Olemme ryhmän kesken näiden viikkojen kuluessa paneutuneet kysymyksiin normaalina pidetyn koulutuspolun ulkopuolelle jäävistä/jättäytyvistä nuorista ja heidän elämänpoluistaan ja yleisestä elämänlaadustaan. Drop out -termillä meidän nimikkotutkimuksessa määritellään nuorta, kuka ei aloita 2. asteen koulutusta tai jättää sen kesken. Toki drop out -termiä voidaan käyttää myös korkeakoulupudokkaista (kuten kansainvälisesti monesti käytetäänkin), mutta tutkimuksessamme kohderyhmänä ovat nimenomaan nuoret.
Kuuluaksesi tasavertaisesti nykyaikaiseen yhteiskuntaan koulutuspolkusi tulisi ulottua lakisääteisestä peruskoulusta aina korkeakouluun asti. Mitä enemmän koulutusta (ja tutkintoja), sen parempi! Nykyään on täysin normaalia opiskella itselleen vähintään kaksi tutkintoa, tai ainakin syventää sitä yhtä ainokaista tutkintoa, jotta ns. yhteiskunnan koulutusvaatimukset täyttyisivät. Samalla voit tuntea itsesi kelpo kansalaiseksi, koska vastaat uusliberalistista käsitystä hyvästä ja elämässä onnistuneesta ihmisestä. Jos ei koulunkäynti maistu niin sinut voidaan pahimmillaan lukea yhteiskunnan ulkopuolelle kuuluvaksi, syrjäytyneeksi, tai muuten vain ihan täysin epäonnistuneeksi yksilöksi, kuka ei ole rationaalinen, itseohjautuva tai kykeneväinen hyvin informoituihin päätöksiin.
Mutta onko asia kuitenkaan näin? Vaikuttaisiko yksilön koulutuspolkuun jotkut muutkin asiat kuin vain se miten saamaton laiskimus on? Yksilöt, jotka hautautuvat työvoimatoimistojen ja opinto-ohjaajien ulottumattomiin ovat yhteiskunnallinen haaste, mutta mielenkiintoinen kysymys kuuluukin, että mikä heidät on tähän pisteeseen ajanut vai onko se tietoinen valinta?
Aihe on hyvin ajankohtainen ja herättää paljon kysymyksiä. Tulevana parina viikkona avaammekin vähän keskustelua aiheesta eri kanteilta.
Onko teillä jotain kokemuksia erilaisista koulutuspoluista? Onko tuttavasi tutun tuttu jättänyt koulun/koulut kesken ja elää nyt pultsarina puiston penkillä, vai onko drop out -tuttava kenties nykyisin monimiljonääribisneshai? Vai kenties jotain siltä väliltä?
-Pia
Aiemmin tuntemani dropoutit olivat lähinnä rajuja nuorukaisia tai varhaiskypsiä nuoria naisia, varhain seurustelevia tai jo peruskoulussa raskaana.
Nyt on tullut uusi ryhmä: oppilaat, jotka eivät tunnu jaksavan koulussa istumista. He voivat olla hyvinkin koululahjakkaita, mutta jatkuva läsnäolo on liikaa. Osa näistä nuorista on kodeista, joissa tehdään yhteistyötä lastensuojelun ja muiden viranomaisten kanssa, mutta yhä useampi on huolehtivasta kodista, missä poissaolot ja toistuvat kuumeilut ja päänsäryt kirjataan tarkoin ja nuorta viedään jatkotutkimuksiin, joissa mitään ei löydy.
Olen miettinyt, olisiko kyseessä autismin kirjon laajeneminen siten, että osa nuorista rasittuu jatkuvassa ryhmässä olemisessa niin paljon, että alkavat oireilla fyysisesti. Aiemmin näihin ei ehkä niinkään kiinnitetty huomiota, vaan jos oli paljon poissaoloja, lapsi kannettiin läpi peruskoulun tai jopa lukion kunhan kokeet käytiin suorittamassa. Nykyisin koulu on velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen runsaista poissaoloista eikä missään aineessa, ei edes valinnaisessa musiikissa katsota poissaoloja sormien läpi. Yhä useampi kaupunkilaisoppilas siirtyy joustavan opetuksen järjestelyihin saadakseen peruskoulun läpi. Moni jätetään myös ilman päästötodistusta tiedoilla, joilla entisaikaan olisi saanut peruskoulun suoritettua. Tätä perustellaan sillä, että arvioinnin on oltava “tasapuolista” muita kohtaan, jolloin pinnatut musiikin tai kuvataiteen tunnit jättävät ilman todistusta. Useimmat näistä yritetään myös saada joustavin järjestelyin myöhemmin läpi, mutta tietysti arvokas yhteinen valmistumisen hetki muun ikäluokan kanssa menetetään.
Yhteiskunnassa on järjestetty todella kovat karsinnat peruskoulun ysiluokkalaisille. Moni seiskan oppilas jää ilman jatkopaikkaa. He menevät kympille ja saavat kenties pari sadasossa lisää keskiarvoonsa ja voivat olla seuraavana vuonna edelleen siinä ryhmässä, joka ei pääse mihinkään. Tämä on turhaa venyttelyä ennen ammattiopintoja. Toisinaan kympin sijaan jättäytyminen jollekin ohjatulle pajalle voikin olla viisaampi vaihtoehto, antaa aikaa kypsyä ja samalla tehdä jotain vähemmän koulumaista, luovaa ja itsetuntoa lujittavaa.
Joskus kuulee tietoja oppilaiden terveydentilasta pari vuotta peruskoulun jälkeen: lähes puolella ikäluokasta voi olla terveydenhuoltoon kirjattuja ongelmia kuten ahdistusta, abortteja, runsasta ylipainoa, viiltelyä, lukio-opintojen katkeamista psyykkisistä syistä jne.
Maailma on muuttunut yhtä aikaa helpommaksi ja kovemmaksi. On helppoa jäädä kotiin nukkumaan, valvoa öisin lol-mestarina ja saada jonkinlaista yhteisöllisyyttä ja kuuluisuutta virtuaaliverkoissa. Muutamat tekevät siinä sivussa miljoonia, mutta he ovat harvassa.