Kirjoittajan arkistot: Patrick Vena

Tutkijatentin jälkilöylyt

Jaaha, P5-kurssimme alkaa lähestyä loppuaan, ja näin myös “joululahjapaperit”-ryhmämme pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, ja aloittaa joulunalusaikansa hartaasti hiljentyen ja muistellen vielä kaikille varmasti erityisellä tavalla mieleenjäänyttä, ja ensimmäisen adventtikynttilän lailla muistoja lämmittävää ja tulevaa huippututkijan uraa valottavaa tutkijatenttiä.

Kurssin odotettu loppuhuipennus, tutkijatentti, näki vihdoin päivänvalon. Olimme valmistautuneet tenttiin huolella, ja jakaneet kysyttävät aiheet selkeästi ryhmän jäsenten kesken. Miisan johtaessa keskustelua puheenjohtajana, jokaisen kysyjän teemalle oli varattu noin viisi minuuttia aikaa, mikä toimi tenttitilanteessa hyvin pitäen vastaukset kompakteina, ja saaden kaikki eri osa-alueet esille.

Kulttuuri ja sen määritelmä oli yksi keskeisimpiä kysymyksiämme. Marianne Teräs sanoikin tentissä, ettei kokenut pystyneensä tyhjentävästi ”selättämään” kulttuurin käsitteen määrittelyä väitöskirjassaan. Monikulttuurisuuden käsitteen hän näki tutkimuksensa näkökulmasta arkisempana ilmiönä, ei niinkään ideologiana. Kielierot vaikuttivat häiritsevästi kulttuurilaboratoriossa toimimiseen ohjaten asioita välillä harhaan väärinymmärrysten myötä. Kielen osalta häiriötä tuotti myös osallistujien vaihteleva aktiivisuus puheenvuorojen käytössä. Laboratorion toiminnassa pyrittiin pitämään kiinni siitä, etteivät vain suulaat ihmiset puhu.
Valtasuhteiden vaikutusta laboratorion toimintaan, ja sitä kautta tutkimukseen vaikuttavana tekijänä Teräs ei kiistänyt. Asetelma olisi luonnollisesti erilainen, jos toteutuspaikka olisi vaikkapa kahvila tai muu neutraalimpi ympäristö. Kahden työn – tutkijan ja opettajan – toteuttamiseen auttoi aika. Etääntyminen opettajan roolista asioita objektiivisesti tarkastelevan tutkijan asemaan vaati aikaa, jota Teräksellä oli kulttuurilaboratoriokokeilun jälkeen, kun hän alkoi käsitellä laajaa tutkimusaineistoa.

Teräs puhui kehittävästä työntutkimuksesta yleisesti. Tällaisissa tutkimuksissa voi olla monitasoisia tuloksia ja jatkomahdollisuuksia abstraktimmista tutkimuksellisista tuloksista käytännön kehitystyöhön. Yhtenä tutkimuksen heikkoutena Teräs mainitsi selkeän historiallisen katsauksen puutteen. Historiallinen katsaus olisi voinut osaltaan rikastuttaa tutkimusta. Teräksen kulttuurilaboratoriohankkeen jälkeen on virinnyt useita vastaavia projekteja. Jatkomahdollisuuksina hän näkee vastaavanlaisen laboratoriokokeilun muuallakin kuin oppilaitoksen yhteydessä. Muita tutkimuksen jatkomahdollisuuksia voisi olla maahanmuuttotaustaisten koulutuksellisiin siirtymiin puuttuminen jo peruskoulutasolla.

Tutkijatentin toisella puoliskolla seurasimme ”plagiointi-ryhmän” tenttiä plagioinnin tunnistamiseen räätälöidyn ohjelman pilottihankkeesta, ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Tentti keskittyi ruotimaan ohjelman tekniseen toteutukseen liittyviä seikkoja, joista tutkija kertoi innokkaasti vastaten hyvinkin laveasti. Plagioinnin esilletuomisessa on omat haasteensa liittyen opiskelijoiden reaktioihin plagioinnin testauksen äärellä. Tietoisuus plagiointitesteistä saattaa suunnata opiskelijan tapaa kirjoittaa työtään. Pilotoitu ohjelma saattaa olla meille opiskelijoille arkipäivää jo ensi vuonna, jolloin suunnitellusti voidaan ottaa ohjelma käyttöön moodlen yhteydessä.

Täten kiitosten kera toivotamme paperit-ryhmän voimin kaikille muille kurssilaisille, sekä tietysti myös innostaville opettajillemme mitä sydämellisintä rauhaisan joulun odotusta, sekä rauhatonta pikkujoulukautta!

Patrick + muu ryhmä

iAloha! Paljon paperia, paljon informaatiota – paljon oppimista?

…joo Sari, luulen että Platon olisi ollut ihan liekeissä näistä kaikista nykyajan tiedon varastoinnin käytännöistä, jollaista paperikin meidän “tutkimusryhmässä” edustaa. Kai Platoninkin aikana oli jo käytäntönä viestien vieminen, eli infon tallentaminen paperille, ja sen välittäminen. Tuon “puhtaan terveen oppimisen” kannalta olen kyllä samaa mieltä…

Paperin käytölle opetuksessa voi kyllä helposti löytää perusteita. Se on kuin “lisämuisti”, jonne infoa voi tallentaa, se on pysyvä ja kestävä tietopankki, toisin kuin puhuttu tieto, ja kommunikointia vahvistava, joissain tapauksissa myös mahdollistava apuväline. Lisäksi paperi on helppo ja nopea käyttää, ja opetuksen saa ainakin näennäisesti vaikuttamaan kattavalta, kun on paljon informaatiota esillä.

 

Marianne Teräs kysyy artikkelissaan “Learning in Paperland: Cultural Tools and Learning Practises in Finland” millainen työkalu paperi on suomalaisessa opiskelussa, ja miten sitä käytettiin kulttuurilaboratoriossa. Tutkimuksen yhteydessä nousee esille maahanmuutajien reaktioita suomalaisia paperinkäytön tapoja kohtaan. Suomi nimetään paperimaaksi, “…when you study in Finland, you need to have a little office with you.” Artikkelin “oheistuotteena” herää kysymyksiä: Mitä vaihtoehtoja paperin käytölle opiskelussa voisi olla? Onko informaation jakaminen paperilla aina mielekäs työtapa? Siinä missä oppiminen on kokemista, miten paperin käyttö edesauttaa/jarruttaa oppimista?

 

Opettaja-lehdessä 33/2013 ja 41/2013 tutustutaan kahteen afrikkalaiseen kouluun opettajien näkökulmasta. Ukombozin koulussa Tansaniassa on 460 oppilasta, luokkakoko parhaillaan 60 oppilasta, Mdunje Local Education Authority -koulussa Malawissa 1179 oppilasta, ja luokalla saattaa olla jopa 174 oppilasta. Oppikirja on vain opettajalla, muita työvälineitä ovat liitutaulu, ja vihot muistiinpanoja varten.

Näissä kouluissa toivotaan lisää työvälineitä kaiketi keventämään raskasta opiskelua ja nopeuttamaan työskentelyä. Meillä tilanne on erilainen; informaatiota on tarjolla runsain mitoin, ja sen levittämisen ja tallentamisen mekanismit ovat kokoajan käytössämme.

 

Jotta saavutetaan oppiminen, ei riitä että tieto on lähellä tai näkyvillä, se pitää vielä tiedostaa, kokea, oppia..

Keskitytäänkö suomalaisissa opiskelun käytännöissä toisinaan liikaa “paperiin”?

Patrick/Paperiryhmä