Heippa!

Epäonnistujien blogiviikko alkaa nyt olla lopuillaan, ja olemmekin saaneet lukea paljon pohdiskelevia ja upeita kantataaottavia tekstejä. Minulla on tapana soimata itseäni turhankin paljon omista epäonnistumisistani, aina parisuhteista arkipäivän asioihin. Näinä hetkinä unohtaa helposti, että jokainen meistä tekee virheitä. Niin latteaa kun se onkin, niin virheistä oppii. En päässyt viime vuonna opiskelemaan ammattikorkeaan, ja soimasinkinkin itseäni siitä rajusti. Tuo “epäonnistuminen” sai minut pyrkimään yliopistoon, ja nyt olen unelmieni opintiellä.

Blogiviikon lopuksi vähän tsemppikuvia!

/Janni

Riittahelena/epäonnistujat

Luin sattumalta kirjastossa Uuden Suomen kolumnin”toimeentulotuki ja syrjäytyminen” (alla linkki). Teksti kosketti minua monessa mielessä ja liippaahan se meidän ryhmän tutkimussuunnitelmaakin. Meillä on tutkittavina kolme ryhmää, jotka määrittelimme epäonnistujiksi. Näistä yksi ryhmä oli juuri ylivelkaantuneet nuoret. Kolumni kertoo nuoresta lahjakkaasta naisesta, joka koulukiusaamisen seurauksena joutui syrjäpoluille ja putosi pois yhteiskunnan laivasta ja päätyi toimeentulotuen asiakkaaksi. Hän on kamppaillut vuosia päihteistä irti ja nyt on löytänyt itseään kiinnostavan opiskelupaikan mutta yhteiskunnan koneisto ei näytä tukevan hänenlaisiaan.

Itse jäin miettimään, miten valtavan suuri motivaatio nuorella naisella näyttää olevan hänen kamppailussaan takaisin toimivaksi yksilöksi yhteiskuntaan. Ja miten käy niiden, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa ilman kodin tukea kun lainsäädännössä on tällaisia aukkoja? Mietin myös itse vanhempana, miten osaan olla painostamatta lapsiani sellaisiin valintoihin, joihin he itse eivät pohjimmiltaan halua( olen kyllä syyllistynyt siihen). Kirjoitus herätti paljon ajatuksia epäonnistumisesta yleensä ja miten valtavan hinnan saattaa joutua maksamaan jos joskus mokaa. Lainsäädäntö kannustaa nuoria olemaan tekemättä mitään ja opiskelua rangaistaan. Vai onko näin?

Kolumnisti toivotti nuorelle naiselle voimia jaksamiseen taistelussa kohti uutta ja tasapainoista elämää. En voi olla yhtymättä tähän.

http://joonasgreis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150956-toimeentulotuki-ja-syrjaytyneidentukeminen

Huomaamme usein valittavan jokapäiväisistä asioista, kuten ajanpuutteesta tai liiallisesta työnmäärästä. Saatamme aloittaa keskustelun siitä, miten kauhea päivä on ollut töissä tai koulussa ja, kuinka bussikuski jätti juuri sinun pysäkkisi aamulla välistä. Koemme epäonnistuvamme päivittäin pienimmissäkin asioissa, mutta se kuinka paljon itse antaa painoarvoa epäonnistumisen tunteille ja miten hyvin osaa kääntää kurjimmatkin koettelemukset rakentaviksi ja opettaviksi tilanteiksi on erittäin tärkeää. Uskon, että epäonnistumiselle altistuminen johtuu paljolti myös omasta asenteesta. Itse olen ainakin huomannut, kun olen aamulla lähtenyt “väärällä jalalla” liikenteeseen, niin epäonnistuminen on taattua! Kaikki menee korkeintaakin ojaan ja pienimmätkin kulmakivet päivän aikana ketuttaa.
Mitä siis voidaan pitää epäonnistumisen mittarina? Onko epäonnistumisen takana oman motivaation puute, jolloin oma kriittinen asenne altistaa herkemmin epäonnistumisille elämässä?
Tässä pieniä ajatuksia epäonnistumisista elämässä, muistakaa että pienet mokat vain hidastaa vauhtia ei pysäytä sitä ! : )

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille ! 🙂

Luin nimikkotutkijamme artikkelin (Tiede 2/11),jossa oli kerrottu hänen tekemästään tutkimuksesta.Artikkeli löytyy moodlesta P5-kurssin kotisivuilta,mutta linkkaan sen vielä tännekin niin kaikki löytävät sen helposti.

