Laadun arviointi on aihe, jota on sivuttu melkein kaikilla kasvatustieteiden peruskursseilla. Laadun arviointia on usein käsitelty Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmästä puhuttaessa, yhdysvalloissa kun oppimistuloksia valvotaan jatkuvasti tasokokeilla. Olemme saaneet siis kuulla, jo yhdestä laadun arvioinnin huonosta puolesta. Pelkkä tulosten kyttääminen saattaa siis johtaa siihen, että opetuksen painotus on siirtynyt tasokokeita varten pänttäämiseen. En ole silti perusopintojen aikana saanut laadun arvioinnista vain kielteistä kuvaa, sillä hyvin monella kurssilla on sivuttu suomen erinomaista menestystä PISA testeissä ja kansainvälisessä laadunarvioinnissa menestymisen tuomaa hyväksyntää suomen koulutusjärjestelmälle.

Suomessa on viime vuosikymmenen aikana alettu harjoittaa laadunarviointia. Suomi osallistui jo ensimmäiseen OECD:n järjestämään PISA-tutkimukseen vuonna 2000. Opetusministeriön koulutuksen arvioinnin suunnitelmassa 2012-2015 suomi osallistuu jo moneen kansainväliseen arviointiin kuten OECD:n organisoimiin PISA-, PIAAC-, TALIS- ja AHELO-hankkeisiin. PISA tutkii peruskoulua, PIAAC aikuisten osaamista, TALIS opettajien ja rehtorien kokemuksia ja AHELO vertailee korkeakouluja. Suomi on menestynyt PISAN lisäksi hyvin myös aikuisten perustaitoja mittaavassa PIAAC-tutkimuksessa.

Laadun arviointi ei suomessa jää vain kansainvälisten mittausten varaan, vaan kansallisia koulutuksen arviointeja tehdään Koulutuksen arviointineuvostossa sekä Opetushallituksessa. Kansallisesti arvioidaan niin yhdeksäsluokkalaisten taitoja kuin ammattikoulutuksen oppimistuloksia pienillä otoksilla. Laadun arviointi suomessa ei keskity pelkästään koulutuksen laadun arviointiin, vaan opetusministeriön laatimassa suunnitelmassa mainitaan koulutuksen ulkopuolisen arvioinnin painopisteitä, joita mitataan koulutuksen laadun arvioinnin yhteydessä. Koulutuksen ja oppimisen tason lisäksi päättäjät ovat myös kiinnostuneita tasa-arvosta, tuottavuudesta ja taloudellisuudesta ja hyvinvointi, työllisyys ja kilpailukyky vaikutuksista.

Koulutuksen arviointia perustellaan (koulutuksen arviointi suunnitelma vuosille 2012-2015) mm. arvioinnin auttavan päätöksenteossaa, tuovan uutta virkamiehistä riippumatonta tietoa ja auttamaan koulutusjärjestelmän kehittämisessä. Kuulostavat mukavilta tavoitteilta, mutta silti mieleen hiipii ajatus, että mitä jos kymmenen vuoden päästä vain opiskelemme pysyäksemme aasianmaiden kelkassa PISA-rankingissa?

Ainakaan suomessa ei julkaista juurikaan ranking-listoja kansallisten vertailujen pohjalta Lukioiden osalta ranking-listaukset tehdään kyllä jo joka vuosi keväällä ylioppilaskirjoitusten tulosten julkaisemisen aikaan, mutta alemmilta asteilta vertailuja tai tutkimustuloksia ei juuri julkisteta. Hyvä niin, sillä kouluvalinnat ja niiden eriarvoistuminen ovat olleet tälläkin kurssilla aiheena koulukapina-ryhmän esityksissä. Tilanne kouluvalintojen osalta olisi varmasti kinkkisempi, jos vanhemmat saisivat vielä ennen kouluvalintaa eteensä taulukot, jossa paljastettaisiin kaikkien koulujen tulokset.

