekstiämme ”Sukupuolia ja seksuaalisuuksia on enemmän kuin kolme”, olemme ryhmässämme pohtineet erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka liittyvät heteronormatiivisuuteen. Jukka Lehtonen on puhunut mm. siitä, miten sukupuolten kahtiajakoon liittyy vallankäyttöä ja miten ne ainakin osittain ovat sosiaalisia konstruktioita. Yksi esimerkki tällaisesta täysin sosiaalisesti konstruoituneesta yhteiskunnallisesta normista on pukeutuminen.
Sukupuolittunut pukeutuminen alkaa heti vauvan synnyttyä. Vauva itse ei ymmärrä sukupuolesta yhtään mitään, mutta vanhemmat haluavat mainostaa lapsen sukupuolta pukemalla hänet tietynlaisiin vaatteisiin. Jos puin omalle tyttärelleni vauvana muuten sukupuolineutraalit vaatteet, mutta siniset sukat, häntä kohdeltiin automaattisesti poikana. Joku vanhempi rouva kuitenkin kysyi, kumpi lapsi oli. “Kun nykyään voi tytötkin käyttää sinistä!”
Jos joku tyttö yläasteella osti vaatteen miestenosastolta, hänen rohkeuttaan ihailtiin. Siinä oli jotakin vähän kiellettyä ja väärää, mutta tyttöä, joka uskalsi tehdä tietoisesti niin, pidettiin oman tiensä kulkijana. Mutta jos joku poika olisi omana yläasteaikanani laittanut päälleen naisen vaatteen, olisi sitä pidetty todella omituisena.
Nykyään naiset voivat (ainakin meidän kulttuurissamme) aivan hyvin pukeutua miesten vaatteisiin, mutta mies ei naisen. Nainen voi olla pukeutunut suoriin housuihin, kauluspaitaan ja solmioon, olla meikkaamatta ja leikata hiuksensa hyvin lyhyiksi ja kukaan tuskin luo häneen kummastuneita katseita, ehkä päinvastoin jopa ihailevia: tuossapa on tyylikäs uranainen, joka on sinut itsensä kanssa! Mutta jos mies pukeutuu hameeseen, laittaa jalkaansa korkokengät, kihartaa pitkän tukkansa, meikkaa ja lähtee kaupungille, kummastuneet katseet ja negatiivinen huomio on taattua. Miksi?
Tätä aihetta on sivuttu jo ryhmämme edellisten merkintöjen kommenteissa. Sakari Penttinen Sotalapset-ryhmästä (ks. merkinnän ”Syventyminen seksuaalisuuden kiehtovaan maailmaan” kommentiosio) mainitsi erään kolumnin, jossa puhuttiin näistä pukeutumisnormeista. Kiinnostuin aiheesta ja löysin internetin uumenista vanhan Helsingin Sanomien NYT-liitteen artikkelin, jossa käsitellään juuri sitä, mistä Sakari kommentissaan puhui. Artikkelissa kirjoitetaan seuraavasti:
“Ministeri Suvi-Anne Siimes esittelee garderobiaan kesäkuun Gloriassa: “Haluaisin muutenkin pukeutua androgyynisemmin”, hän sanoo. “Ennen käytin usein isoa miesten puvuntakkia ja farkkuja. Suuri haaveeni olisi teettää itselleni räätälillä miesten puku.”
Vaihdetaan hetkeksi Siimeksen tilalle Paavo Lipponen: “Suuri haaveeni olisi teettää itselleni räätälillä upea juhlaleninki”, pääministeri toteaa.
Miksi Lipposen kommenttia kauhisteltaisiin, kun Siimes vaikuttaa uranaiselta?” (Anu Silfverberg, HS NYT 2000. Artikkeli on muutenkin lukemisen arvoinen, varsinkin otsikon ”Miksi mies ei saa olla nainen?” alla käsitellään tätä aihetta lähemmin).
Tästä taitaa itseasiassa paistaa läpi se, että yhteiskunnassamme kaikesta feminismistä huolimatta pidetään jotenkin alitajuisesti edelleen miessukupuolta ”parempana”. Siinä ei ole mitään pahaa, että nainen haaveilee olevansa voimakkaampi ja parempi, mutta se on jotenkin kieroutunutta, että mies haaveilee olevansa heikompi ja huonompi.
Vai mitä mieltä te muut olette?
Elisa Ylä-Tuuhonen
photo credits: thefoxling via photopin cc, Wanda Wisdom via photopin cc