Artikkelin alussa kerrottiin kuinka lasten epäonnistuminen akuisten näkökulmasta on pelkästään hellyttävää.Kun pieni lapsi tekee virheen,hänelle kuuluu sanoa “ei haittaa kulta” ja hymyillä huivin takana kun hän takki ylösalaisin urheasti lähtee päiväkotiin.Ja hyvä niin.Ei lapselle kuulukaan kertoa että on tehnyt virheen,jos takki sattuu nyt olemaan väärinpäin.Tilanne muuttuu koulussa,kun virheistä alkaa saamaan punakynämerkintöjä.Tämä on mielestäni aika hälyttävää.Artikkelissa kirjoitettiin,että koulumme ovat hyvin suoritushakuisia,joissa oppilaita jatkuvasti verrataan toisiinsa.Tämä taas aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa.Epäonnistumisen pelko taas ajaa oppilaat aktiivisesti välttämään epäonnistumisia joko suoriutumalla paremmin kuin muut, tai välttämällä suoriutumasta huonommin kuin muut.Tämä taas aiheuttaa pitkässä tähtäimessä lisääntynyttä ahdistusta,uupumusta ja masennusoireita.Tästä päästäänkin sitten oppimiskyvyn ja kiinnostuksen heikkenemiseen.Ja ymmärsin,että puhutaan alakouluikäisitä lapsista.Hui.Niemivirran mukaan epäonnistumista välttävät oppilaat ajattelevat opintomenestyksen olevan kykyjen,eikä ahkeruuden ansiota.Näin ollen epäonnistumisetkin nähdään huonoutena, eikä siten,että pitäisi vain yrittää enemmän.Ratkaisuksi tähän kaikkeen olisi artikkelin mukaan ylettömän arvioinnin vähentäminen.Virheestä annettu palaute pitäisi yksilöllistä eikä suuren joukon edessä annettua sekä kohdistua vain tehtävästä suoriutumiseen,eikä leimaa tekijää huonoksi.

Tämän päivän Hesarissa oli juttu Tallinnan esikouluikäisitä lapsista,jotka hakevat pääsykokeiden kautta ensimmäiselle luokalle.Olin tukehtua aamukahviini,kun luin otsikon.Moni kuusivuotiaista tallinnalaisista lapsista siis käy kaupungin esikoulun ohella maksullista esikoulua,joka valmentaa parhaiden alakoulujen pääsykokeisiin.Moni teistä luultavasti luki sen.Mitä ajatuksia se herätti?

Esille on tullut jo useaan kertaan jokaisen henkilökohtainen asennoituminen virheisiin ja epäonnistumisiin.Tällaisten tekstien lukemisen jälkeen ainakin minulle itselle heräsi kysymys,kuka näitä lapsia sitten opettaa suhtautumaan epäonnistumisiinsa terveellä tavalla?Tässäkin asiassa mielestäni pitäisi laittaa enemmän eforttia lapsen kehityksen alkuvaiheeseen.Myöhemmin tilanteen korjaaminen on usein lapsen tai nuoren kannalta kivuliaampaa ja on yhteiskunnankin kannalta vaikeampaa ja kalliimpaa.

Valitan,atk-tukihenkilöni ei ollut tavoitettavissa,joten en voikaan liittää sitä artikkeliä tähän.Mutta sen löytää moodlesta Epäonnistujien keskustelupalstalta!

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Koska  Hanna Aarniolla ei ole vielä jostain syystä lupia tänne blogin kirjoitus puolelle, niin minä lupasin copypasteta sen tänne:

Minulla on ilo jatkaa epäonnistumis-teemalla, josta haluan ensin nostaa esille hieman toisenlaisen näkökulman: on välttämätöntä epäonnistua. Niin kauan kun kyseessä on ihminen, epäonnistuminen kuuluu olennaisena osana elämään. Kukaan ei pääse tilanteeseen, jossa hallitsisi kaikkia  toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Inhimillisyys tarkoittaa tavallaan myös olosuhteidensa uhrina olemista. Kysymys on siitä, pelkääkö väistämätöntä, vaiko ei. Markku Niemivirta nosti tutkijatapaamisessa esille, että epäonnistumista pelkäävät henkilöt myös epäonnistuvat useammin kuin pelottomasti suhtautuvat. Aivoissa on tiettyjä BIS:iksi ja BAS:iksi kutsuttuja mekanismeja, jotka vaikuttavat siihen, esiintyykö koehenkilöllä lähestymis- vai välttelykäyttäytymistä reaktiona erilaisiin ärsykkeisiin. Jokaisella ihmisellä nämä järjestelmät ovat yksilöllisiä ja ilmeisesti myös synnynnäisiä. Tämä on yksi selitys sille, miksi eri yksilöt reagoivat samanlaisissa olosuhteissa epäonnistumiseen eri tavalla. Omaan käytökseensä voi silti vaikuttaa esimerkiksi muuttamalla omaa asennettaan.