Laadun arviointi on verrattain uusi asia kouluissa, mutta silti sillä on ollut varsin laaja-alaiset vaikutukset. Yksi esimerkki löytyy viime keskiviikon Ylen uutisaiheista. Marjaana Rautalinin on tutkinut, että PISA-tulokset vaikuttavat vahvasti koulutuskeskusteluun suomessa. Uutinen löytyy täältä, jos haluat lukea lisää:http://yle.fi/uutiset/tutkija_seka_opettajat_etta_virkamiehet_tulkitsevat_pisa-tutkimusta_omaksi_edukseen/6956142

Laadun arviointi tulee varmasti olemaan tämän viikon yksi kuumimmista puheenaiheista mediassa, sillä PISA 2012 tulokset julkaistaan huomenna 3.12.

Mitä mieltä olet laadun arvioinnista? Tarjoaako se parempia työkaluja koulutukseen kehittämiseen? Vai ohjaako opetusta tavoittelemaan vain hyviä tuloksia erilaisissa testeissä?

Aino/Isoveli

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2013/Perusopetuksen_laatutyo.html
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/koulutuksen_arviointi/
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2012/Koulutuksen_arviointisuunnitelma_vuosille_2012_2015.html

Saavuimme tutkijatenttiimme hieman epävarmoina ja pelokkaina. Mietimme olimmeko osanneet muotoilla kysymyksemme oikein ja olivatko ne tarpeeksi kriittisiä. Paikalla oli myös varjoryhmämme Isoveli valvoo. Olimme iloisia, että Janne Varjon lisäksi tutkijatenttiimme saapui myös Mira Kalalahti. Tentin kuluessa huomasimme, että olimme kuin olimmekin ymmärtäneet tehtävänannon oikein ja tentti sujui mielestämme todella hyvin. Tutkijoillemme oli jopa hieman haastavaa vastata kysymyksiimme, ja perinteisen kysymys-vastaus-tentin lisäksi välillämme oli myös kiinnostavaa keskustelua. Tentistä jäi meille todella hyvä fiilis! Tentissä näkyi juuri se, josta olemme olleet todella iloisia tämän kurssin aikana: hyvä ryhmädynamiikkamme!

Terveisin,
Koulukapina

Siellä missä on ihmisiä, siellä on myös valtaa. Mutta mikä on valta ja miten sitä voi tutkia?

Michel Foucault (1926-1984) oli ranskalainen filosofi, joka pyrki analysoimaan valtasuhteita. Hän ei tutkinut vallan oikeutusta, eikä hän nähnyt valtaa ominaisuutena, joka olisi tietyn aseman tai instituution omaisuutta. Hän ei myöskään pitänyt kieltoa vallankäytön yleispätevänä mekanis-mina; sitä vastoin hän ymmärsi vallan toimintana, joka kohdistuu muiden ihmisten toimintaan. Ja koska ihmiset jatkuvasti tekevät paljon asioita, jotka kytkeytyvät toisten ihmisten tekemisiin, Foucault katsoi, että valta tulee kaikkialta. Mutta koska ihmisten väliset valtasuhteet ovat kaksi-suuntaisia, ne sisältävät aina vastarinnan mahdollisuuden. Valta ja vapaus eivät siis Foucault’lle ole toisensa poissulkevia käsitteitä, vaan ne kietoutuvat yhteen.

Valtasuhteet jäsentyvät siis strategisiksi peleiksi, joissa ihmiset pyrkivät toiminnallaan saamaan toiset toiminaan tietyllä tavalla, eli tuottamaan tietynlaista toimintaa. Foucaultin analyysit keskit-tyvät institutionalisoituihin muotoihin, joissa hän kutsuu hallinnaksi (gouvernement) sellaisia valtasuhteita, jotka instituutioiden vakiinnuttamina käytäntöinä saavat persoonattoman luon-teen, vaikka suuntautuvatkin kohti tiettyjä päämääriä. Valtasuhteiden analyyseissa hänen koh-teenaan ei siis ollut valta sinänsä, eikä myöskään tiedon ja vallan suhde, vaan nimenomaan se, miten ihmiset muodostuvat tietynlaisiksi subjekteiksi historiallisesti erityisissä olosuhteissa.

