Vaikka ryhmämme tutkimus käsitteli nimenomaan koulumenestyksen tavoittelusta uupuneita opiskelijoita, on takuulla myös muita tavoitteita, joihin pyrkiessämme voimme tuntea uupumusta. Kukapa ei olisi halunnut menestyä töissään, ihmissuhteissaan, harrastuksissaan? Usein menestys ei tule ilmaiseksi, vaan sen eteen on tehtävä työtä.
Nykyään työelämän vaatimukset tuntuvat yhä kovenevan ja kovenevan, ja hyvin huolestuttava on luku, että 850 000 suomalaista saa kela-korvausta mielialalääkkeistä. Tämän vastapainoksi onkin noussut pinnalle niin sanottu downshiftaus ja halu hypätä oravanpyörästä ulos.
Downshiftaus perustuu siihen kuinka voisimme vähentää meille luotuja paineita, ja saada näin stressittömämmän elämän. Nykyinen yrityselämä luo meille kovia paineita, jonka seurauksena myös ylityötunteja syntyy helposti ja työpaikalta päästyämme työt kulkevat silti mukana kaikkialle minne menemme. Pahimmassa tapauksessa olemme siinä tilanteessa, ettei meillä ole enää mitään paikkaa, jossa pääsisimme töitä karkuun. Olemme tuolloin luultavasti työelämämme huipulla, mutta miten on käynyt meidän henkilökohtaiselle elämälle? Onko meillä enää sitä?
Downshiftaus pyrkii parantamaan juuri tätä elämän osa-aluettamme kiireisessä työelämässä. Meistä harva on täysin korvaamaton, ja jo pienellä työmäärän vähentämisellä pystymme parantamaan henkilökohtaista elämäämme, ja saamaan aikaa myös muille ihmissuhteille. Jos yksityiselämämme on kunnossa ja voimme henkisesti paremmin, eikö se näy myös työssämme? Jaksaessamme paremmin pystymme myös varmasti tekemään töitä paremmalla intensiteetillä, joka näkyy varmasti myös työnjäljessä.
Miten sinä pidät omasta jaksamisestasi huolta?
– Sunnuntaiterkuin Essi ja Lotta
Jatkan edellä liian aikaisin lähtenyttä vastaustani. Sormeni teki jotain, mitä en ymmärtänyt.
Downshiftaamisesta…. Ihminen on mennyt liian pitkälle halutessaan kaikenlaista ja kamaa on liikaa ja jakautunut epätasaisesti. Ei kehitysmaissa ole downshiftaamista. Vastareaktiona meillä kehittyneen teknologian maissa syntyy tällaista. Mielestäni Ds on ihan hyvä asia ja itsekin olen yrittänyt toteuttaa sitä monella tapaa. Olen laskenut elintasoani, myynyt ison asunnon ja muuttanut pienempään, luopunut autosta, en halunnut tietokonetta itselleni vaan kävin kirjastossa käyttämässä yhteisiä koneita, olin ilman kännykkää vaikka kaikilla ympärilläni oli sellainen, ostan vain kestäviä vaatteita, koneita, jos niitä vaan saa. Ellen eristäydy kokonaan yhteisöstä, jossa elän, joudun sopeutumaan ja antamaan periksi. Muutettuani uuteen taloon pari vuotta sitten jouduin ostamaan kännykän, koska talossa ei ollut tavallisia puhelinkaapeleita. Tullessani nyt yliopistoon jouduin hankkimaan tietokoneen, koska opiskelu on mahdotonta ilman omaa konetta. (Tosin en osaa vielä käyttää tätä, siksi edellinenkin viesti lähti käsistä.) Kyllähän tietotekniikka on loistava apuväline. Yritän vain sekä kännykän että tietokoneen kanssa välttää sitä, etteväti ne rajoita elämääni. Osaan pitää ne kiinni. Tälläkin ilmiöllä on ääripäänsä ja esimerkiksi vapaaehtoisesti toimeentulotuen varassa eläminen ja työn välttäminen on sen ilmiön pahinta ilmentymää. Jostakinhan nekin rahat pitää ottaa.
Minä näen Ds sellaisena, että hyppää pois kiireestä ja ottaa tilalle aikaa. Laskemalla elintasoa saa uudenlaista elintasoa. Edellisissä vastauksissa ainakin Johanna ,Mirjam ja Jessica puhuivat balanssin löytämisestä työn, opiskelun ja vapaa-ajan kesken. Yksi asia per päivä, hyvä organisointi, asioiden priorisointi -kaikki edellä hyviä stressin lievittäjiä.
Milla kysyy, kuka määrittelee, miten paljon työssä pitää jaksaa. Osittainhan edellä mainitsemani ääripään Downshiftaajat määrittelevät sitä omalla tavallaan. He antavat oman työpanoksensa toisten kannettavaksi.