Jatkan hieman Jennin jo käsittelemää epäonnistumisen pelko-aihetta. Minua inspiroi Sara Blakelyn kertomus siitä, miten hänen isänsä oli kasvattanut suhtautumaan epäonnistumiseen. Isä oli säännöllisesti kysynyt päivällispöydässä Saralta ja tämän veljeltä epäonnistumisista antaen heille kiitosta yrittämisestä. Kun isä kuuli lapsilleen sattuneista epäonnistumisista, hän tiesi heidän yrittävän onnistumista. Ilmeisesti kasvatusmetodi toimi. Näin taustatiedoksi: Sara Blakely on Spanx-nimisen alusvaateketjun perustaja ja on väitetty, että olisi myös maailman nuorin omalla toiminnallaan rikastunut naispuoleinen miljonääri. Blakelyn yritys toimii nykyisin yli 50 eri maassa. Hämmästyttävintä on, ettei hänellä ollut toimintaa aloittaessa mitään muodollista koulutusta yrittäjänä olemiseen. Tässä siis yksi menestystarina henkilöstä, joka ei pelkää epäonnistua.

Pakko myöntää, että minä ainakin epäonnistun aika usein epäonnistumisen sietämisessä… Onko teidän muiden helppoa päästä yli omien virheiden aiheuttamasta pettymyksestä?

Onnekasta loppuviikkoa ja rohkeutta epäonnistumiseen!

Hanna A.

Tässä vielä pari linkkiä, joista otin tietoa Sara Blakelysta:

http://globalpublicsquare.blogs.cnn.com/2013/08/24/sara-blakely-spanx-and-the-american-dream/

http://www.huffingtonpost.com/mohamed-a-elerian/spanx-billionaire-founder_b_3814723.html

Kuinka erilaista elämä olisi ilman epäonnistumisen pelkoa. Ihmiset tekisivät ja toimisivat oman tahdon voimalla, eivätkä yhteiskunnan paineessa ja “mitä muut ajattelevat minusta” ajatuksen ympärillä. Epäonnistumista on monenlaista ja sen huomasi ryhmässämme kun aiheen saatuamme mietimme mitä sitten on epäonnistuminen. Kolmen yhteisen ryhmätuokion jälkeenkään emme päässeet siinä yhteisymmärrykseen. Epäonnistuminen on henkilökohtainen käsite, jonka jokainen voi kokea päivittäin, toiset suuremmassa mittakaavassa ja toiset pienemmässä. Mitä eroa sitten on pienillä epäonnistumisilla ja sillä että ihminen määrittää itsensä epäonnistujaksi?

Aurinkoista vapaapäivän viettoa kaikille!

Jenni Kivilahti 

Epäonnistuminen on suhteellista. Samoin myös onnistuminen on suhteellista. Joskus epäonnistuminen voi kääntyä onnistumiseksi ja välillä suuri onnistuminen voi myöhemmin kääntyä epäonnistumiseksi. Se mitä me näemme arkielämässä ympärillämme edustaa meille ainakin alitajuntaisesti onnistumisen mallia. Minä elän Helsingissä, Suomen pääkaupungissa. Kun kävelen kaupungilla näen mainoksia. Vähäpukeisia naisia, pukumiehiä, pikaruokaa, elektronisen robotti-imurin.. Meillä on kaikkea, oletko miettinyt koskaan, mitä kaikkea meillä oikeasti on kahdensadan metrin säteellä Narinkkatorilta? Se kaikki on meille onnistumista, menestystä.

Loputon määrä tavaraa, loputon määrä juuri sitä ruokaa mitä tekee tänään mieli, se on menestystä. Onnistumista. Minulla on työpaikka, käyn siellä jotta saan rahaa, jolla sitten voin osallistua tähän kulttuuriin. Mutta onko se sittenkään onnistumista? Teoriassa minulla on kaikki, mutta käytännössä minulla ei ole juuri mitään. Joku toinen, toisesta kulttuurista, toisesta elämästä – voisi luonnehtia elämääni niin, että käyn työssä josta en pidä, siksi että saan tavaroita mitä en tarvitse. Sen lisäksi tuen toiminnallani monikansallisten suuryritysten toimintaa, jotka tuottavat tavaraa halpatyövoimalla, joskus jopa lapsityövoimalla. Syön pikaruokaa, mikä on moraalisesti niin loputtoman väärin tuotettua, että itku pääsee jos sitä edes kerkeää ajattelemaan.