Koska valta tulee kaikkialta, ei siis aina ole helppoa vastata kysymykseen “Kuka hallitsee sinua?” Sitä paitsi hallinnan eri muotoja ei aina ole helppo edes tunnistaa; helposti tunnistettavissa ole-vien mekanismien lisäksi hallinta koostuu myös mm. ajattelutavoista, joita pidetään itsestään selvyyksinä. Ajan myötä ulkoinen hallinta voi myös sisäistyä, jolloin siitä tulee itsehallintaa.

Nimikkotutkijamme on laadun arvioinnin kautta tutkinut hallintaa alakouluissa. Hallinta osoit-tautui monikerroksiseksi; sitä oli laadun arviointi ja oppilasarviointi, vanhempien mahdollisuus valita lapsensa koulu, kilpailu, profiloituminen, koulujen lakkautukset, säästämisen ja rahan-käytön valinta sekä entistä yksityiskohtaisempi kansallinen opetussuunnitelma ja koulukoh-tainen suunnitelma. Lisäksi myös vanhemmat pyrkivät hallitsemaan opettajia arvostelun ja opettajien ammattitaidon kyseenalaistamisella sekä asettamalla koululle entistä suurempia vaatimuksia.

Näissä merkeissä pohdin, kuka tai mikä hallitseekaan minua. Raha ja sen rajallisuus, perheeni asettamat odotukset ja vaatimukset, stereotypiat siitä, mitä naiselta odotetaan, omat odotuk-seni ja toiveeni tulevaisuudelta sekä omat ja muiden näkemykset siitä, miten ja missä asioissa ihmisen tulee onnistua elämässään. Jokainenhan haluaa onnistua elämässään, ja onnistumi-senahan pidetään usein esimerkiksi opiskelua, hyvää työpaikkaa tai omaa asuntoa. Koska pyrimme saavuttamaan näitä, ulkoinen hallinta niiden saavuttamiseksi on sisäistynyt, jolloin ihmiset ihan oma-aloitteisesti raatavat jopa uupumisen rajoilla saavuttaaksensa ne.

Kun oikein mietin asiaa, niin löydän itse asiassa vaikka minkälaisia tekijöitä, jotka hallitsevat minua ja toimintaani, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Kuka tai mikä hallitseekaan sinua?

Heidi S/Isoveli valvoo

Loppuhuipennus

Kurssin alussa, kun kuulimme tutkijatentistä se kuulosti hieman haastavalta. Kuitenkin kurssin edetessä opimme tieteellisen tutkimuksen käsittelystä ja tekemisestä paljon uutta, mikä helpotti tutkijatenttiin valmistautumista.

Itse tentti sujui loogisesti edeten, sillä olimme tehneet selkeän työnjaon ja rungon keskustelulle. Vaikka me olemmekin vasta tieteellisen tutkimuksen saralla näinkin alkutaipaleella ja nimikkotutkijamme Heta Tuominen-Soini on väitöskirjastaan palkittu asiantuntija, keskustelu eteni luontevasti ja koimme olevamme tasa-arvoisia keskustelijoita. Saimme varjoryhmiltämme kiitettävää palautetta, jossa kehuttiin muun muassa selkeää etenemisjärjestystä. Keskustelumme koostui kysymyksistä, kritiikistä, parannusehdotuksista sekä kehuista. Koska tutkimus oli mielestämme erittäin selkeä, oli kritiikin ja parannusehdotusten keksiminen hankalaa.

Tutkijatentti oli mielestämme erinomainen tapa testata osaamistamme ja tiivistää kurssin sisältö ja opitut asiat. Koitteko te olevanne yhdenvertaisia tutkijanne kanssa?

Terkuin,
Koulumenestyjät

Hei rakkaat lukijat!

Käsittelemme tekstissämme piilo-opetussuunnitelmaa. Aihe alkoi kiinnostaa meitä ryhmämme nimikkoartikkelin pohjalta, joka käsitteli uutta hallinnan tapaa alakouluissa. Piilo-opetussuunnitelma on tavallaan yksi näkymätön hallinnan tapa koulumaailmassa, joka ohjaa meitä kaikkia.

