Kohteellinen yhteisöllisyys -ryhmän tutkijatentti

Tutkijatentti nimikkoartikkelimme: Tutkivan oppimisen periaatteita ja käytäntöjä: ”trialoginen” tiedonluomisen malli (Paavola, Hakkarainen & Seitamaa-Hakkarainen, 2006) pohjalta aiheutti etukäteen hieman jännitystä, sillä artikkeli keskittyy empiirisen tutkimuksen sijasta käsitteellisen mallin kehittelyyn ja on sikäli ollut haastava työstettävä ryhmällemme. Jännitys osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä keskustelu nimikkotutkijamme Sami Paavolan kanssa sujui luontevasti.

Käsittelimme tentissä mm. käsitteen monitulkinnallisuutta, sitä, kuinka pitkälle taustateorioihin on artikkelin kannalta mielekästä mennä, miten trialogisen tiedonluomisen mallin voisi tuoda käytäntöön, teknologian merkitystä / välttämättömyyttä mallin toteuttamisessa sekä monologisuuden tärkeyden huomioimista ryhmän työskentelyn toimivuuden kannalta.

Paavolalta saamamme vastaukset auttoivat ryhmäämme ymmärtämään entistä laajemmin käsiteltyä ilmiötä ja täyttivät artikkelin jättämiä aukkoja. Vastaukset olivat hyviä ottaen huomioon, ettei hän ollut saanut valmistautua kysymyksiimme etukäteen. Paavola toi esille myös tärkeän seikan liittyen kohdeyleisön huomioimiseen kirjoitettaessa. Artikkelimme oli kohdennettu akateemisille osaajille, käytännön toimijoille (esim. opettajille) kirjoitettaessa teorioiden osuus olisi ollut vähäisempää ja teksti kansantajuisempaa.

Tutkijatentti kokonaisuudessaan opetti lisää omasta nimikkoartikkelistamme sekä tutkimuksen teosta ylipäätään. Aiheemme on ollut sikälikin mielenkiintoinen, että olemme voineet käyttää omaa ryhmätyöskentelyämme tällä P5-kurssilla esimerkkinä trialogisen oppimisen mallista. Tarpeeksi haastava artikkeli on myös saanut ryhmämme toimimaan tiiviimmässä yhteistyössä, sillä jokaisen panos on ollut tarpeellinen.

Terveisin,
Eveliina ja Tuulia