Olenko siis onnistuja, vai epäonnistuja? Minä en tiedä. Jokainen tekee varmasti elämässään virheitä, mutta ehkä suurimmat virheet ovatkin niitä virheitä joita me emme tunnusta, tai huomaa. Ne ovat rakenteissa, mille me emme tänä yksilön korostamisen aikakautena pysty laittamaan vastaan. Oikeasti me pystyisimme, yhdessä.

“Epäonnistumiselle altistuminen on synnynnäistä”- Ei vain pelkkä altistuminen. Epäonnistuminen on synnynnäistä.

Tässä hieman ajatuksiani aiheen ympäriltä. Ja jotta tämä maailma nyt ei olisi näin synkkä ja musta niin laitan teille tähän vielä linkin joka todistaa että epäonnistumista on myös muunlaista. Iloista päivänjatkoa kaikille

http://www.youtube.com/watch?v=1796OXXdVzs

Tämä viikko on siis epäonnistujien blogiviikko.Päätin pehmentää suurenmoisten ryhmäläisteni alkua ja kirjoittaa ensimmäisen postauksen.

Kun ensimmäisellä ryhmätapaamisella lähdimme purkamaan tutkimusväitettämme auki,keskustelimme ensin siitä,mitä on mielestämme epäonnistuminen ja mitä se tässä meidän tapauksessamme tarkoittaa.Seuraavaksi tarkensimme synnynnäisyyttä,eli mietimme otammeko mukaan tutkittavien perimän vai keskitymmekö vain “syntymän jälkeisiin” tekijöihin.Valitsimme jälkimmäisen.Esiin tuli hyviä ajatuksia ja mielipiteitä ja välillä aihe laajeni niin pitkälle,että tuntui melkein mahdottomalta muodostaa selkeää ja kattavaa tutkimusrunkoa,jossa tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset olisi hyvin kiteytettynä.Mutta niin kuin varmasti monella muullakin,paljosta puheesta oli hyötyä ja mielestäni saimme hyvin jäsenneltyä ja perusteltua tutkimuskysymyksemme.Tutkimussuunnitelmassamme epäonnistuminen merkitsi epäonnistumista yhteiskunnan kannalta (esimerkiksi syrjäytyminen,alkoholisoituminen,ylivelkaantuminen ja työttömyys) ja halusimme asettaa väitteen kyseenalaiseksi tutkimalla onko se todella synnynnäistä.Tutkimuksemme on siis yhteiskunnallista seurantatutkimusta,jossa haastatellaan yhteiskunnan kannalta epäonnistuneita nuoria tutkimalla heidän taustojaan ja omia näkemyksiään tilanteestaan.

Epäonnistuminen on usein vahvasti subjektiivinen kokemus.Itsellemme asetetut tavoitteet jäävät toteutumatta,epäonnistumme ihmissuhteissa,emme saa haluamaamme työpaikkaa tai ihan vaan vaikka maitokahvi kaatuu valkoiselle paidalle.Tunnemme itsemme riittämättömäksi ja lannistumme.Oletko omalla kohdallasi ajatellut miksi?Miksi ihminen potee niin valtavaa huonommuutta,jos jokin asia ei toteudu niin kuin itse haluaa tai olettaa?Nyky-yhteiskuntamme on oikea painekammio.Ulkopuolelta asetettu paine siitä millaisia meidän tulisi olla,mitä tehdä,kenen kanssa viettää aikaa ja kuinka monta Instagram-seuraajaa kerätä yhdistettynä omiin vaatimuksiin ja odotuksiin aiheuttaa tilanteen,jossa huomaa tuntevansa itsensä melkoisen riittämättömäksi.Aika tyypillistä minusta.Mutta mikä neuvoksi?Mitkä ovat ne inhimilliset tekijät,joiden avulla itsensä voi tuntea onnistuneeksi ja hyväksi ilman ulkoisia suoritteita?Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla,mitkä ovat ne taikatemput,joilla te olette kääntäneet epäonnisen tilanteen itsellenne positiiviseksi.

Epäonnistuminen on äärimmäisen tärkeää.Sitä kautta opimme itsestämme ja siitä,mitä osaamme ja mihin pystymme.Se myös kasvattaa henkistä kapasiteettia valtavasti,true story! Epäonnistumiselle on lanseerattu oma päiväkin,Kansallinen Epäonnistumisen päivä, jota lokakuun kymmenes päivä vietetään.Eli ihan pian.Tapahtuman kotisivut löytyy osoitteesta www.epaonnistumisenpaiva.fi.Kannattaa käydä lukemassa ja katsomassa videoita,joissa epäonnistumista melkein suositellaan.Sieltä voi saada paljon hyvää ja piristävää mieltä mukaan!

Aurinkoista torstaita kaikille!Sen on sanottu olevan toivoa täynnä.