Monille on varmasti tuttuja tilanteet, joissa opiskelukaverisi on suorittanut tietyn opettajan vetämän kurssin ja kuuluttaa kovaan ääneen kuinka ”mahtava/ hirveä/ tylsä” kyseinen opettaja ja kurssi olivat. Tämä on yksi esimerkki piilo-opetussuunnitelmasta, jota opiskelijat luovat itse. Piilo-opetussuunnitelma sisältää odotuksia käyttäytymisestä ja asenteista koulussa. Se tarkoittaa ylipäänsä sääntöjä siitä, kuinka erilaisissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa tulee käyttäytyä. Meille molemmille tulee mieleen esimerkki siitä, kuinka opettajan persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten oppilaat/opiskelijat tunnilla käyttäytyvät. Omiin kokemuksiimme kuuluu historianopettaja, jonka tunneilla muuten villi luokka istui täysin hiljaa ja ryhdikkäästi. Tämän aiheutti suuri auktoriteetti ja voimakas karisma.
Toisaalta varmasti kaikilla on kokemuksia opettajista, joiden tunneilla kukaan ei keskity ja opettaja puhuu yksinään luokan edessä.

Minkälaisia kokemuksia teillä on piilo-opetussuunnitelmasta? Oletteko itse kiinnittäneet huomiota piilo-opetussuunnitelman sisältämiin kirjoittamattomiin sääntöihin?

Elisa&Elina/ Isoveli valvoo

Lähteet:

Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma: mihin koulussa opitaan. Vastapaino. Tampere.

Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2006. Kasvatussosiologia. WSOY. Helsinki.

Opiskelemme kaikki kasvatustieteitä, suuri osa pääaineenaan ja osa sivuaineenaan. Ainakin pääaineenaan kasvatustieteitä lukeneet tunnistavat varmasti tilanteet sukujuhlissa, kun pitäisi osata selittää, mikä minusta tulee isona: ”Ei mummi, minusta ei välttämättä tule opettajaa”. Tällä tutkinnolla voi päätyä tekemään monenlaisia töitä, sen huomaa myös kuunnellessaan opiskelijatovereita ja heidän suunnitelmiaan. Yksi jostain syystä harvemmin mainittu tulevaisuudensuunnitelma opiskelijoiden parissa on tutkijan työ. Tapasimme ryhmämme kanssa nimikkotutkimuksemme tutkijan Susanna Hannuksen kurssin tiimoilta. Tämä tapaaminen tarjosi meille kurkistuksen tutkijan työhön konkreettisemmin kuin aikaisemmin:

”Mielestäni tapaaminen oli inspiroiva siinä mielessä, että olimme juuri itse pohtineet ja laatineet tutkimussuunnitelman omasta lööpistämme. Oli kiva kuulla jotain konkreettisia esimerkkejä, miten tutkimusta lähdetään tekemään ja toteuttamaan.” -Elina

Tapaamisessamme olimme kiinnostuneita muun muassa siitä, miten tutkijamme oli valinnut tutkimusaiheensa. Hannus kertoi olleensa aina kiinnostunut vallasta, arvoista, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Hän kuuli, että oli meneillään tutkimushanke laadun arvioinnista, ja nimenomaan laadun arvioinnista hallinnan tapana ja vallankäytön mekanismina. Hannus oivalsi, että tällaisessa lähestymistavassa yhdistyvät hänen kiinnostuksen kohteensa: hallinta ja valta, sekä se, mitä me pidämme arvokkaana. Laatuhan on jotain, minkä ajattelemme olevan arvokasta. Siten laadunarviointi on yhteydessä myös arvoihin. Näin Hannus päätyi tekemään tutkimusta monikerroksisesta uudesta hallinnan tavasta alakouluista sekä tarkastelemaan laadunarviointia hallinnan tapana.