Det är verkligen viktigt att hitta en balans mellan arbete och fritid. Downshifting är ju bevsligen ett väldigt aktuellt begrepp, med tanke på all stress man kan uppleva redan i skolan. Hela vårt system bygger ju på att alla jobbar och ifall man inte gör det är man “konstig”. Dock tror jag att man som människa måste lära sig att säga nej till arbete och att inte försöka göra allting. Det kanske skulle vara kul att vara med i alla projekt som presenteras, men den egna hälsan skall alltid gå först. Det kommer alltid nya projekt.
När man säger “nej” till något säger man samtidigt “ja” till något annat. Det brukar hjälpa mig när jag känner att jag måste ge upp idéer eftersom orken inte räcker till.
Jag har, på ett ganska grymt sätt, fått erfara vad för mycket stress kan leda till. Jag drabbades av en allvarlig sjukdomsattack förra julen och har det här året gått på sparlåga vad gäller studier, jobb och vänner. Att bli sjuk av för mycket jobb är bara onödigt och jag hoppas verkligen att jag har blivit lite förnuftigare…
Att kombinera studier och jobb är ett ständigt gissel eftersom många, precis som jag, gillar både och! Jag försöker organisera min tid så att jag inte jobbar och studerar på samma dag utan fokuserar på en sak per dag. Jag planerar också in vila nuförtiden… jag jobbar ännu med att inte känna mig “tråkig” för att jag säger nej och att acceptera att jag inte kan vara “bäst” i allas ögon.
Håller med föregående att det här var ett intressant ämne. Gällande stress med olika arbeten o.dyl. brukar jag själv oftast få lite stress direkt när jag får veta att ett arbete ska göras. Det ger mig en liten kick att påbörja arbetet så fort som möjligt och minskar således stressen i ett senare skede. Ibland kan det däremot gå så att jag istället börjar prioritera mitt sociala liv då det känns som att jag annars inte har tid för det. Då lider arbetet istället. Det är bra att hitta en balans i ett tidigt skede att varken det sociala livet eller arbetet blir försummat.
Downshiftaus on mielenkiintoinen käsite – kiva, että olette ottaneet sen esille! Tavallaan tuntuu tosi oudolta, että ihmisten on ylipäätään tarvinnut kehittää tällainen uusi elämäntapa ”normaalielämän” rinnalle. Eikö ihan tavallisenkin elämän pitäisi olla tasapainossa siten, että työ ja vapaa-aika vuorottelevat sopivasti, eikä ristiriitoja syntyisi? Ja mistä ylipäätään johtuu, että vaatimukset töissä ovat kasvaneet joillekin (käytännössä aika monelle..) niin suuriksi, että halutaan päästä pois oravanpyörästä? Kuka siis määrittelee mikä on sopiva määrä työtä ja kuinka paljon työssä pitää jaksaa? Nykytrendihän on, että koko ajan tavoitellaan säästöjä ja tehokkaampaa toimintaa, mikä taas saattaa kasata lisää työtä yhdelle työntekijälle.
Toisaalta downshiftaajien voidaan siis nähdä olevan valtaväestön edellä, kun he ovat jo oivaltaneet, että vaatimukset töissä ovat kasvaneet mahdottomalle tasolle. Mutta toisaalta olen myös lukenut, että downshiftaajia pidetään laiskoina ja itsekkäinä ja että he haluavat tehdä elämästään vain leppoisempaa ja hauskempaa. He siis käytännössä haluavat elämäänsä prosentuaalisesti enemmän vapaa-aikaa kuin töitä. Onko downshiftaus siis järkevää vai itsekästä..?
Yhdyn Marin ihmettelyyn, että on tavallaan outoa, että on pitänyt syntyä downshiftaus “normaalin elämän” rinnalle.
Hyvin olitte valinneet postauksen aiheen! Peukut ylös tälle!
Elämme hyvin hektisessä maailmassa ja “vapaalla” sitä ollaan mitä harvemmin, jos edes koskaan. Itse en muista koska olisin ollut kokonaisen päivän miettimättä koulujuttuja tai työasioita. Aina tuntuu että jotain on tekemättä vaikka sitä kuinka kokoajan tekisi. Olen onneksi oppinut elämään tämän tunteen kanssa, voin ainakin semi hyvin mielin istua koko illan hyvän sarjan edessä juomassa teetä ja rentoutumassa vaikka tekemistäkin on.
Priorisointi on avain rauhalliseen mieleen. “Onko minun juuri tänä iltana pakko aloittaa esitelmän teko jonka DL on kahden viikon päästä?” “Voinko tunnin tehdä esitelmää ja sitten ehkä lähteä lenkille tai leffaan?” sen sijaan että mietit “Olen laiska jos en nyt kello 23.00 aloita sen esitelmän tekoa” “Minun on pakko saada esitelmä tänään 100% valmiiksi vaikka siinä menee koko lauantai ilta”. Itse pidän omasta jaksamisesta huolta silleen että en stressaa turhista asioista ennen kun ne ovat ajankohtaisia. Aina pitää löytyä aikaa rentoutumiseen ja hauskuuksiin, toki unohtamatta koulua ja työntekoa.