”Keskeisimpänä tutkijatapaamisesta jäi mieleen VALTA, eli se, että ymmärretään, missä on valtaa ja kuka sitä käyttää. Valta kiinnostaa minuakin – muiden väärästä vallankäytöstä ei pääse välttymään näin arkielämässä.” – Heidi S.

Tutkijan työ ei siis ole vain tylsää papereiden pyöritystä ja tyhjänpäiväisten tieteellisten löytöjen metsästystä. Sen lisäksi, että tutkimus tuo uutta tietoa, tutkimuksella voi olla suurikin yhteiskunnallinen merkitys. Tiede ja tutkimus voivat toimia tärkeinä yhteiskunnan tilan tarkastelijoina. Tutkimuksen avulla voidaan nostaa esiin huomionarvoisia asioita, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta pimentoon sekä osoittaa epäkohtia vallitsevassa todellisuudessa. Myös kurssimme alussa luennollamme vieraillut tutkija Kristiina Brunila totesi, että tutkimus on aina poliittista. Tämä tutkimuksen yhteiskunnallinen piirre nousee ehkä näkyvämmin esiin muun muassa meidän tieteenalallamme, kuin esimerkiksi luonnontieteissä.

”Minua kiinnostaa tutkimuksessa ja tutkimisessa juuri se laajempi yhteiskunnallinen ja inhimillinen merkitys, joka tutkimuksella voi olla välittömien tulosten lisäksi. Mielestäni onkin erityisen kiinnostavaa tarkastella nimikkotutkimuksemme aiheita, laadun arviointia ja koulutusta, ja pohtia, miten tämä markkinamaailmastakin lainattu laadun arviointi sopii yhteen koulutuksen ja kasvatuksen kanssa.” –Annu

Kysyimme nimikkotutkijaltamme, olisiko hänellä antaa meille opiskelijoille joitain vinkkejä sekä opintoja ajatellen että yleisestikin, jos vaikka joku meistä innostuu tutkimuksesta ja tutkijan työstä enemmänkin. Hannus suositteli tutustumaan erilaisiin tutkimusmenetelmiin, koska sitten on opiskelijana ja tutkijana sisäänpääsy monenlaisten ilmiöiden pariin. Hän myös halusi korostaa laadullisen tutkimuksen rikkautta: ”Vaikka lähtökohdasta lähdetään tekemään tutkimusta, se voikin muuntua ja elää se tutkimus. Koulujen arjen kautta voi löytyä todella monenlaisia käytäntöjä”.

Kaiken kaikkiaan tutkijan tapaaminen oli mielestämme mukava tapa tutustua tutkimuksen tekemiseen ja tutkijan arkeen:

”Tutkijatapaaminen oli tarvittava rohkaisu kvalitatiivisen tutkimuksen tekoon, sai sen kuulostamaan erittäin kiehtovalta. Mielenkiintoista ja jotenkin innostavaa, että voidaan tutkia myös tunteita ja aisteja; tärkeä pointti, koska tunteet ovat osa jokaisen ihmisen jokapäiväistä elämää.”-Elisa

”Tutkijan innostus ja omistautuminen asialle oli inspiroivaa. Lisäksi oli mukavaa, että tutkija oli tapaamisessamme kiinnostunut myös meistä ja meidän kiinnostuksen kohteistamme.” –Elina

”Tutkijasta minulle jäi mieleen hänen innokkuutensa – hän olisi voinut puhua näistä tutkimuksista vaikka koko päivän, ja hänellä oli vaikka mitä ajatuksia uusien tutkimusten varalle. Vaikka tutkiminen siis vaikuttaa todella pitkäjänteiseltä, kovalta työltä.” –Heidi S.

Ehkäpä myös meidän opiskelijoiden joukosta löytyy tulevaisuuden opettajien ja koulutussuunnittelijoiden lisäksi muutama tutkija?

Annu/ Isoveli valvoo

Saanko käyttää toisen säveltäjän sävellystä ilman lupaa? Entä kopioida kaverini oppimisraportin? Voinko esitellä Albert Edelfeltin taideteosta omissa nimissäni? Vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin on ilmeinen.

Kuten jo ryhmämme aikaisemmassa blogitekstissä tuli ilmi, ei plagiointi liity ainoastaan erilaisiin teksteihin. Plagiointia esiintyy nimittäin myös eri taidemuodoissa, kuten musiikissa, kuvataiteissa sekä televisio-/elokuvaviihteessä. Etsimme erilaisia plagioinnin muotoja monista lähteistä ja tässä niistä muutamia.

Plagiointiteema on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa mm. Marimekon tapausten vuoksi. Suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan yhtiö Marimekko on median mukaan syyllistynyt useisiin plagiointeihin. Syytöksien aiheena ovat siis olleet Marimekon kangasprinttien alkuperät. Kiistanalaisia kuoseja ovat olleet esimerkiksi suunnittelija Kristina Isolan Metsänväki- ja Ginkgo-kuosit. Plagionti liittyy siis vahvasti myös tällaiseen tekstiilisuunnitteluun sekä kuvataiteeseen. On hyvä, että Marimekon tapaukset ovat tulleet tietoisuuteen, sillä alkuperäisille taiteilijoille tämä merkitsee paljon. Kuitenkin tapausten lisääntyessä, on niistä jossakin määrin mennyt jo maku. On vaikea enää ottaa todesta tai kiinnostua Marimekko-kohuista, kun niitä on kärjistelty mediassa jo vaikka kuinka pitkään. Voimme myös miettiä asiaa siltä kannalta, että koko Marimekko ja plagiointi-aihe mennyt jo liian pitkälle? http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=129003

Yhtenä esimerkkinä voimme myös esitellä tapauksen, jossa Putous-ohjelmassa kolmannella tuotantokaudella hauskuuttanut Aku Hirviniemen hahmo, Usko Eevertti Luttinen, sai osakseen epäilyksiä plagioinnista. Hirviniemen epäiltiin kopioineen Soitinmenot sarjassa (1985-1987) Erkki Saarelan esittämää Pastori Silliä. Mtv3:n sivuilla 12.02.2012 julkaistussa artikkelissa Hirviniemi myöntää plagioineensa. ’’Terveisiä vaan sinne Veikkolaan, saa tulla pidättämään, suosikkinäyttelijä totesi lopuksi ja tarjosi ranteitaan raudoille.” http://www.mtv.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/putous/uutiset?1493503

Haluaisimme vielä nostaa esiin yhden esimerkin, joka tällä kertaa tulee musiikkimaailmasta. Löysimme internetiä selatessamme mielenkiintoisen ja hieman yllättävän plagiointiepäilyn. Epäilyn mukaan kuuluisa brittiläinen säveltäjä Andrew Lloyd Webber olisi plagioinut monia sävellyksiään toisilta muusikoilta. Webber on arvostettu säveltäjä maailmalla, jonka takia olimme todella yllättyneitä syytöksestä. Katsoimme asiasta tehdyn videon ja kyllähän sieltä samankaltaisuutta löytyi: enemmän ja vähemmän. Jokainen voi tulkita videon omalla tavallaan, joten katsokaa alla oleva linkki ja kertokaa mitä mietä olette. https://www.youtube.com/watch?v=wW5wwi4ahLc

Olivia ja Minna/Plagiointiryhmä

Yksi ryhmämme jäsenistä löysi blogin, jossa kirjoitukset keskittyvät plagiointiepäilyihin (http://plagiointitutkija.blogspot.fi/). Viimeisin kirjoitus (3.11.2013) keskittyy tässäkin blogissa mainittuun Haaga-Helian lehtoriin, Pasi Tuomiseen, jota syytetään plagioinnista. Kirjoituksessa kerrotaan kommentista, joka poistettiin lehtiartikkelista ja myöhemmin myös internetissä olevasta artikkelista. Kyseisessä kommentissa Tuominen väittää tarkistaneensa kirjansa Urkundilla, eli samalla järjestelmällä, joka on otettu käyttöön Helsingin yliopistossa. Plagiointitutkija-blogin kirjoittaja pohtii mm. Tuomisen motiivia syöttää itsensä kirjoittama teksti Urkundiin. Huomio on loistava, koska plagiaatintunnistamisjärjestelmien pilotoinnissa (Löfström & Kupila 2011) eräs opiskelija oli kommentoinut järjestelmän käyttöä seuraavasti:

”No ei se ainakaan opiskelijaa auta. Kyllä minä tiedän kirjoittaneeni tekstini itse, ei sitä tarvitse kysyä miltään järjestelmältä.”

Voiko siis järjestelmästä olla apua opiskelijan ohjauksessa? Osalle opiskelijoista tieteellinen kirjoittaminen on helpompaa ja osalle vaikeampaa. Pilotointi-tutkimuksessa suurin osa opiskelijoista uskoi järjestelmän hyödyllisyyteen ohjaamisen välineenä. Turun yliopistossa on plagiaatintunnistamisjärjestelmästä käytännön kokemuksia ja halusimme kuulla niistä enemmän, joten olimme sähköpostitse yhteydessä FairUTU-sivustojen ylläpitäjään, Totti Tuhkaseen.

Turun yliopistossa järjestelmää käytetään sekä opinnäytetöiden (väitöskirjat, lisensiaattityöt, kandit ja gradut) että kurssitöiden (harjoitus- ja metodikurssit) tarkistamiseen. Järjestelmä on integroituna moodleen, jolloin opiskelijoillakin on mahdollista ”välitarkastaa” omia töitään. Opiskelijoille ei kuitenkaan anneta vastaavuusprosenttirajoja, minkä lisäksi opettajilla on mahdollisuus kuitenkin seurata näitä välipalautuksia, joten pelkkä ”prosenttien siivoaminen” voidaan estää.

Haastavinta järjestelmien käyttöönotossa tuntuu olevan Tuhkasen ja Löfströmin mukaan opettajien (tai opinnäytetyön ohjaajan) kouluttaminen ja motivointi järjestelmän kanssa työskentelyyn. Molemmat, sekä Tuhkanen että Löfström, painottavat järjestelmän antaman tarkastusraportin läpikäymistä opiskelijan kanssa vastaavusprosentteihin keskittymisen sijasta, koska tiedekuntien välillä on suuria eroja eikä ohjeellisia viitearvoja voida antaa. Tuhkanen vastasikin meille asiasta seuraavasti:

”Myös kielen funktio tiedon raportoinnissa on eri tieteenaloilla hyvin erilainen. Humanistinen tutkielma, vaikkapa Suomen historian väitös, sisältää tyypillisesti n. 6-7 % vastaavuuksia, kun lääketieteellinen, vaikkapa syöpätutkimukseen liittyvän artikkeliväitöksen osa-artikkelin tyypillinen vastaavuus on yli 40 %. Silti molemmat ovat täysin valideja oman tieteenalansa tarkastelukehyksessä. Luonnontieteissä ja lääketieteessä tutkimusasetelmien kuvaustavat ovat niin standardoituja, ettei luonnollisen kielen vaihtelua edes sallita – artikkeli tulee kv-kustantajalta korjauksia varten takaisin, jos tutkimusasetelmaa ei ole kuvattu niin, että vertailtavuus aikaisempiin lähialueen tutkimuksiin on välitön ja selkeä. Tiivismuotoisissa artikkeleissa myös lähdeapparaatin ja bibliografian luonnolliset vastaavuudet nostavat löydösprosenttitasoa.”

Plagiaatintunnistamisjärjestelmien käyttöön liittyy paljon paitsi ennakkoasenteita, myös muita ongelmia. Turun yliopistossa kokemukset ovat kuitenkin olleet pääasiassa positiivisia ja kannustavia, joten toivotaan, että Helsingissäkin kaikki sujuu hyvin (ja että virheistä opitaan matkan varrella).

Tanja / Plagiointiryhmä

Kun valitsimme kurssin alussa plagiointi-lööpin, käsityksemme plagioinnista oli melko suppea. Ajattelimme plagioinnin olevan aina seurausta opiskelijan heikosta moraalista ja laiskuudesta, emmekä tajunneet kuinka monella tavalla plagiointia voi esiintyä. Perehdyttyämme nimikkotutkimukseemme Plagiaatintunnistamisjärjestelmä oppimisen ohjaamisen välineenä? ja Älä kopsaa-sivustoon saimme paremman käsityksen tieteellisen kirjoittamisen haasteista ja plagiointiin liittyvistä ilmiöistä.

Jokainen varmasti tietää, että toisen tekstin käyttäminen omanaan on kiellettyä. Mitä kaikkea muuta plagiointi on? Selkein plagiointitapaus on suora tekstin kopiointi. Tällaisen plagioinnin tunnistavat myös plagiaatintunnistusjärjestelmät (kuten Helsingin yliopistolla käytössä oleva Urkund ja vaihtoehtoinen järjestelmä Turnitin). Suoraa kopiointia on tekstin käyttö ilman lähdettä, mutta myös väärin tehty lainaus: tekstiä lainataan suoraan ilman lainausmerkkejä. Plagioinniksi lasketaan myös, jos tekstiä tai sanajärjestystä on muokattu vain vähän. Tällainen orjallinen jäljitteleminen on plagiointia, vaikka lähde olisikin ilmoitettu. Yliopistossa käytetään myös paljon vieraskielistä lähdemateriaalia ja moni saattaa turvautua tekstin suoraan kääntämiseen, joka lasketaan kuitenkin plagioinniksi. Plagiointi ei kuitenkaan ole vain muiden tekstien väärinkäyttöä, vaan itseäänkin voi plagioida. Itseplagiointi, eli oman aiemman työn tai tekstinosan uudelleen käyttäminen on plagioinnin muoto, jota ei ehkä koeta niin vakavaksi asiaksi. Työtä, josta on jo saatu opintopisteet ei pitäisi enää käyttää uudelleen. Plagiointia on siis monenlaista, mutta ongelma plagiaatintunnistusjärjestelmissä on se, että ne tunnistavat vain sanasta sanaan kopioimisen. Lisäksi järjestelmä ei erota oikein tehtyä lainausta kopioimisesta, joten järjestelmän antama tulos ei ole aivan yksiselitteinen.

Mikä sitten saa opiskelijat plagioimaan? Keskusteltuamme nimikkotutkijamme Erika Löfströmin kanssa tulimme siihen tulokseen, että plagiointi ei ole ainoastaan tahallista, vaan jopa yleisempi muoto on tahaton plagiointi. Tahaton plagiointi liittyy usein tieteellisen kirjoittamisen ongelmiin. Opiskelijoilla saattaa olla heikot tiedot siitä miten viitataan ja lainataan tekstiä oikein. Lisäksi tieteellinen kieli voi tuottaa haasteita. Tällaisiin ongelmiin olisi kuitenkin helppo puuttua opiskelijoiden opastamisen avulla. Toisin kuin voisi kuvitella, tahallisen plagioinnin keskeisin syy ei olekaan moraalittomuus, kuten lööpissämme väitettiin. Sen sijaan Erika Löfström esitti huolensa opiskelijoiden ajankäyttöongelmista. Opiskelijoilla on paljon kursseja, eikä aika riitä kaikkien töiden huolelliseen tekemiseen. Tällöin ne tehtävät, jotka koetaan vähemmän tärkeiksi, tehdään usein hieman huolimattomasti. Kiireessä saattaa helpommin sortua myös toisen tekstin plagioimiseen. Joskus syynä saattaa olla myös plagioinnin vakavuuden vähättely. Muutaman lauseen kopiointia ei pidetä tekijänoikeuksien rikkomisena.

https://blogs.helsinki.fi/alakopsaa/ Tässä vielä aihettamme käsittelevä ja hyviä vinkkejä tarjoava sivusto!

Koetko itse tieteellisen kirjoittamisen haasteelliseksi? Ja minkälaista ohjaamista kaipaisit siihen?

Suvi ja Nenna – plagiointiryhmä